Erityisesti naisen elämään liittyy hämmästyttävän paljon syyllisyyttä: on näytettävä että pärjää mutta osattava ottaa apua vastaan, on oltava samalla pehmeä ja kova, äiti ja rakastaja, kiltti tyttö ja rohkea seikkailija. Kun rooleja on monta, ei niitä kaikkia voi täyttää täydellisesti.
Roolien vaihtamiseen, täydellisyyteen pyrkimiseen ja jatkuvaan yrittämiseen tämän ajan paineessa liittyy häpeää siitä, ettei ole riittävä töissä, parisuhteessa, äitinä, ihmisenä…
Voi pojat, erityisesti äitiyteen on helppo ladata valtavia määriä riittämättömyyttä ja vertailua. Kun en saanut edes aloitettua kestovaippailua, en osaa sitoa kantoliinaa, meidät lapset katsovat liikaa telkkaria, en jaksanut lähteä puistoon sadekelillä…
Itseään on paljon helpompi mollata negatiivisista asioista kuin ylistää positiivisista. Usein hyvät ominaisuudet tuntuvat olevan ”perustasoa”, kenen tahansa saavutettavissa. Kun taas heikkoudet ovat vain minun vajavaisuuksiani.
~ ~ ~ ~
Sosiaalinen media on tietysti omiaan ruokkimaan kuvaa siitä, että muilla menee paremmin. Mutta salaisuus jokaisen profiilin takana on sama: meillä on hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä. Se mikä on toisen elämä, on toisen elämää. Jokaisella on oma karmansa kannettavanaan, eikä ulkopuolelta koskaan voi arvioida, mitä iloisen ilmeen tai masentuneen äänen taakse kätkeytyy.
Yksi asia kuitenkin on varmaa: syyllisyydestä ei seuraa mitään hyvää.
Osaamme sanoa itsellemme hyvin ankarasti ”mitä sä oikein kuvittelet?”, ”ei sitä noin tehdä”, ”olipa huono idea!”, napata lauseista tukevan otteen ja puukottaa niillä omaa rintaa uudestaan ja uudestaan: ”olen niin huono, olen niin huono, aivan epäonnistunut, miten mä saatoin, tällanen mä olen…”
Meillä kaikilla on oikeus omaan elämään ja vastuu itsestämme.
~ ~ ~ ~
Jos päästää irti syyllisyydestä, sen tilalle virtaa jotakin uutta.
Kamppailin itse vuosia aamun meditaatioharjoitukseni kanssa. En jaksanut nousta tai oli tärkeämpääkin tekemistä. Niinpä minulla oli huono omatunto siitä, etten tehnyt harjoitustani tai en tehnyt sitä ”kunnolla”, tarpeeksi pitkään, tarpeeksi innokkaasti ja sydämellä. Painoin itseäni syyllisyydellä sen sijaan, että olisin ottanut vastaan edes sen pienen hyvän, jonka itselleni jooga- ja meditaatioharjoittelulla soin.
Harjoiteltuani tietoista syyllisyydestä irti päästämistä, muuttui suhde aamuharjoitteluun totaalisesti. ”Syyllisyyden addiktion” tilalle virtasi toinen, ja yhtäkkiä aamuharjoittelu alkoi sujua. Jo nukkumaan mennessä ajatus varhaisesta heräämisestä ja joogaharjoituksesta tuntui aivan ihanalle. Miten mahtavaa onkaan käyttää aamun ensihetket rauhassa itseni kanssa! Ja jos harjoitus jostakin syystä jää tekemättä, nautin siitä seuraavana aamun kaksin verroin.
~ ~ ~ ~
Mitä jos huomisaamuna herätessäsi sanoisit itsellesi: tänään teen sen minkä pystyn ja minkä voin?
Elämän tarkoitus luodaan joka aamu uudelleen. Nauti päivästä kaikkine vastoinkäymisineen ja opetuksineen, luopumisineen, joustoineen, suunnitelmanmuutoksineen. Tee se minkä pystyt ja voit, sydämestäsi.
Illalla nukkumaan mennessäsi kiitä itseäsi siitä, että teit sen minkä kykenit ja käy nukkumaan tyytyväisenä itseesi. Huomenna on uusi päivä.
Ei syyllisyyttä! Ei häpeää! Ei syyttelyä! Ei alistamista! Älä rakas ihminen tee sitä itsellesi.
