Vakava sairaus ja elämänkriisi opettivat Pequlle ja Sannalle, että tärkeintä on elää elämää, joka tuntuu hyvältä ja omalta – Hidasta elämää -hyvinvointisivusto täyttää 10 vuotta 1.10.2020

Kun Pequ Nieminen sairastui ensimmäiseen syöpäänsä, sanapari ”hidasta elämää” alkoi pyöriä hänen mielessään. Kun Sanna Wikström vuosia myöhemmin uupui kovatahtisessa työssään päätoimittajana, Pequ lähetti hänelle kutsun Hidasta elämää -Facebook-ryhmään. Myöhemmin, vuonna 2010, Sannan ja Pequn ideasta sai alkunsa Hidasta elämää -media.

Joskus elämä pysäyttää varoittamatta, ja edessä on muutos, johon ei ole osannut valmistautua. 10 vuotta sitten Sanna Wikström ja Pequ Nieminen joutuivat toteamaan, että vauhtia on pakko hidastaa, jos haluaa pysyä terveenä ja järjissään. Tämän oivalluksen tuloksena kypsyi ajatus Hidasta elämää -sivustosta, joka avattiin 1.10.2010.

– Huomasimme, ettemme ole ainoita, jotka pohtivat omaa jaksamistaan ja hyvän elämän reseptejä. Kun Facebook-ryhmä vuonna 2008 avattiin, siellä käytiin aktiivista keskustelua siitä, että ”ai, enkö ole ainoa, joka ei jaksa”, Pequ Nieminen kertoo ja jatkaa:

– Reilussa kymmenessä vuodessa on kuljettu pitkä matka omaan jaksamiseen ja väsymiseen liittyvästä häpeästä yleiseen keskusteluun tunne- ja hyvinvointitaidoista ja rehelliseen puheeseen jaksamisesta.

Tänä päivänä Hidasta elämää on Suomen suurin hyvinvointimedia. Sen perustana on ajatus, että hyvinvointi ja hyvä elämä edellyttävät taitoja, jotka eivät ole itsestäänselvyys, vaan jokaisen meistä täytyy ne itse opetella. Hidasta elämää haluaa kannustaa kaikkia suomalaisia opettelemaan näitä tärkeitä hyvinvointitaitoja ja löytämään oman tapansa elää onnellista ja itselleen merkityksellistä elämää.

– Kenenkään meistä ei tarvitse selviytyä yksin. Kun lähtee matkalle oman hyvinvointinsa ytimeen tai kohtaa kriisin, löytyy Hidasta elämää -mediasta tukea ja oivalluksia tueksi. Joskus se on somekuva, joskus blogitekstit, joskus Hidasta elämää -kirjat ja yhä useammalla myös toiminnalliset hyvinvointikortit, Sanna kertoo.

Nyt iloitsemme siitä, että niin moni suomalainen on jo ottanut ajatuksen hidastamisesta omakseen. Hidasta elämää -sivustolla on viikossa 150 000 eri lukijaa *. Somekanavien osalta Hidasta elämää on Suomen suurin yhteisö, jonka kanavia seuraa lähes 400 000 ihmistä *. Hidasta elämää -tuoteperheeseen kuuluu tällä hetkellä yli 40 kirjaa, jotka tehdään yhdessä Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa, sekä yli 20 hyvinvointikorttipakkaa. Kirjoja ja korttipakkoja on myyty lähes 300 000 kpl.

Katso alta löytyvältä videolta Sannan, Pequn ja 10-vuotiaan Hidasta elämää -hyvinvointimedian tarina (Videon kesto 4 min.)

* Lähde: Google Analytics ja Brandsome.fi

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image