Sivu 448 – Hidasta elämää

Oivalluksia: Etsiä vai ymmärtää?

Sanna aloitti elokuussa 2012 True Heartsissa puolen vuoden mittaisen NLP Practitioner -koulutuksen. Oivalluksia-blogissa Sanna kirjoittaa omista ajatuksistaan ja oivalluksistaan koulutuksen aikana. Myös kouluttaja Reetta Vanhanen vierailee Oivalluksia-blogissa kirjoittamalla NLP:stä.

Aloitin viime viikonloppuna NLP Practitioner -koulutuksen, nyt takana on kolme päivää opiskelua. NLP oli tullut vastaani monen monta kertaa eri yhteyksissä ja eri ihmisten puheissa, niin monta kertaa, että en voinut enää väistellä asiaa.

Pyöräillessäni lämpimänä elokuisena aamuna juna-asemalle, ajattelin, että tästä se etsintä alkaa: Mitä en ole vielä elämästäni osannut etsiä, mitä kiveä en ole osannut kääntää? Mitä tällä puolen vuoden matkallani tulen löytämään? Haluan etsiä itseni, löytää itseni.

Ylevät ajatukseni viikonlopun aurinkoisena aamuna ovat saaneet parin päivän sisällä käänteen. Luin nimittäin Perillä-bloggarimme Rauno Sainion Kiina-blogia, jossa hän kirjoittaa: “Olen alkanut ymmärtää, että parhaat asiat elämässä eivät aina löydy etsimällä.” Sitten muistin, että suuri henkinen ajattelija Eckhart Tolle on kirjoittanut jotain samansuuntaista, ja kaivoin ajatuksen esiin. Tuo ajatus menee näin:

“Älä etsi onnea. Jos etsit, et löydä sitä, sillä etsiminen on onnen vastakohta.”

NLP Practitioner -kurssin ensimmäinen viikonloppu ei todella auttanut minua etsinnässä. Ei. Se auttoi minua ymmärtämisessä: Itseään ei pidä etsiä, itseä pitää ymmärtää. Onnea ei pidä etsiä, sen lähteitä pitää ymmärtää. Yhteyttä muihin ihmisiin ei pidä etsiä, sitä pitää ymmärtää.

Viikonlopun yksi suurimmista oivalluksista on se, että minussa on jo kaikki, maailmankaikkeudessa on jo kaikki, ja löydän sen kaiken vasta, kun ymmärrän sitä. Ja huomaan jo nyt, kuinka voimallisesti NLP auttaa minua ymmärtämään.

En tarvitse mitään lisää löytääkseni jotain tärkeää. Sanan etsiminen sisältöönhän kuuluu olennaisena osana ’jonkin sellaisen asian tavoittelu, jota minulla ei vielä ole’. Ymmärtäminen taas on tämän hetken ja tämänhetkisen tarkastelua sellaisenaan, täydellisenä.

Kouluttajamme Reetta Vanhanen sanoi moneen kertaan kurssiviikonlopun aikana: “Te olette täydellisiä sellaisena kuin olette.”

Oivallus nro 1: Minussa itsessäni on jo se kaikki onni, mitä voin koskaan löytää. Minun on siis opittava ymmärtämään itseäni.

Sarastus: Ruotsalainen Urheiluvaimo

Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta. Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään. Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja elämästä häviää merkityksellisyyden tunne ja millaista sitä on etsiä uudelleen.

Isoja iskuja, havahduksia siihen, miten toisin asiat ovatkaan nyt elämässäni, tulee vastaani näemmä päivittäin. Viime viikonloppuna koin taas yhden kovan kolahduksen: ei muutto vieraaseen maahan rakkauden perässä ollutkaan mikään pikkujuttu, minullahan on nyt kokonaan uusi identiteetti – olen Ruotsalainen Urheiluvaimo!

Vaikka elän nyt toisen ihmisen kanssa, blogissani keskityn jatkossakin vain omaan muutostarinaani; siihen, mitä minulle tapahtuu etsiessäni uutta elämäntarkoitusta rankkojen yrittäjävuosien jälkeen. Tämä jääköön siis yhdeksi ainoista viittauksista Hänen elämäänsä – jaan tarinani siksi, että se on minulle kovin merkityksellinen kokemus uuden minäkäsityksen omaksumisesta.

