Kun suhteessa toinen pyrkii lähemmäksi ja toinen vetäytyy – Näin voitte katkaista vahingollisen kierteen

Omalla läheisriippuvuudesta toipumisen tiellä yksi todella tärkeä aihe alue on ollut kiintymyssuhdemalliin perehtyminen ja sen tuoma ymmärrys siitä, miksi olen tuntenut ja reagoinut niin kuin olen. Miksi suhteet nostivat niin helposti ahdistusta, turvattomuutta ja pakonomaista kelaamista esiin? 

Aikuisista kiintymyssuhteista olen kirjoittanut aiemmin mm. täällä ja täällä.

Tällä kirjoituksella (ja videolla) haluan hieman avata, mitä pelkoja ja syvempiä tunteita ristiriitaisen ja välttelevän kiintymystyylin taustalla on. 

Tiivistetysti:

Ristiriitaisesti kiintynyt ahdistuu herkästi erillisyydestä, pelkää yhteyden menettämistä ja hylätyksi tuloa ja alkaa reagoimaan mm. ”jahtaamalla” toista yhteyteen, vaatimalla yhteyttä tai vetäytymällä mielenosoituksellisesti – pyrkimyksenä saada toinen havahtumaan.

Välttelevästi kiintynyt taas ahdistuu herkästi haavoittuvaisuudesta, tarvitsevuudesta ja haluaa säilyttää vapauden ja tietyn etäisyyden. Välttelevästi kiintynyt reagoi vetäytymällä, välttämällä vaikeita keskusteluja ja pitämällä toisen aina emotionaalisesti muutaman metrin päässä.

Suhdedynamiikka menee typistetysti jotenkin näin: 

Mitä enemmän ristiriitaisesti kiintynyt ahdistuu- >hän pyrkii löytämään varmistusta ja turvaa (joskus myös intensiivisesti vaatien), sitä enemmän välttelevästi kiintynyt taas vetäytyy, puolustautuu ja muuttuu etäisemmäksi. Ja sitä enemmän toinen ahdistuu ja pyrkii yhteyteen ja toinen vetäytyy lisää… 

 

Satuttava ja kiperä kuvio joka helposti toistaa itseään, jonka äärellä koemme suhteessa ymmärrettävästi avuttomuutta ja keinottomuutta. 

Kehä saattaa pyöriä muutaman kierroksen, päättyä voimakkaaseen irtiottoon tai jäädä käsittelemättä kokonaan

Toista emme voi muuttaa, mutta ymmärtämällä oman mallimme taustalla olevia haavoittuvaisia tunteita, voimme alkaa ilmaisemaan herkemmin tarpeitamme reagoimisen sijaan. Se ei ole tae suhteen paranemisesta mutta se on tae syvemmästä suhteesta itseemme ja omaan kokonaisuuteemme. 


Omia toimintamalleja ihmissuhteissa voi tutkia ja ymmärtää paremmin esimerkiksi Ymmärrä itseäsi -korttipakan avulla. Tutustu korttipakkaan tarkemmin TÄÄLLÄ.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image