Olen miettinyt paljon ajatuksia, tunteita, niiden voimaa ja merkitystä omaan elämään ja erityisesti onnellisuuteen. Olen yrittäny järjestää ajatuksia päässäni ja analysoida niitä seuraavia tunteitani. Ja kuulkaas, voin kertoa, että se on haastavaa.

Omien ajatusten pohtiminen on melkein rankempaa kuin punttitreeni! Ja pitkäjänteisyys on kaiken a ja o: jos hommaa ei harjoita, se unohtuu arjen alle. Sitä painaa pienen duracellpupun lailla eikä edes huomaa ajatella, mitä oikein ajattelee.

Itse en enää voi elää niin, että pumppaisin vain rautaa salilla ja pyrkisin kehittämään tai pitämään ennallaan pelkkää fyysistä kuntoani. Janoan lisää tietoa siitä, miten voin kehittyä ihmisenä ja voida paremmin kokonaisvaltaisesti. Ehei, en etsi onnea pakkomielteisesti. Kyllä, olen tyytyväinen elämääni. Mutta mielestäni ihminen on paketti, johon kuuluvat keho, mieli ja sielu. Tahdon ruokkia tasapuolisesti niitä kaikkia. Ja jos se saa minut iloisemmaksi, onnellisemmaksi, energisemmäksi, niin en valita. Ja epäilen, ettei ihmisillä ympärilläni ole myöskään mitään sitä vastaan.

Ajatuksista on vaikea ottaa selvää, mutta niiden voima on valtava.

Ensin siis saamme ajatuksen. Sitä seuraa tunne. Tunnetta seuraa toiminta, joka johtaa lopputulokseen. Aina lopputulos ei ole itselle edullinen. Mutta yhtä hyvin se voi olla. Se on kiinni pitkälti niistä omista ajatuksista.

Kuten kirjoitin muutama viikko sitten, huomaan aina vain, että stressi, ahdistus ja ärsyyntyminen ovat usein oman ajatteluni tulosta. Ja vaikka sen useimmiten tiedostan, sorrun siihen säännöllisesti. On hölmöä, että itse omin ajatuksin voi pilata monta hetkeä elämästään. Onnistun helposti aiheuttamaan itselleni epämiellyttäviä fiiliksiä pelkästään ajattelemalla. Olenkin yrittänyt kovasti viime aikoina keskittyä hyvään.

Eikä se hyvään keskittyminen tarkoita sitä, että elämäni olisi täydellistä eikä epäkohtia olisi. Elän ruuhkavuosiani pikkulapsiperheessä, ja on paljon asioita, joiden soisin olevan toisin. Rahaa on vähän, aikaa on vähän, unta on vähän. Hyväksyn, että nyt on näin ja sitten taas toisin.

Pyrin aloittamaan aamuni pyhittämällä tovin heräämiselle. Sillä kyllä vain fiilikset ovat paljon itsestä kiinni, jos eivät jopa ainoastaan. Ennen kuin nousen sängystä ylös, tunnustelen, miltä minusta tuntuu? Miksi minusta tuntuu tältä? Mättääkö jokin? Onko se vain tunne vai voinko tehdä asialle jotain oikeasti? Päivä on helpompi aloittaa, kun ei säntää heti pystyyn ja saa päähänsä kaikkia niitä tekemättömiä asioita, jotka odottavat suorittajaansa. Arki. Se kyllä odottaa.

Joskus on päiviä, jolloin tuntuu, että kaikki menee pieleen. Ystävät ja läheiset pirskahtelevat loistavia ideoita ja saavutuksia eikä omista asioista suju se mitättöminkään. Kaikille muille tapahtuu upeuksia. Itse on juuri kolauttanut varpaan ovenkarmiin, myöhästynyt bussista, roskapussi on levinnyt lattialle ja työjutusta saama negatiivinen palaute velloo mielessä.

Vaikka silloin tekisi mieli tirauttaa itkuraivarit, kannattaa oikeasti nipistää itseään, jotta heräisi hetkeen. Moni muu asia on hyvin. Ja tapahtuneestakin voi keksiä jotain myönteistä. On paljon sellaista, mihin emme voi vaikuttaa. On myös paljon asioita, joihin voimme.

Luin Nicolas Jacquemotin Mitä optimisteilta voi oppia -kirjasta (Atena 2010), että ihminen suurentelee epämiellyttäviä asioita, millä aiheuttaa itselleen vain turhaa huolta ja stressiä. Niin totta! Jos yksi päivä menee pilalle, ei se tarkoita sitä, että koko elämä olisi pilalla.

Katastrofiajattelulla vääristämme todellisuutta ja mikä hurjinta, alamme itsekin uskoa ajatuksiimme, vaikka ne ja niiden aiheuttamat tunteet voivat olla kaukana totuudesta. Itsensä huijaaminen on kovin helppoa!

Kun on niin vaivatonta esittää negatiivisia asioita itselleen totuutena, samaa tulisi ehdottomasti käyttää myös ja mieluummin positiivisiin asioihin. Itse kirjoittelen välillä affirmaatioita eli (myönteisiä) vahvistuksia pikku kirjaani, mutta usein ne unohtuvat pitkäksi aikaa. Ikävä kyllä ne negatiiviset harvemmin eivät unohdu. Kai ne ovat niin juurtuneita takaraivoon, että joutuu oikeasti miettimään, mitä miettii, että niistä pääsee eroon.

Jacquemotin kirjassa muuten sanotaan, että vaikka positiiviset ajatukset ovat lyhytkestoisia, niiden vaikutukset ovat syviä ja pysyviä. Uskon, että negatiiviset kelat ne vasta ihmiseen vaikuttavatkin. Ei ole järkeä ajatella jatkuvasti huonoa ja myrkyttää omilla ajatuksilla omaa mieltään. Ajatelkaapa, jos vaikkapa jatkuvasti miettii itsestään, että olenpa huono, lihava, saamaton tai kaikinpuolin surkea tyyppi, sellainen alkaa vaikuttaa minäkuvaan ajan kanssa.

Ei huonoja ajatuksia voi tietenkään kokonaan välttää, eikä ole tarkoituskaan.

Mutta minä olen huomannut, että kun ajattelen hyvää, voin hyvin. Kun ajattelen asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi, olen onnellinen.

Aika simppeliä, vai mitä.