Tärisin jännityksestä. Minun oli määrä mennä katsomaan Hänen ensimmäistä otteluaan. Olin ollut tyynen rauhallinen, kunnes aamulla ennen lähtöä ymmärsin: minä olen nyt yksi heistä, Ruotsalaisista Urheiluvaimoista, ja katsomossa jännittämisestä muodostuisi iso osa elämääni tulevaisuudessa.

Tunsin olevani ulkoavaruudessa mukavuusalueeltani – tästä eteenpäin en olisikaan enää se villi ja vapaa, juuri suurella helpotuksella ”bisnesnaisen” määritelmästä irrottautunut ihminen, vaan identiteettini rakentuisi nyt aivan uudella tavalla Hänen työnsä kautta.

Tunnen suurta ristiriitaa uudesta identiteetistäni erityisesti nyt, kun minulle ei vielä ole muodostunut omaa elämänrytmiä, elämänpiiriä eikä selkeitä rutiineja. Tuntuu, että maailmani koostuu nyt vain siivoamisesta kotona, lenkkeilystä ympäri kaupunkia, tietokoneen ruudun tuijottamisesta – ja tapaamisista toisten Ruotsalaisten Urheilijavaimojen kanssa! Apua, en minä halua heitä tavata, enhän edes koe kuuluvani heidän joukkoonsa! Oikeastaan juuri nyt en koe kuuluvani mihinkään joukkoon. Taaskaan.

Kuinka monta kertaa elämässä yhden ihmisen minäkuva voi muuttua näin totaalisesti? Haluaisin jo vihdoin tietää kuka olen, enkä rakentaa itsestäni taas uutta ihmistä.

Myönnettäköön, että pelkään. En halua lokeroitua ”vain Urheiluvaimoksi”, minulla on siihen liiaksi kunnianhimoa. Muuttuneesta tilanteesta huolimatta unelmani elävät edelleen. Haluan olla jotain suurta, haluan uuden uran, haluan tulla onnelliseksi myös omien saavutusteni kautta.

Nyt on löydettävä tasapaino kaikkein näiden roolieni välille. Kukaanhan ei vaadi minua luopumaan unelmistani, se minun tulisi muistaa. Päinvastoin, aivan kuten Hän minua rohkaisi: ”Nythän sinulla on elämäsi tilaisuus tehdä juuri niitä asioita, joita todella sydämessäsi haluat. Ei ole kiirettä. Tutustut ja rakennat uutta elämääsi nyt kaikessa rauhassa. Minä tuen sinua!”

Ja minä tuen Häntä; Ruotsalaisena Urheiluvaimona katsomossa jännittäen, ylpeänä ja kiitollisena uudesta identiteetistäni!

Miksi muita onnistaa, mutta minua ei koskaan?

Miksi minulle ei koskaan tapahdu onnenpotkuja?

Kaveri saa kutsun unelmaduunin työhaastatteluun, vaikka sillä on jo mahtava työpaikka, hyvä liksa ja passi täynnä eksoottisia leimoja. Tuttavapariskunnan rakkaustarina on kuin satukirjasta, niiden koti on kivasti sisutettu ja kolme lasta käyttäytyy kuin enkelit. Ystävätär löysi mielenrauhan meditaatiosta ja joogaa joka aamu. Joka aamu! Miten se saa itsestään irti? Naapuri voitti lotossa – miten käsittämätön tuuri voikaan osua niin lähelle, mutta samalla niin kauas? Miksi minä jään ilman?

”Miksi minä” on lähes aina turha kysymys. Miksi ei?

Maailmankaikkeus perustuu virtaukseen; voimaan ja vastavoimaan. Kun jotakin lähtee, täyttyy aukko pian uudelleen. Tämä on myös Newtonin luonnonlaki. Joogisen filosofian mukaan vauraus palaa takaisin antajalle, moninkertaisena.

Jos lähetämme kateuden signaaleja, täyttyy ympäristömme jatkuvasti uusista kateutta herättävistä asioista. Jos jaamme kiitollisuutta, tulee eteemme jatkuvasti uusia asioita, joista olla kiitollisia. ”Attitude of gratitude”, kehotti kundaliinijoogan mestari Yogi Bhajan valitsemaan elämänasenteeksi. Täytämme aukon sillä, mitä kutsumme luoksemme.

