Ahdistus on tosi ahdistava tunne! Tuskin tarvitsee perustella, if you know, you know.
Halusin aikanani käsitellä jatkuvaa ahdistusta terapiassa, ja toivoin että se katoaisi elämästäni… Noh. Sanotaanko vaikka näin, että söpö ajatus. Ahdistus on nimittäin usein ns. suojaava tunne. Sen takana on haavoittuvaisempia tunteita. Ja niiden takana on joitakin tarpeita.
Ja jos taustalla on tunnelukkoja tai kiintymyshaavoja, silloin taustalla on myös jotakin alitajuisia uskomuksia itsestä ja elämästä.
Kuten…
”Mä olen jotenkin viallinen ja riittämätön”
”Ei mua voi tällaisena rakastaa”
”Mä oon epäonnistunut jo täysin”
”Mut kuitenkin hylätään”
”Mut kuitenkin jyrätään”.
Ahdistus on siis enemmänkin portinvartijatunne – jollekin syvemmälle.
Ja jos ahdistuksen kanssa solmii vähän uudenlaisen suhteen… niin voi oppia oikeastaan aika hemmetin arvokkaita juttuja. Kuten kuulemaan itseään syvemmin ja pääsemään kontaktiin sellaisiin tarpeisiin ja toiveisiin, jotka on täytynyt ehkä kätkeä itseltäänkin.
Omissa muutosprosesseissani olen oppinut myös sen, että joskus ahdistus luo tietynlaista muutospainetta. Ilman sitä jäisin paikalleni. Ilman sitä en olisi pakotettu katsomaan syvemmin itseeni. Tällaista ahdistusta kutsun timanttihiomoksi. Se koskee, oi tsiisus se koskee – mutta se myös hioo.
Joten mitä jos ahdistusta voisikin katsoa uudenlaisin silmin – sillä sen taakse kätkeytyy jotakin tärkeää?
Mitä ahdistuksen takaa löytyy?
Kun ahdistusta alkaa kuunnella pelkän karkottamisen sijaan, sen takaa voi vähitellen hahmottua tunteita, tarpeita ja kokemuksia, joille ei ole aiemmin löytynyt sanoja.
Tunnekarttakirjan täytettävät tehtävät auttavat tunnistamaan ja ymmärtämään omia tunteita sekä niihin vaikuttavia tekijöitä. Kirjan avulla voit etsiä itsellesi sopivia tapoja toimia vaikeiden tunteiden kanssa ja opetella suhtautumaan sekä tunteisiisi että itseesi myötätuntoisemmin. Tarkoituksena ei ole päästä kaikista hankalista tunteista eroon, vaan oppia ymmärtämään, mitä ne yrittävät sinulle kertoa.
