Suoraan puhuminen vaatii tunnerohkeutta. Monet meistä ovat kuitenkin arkoja ottamaan hankalia asioita ja tunteita puheeksi. Arkuutemme saattaa kummuta esimerkiksi siitä, että suoraan puhuminen mielletään usein töykeän käytöksen kanssa yhdeksi ja samaksi asiaksi, jota ne eivät suinkaan ole.
Tunnerohkea suoraan puhuminen on kuuntelevaa, ystävällistä ja kunnioittavaa. Samalla kuitenkin lempeän lujaa, omista arvoista, innostuksen kohteista ja tilasta kiinnipitämistä ja viestimistä.
Suoraan puhuminen on rohkeutta kertoa mielipiteensä silloinkin, kun se on enemmistöstä eriävä ja saattaa kohdata vastustusta tai kun se saattaa aiheuttaa muissa epämiellyttäviä tunteita ja reaktioita.
Huonosti käyttäytyvä sen sijaan syytää mielensä kompostin muiden kasvoille ylemmyydestä käsin.
Tökerö töksäyttely, vihapuhe ja painostus eivät ole suoraan puhumista. Eivät myöskään toisten syyttely, tuomitseminen, nimittely tai tahallinen loukkaaminen. Aivan kaikkien ajatustensa julkituominenkaan ei ole hyvänlaista suoraan puhumista, on tilanteita, joissa on viisasta jättää ”oma totuus” vain omaksi tiedokseen.
Koska emme osaa lukea toistemme ajatuksia, vaikka usein erehdymme niin luulemaan, on tärkeää ilmaista selkeästi, mitä ajattelemme, toivomme ja odotamme. Koska kuitenkin varsin usein varomme vaikeista asioista ja tunteista suoraan puhumista, käärimme sanottavamme silkkipaperiin, ettei syntyisi eripuraa ja ettei toinen vain pahoittaisi mieltään. Pelkäämme epämiellyttäviä tunteita, joita oletamme suoraan puhumisen aiheuttavan itsellemme ja muille. Eihän meistä kukaan halua hankalan ihmisen mainetta.
Yksi syy varovaisuuteen voi olla sekin, että emme ole saaneet suoraan puhumisen mallia kotoamme, perheessä on vallinnut puhumattomuuden kulttuuri, jossa hankalat puheenaiheet ja tunteet on vaiettu olemattomiin. Ehkä meillä on myös muutaman suoraan puhumisen yrityksen seurauksista epäonnisia kokemuksia.
Suoraan puhumisen välttely tuo puheeseemme kuitenkin sellaista kiertelyä, kaartelua ja tulisilla hiilillä tanssahtelua, ettei siitä ota usein mainittu Erkkikään selvää. Ilmaan jää leijumaan ihmetys, onko toisen oudossa selittelyssä kenties haudattuna jokin piiloagenda, joka pitäisi osata ymmärtää. Ja tottahan usein niin onkin.
Jaarittelu ja asian ytimen kiertely saattaa myös olla keino paeta omaa vastuuta. Kun toinen sitten yrittää ymmärtää ja tulkita jaaritteluamme, on helppo vedota siihen, että enhän minä niin sanonut.
Jos toisen tarkoitusperiä joutuu arvailemaan, niitä joutuu myös epäilemään. Keskinäinen luottamus syntyy vain avoimen ja selkeän suoraan puhumisen kautta.
Suoraan puhumisen välttely saattaa johtaa myös hymistelevään teeskentelyyn, kun tulee tunne, että jotain olisi nyt kuitenkin hyvä sanoa. Sanomatta jättäminen saattaa olla sellaisessa tilanteessa parempi vaihtoehto, sillä teeskentely on epärehellisyyttä ja epäaito hymistely on usein vaivaannuttavaa.
Tunnerohkeus ja suoraan puhuminen edellyttävät tunneturvallista ihmissuhdetta; parisuhdetta, ystävyyssuhdetta tai työporukkaa. Tosin erityisen tunnerohkea ihminen uskaltaa puhua suoraan hankalistakin asioista myös tunneturvattomassa suhteessa.
Jos toinen ihminen on reaktioissaan arvaamaton tai kontrolloiva, on melko luonnollista, että alamme miettiä tarkkaan, mitä, miten ja milloin sanomme. Löydämme itsemme selittelemästä sanomisiamme tai jätämme asioita sanomatta suojellaksemme itseämme epäoikeudenmukaisilta syytöksiltä. Pahimmillaan olemme sanomistemme kanssa koko ajan varpaillamme, kunnes koittaa päivä, ettei meillä ole enää mitään sanottavaa.
Rehellinen, hyväntahtoinen ja yhdenarvoisuudelle perustuva suoraan puhuminen kannattaa, vaikka se joskus kirpaisee vastaanottajaa, ja miksipä ei sanojaakin. Suoraan puhuminen luo tunneturvaa, lisää luottamusta ja syventää yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Mitä rohkeammin otamme esiin hankalia asioita, sen syvemmäksi keskinäinen turvallisuuden tunne muodostuu. Mitä tärkeämpi ihmissuhde, sen tärkeämpiä tunnerohkeus ja tunneturva suhteessa ovat.
Voit lukea tunnerohkeudesta ja tunneturvasta lisää kirjastani täältä