Kutsumme luoksemme sitä, mitä ajattelemme ja mitä tarvitsemme. Ajatus on kaiken lähde. Sen avulla rakennamme tulevaisuutta – tietoisesti tai tiedostamatta. Vedämme puoleemme asioita, joita ajattelemme, oli kyse sitten rahasta, rakkaudesta, epäonnesta tai mistä tahansa. Mitä palavammin jotakin ajattelemme, sen enemmän sitä saamme.

Vedämme puoleemme siis myös pahimpia pelkojamme, ja ne toteutuvat. Siksi ajatuksia kannattaa kääntää positiivisiksi. On merkitystä, toimimmeko jonkin asian puolesta vai sen vastakohtaa vastaan: rauhan puolesta vai sotaan vastaan?

Mitä varmemmin tiedämme mitä haluamme, sen varmemmin sen saamme. Kulkeakseen kohti haluamaansa, ajatuksen on oltava suora, tahdon vankkumaton ja pitävä. Sana vahvistaa ajatusta. Haaveista ja päämääristä kannattaa puhua.

Elämässä ei ole kyse asioiden ”ansaitsemisesta”. Elämä on lahja, joka jokaisen tulee käyttää arvokkaasti, ilolla, itseään ja muita hyödyttäen. Olemme ansainneet kaiken elämässä jo syntyessämme. Toisen menestys ei ole minulta pois, päinvastoin. Menestys ja onnellisuus ovat rajattomia resursseja.

Maailman kaikki rikkaudet ympäröivät meitä juuri nyt.

(Lisää aiheesta ja meditaatioita mm. ajatusten kääntämiseen positiivisemmiksi löytyy suomeksi Inderjit Kaur Khalsan kirjasta Voiman tie.)

7 askelta kohti omaa ydintä – ”Älä sensuroi tai kiellä omia tunteitasi”

Kuka minä olen? Mitä minä haluan? Miten tunnistan oman ytimeni ja ääneni kaiken hälyn keskeltä? Deepak Chopra antaa seitsemän ytimekästä ohjetta teoksessa Salaisuuksien kirja (Basam Books 2011).

Seuraa tiedostamisen virtaa.
Älä vastustele sitä, mitä sisällä tapahtuu.
Avaudu tuntemattomalle.
Älä sensuroi tai kiellä omia tunteitasi.
Ylitä rajasi.
Ole aito, puhu oma totuutesi.
Viihdy omassa keskuksessasi.

Lähde:

Deepak Chopra: Salaisuuksien kirja, Basam Books 2011

Tarina pojasta ja aasista

”Eräs matkailija pienellä kreikkalaisella saarella katseli, kun nuori poika yritti saada aasia liikkeelle. Pojan oli määrä kuljettaa vihanneksia, ja hän oli täyttänyt aasin kantokorit huolellisesti. Mutta aasi ei tahtonut liikkua. Tilanne alkoi ärsyttää poikaa aina vain enemmän. Hän kiskoi kovaa köydestä ja korotti ääntään komentaessaan aasia, joka seisoi hänen takanaan. Aasi vain painoi kavionsa päättäväisesti maahan. Erittäin päättäväisesti.

Ilman pojan isoisän apua köydenveto olisi saattanut kestää kauan. Hän kuuli metelin, tuli ulos talosta ja vilkaisi tuttua näkyä – aasin ja ihmisen epäsuhtaista taistelua. Lempeästi hän otti köyden pojalta. Sitten hän sanoi hymyillen: ’Kun se on tällä päällä, koeta tätä. Anna köyden roikkua väljästi kädestäsi näin, asetu sitten aasin lähelle seisomaan ja katso siihen suuntaan, mihin haluat mennä. Sitten vain odotat.’

Poika teki, kuten isoisä oli ehdottanut, ja hetken kuluttua aasi alkoi kävellä eteenpäin. Poika kiljahteli riemusta, ja matkailija katseli, kuinka poika ja aasi ravasivat vierekkäin pitkin tietä ja katosivat pian mutkan taakse.”

Lähde: Mark Williams & Danny Penman: Tietoinen läsnäolo – Löydä rauha kiireen keskellä, Basam Books 2012

Kysymyksiä itselle:

Yritänkö kontrolloida asioita väkisin?
Yritänkö viedä asioita eteenpäin käyttämällä kaiken energian ”oikeaan” suuntaan menemiseen?
Onko väkisin tekemisen energia hyvää vai huonoa? Mitä tuo energia tekee minulle?
Olenko huomannut, että yrittämisestä huolimatta asiat eivät mene kuten haluaisin?
Tekeekö yrittäminen minut onnelliseksi?
Mitä jos päästäisin irti liiasta yrittämisestä ja katsoisin mitä tapahtuu?
Voisinko luottaa elämään ja ottaa vastaan sen, mitä minulle annetaan?
Uskaltaisinko hetkeksi pysähtyä hengittelemään ja katsoa, mitä tapahtuu?
Pidänkö arvokkaina vain sellaisia asioita, joiden eteen olen tehnyt töitä? Vai osaanko nauttia myös niistä asioista, jotka minulle annetaan ilman, että tekisin mitään?

Sarastus: Äkkilähtö uuteen elämään

Tässä sitä nyt ollaan; tuijotan ruotsinkielistä ostos-tv:tä levällään olevien muuttotavaroiden keskellä. Sama finnipesuainemainos pyörii ruudulla puolen tunnin välein, mutta joka keralla se tarjoaa minulle yhä syvemmän näkökulman ruotsinkieliseen ihonpuhdistukseen.

Valtava muuttourakka on takana, ja takaraivossani nakuttaa tieto siitä, että kuukauden päästä tämä rumba tehdään uudelleen, kun pääsemme muuttamaan pois väliaikaisesta kodistamme. Vaikka minun kai pitäisi olla nyt onneni kukkuloilla, voin tunnustaa, että lievästi ketuttaa. No, jos ei muuta, ainakin osaan kohta myydä vakuuttavasti finniainetta ruotsiksi!

Todellinen äkkilähtö tämä olikin. Kaikki on tapahtunut sellaista vauhtia etten ole itsekään pysynyt perässä. Ja nyt tässä, muuttolaatikoiden keskellä, mietin mistä on kysymys.

Mitä hittoa minä täällä teen? Olisiko pitänyt pohtia lähtöpäätöstä hieman pidempään? Nyt täytyisi aloittaa uusi elämä. Miten ihmeessä se tapahtuu?

Olimme ruokakaupassa, kun se iski – valtava järkytys. Tajusin, että tässä tämä nyt on. Tätä elämä nyt sitten on.

Mitä elämä nyt sitten on?

Enhän minä tiedä. Ei minulla ole hajuakaan siitä millaiseksi arkeni nyt muodostuu. Kaikki on uutta, aivan kaikki. On niin monta asiaa, joihin täytyy tottua: uuteen elämänrytmiin, uuteen kieleen, uuteen tapaan tehdä töitä. Häneen. Aivan kuin ei olisi jo riittävän hankalaa aloittaa yhteiselämä Suomessa ja nyt se täytyy tehdä toisessa maassa valtavan henkilökohtaisen murroksen kynsissä.

Minä, joka olen tottunut jos jonkinlaiseen muutokseen ja sopeudun helposti uuteen, tunnen valtavaa muutosvastarintaa. Minä, joka pidän uusien ihmisten tapaamisesta, ja jota vieraat kulttuurit kiehtovat, en halua kohdata ketään, en puhua kenellekään. Minä, joka olen kovasti rakastunut, haluan itsenäisyyteni takaisin. Minä, joka olen halunnut uuden mahdollisuuden, haluan paeta takaisin vanhaan, turvalliseen elämään.

Ja samalla janoan tätä seikkailua enemmän kuin mitään muuta. Sitähän tämä äkkilähtöni on; seikkailu, suuri lahja, joka minulle on annettu! Tämä mielessä rakennan arkeni päivä kerrallaan.

Pitääkö minun tänään kuulla jotain erityistä?

Arjessa huomaa usein hykerryttäviä asioita. Usein sisäinen huumorinkukka saa osuman ja ilo alkaa kuplia sisällä. Ihmisten elämä ja kanssakäyminen on valloittavaa ja valtavan kiehtovaa.

Istuin elokuisen kirpakkana aamuna bussiin lähelle kahta noin viidenkymmenen ikäistä naista. Iloinen pulputus kuului lähipenkkeihin. Katselin toista naisista ja pistin merkille hänen valoisat vaatteensa: oranssia, punaista, valkoista, kaikki kenkiä myöten ihanasti sopusoinnussa – koko olemus viestitti iloisuudesta. Esteettinen elämys heti aamun alkuun. Nainen kyllä huomasi tarkkailuni, mutta jatkoi iloista pulinaansa. Ensin hän analysoi lastensa luonteenpiirteet ja siirtyi vuolaasti kertomaan työasioitaan. Puhui paljon ja eläväisesti, koko kehollaan.

Puhuva osapuoli jäi bussista pois noin puoli tuntia myöhemmin. Siinä vaiheessa kuuntelevan osapuolen vieressä istuva mies, ilmeisesti sen kuuntelevan naisen mies, kysyi kuuntelevalta: ”Missä toi oikein on töissä?”. ”Emmä oikein tiedä, mutta jonkinlainen asiantuntija se on”. Miten hersyvä tilanne, josta, kuinkas muutenkaan, nousi mieleeni monta ajatusta.

Bussikohtaus oli niin naisten elämää: puhutaan, jaetaan, nyökytellään, nauretaan, eletään mukana. Naisten keskinäisessä kohtaamisen tavassa on jotain niin upeaa. Ja vaikka toinen osapuoli puhuu tänään ja se toinen kuuntelee, ei se haittaa: huomenna voi olla toisinpäin. Nainen on usein kuin kameleontti tai jonkinlainen mato. Elää ja myötäilee toisen mielenliikkeissä, joustaa vaan ei katkea. Tänään voisin tehdä laulun naiseudelle.

Ja vakavammin puhuen. On paljon kohtaamisia, joissa en ihan aidosti voi tai halua tulla nähdyksi itsenäni. Puhun lapsista, työstä, säästä, mutta jätän aidoimman itseni keskustelusta syrjään. Aivan kuin eläisin jonkinlaisen pintakerroksen kanssa, mutta en päästä ketään näkemään todellista itseäni. Elämme häpeäkulttuurissa, näin uskallan varovaisesti sanoa, jossa paljon kysellään: uskallanko kertoa ihan oikeasti, mitä minulle kuuluu? Kehtaanko sanoa, että jokin asia vaivaa ja vie voimani? Onko noloa pyytää itselle hetkeksi myötätuntoista korvaa ja sydäntä? Ja päinvastoin: tiedän ja olen kuullut, että tuolle toisella on tapahtunut jotain ikävää. Uskallanko ottaa asian esille?, Kehtaanko kysyä vai leikinkö etten tiedä asiasta mitään ja välttelen puheessani kaikkea sitä, mikä voisi koskettaa arkaa aihetta? Haluanko nähdä toisen koko kauneudessaan?

Jon Kabat-Zinn kirjoittaa:

”On niin helppoa katsoa näkemättä, kuunnella kuulematta, syödä maistamatta, olla haistamatta kostean maan tuoksua sateen jälkeen ja jopa koskettaa toista ihmistä tuntematta tunteita, joita välitämme ja otamme vastaan. Näihin niin tavallisiin tilanteisiin, joissa ohitamme tässä aistittavana ja havaittavana olevan, koskipa se sitten silmiämme, korviamme tai muita aistejamme, viittamme yhteyden puutteena.”

Ihmisten kohtaaminen on kuin herkkää tanssia: tunnustelemista, yhteisissä askelissa pysymistä, varpaillekin astumista. Jokaisessa, pienessäkin, pysäyttävässä kohtaamisessa, näin itse ajattelen, piilee salaisuus, joka on tarkoitettu kohtaamisen osapuolille tai siitä jollain tavalla osallisiksi tulleille. Kuulenko mitä tämä keskustelu haluaa minulle sanoa? Pitääkö minun tänään kuulla jotain erityistä ja ottaa opikseni? Mitä tuo toinen, joka on opettajani, haluaa tietämättään minulle tänään opettaa – mitä kiehtovaa sanomaa hän kantaa mukanaan?

Saanko luvan?

Lähde:
Jon Kabat-Zinn: Kotiinpaluu. 108 ajatusta tietoisesta läsnäolosta. (Basam Books 2010).

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Nukkuminen oman tähden alla

”Jonain iltana sään salliessa varustaudu viettämään yö tähtitaivaan alla. Nukkumapaikan tulee olla vadelmien, viinimarjapensaiden tai viljaistutusten lähellä, ja sinun täytyy olla yksin. Paneudu makuulle sulkematta silmiäsi. Seuraavaksi anna katseesi ja ajatustesi pyyhkiä taivaankappaleita.

On tärkeää, että pysyt tällöin rentoutuneena ja että ajatuksesi ovat irrallisia ja vapaita. Yritä ensiksi ajatella parhaiten näkyvissä olevia taivaankappaleita, sitten voit alkaa uneksia hartaista toiveistasi, lähimmäisistäsi ja kaikista niistä, joille toivot hyvää. Älä missään tapauksessa päästä mieleesi kostonhimoista tai pahantahtoisia ajatuksia, sillä se voisi olla omaksi vahingoksesi.

Tämä yksinkertainen toimenpide aktivoi monista aivosoluistasi muutamia, jotka muuten uinuvat koko elämän ajan. Kosmiset voimat tulevat olemaan kanssasi ja auttamaan sinua mitä uskomattomimpien, valoisien unelmien toteuttamisessa ja mielenrauhan löytämisessä, samoin kuin läheissuhteittesi parantamisessa, heidän rakkautensa vahvistamisessa ja herättämisessä.”

– Kirjasta Vladimir Megre: Anastasia, OÜ Siberi Seeder, Minä Olen Kustannus Oy, 2011.

Anastasia on ensimmäinen kirja ”Venäjän soivat seetripuut”-kirjasarjan kymmenestä kirjasta. Se kertoo tarinan ihmeellisestä naisesta, jonka venäläinen liikemies Vladimir Megre tapasi vuonna 1995 kauppamatkallaan siperialaista Ob-jokea myöten.

Anastasia elää keskellä villiä luontoa ilman lämpimiä vaatteita, viljeltyä ruokaa tai ihmisen tekemään suojaa sopusoinnussa ja rakkaudellisessa suhteessa ympäristöönsä ja luontoon. Näyttää kuin hänellä ei olisi mitään, ja kuitenkin hänellä on kaikki, elämän runsaus, yltäkylläisyys ja rakkaus. Ja niitä hän haluaa jakaa ihmiskunnalle.

* * *

Eläköön Luovuus -tapahtumassa Helsingin Kulttuuritalolla 29.8.2015 Vladimir Megre jakaa oman unelmansa ja vastaa moniin lukijoiden kysymyksiin. (Liput myynnissä täällä)

Tyytyväisyys on uhka hyvinvointiyhteiskunnalle?

Onko niin, että kulutusmyönteisyyden varaan rakennettu teollisen yhteiskunnan menestys ei pohjimmiltaan salli tyytyväisyyttä? Onko totta, että tyytyväinen kansalainen, joka ei tarvitse mitään lisää, aiheuttaa uhan jatkuvasti kasvavan kulutuksen varaan viritetylle hyvinvointiyhteiskunnalle? Eikö kuitenkin ole niin, että juuri yksinkertaiset ei-materiaaliset asiat tekevät ihmisen onnelliseksi jos perustarpeet (puhdas vesi, ruoka, koti ja energia) on jo tyydytetty? Onko tyytyväisyys elämän päämäärä?

Yhä useampi meistä miettii arvostaako pohjimmiltaan valintojen mahdollisuuksien määrän tuomaa vapautta vai terveeseen sitoutumiseen kuuluvaa rajoittumista? Lisääntyykö hyvinvointimme erilaisten shampoovaihtoehtojen määrän lisääntymisen myötä vai onko oleellisempaa satsata ihmisten välisen luottamuksen ja kiintymyksen rakentamiseen? Onko elämän ydin yhteisyyden tunteessa, ystävyydessä ja kiintymyksen osoittamisessa?

Pitkä eliniänodote on yleisesti tunnustettu indikaattori hyvinvoivalle yhteiskunnalle. Pitkä elämä ei vaadi sellaista materiaalista hyvinvointia, johon sen usein liitämme. Loppujen lopuksi tauluteeveen koolla on vain vähän yhteyttä onnellisuuteen. Esimerkiksi Costa Ricassa ihmiset elävät yhtä pitkään kuin britit, ovat tyytyväisempiä elämäänsä kuin britit ja silti heidän ekologinen jalanjälkensä on vain puolet keskivertobritin ekologisesta jalanjäljestä. Hyvinvointikäsityksen kyseenalaistaminen on keskeistä, sillä rajallisella maapallolla ei ole kaikki mahdollista meille kaikille – ei ainakaan jos ”meihin” sisällytetään myös tulevat sukupolvet.

Aikamatkalla Alpeilla

Sveitsin Davosista löytyy nostalginen hotelli Schatzalp, joka vie esitteen mukaan vierailijat aikakauteen, jolloin ihmisillä oli vielä aikaa toisilleen. Mainoslause osoittautui todeksi kun pääsin lomareissulla kokemaan ainutlaatuisen tunnelman korkealla Davosin rinteillä. Alunperin hotelli on valmistunut vuonna 1900 luxus-sanatoriumiksi, johon varakkaampi väki hakeutui hoitamaan keuhkosairauksiaan. Hoidot olivat lähinnä istuskelua hoitolan terasseilla hengittämässä puhdasta vuoristoilmaa, joka vahvistaa hengityselimiä ja puhdistaa verta.

Vuodesta 1954 hotellina toiminut Schatzalp Snow & Mountain Resort on säilyttänyt menneiden aikojen tunnelman eikä sitä ole juurikaan modernisoitu. Toivottavasti televisiot ja minibaarit pysyvät poissa huoneista vielä pitkään. Parasta hotellissa on edelleen sijainti vuorten syleilyssä lähes kahden kilometrin korkeudessa, josta avautuu huikea maisema Davosin laaksoon. Suoraan ulko-ovesta voi lähteä alppiniityille vaeltelemaan tai tutustumaan hotellin yhteydessä olevaan kasvitieteelliseen puutarhaan.

Hotelliin ei pääse autolla vaan sinne tullaan yksiraiteisella vuoristojunalla. Davos on muuten Euroopan korkeimmalla sijaitseva kaupunki, 1560 metriä merenpinnasta, ja tunnettu myös urheilijoiden korkeanpaikan harjoitteluleireistä. Davosissa järjestetään myös maailmankuuluja kongresseja kuten WEF (World Economic Forum).

360 asteen virtuaalikuvia jutun art-deco hotellista voi käydä katsomassa nettisivustolla www.schatzalp360.ch. Majoittuminen kolmen tähden hotellissa on kohtuuhintaista varsinkin kesäkuukausina. Talven hiihtosesonki nostaa huonehintoja hieman.

Kirjavinkki: Nobel-kirjailija Thomas Mann vietti useita kuukausia sanatoriumissa vuonna 1912 keuhkosairaan vaimonsa kanssa. Vuorten inspiroimana syntyi yksi hänen pääteoksistaan The Magic Mountain. Kirjaa voi kysellä antikvariaateista tai tilata Amazonista.

Päivitetty 1/2016:

Leffavinkki: Hotellissa on kuvattu mielenkiintoinen elokuva Youth (2015), jossa pääosaa näyttelevät Michael Caine ja Harvey Keitel.

Nämä ovat elämäsi 7 suurinta energiavarasta – Uuvutatko itsesi istumalla liikaa?

Filosofian tohtori, immunologi Sanna Ehdinin kirjassa Enemmän energiaa! – Kohti rikasta, onnellista ja terveellistä elämää (Basam Books, 2012) luetellaan seitsemän suurinta energiavarasta.

1. Liian vähäinen uni

2. Tyhjät kalorit, roskaruoka ja nopeat hiilihydraatit (etupäässä sokeri- ja vehnäjauhotuotteet)

3. Liika ja liian pitkä istuminen.

4. Puhdistamaton, hapeton ja tuulettamaton huoneilma, tai väärä hengitystapa (esim. rintakehällä hengittäminen) ja liika hengittäminen (kuten suun kautta hengittäminen)

5. Mukanaolo tilanteissa, jotka tuottavat hajaannuksen, epätoivon tai toivottomuuden tunteita; erityisesti, jos syntyy voimattomuuden tunteita.

6. Kiusaaminen: joutuminen poissuljetuksi sosiaalisesta yhteydestä tai tunne siitä, että on tarpeeton.

7. Elämästä puuttuu syvempi tarkoitus ja/tai suuren henkilökohtaisen menetyksen läpikäyminen.

HARJOITUS

Kirjoita ylös, missä ja milloin energiatasosi putoaa: Millaisia tilanteet ovat ja kuka tai ketkä siinä ovat läsnä?

LÄHDE: Sanna Ehdin: Enemmän energiaa! – Kohti rikasta, onnellista ja terveellistä elämää (Basam Books, 2012)

Mun tunne on sun tunne

Tiedämmehän sen työkaverin, jolla on aina aamuisin kahvikuppi nurin, bussi on ollut myöhässä ja vettä on satanut (jos ei omalla paikkakunnalla, niin jossain päin Suomea). Tuolle työkaverille ideat eivät ole toteuttamisen väärtejä, innostus on liian jenkkiläistä ja pomo on perseestä.

Aalto-yliopiston ja Turun yliopiston aivotutkijat ovat tutkimuksessaan havainneet, että voimakkaat tunteet tarttuvat henkilöstä toiseen, eli aivotoiminnot muuttuvat samantahtisiksi. Tutkimuksessa aivojen välistä tunnekeskustelua tapahtui erityisesti negatiivisten tunteiden kohdalla.

Tutkimustulos selittää, miksi negatiivisuus on omiaan leviämään, kasvamaan ja lannoittumaan yhteisöissä: mun ruuhkabussikokemuksesta tulee sun ongelma. Kun voimakkaat negatiiviset aallot päästetään työpaikalla tai muussa yhteisössä valloilleen, levitessään se on pian koko kansakunnan sairaus.

Epideamiaan on onneksi olemassa myös lääkkeet: tiedostaminen ja toinen voimakas tunne. Tiedostaminen tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että ensin tiedostan ja tunnistan tilaan vaivihkaa leijuneen nega-kärpäsen, ja sen jälkeen ymmärrän pysyä sen ulottumattomissa. Christopher K. Germer antaa kirjassaan Myötätunnon tie (Basam Books, 2010) vinkin tällaiseen tilanteeseen:

”Aina, kun voimakas tunne saa sinut valtaansa, lopeta se mitä olit tekemässä, hengitä syvään, tuo tietoisuus rintakehän alueelle, tarkkeile kokemaasi tunnetta ja nimeä se kahdesta kolmeen kertaan lämpimästi ja rakastavasti. Vaihtele tietoisuuttasi ankkurisi ja nimen välillä, kunnes tunne menettää otteen sinusta.”

On MINUN vastuullani, millaista tunnetta välitän eteenpäin. On MINUN vastuullani pysäyttää nega-kärpästen pörräys. Miksikö tekisin sen kanssaihmisilleni, jos hekään eivät tee sitä minulle? – Noh, siihen löydämme varmasti monta syytä. Mutta tärkein syy on se, että negatiivisten tunteiden ja ajatusten levittäminen syö kaikkein eniten MINUA itseäni. Jos alati olemme Jobin posteljooneja, koko elämämme synkronoituu samalle tasolle.

Toinen lääkitys, positiivinen energia, on aika voimakasta kamaa. Väittäisin, että tarpeeksi suurina annoksina se toimii kärpäspaperin lailla. Voimakkaan positiivisen tunteen syntyminen vaatii muutaman asian:

1) Uskallan tuntea, ajatella ja jakaa positiivista energiaa. Myönteiset tunteet ovat valmiiksi sisällämme, ja ne tulevat esiin, kun hyväksymme elämässä eteen tulevat tapahtumat sellaisenaan, emmekä yritä päästä niistä väkisin eroon.

2) Vahvistan positiivisia tuntemuksia ja ajatuksia toimimalla sisältä kumpuavalla energialla. Niitä voi myös vahvistaa lisäämällä ajatteluun superlatiiveja ja kannustavia sanoja.

3) Aina kun tunnen tai ajattelen jotain positiivista, sanon tai osoitan sen. (Viimeksi lenkillä huusin vastaan tulleelle tytölle, että ”kiva paita”; mitäköhän siitä lähti eteenpäin?) Älä pelkää torjutuksi tulemista, sillä kaikkein tärkeintä on se, mitä koet voimakkaasti (tutkitusti se vaikuttaa myös muiden aivotoimintaan).

4) Pidän aina sisäisen aurinkoni vahvempana kuin ulkoisen myrskyn.

Ja nyt en puhu tekopirteydestä, vaan siitä ytimestä, joka meidän jokaisen täytyy löytää itsestämme. Sillä se on siellä, aina, meillä kaikilla. Minä itse päätän, päästänkö sen näkyviin.

Lähteet:

Tiedostava kirjoittaminen

Aalto-yliopiston tutkimus

Christopher K. Germer: Myötätunnon tie (Basam Books, 2010)

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.