Lempeä asenne itseä kohtaan voi suojata masennukselta – Mikä näistä 5 tavasta toimii parhaiten sinulle?

Lokakuu on mielenkiintoinen kuukausi. Monet ovat jakaneet samoja fiiliksiä siitä, että kesän ja kesäloman tuomat energiavarastot on käytetty ja olo saattaa olla apea ja uupunutkin. Olen tietoisesti jättänyt vähän väljyyttä aikatauluihin lokakuulle ja antanut tilaa näille matalaenergisimmille tunteille.

Se ei kuitenkaan ole aina helppoa antaa tilaa ja sallia näiden ns. vaikeiden tunteiden vain olla ja tehdä tehtävänsä. Koen, että mieli yrittää puskea meidän saavuttamisjärjestelmän avulla erilaisia asioita tilalle, jotain mitä haluta ja saavuttaa, jotain joka toisi tilalle “ns. tulisempia tunteita”, niitä miellyttävämpiä kokea, vaikka oikeasti suorittamisen tilalle tarvitsisi turvajärjestelmän aktivoimista.

Turvajärjestelmän tehtävä on vahvistaa turvallisuutta ja rauhoittaa uhka- ja saavutusjärjestelmäämme. Se on sitä kaikkea, mitä turvallinen vanhempi on pienelle lapselle, jotta hän uskaltaa uteliaasti tutkia maailmaa. Välillä kaadutaan ja sitten käydään tankkaamassa helliä lohduttavia sanoja ja lempeää lämmintä syliä vanhemman lempeässä läsnäolossa. Kun on tankattu, niin taas uskalletaan tutkia rohkeasti maailmaa, vaikka välillä horjahtaisi tai kaatuisikin. Se on kosketusta, lepoa, lämpöä, myötätuntoisia sanoja ja tekoja. Nämä ovat tärkeitä tarpeita yhä aikuisenakin.

Moni on kuullut varmasti Gary Chapmanin viidestä rakkauden kielestä. Gary Chapmanin mukaan on viisi rakkauden kieltä, jotka perustuvat siihen, että meillä ihmisillä on viisi tapaa vastaanottaa tai ilmaista rakkautta. Yleensä meillä on kaksi tavallisinta tapaa, joiden kautta me luontevimmin vastaanotamme tai ilmaisemme rakkautta.

Mitkä näistä aktivoisivat sinun turvajärjestelmääsi? Miten sinä mieluiten ottaisit vastaan lempeyttä ja myötätuntoa itseltäsi?

1. Olisiko se fyysisen kosketuksen kautta? Ne ketkä pitävät rakkauden osoittamisesta ja vastaanottamisesta kosketuksen ja halauksen kautta, vastaanottavat itsemyötätuntoa luontaisemmin kosketuksen kautta kuten laittamalla oma käsi sydämen päälle pehmeästi viestien ”olen tässä tukenasi”. Itsensä silittäminen tai omasta kädestä kiinni pitäminen tai mikä tahansa lämmin lempeä kosketus tai silittäminen voi olla myös itsemyötätuntoa kosketuksen kautta.

2. Ajan antaminen toiselle on yksi tapa ilmaista rakkautta. Itsemyötätunnossa tämä voisi näyttäytyä, niin, että ottaa aikaa vain itselleen kuten oma meditaatiohetki tai joogahetki. Tai ehkä aika luonnon hiljaisuudessa itsensä kanssa olisi mieluinen tapa vastaanottaa lempeyttä ja myötätuntoa itseltään. Kutsun tätä tapaa treffeiksi itsensä kanssa.

3. Vai puhutteleeko sinua rakkauden lahjat? Joillekin tulee rakastettu olo lahjojen vastaanottamisesta tai he mielellään osoittavat rakkauttaan antamalla lahjoja. Itsemyötätunnossa tämä voisi olla jonkun asian antaminen itselle. Lahjan ei tarvitse olla kallis tai materiaalinen. Itse ajatus on tärkein ja tietysti se rakkaus, jolla lahja annetaan itselle. Rakkauden lahja itselle voisi olla käynti hierojalla tai jalkahoidossa, torkkujen ottaminen keskellä päivää, eteeriset öljyt tai kukkien ostaminen itselleen. Mikä tahansa nautiskelu ruokkii rakkauden lahjoja itselle, kuten vaikka hyvän kirjan lukeminen suklaalevyn kera.

4. Osoitatko rakkautta mielelläsi palveluksien kautta? Tällä tarkoitetaan palveluksia, joita henkilö tekee toiselle kertoakseen rakkauden tunteestaan, kuten aterian valmistus tai yhteisestä kodista huolehtiminen. Itsemyötätuntoa tällainen ihminen voisi osoittaa itselleen luontevimmin valmistamalla itselleen aterian rakkaudella, valmistamalla itselleen vaahtokylvyn tai jalkakylvyn tai kodin siistiminen lämmöllä vain itseään varten.

5. Vai onko rakkauden kielesi sanat? Tällöin lempeät myötätuntoiset sanat ja lempeä sisäinen puhe olisi luontainen tapa aktivoida turvajärjestelmää ja osoittaa itsemyötätuntoa. Paras kysymys itselle voisi olla ”mitä minun tulisi saada kuulla juuri nyt” ja tarjota nämä sanat kuiskattuna omaan korvaan.

Tarpeiden tunnistaminen tunteiden takana ei ole helppoa. Se vaatii ensin pysähtymistä hyväksyen tunteen äärelle ja tässä loistava kumppani on itsemyötätunto. Itsemyötätunnon taito on valtava voimavara. Juuri ilmestyneessä psykologi Regina Garcia Velázquezin väitöstutkimuksessa kerrotaan, että myötätuntoisen asennoitumisen opetteleminen itseä kohtaan voisi suojata masennuksen kehittymiseltä ja masennukseen liittyvältä toimintakyvyn heikkenemiseltä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image