Onko elämän oltava hidasta, jotta siitä voi nauttia?

Olin muutama viikko sitten mukana paneelikeskustelussa, jonka aiheena oli hidas elämä. Kutsu lähestulkoon nauratti minua. Elän ruuhkavuosiaikaa, eikä elämäni ole hitauden perikuva (koulu, eskari, päiväkoti, omat työt, kauppa, koiranulkoilutus, tanssi, judo, soittotunti, ruoanlaitto…).

Keskusteluun valmistautuessani pohdin, ovatko hitaus ja kiireettömyys synonyymejä ja minkälainen elämänrytmini oikeasti onkaan. Monelle samantyyppistä elämänvaihetta elävälle hitaus ei ole mahdollista, päinvastoin: ulkoinen vauhti tuntuu jatkuvasti vain kasvavan.

Olen luontaisesti hidas ja rauhallinen ihminen. Vähän päättämätön, unelias, yksin viihtyvä. Ulospäin tämä saattaa näyttäytyä seesteisyytenä. Todellisuudessa siinä on mukana myös aimo annos lamaantumista. Luontainen rauhani ei ole haastanut minua tutkimaan itseäni.

Olen vasta hiljattain tajunnut, että minä tarvitsin hitauden sijaan kipinän.

~ ~ ~ ~

Olen kokenut huonoa omatuntoa laiskuudestani ja haluttomuudestani. Olen monesti vastannut muiden odotuksiin ja tunteisiin, niin etten lopulta ole tiennyt mikä on omaa.

Mitä minä haluan oli pitkään kysymys, johon en osannut vastata, vaikka osasin elää hitaasti ja olla hiljaa. En edes tunnistanut tarvetta kääntyä sisäänpäin, sillä kuvittelin tekeväni sitä koko ajan. Mutta elin päiväunelmissa, kaukana totuudesta. Tunnistan sen nyt mielen maailmaksi, en yhteydeksi itseeni.

~ ~ ~ ~

Ja niin elämä on ohjannut minua askel askeleelta: avioliittoon aktiivisen ja aikaansaavan miehen kanssa, muuttamaan vanhaan puutaloon, jonka lämmittämisessä ja korjaamisessa ei tekeminen lopu, hankkimaan kissan, äidiksi kolmelle tyttärelle, yrittäjäksi ensin yhteen, sitten kahteen ja lopulta kolmeen firmaan…

Kaikki tämä on tapahtunut vähitellen ja olen aina sopeutunut tilanteeseen vaivatta. Olen todellakin tuntenut ajoittain väsymystä ja riittämättömyyttä, mutten ole kaatunut niiden alle.

Tänä syksynä olemme hankkineet kaiken tämän keskelle koiran. Kutakuinkin kaikki tuttavamme pitävät meitä hulluina. Kyseessä ei ole mikä tahansa koira, vaan tanskandoggi, joka viisikuukautisena painaa yli 30 kiloa ja ylettyy pöydille.

Olen haaveillut tanskandogista pitkään. Varmuuteni siitä, että koira voi muuttaa meille juuri nyt oli järkähtämätön. Syvästi intuitiivinen, vailla järjen hiventä.

Näin vain piti nyt toimia.

~ ~ ~ ~

Elämäni on tällä hetkellä niin täynnä, ettei hitaudesta ole tietoakaan. Pentukoira pissaa ja kakkaa sisälle, sille on opetettava kaikki. Ennestäänkin täynnä olevan elämän keskellä mietin, miksi tämä tuntui niin tärkeälle.

Samalla huomaan vastauksen. Koiran kanssa minun on oltava järkähtämätön, pienet päivittäiset valintani ohjaavat sen oppimista ja käytöstä jatkuvasti. Minun on käytettävä voimaani.

Ja tutustun voimaani aivan uudella tavalla. Kiireen ja kaaoksen keskellä on pakko priorisoida. Kaiken tämän varmuuden keskellä huomaankin yhtäkkiä, että minulla on enemmän aikaa kuin ennen.

Aika on hidastunut. Sillä tiedän paremmin, mitä haluan. Tiedän paremmin, minne olen menossa. Kuulen paremmin itseäni, asetettuani itseni sellaiseen paineeseen, etten voi olla kuulematta.

Tämä rauha on hyvin erilaista kuin päiväunelmointi. Olen hereillä ja voin itse päättää, mitä elämälläni teen.

Elämän hitaus tai nopeus on hyvin subjektiivista. Hitaus on kokemus siitä, onko elämässä aikaa itselle ja tärkeille asioille. Kun rytmi tuntuu omalta, haastaa sopivasti ja tarjoaa hyvässä suhteessa lepoa, voin kokea valtavaa elinvoimaa.

Voin tuntea olevani rikas elämästä. Olemisella täytetty.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Elinvoimaisen miehen kirja

    27,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Viihdy omassa arjessasi -kirja

    25,00  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Hyvän elämän reseptit -kirja

    Arvostelu tuotteesta: 5.00 / 5
    26,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin