Joskus elämä kasvattaa meille suojapanssarin, jotta selviäisimme sisäisestä kaaoksesta

Onko elämässäsi joskus tapahtunut jotain sellaista, että sinun on ollut pakko työntää se pois mielestäsi? Et ole itkenyt, vaikka olisi pitänyt. Et ole soittanut ystävälle, vaikka niin olisi kuulunut tehdä. Et ole hakenut apua ammattilaiselta, koska et ole pystynyt. Sen sijaan olet jatkanut arkielämääsi ja koittanut tehdä siitä mahdollisimman siedettävää.

Kenties olet uppoutunut työhösi tai harrastuksiisi, pitänyt itsesi mahdollisimman kiireisenä. Ehkä olet pakoillut sisäistä kaaostasi ja tehnyt kaikkesi, että edes ulospäin asiat näyttäisivät normaaleilta.

Luultavasti olet myös onnistunut siinä. Onnistunut uskottelemaan itsellesi ja muille, että kaikki on hyvin. Ja ehkä niin on ollutkin. Ehkä siinä hetkessä asiat ovat olleet juuri niin hyvin kuin mahdollista – olet tehnyt parhaasi. Olet tehnyt sen, mihin olet pystynyt.

Uskon, että teemme jokainen parhaamme niillä voimavaroilla, joita meillä kulloinkin on käytössä. Aina niitä ei vaan ole tarpeeksi. Synnymme kaikki erilaisiin olosuhteisiin.  Osa pelikorteistamme on jaettu jo ennen ensihenkäisyämme. Myös elämä koettelee jokaista eri tahdissa. Lapsena meillä ei välttämättä ole vielä kykyä ja taitoja käsitellä elämän kipeimpiä tragedioita. Toisinaan taas arkeen kasaantuu niin paljon surua, stressiä ja kuormittavia asioita, että voimavarakuppimme ei pysy enää pystyssä.

Silloin kun oma voimavarakuppi menee nurin, on vaikea enää toimia loogisella tavalla. Sen sijaan, että ottaisi aikaa itselleen ja antaisi surun ja kivun tulla, juokseekin karkuun.  Suojaa itseään siltä, mitä ei ole vielä valmis kohtaamaan. Myös psyykeemme toimii tarvittaessa näin. Jos elämässä tapahtuu jotakin niin järkyttävää, että oma mieli ei pysty sitä käsittelemään, saattaa tapahtuma pyyhkiytyä pois muistista. Kokemus taltioituu kehoon odottamaan sopivampaa hetkeä.

Ihmisen järjestelmä on viisas. Se suojaa meitä itsemme sitä tiedostamatta. Toisinaan se kasvattaa meille suojapanssarin. Ei siksi, että olisimme epäonnistuneita vaan siksi, että me tarvitsemme sitä. Sisäisten kamppailujen keskellä vahva suojakuori voi olla kirjaimellisesti ihmisen sisintä suojaava kuori. Se voi olla juuri se ratkaiseva tekijä, joka auttaa meitä selviämään arjesta ja olemaan luhistumatta kipuumme.

Usein suojakuori tulee näkyväksi itsellemme vasta sitten, kun pahimmat kamppailut ovat takana päin. Sitten, kun pilvet ovat poistuneet auringon tieltä ja huomaamme askeleissamme uudenlaista keveyttä. Kun syvä hyvä hipaisee ihoa, muistamme yhtäkkiä kaiken sen kipeän, jonka olemme huitaisseet pois mielestä.  Kelaamme elämäämme taaksepäin ja tunnemme ehkä häpeää siitä, miten olemme käyttäytyneet. Syyllisyyttä siitä, mitä emme ole itsellemme sallineet. Surua siitä, mitä olemme menettäneet. Pelkoa sitä kohtaan, mitä on vielä edessä.

Ja ehkä jossain syvällä, tunnemme kiitollisuutta siitä, että olemme nyt tässä. Että nyt on mahdollisuus toimia toisin. Enää ei tarvitse taistella eikä paeta. Saa viimein tuntea ja harjoitella elämää joka solulla. Kerros kerrokselta alamme riisua sitä, mitä ei enää tarvita.

Joskus elämä kasvattaa meille suojapanssarin – ja sillä on tarkoituksensa. Kun aika on viimein kypsä kohdata kaikki tunteensa, on mahdollista silittää haarniskaansa ja tuntea sitä kohtaan kiitollisuutta.

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: