Tasapaino ei ole valossa kylpemistä ja jatkuvaa iloa, vaikka kaupan lehtihyllyn perusteella näin voisi päätellä. Pelkkä positiivisiin asioihin keskittyminen voi olla jopa hengenvaarallista.
Positiiviseen ajatteluun taipuvat luontevimmin perusfiilikseltään positiiviset. Tällaisten ihmisten seurassa on helppo olla, sillä maailma näyttää valoisalta paikalta. Eikä tässä ole mitään vikaa, jos positiivisuus on aitoa, eikä negatiivisten asioiden kieltämistä.
Peruspositiivisten (joiden joukkoon itsekin lukeudun) on nimittäin helppo vähätellä negatiivisia asioita tai kieltää ongelmat kokonaan. Olen kuullut itseni sanovan hymyillen satoja kertoja ”ei se mitään” ilman että näytän kiukkuani tai pettymystäni. Usein tämä puolustusmekanismini on niin voimakas, etten oikeasti edes sillä hetkellä huomaa tuohtumustani.
Mitä vikaa siinä on, että käyttäytyy ystävällisesti ja aikuisesti, ei räyhää tai vaadi?
Se, ettei se ole totta. Vihan, pelon tai häpeän piilottaminen ei tee niitä vähemmän todeksi.
*
Kundaliinijoogan perussanoma on, että jokaisen syntymäoikeus on olla onnellinen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita jatkuvaa leveää hymyä ja positiivisuutta. Onni on jotakin muuta.
Usein ne, jotka eniten korostavat omaa onnellisuuttaan, yrittävät sitä epätoivoisimmin löytää.
Onni on kuitenkin jotakin hienovaraista, jotakin sellaista mikä on jatkuvasti läsnä vastoinkäymisistä, peloista ja vahvoista tunteista huolimatta. Onnellisuus on rohkeutta heittäytyä elämän virtaan ja rohkeutta sitoutua omaan elämäänsä.
Onni on tasapainoa. Ja eikö tasapaino tarkoita jonkin välillä tasapainoilua? Pelkkä positiivisuus keikauttaa keinulaudan toisen pään maahan.
Tasapaino on itsensä tuntemista, omien erilaisten puolien tunnistamista, tunnustamista ja itsensä hyväksymistä. Se tarkoittaa tasapainoa kurin ja armon, valon ja pimeän, maskuliinisen ja feminiinisen ja monen muun polariteetin välillä. Eikä tasapaino aina ole keskellä.
*
(Jooga)opettajan helmasynti lienee esikuvaksi ryhtyminen. Mutta niin vaikeaa kuin sen myöntäminen saattaakin olla, meissä kaikissa on paljon pimeää – mutta tietysti myös yhtä paljon valoa.
Henkinen polku ei ole lomamatka, ja kasvu tapahtuu epämukavuusalueella. Olen aiemminkin kirjoittanut, että kun kahlaa syvemmälle, aallotkin ovat korkeampia. Samassa tahdissa, kun valon määrä elämässä kasvaa, myös varjo pitenee.
Itsetuntemus ei kehity vain positiivisten asioiden kautta, vaan myös varjoonsa on tutustuttava.
Jos oman varjonsa jättää huomioimatta, paisuu se aina vain suuremmaksi, kunnes purskahtaa jostakin heikosta kohdasta hallitsemattomasti suoraan eteen.
Ei ole sellaista ihmistä, jolla ei olisi varjoa ja pimeyttä sisällään. Kaikkia ihmismielen pimeyden syövereitä ei edes kannata lähteä tutkimaan, ainakaan ilman kokenutta opasta, opettajaa. Mutta omaa pimeyttään ei myöskään kannata jättää kokonaan tutkimatta, sitä ei kannata kieltää. Viha, pelko ja häpeä kannattaa opetella tunnistamaan, tunnustaa ja hyväksyä.
Elämä ei ole pelkkää valoa, mutta tasapainoa ja onnea se voi silti olla.
*
Mutta miten niin positiivisuus voi olla hengenvaarallista? Eikö se nyt sentään ole liioittelua? Positiivisuus luo positiivisuutta, ja kaikilla on kivaa : )
Aikamme kuva on positiivisen mielen värittämä: ”just do it!” Ja parhaat palat jaetaan sosiaalisessa mediassa.
Olen kuullut tapauksista, joissa henkinen opettaja on jättänyt kutsumuksensa ja perustanut pornokaupan – kaikki hyvyyden esittäminen on kumuloitunut ja purskahtanut ulos totaalisena suunnanmuutoksena.
Pornokaupan perustaminen ei tietenkään ole hengenvaarallista, mutta oman varjon kieltäminen saattaa tulla esiin myös masennuksena, itsensä tai jonkun muun vahingoittamisena, totaalisena pettymyksenä siitä, ettei ole ”tarpeeksi hyvä ihminen”, luovuttamisena. Tämän kirjoituksen inspiroi tuttavani, jolle on käynyt juuri näin.
Trapetsilla tasapainoileminen on paljon vaikeampaa kuin leveällä sillalla.
Omaa kuvaa, tilaa johon pitäisi mahtua, ei kannata tehdä liian ahtaaksi, jotta elämästä ei tule trapetsia, jolta yksikin virheaskel pudottaa. Itselleen kannattaa antaa liikkumavaraa leveän sillan verran: ei tarvitse yrittää olla täydellinen vaan suoda itselleen harmittomia hairahduksia, armoa ja lempeyttä – myös positiivisuuden suhteen. Itselleen kannattaa suoda oma varjonsa.
Veden päällä kelluvan, värikkään ja kauniin lootuskukan juuret ovat syvällä mutapohjassa. Se elää täydellisessä valossa, mutta saa voimansa mutaisista juuristaan.
Tasapaino ja onni kumpuavat rentoudesta ja itsensä hyväksymisestä, eivät pakonomaisesta positiivisuudesta. Ollapa ihminen, karvoineen kaikkineen.
