Joskus on huono olla. Ja siinä se.
Uskomus omaan huonouteen, riittämättömyyteen, vähäpätöisyyteen ja yleiseen epäonnistuneisuuteen on häpeää ja arvottomuutta. Ne eivät ole kenenkään ominaisuus, temperamentti tai kohtalo. Niiden alta voi löytää todellisen itsensä, sen ehdottoman rakastettavan, ainutlaatuisen tyypin – säröineen päivineen – joka todellisuudessa on.
Minulle on asiakastyöni ja oman elon reissuni myötä syntynyt teoria, että häpeä ja arvottomuus ovat mekanismi, rakenteellisia kulttuurissamme. Arvottomuus ja huonouden olo eivät ole kenessäkään sisäsyntyisesti, vaan syntyvät varhaisten vaiheiden kohtaamattomuudesta ja tunteiden kanssa yksin jäämisestä. Se on valtavan yleistä, suorastaan kollektiivista ja tahatonta. Maassamme elää yhä sotien jälkeinen tunnetrauma ja selviytymisen eetos. Tunteet on sudittu sivuun ja niiden mukana omat rajat ja tarpeet. Tunnetraumojen raunioista nousevat ylikiltteys, jäätävä suorittaminen, uupumukseen asti pyyhältäminen, itsemme pienentäminen, tunteiden väistely, kohtaamattomuus ja itsemme sivuun sutiminen.
Peilaamme toisillemme (täysin tiedostamattamme ja yhä tahattomasti) arvottomuutta ja häpeää: aina pitäisi olla parempi, ehtiä enemmän ja suorittaa itsestään jokin hieno, eheytynyt versio 8.0. Emme usko olevamme ihania ja rakastettavia juuri näin. Olemme oppineet suorittamisen, rajattomuuden, kontrollin ja epätasapainoiset ihmissuhdesynamiikat sen sijaan, että olisimme oppineet luottamaan itseemme ja tekemään itseämme kunnioittavia ja hoivaavia valintoja. Eli olemaan itsellemme lempeitä ja skarppeja vanhempia. Mielellämme ulkoistamme nuo bisnekset kumppaneillemme ja läheisillemme. Hamme turvaa elämän rakenteista, joista tuleekin ahtaita bokseja. Jäämme yhä yksin, ovimatoiksi tai vääntämään ja kääntämään tullaksemme kuulluiksi ja nähdyiksi.
Olemme oppineet sysäämään tunteemme sivuun himojumppaamalla, muita varten olemalla, raatamalla, yrittämällä saada toisia rakastamaan itseämme ja turruttamalla itsemme johonkin aamuherätyksen ja iltahyhmän väliseen putkeen. Onko ihme, jos on vähän huono olla?
Ja sitten luulemme, että vika on meissä: olemme epäonnistuneita ja surkeita, ja noilla muilla menee selvästi (ainakin somesta päätellen) helvatun paljon paremmin. Olemme vähän huonompia opiskelijoita, nuoria ammattilaisia, vanhempia, seurustelukumppaneita, ystäviä, työntekijöitä, työnantajia, lapsia, isovanhempia – ja keitä meitä nyt taas olikaan. Ei ihan mennyt hommeli keskikäyrän mukaan tai kuten saaristossa. Tarkemmin tutkailtuna huonommuuden tunteet ovat olleet meissä aina, mutta putkeltamme unohdamme ne toisinaan.
Arvosi on sisäsyntyistä ja ehdottoman koskematonta, riippumatta siitä mitä olet oppinut uskomaan
Huonouden ja epäonnistuneisuuden kokemuksiin ja tunteisiin kiteytyy ihan selkeitä, usein syvään juurtuneita ja huomaamattomia ajattelu- tunne- ja toimintamalleja joilla mekaniikka pysyy paikallaan. Kun opimme huomaamaan, opimme toimimaan toisin ja sen myötä opimme ajattelemaan toisin. Ja alamme löytää lempeyttä itsemme kanssa. Paradoksaalisesti vain lempeyden kautta voimme kannattella häpeän ja syyllisyyden tunteita – ja tarkastella omaa toimintaamme, kasvaa ja oppia. Ilman yhteyttä omaan häpeään ja syyllisyyteen projisoimme ne toisten päälle – ja niillä spekseillä on vaikeaa luoda syvällisiä, kypsyviä, läheisiä ja aitoja ihmissuhteita. Toksinen syyllisyys on itsensä piiskaamista, virtaava syyllisyys itsensä kannattelua valoa vasten.
Häpeän ja arvottomuuden mekaniikasta voi vapautua. Huonouden tunteet eivät ole kenenkään oikea, pohjimmainen minuus vaan vääristynyt kuvaelma, kollektiivisen mekaniikan varhain omaksutut rattaat. Pohjimmiltaan itsensä rakastaminen tarkoittaa, että löydämme sen rakkauden ja uniikin olennon, joka olemme sisäsyntyisesti, rikkomattomasti ja ihan kaiken alla. Rakkautta meihin ei tarvitse tulla senttiäkään lisää – kukkamme kääntyy valoa kohti, kun sellaista on rakkauden ja turvan kautta tarjolla. Siihen saa ottaa vastaan ammattiapua – ja ei, se ei ole mikään häpeä, vaan rakkauden teko itseä kohtaan.
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
