Elämäsi itsestäänselvyydet ohjaavat valintojasi – Näin raivaat mielesi luomia esteitä

Rajoittavista uskomuksista vapautuminen ja itsensä puolella oleminen tuovat elämään uudenlaista vapautta, mutta vaativat samalla lempeää ja pitkäjänteistä työstämistä. Uusien ajatusmallien sisäistäminen ottaa aikansa, joten älä vaadi itseltäsi liikoja.

Sinulla on mahdollisuus vapautua kaikista esteistä, jotka pitävät sinua vanhassa kiinni. Uudet uskomukset avaavat silmämme sille, mitä kaikkea elämä voi olla ja antaa.

Yksi uskomus kerrallaan

Rajoittavat uskomukset syntyvät erilaisten vuorovaikutustilanteiden ja toisten ihmisten muovaamina. Ne ovat kuin pakonomaisia ohjenuoria omassa mielessämme, joita seuraamme usein laput silmillä. Ja ne vievät helposti elämästämme vapauden.

Uskomukset ohjelmoituvat pikkuhiljaa järjestelmäämme ja lopulta emme osaa enää edes kyseenalaistaa niitä. Ne ovat asioita, joista meillä ei ole tarkkaa, tutkittua tietoa, mutta jotka mielestämme ovat sataprosenttisia totuuksia.

Ne ovat käsityksiä, jotka ovat ajan ja kokemusten myötä muuttuneet mielessämme tosiksi. Eräänlaisia ”tarralappuja”, joita vanhemmat, puolisot, ystävät, sukulaiset, opettajat tai me itse olemme itseemme liimanneet.

Osa uskomuksista on voinut syntyä perimänä ja jopa kansallisten sanontojen kautta, kuten ”Joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa” – ei kovin rohkaiseva ajatus, joka pahimmillaan voi estää meitä tavoittelemasta unelmiamme.

Esimerkkejä rajoittavista uskomuksista, joita minulla on aiemmin ollut: “Herkkyyteni takia olen vaikea ihminen.” /
”Jos olen tehokas, minua arvostetaan enemmän.”
/ “On minun vikani, että sairastuin.”

Kun pidät jotain asiaa absoluuttisena totuutena, havainnoit kokemuksistasi enimmäkseen asioita, jotka tukevat uskomustasi. Siksi uskomukset muokkaavat tulevaisuuttasi ja jäsentävät menneisyyttäsi. Ne ovat läsnä koko ajan ja kaikkialla. Uskomukset vaikuttavat tulkintoihisi sinua ympäröivästä maailmasta ja voivat ohjata myös väärään suuntaan, poispäin itsesi luota. Minullekin kävi juuri näin.

Uskomukset alkavat kehittyä jo varhaisessa lapsuudessa ja vaikuttavat usein aikuisenakin elämäämme, valintoihimme, päätöksiimme ja reaktioihimme. Niiden muodostuminen ja oppiminen tapahtuu niin huomaamatta, että siihen voi olla joskus jopa mahdoton puuttua.

Uskomuksia saa ja voi muokata

Kun uskomukset alkavat kääntyä omaa elämää, kehitystä ja kasvua vastaan, olisi tärkeä pysähtyä tunnistamaan ne ja pikkuhiljaa muokkaamaan uskomuksia rakentavampaan suuntaan.

Uskomuksia voidaan muokata esimerkiksi asteittain eli lieventämällä mielestämme sataprosenttinen totuus vain osittaiseksi totuudeksi lisäämällä lauseeseen pehmentävä sana, kuten: ”Minä AJATTELEN, että…”, ”Se NÄYTTÄÄ minusta…”, ”Se TUNTUU minusta…” ja niin edelleen.

Näin se on edelleen sinun kokemuksesi, mutta siitä tulee hieman kevyempi versio, kun otamme mukaan sanat ”minusta tuntuu”. Voit myös lisätä uskomukseesi jonkun seuraavista sanoista: toisinaan / nyt / tällä hetkellä / tänään / joskus. Sen sijaan, että niin sanotusti ikuistaisimme jonkun aina tapahtuvaksi totuudeksi, voimme lieventää sitäkin pehmentävillä apusanoilla.

Katsotaan seuraavaksi vielä konkreettinen esimerkki uskomuksen muokkaamisesta edellä mainittuja lievennyksiä hyödyntäen. Jos rajoittava uskomuksesi on esimerkiksi: “Kipu on este hyvälle elämälle.” Voit lieventää lausetta seuraavaan suuntaan: “Minä ajattelen, että kipu on toisinaan este hyvälle elämälle”. Saatko kiinni ajatuksestani?

Toinen, hieman isomman askeleen tapa muokata uskomusta on kääntää ne kokonaan uusiksi. Usein uskomukseen liittyy jokin negatiivinen adjektiivi ja pelkkä adjektiivin vaihto lauseessa voi muuttaa kokemuksen asiasta kokonaan. Uskomusta muokatessa on tärkeää pitää aikamuotona preesens. Myös ei-sanan käyttöä tulisi välttää eli tarkoituksemme on lisätä positiivinen tunnelataus yhdistettynä uuteen uskomukseen.

Esimerkkinä eräs oman elämäni uskomus; ”Rakkaus on vaikeaa” muuttuu aivan uudenlaiseksi, kun adjektiivi vaihdetaan ja sanan vaikeaa tilalle kokeillaan vaikka sanaa mahdollisuus – eli uusi uskomus kuulostaakin tältä: rakkaus on mahdollisuus.

Mistä uskomuksesta sinä haluaisit vapautua?


Ota ensiaskeleet itsesi puolelle ja lempeämpään elämään lataamalla itsellesi Annukan maksuton työkirja täältä

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image