Hyvän suhteen merkki ei ole ongelmattomuus vaan tämä valinta

Eroon päättyvissä suhteissa on ollut vaikeuksia usein jo suhteen alusta asti ja monet jo alkuun ilmenneistä on ongelmista nousevat uudelleen esiin suhteen loppumetreillä. Voi käydä myös niin, että seikka joka sai sinut tuntemaan vahvaa vetovoimaa kumppaniasi kohtaan suhteen alussa, muuttuukin luotaantyöntäväksi ominaisuudeksi. Olet vaikkapa viehättynyt puolisosi ihastuttavaan välittömyyteen ja herkkyyteen, ja äkkiä näetkin hänet rasittavana muiden asioihin puuttuvana analysoijana. Tai puolisosi turvaa tuova jämäkkyys ja vakaus, joka veti sinua puoleensa vuosia sitten, rupeaakin ärsyttämään, koska et saa hänestä mitään irti ja tunnet teidän tämän vuoksi etääntyvän toisistanne. Onkin syytä ymmärtää, että pariterapiaan ei voi mennä liian aikaisin eikä ajan varaaminen terapeutilta ole merkki huonosta suhteesta. Hyvän suhteen merkki ei ole siis se, ettei siinä olisi ongelmia, vaan se, että siinä halutaan pysyä niistä huolimatta. Se että kumppani alkaa ärsyttää sinua toden teolla ei tarkoita sitä, että mitään ei olisi tehtävissä, Peter Lang kirjoitti: “Behind every problem lies a frustrated dream”. Jos siis pystyt näkemään mihin olet turhautunut, sinulla on todennäköisesti yhteys myös siihen, minkä olisit halunnut toteutuvan.

Suuren osan elämästämme elämme automaattiohjauksella. Päivät täyttyvät rutiineista, tehtävät seuraavat toisiaan. Se on osalle ihmisistä hyvin tyydyttävää, koska kun asiat ovat tarpeeksi hyvällä tolalla, ei meidän tarvitse kiinnittää huomiota nykyhetken parantamiseen, vaan meillä on mahdollisuus antautua arjen syliin huolehtimatta huomisesta. Mukavuudenhalu voi kuitenkin etäännyttää meidät elämän tärkeämmistä merkityksistä. Mukava sohva ja tv-sarjaputki on paikallaan silloin tällöin, mutta se voi myös jatkuessaan luoda oman turvakuplan, jonka sisään voi kadota ajattelematta oman elämän haasteita. Monet parit alkavat etääntyä toisistaan ajan kuluessa huomaamattaan. Suhteessa ei ole välttämättä riitoja tai erimielisyyksiä. Päivät seuraavat toisiaan ja täyttyvät työllä, lasten harrastuksiin kuskailuilla, arjen haasteilla ja omilla menoilla. Perheen ulkopuolella vietetty aika voi alkaa merkitä enemmän ja ydintarpeiden tyydyttyminen siirtyy kodin ja parisuhteen ulkopuolelle. Näitä voivat olla esimerkiksi nähdyksi tuleminen, arvostuksen saaminen, yhdessä jakaminen, innostuminen, onnistumisen kokemukset, jopa kauniit sanat ja kokemus läsnäolosta. Ei ihme, että suuri osa sivusuhteista syntyy työmaailmassa. Jos seksuaalinen uskollisuus on sinulle luovuttamaton arvo, kannattaa pysähtyä, kun huomaat kulkevasi kohti sivusuhdetta. Ennen varsinaista pettämistä on yleensä otettu jo monta askelta. Tunne siis rajasi ja uskollinen omalle mielellesi, kun huomaat houkutuksen. Ystävänä olemisessa viehättävän kollegan kanssa ei ole mitään pahaa, jos luotat itseesi. Eikä seksissäkään ole mitään pahaa, jos parisuhteessasi on sellaiset säännöt.

Tahto pysyä yhdessä tulee kuitenkin olla aito valinta. Päätös pysyä kumppanin kanssa perustuu parhaimmillaan omaan haluun. Jos haluat aloittaa pariterapian kumppanisi kanssa, niin ole  rehellinen, mitä tavoittelet sen avulla. On molempia kohtaan väärin, jos teeskentelet haluavasi jatkaa, vaikka olet tehnyt jo päätöksen lähteä. Se on myös puhdasta rahojen ja ajan hukkaamista. Pidä kuitenkin mielessä, että terapia on hyvä vaihtoehtoa myös silloin, kun tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman hyvä ero. Kaikki, joka vahvistaa ymmärrystä välillänne tuottaa todennäköisesti hyvää myös tulevaisuudessa suhteellenne. Päätätte sitten pysy yhdessä tai erota.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image