”Joo, kyllä minä voin.” Kuinka monta kertaa olenkaan sanonut tuon lauseen tilanteessa, jossa sisälläni on oikeastaan ollut aivan toinen vastaus?
Kyllä ystävälle. Kyllä työlle. Kyllä yhteiselle tekemiselle. Kyllä uudelle idealle. Kyllä pyynnölle, vaikka mielessä on samaan aikaan käynyt ajatus: En oikeastaan jaksaisi.
Onneksi lempeämmän elämän myötä olen oppinut pysähtymään tämän äärelle. Viime vuosina olen tehnyt toisin.
Sillä usein ”kyllä” on ennen ollut minulle helpompi vastaus kuin ”ei”. Ei siksi, etten tietäisi omia rajojani, vaan siksi, että muiden tarpeet ovat tuntuneet hetken aikaa tärkeämmiltä kuin omani.
Ja joskus taustalla on ollut myös pelko.
Entä jos toinen pettyy? Entä jos toinen ajattelee, että olen hankala? Entä jos minun pitäisi vain yrittää vähän enemmän?
Mutta mitä tapahtuu, jos sanon liian monta kertaa kyllä silloin, kun sisälläni on ei? Jossain vaiheessa alan taas maksaa niistä kyllä-vastauksista omalla jaksamisellani. Siksi olen opetellut yhtä pientä mutta itselleni merkittävää taitoa:
Minun ei tarvitse vastata heti.
Voin sanoa:
”Mietin tätä ja palaan asiaan.”
Se antaa minulle mahdollisuuden kuunnella itseäni ennen kuin lupaan jotain toiselle.
Ja joskus vastaus on edelleen kyllä. Mutta silloin se on erilainen kyllä. Se ei synny velvollisuudesta tai pelosta. Se syntyy siitä, että oikeasti haluan tai pystyn.
”Ei” ei tee minusta huonoa ihmistä
Tämä on asia, jota varmasti moni meistä joutuu harjoittelemaan. Rajan asettaminen ei tarkoita sitä, ettemme välittäisi.
Lepo ei tarkoita laiskuutta. Oman ajan tarvitseminen ei tarkoita itsekkyyttä. Ja toisen pettymys ei automaattisesti tarkoita, että olemme tehneet jotain väärää.
Joskus joku saa olla pettynyt siihen, ettemme pysty tarjoamaan kaikkea, mitä hän toivoo. Se ei tee meistä huonoja. Se tekee meistä ihmisiä, joilla on rajat.
Kannattaa myös muistaa, että ne, jotka eivät pidä siitä että asetamme rajojamme, ovat todennäköisesti niitä, jotka ovat hyötyneet, kun rajoja ei ollut. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin.
Itse usein pysähdyn tässä kohtaa pohtimaan, mitä hyvää tällaiset ihmiset tuovat elämääni ja olisiko heistä parempi ehkä päästä eroon tai ainakin ottaa etäisyyttä, vaikka se ensin tekisikin kipeää.
Itseni puolella olemisen ei pitäisi olla keneltäkään pois, vaan päinvastoin: kun minä huolehdin itsestäni, myös lähelläni olevat ihmiset saavat enemmän.
Itsensä puolella oleminen voi joskus olla hyvin pieni lause
”Tällä kertaa en pysty.”
Tai:
”Tämä ei sovi minulle.”
Tai jopa:
”En halua.”
Näinkin saa sanoa.
Kuuntelen ensimmäistä vastaustani
En tarkoita, että jokaisen asian kohdalla pitäisi valita helpoin vaihtoehto. Vaan sitä, että pysähtyisin kuulemaan itseäni ennen kuin alan miettiä, mitä muut tarvitsevat minulta.
Ehkä sinäkin voisit kokeilla samaa. Kun joku pyytää sinulta jotain, älä vastaa heti.
Hengitä. Kuuntele itseäsi. Ja kysy:
Jos en miettisi hetkeäkään sitä, mitä toinen minulta toivoo – vaan, mitä minä itse haluaisin vastata?
Se voi olla kyllä. Se voi olla ei.
Tai se voi olla: ”Tarvitsen hetken miettiäkseni.”
Kaikki kolme ovat sallittuja. Rajat ovat sallittuja. Ja on täysin sallittua seistä itsensä puolella. Rohkeasti.
Tilaa itsellesi itsemyötätunnon ja arjen jaksamisen tueksi Annukan Lempeästi itseni puolella -kortit täältä.
