On ihan ok, että välillä kiukuttaa, väsyttää, on tosi vaikea olla kiitollinen tai ymmärtää

Asia johon jatkuvasti törmään niin itseni kanssa kuin asiakkaideni kanssa on hyvin ankarat ja vaativat sisäiset vaatimukset, joita itseemme sekä muihin kohdistamme. Emme useinkaan edes tiedosta, mitä itseltämme vaadimme, ja kuitenkin koitamme näitä kaikkia ihanteita täyttää.

”Jaksaa aina ajatella positiivisesti, jaksaa aina ymmärtää, aina hyväksyä, olla kiitollinen ja kaikin tavoin jotenkin ihanteellinen, muka virheetön.” Koen, että itselläni on ehkä eniten opeteltavaa IHMISYYDEN harjoittelussa. Sitä, että on ihan ok, kun välillä kiukuttaa, välillä väsyttää ja välillä on tosi vaikea olla kiitollinen tai ymmärtää.

Valtaosa vaatimuksista on tekemiämme tulkintoja. Uskomme, että jos vaan olemme parempia, fiksumpia, rasvattomampia, hauskempia, vetävämpiä, menestyneempiä, virheettömämpiä, ihaillumpia, niin sitten me kelpaisimme. Ehkä ei sittenkään.

Sisäisiä vaatimuksiamme ei kiinnosta meidän omat rehelliset resurssimme tai tarpeemme. Sisäinen diktaattori ei tunne myötätuntoa. Se koittaa niin kovasti olla valmis, että ei suostu kohtaamaan sitä mikä todella kokee tässä ja nyt. Kun sisäisiä vaatimuksiaan ottaa lähempään tarkasteluun, voi niitä voi alkaa tutkimaan, uteliaasti ja kyseenalaistaen:

Hetkinen… Onko tämä totta? Hetkinen, ajattelenko MINÄ todella, sydämestä käsin itse näin?

Tuoko tämä vaatimus elämääni lisää kireyttä ja jännitettä vai luonnollisuutta ja aitoutta

Jos rakas ystäväni vaatisi itseltään samoja asioita, mitä hänelle sanoisin?

Moni meistä on jollain tavalla hienovaraisesti tai vähemmän hienovaraisesti kokenut jo nuoresta alkaen, että on jotenkin ”liikaa jotain” tai ”liian vähän jotain”. Näin alamme salakavalasti piilottelemaan itsestämme sitä mitä emme pidä sopivana. Koitamme pyrkiä olemaan jotain, jonkalaisena uskoisimme kelpaavamme.

Olen itse ihminen, joka tuntee vahvasti, onnet, ilot, surut, pettymykset. Olen kuullut olevani ”liian herkkä” , ”liian sinisilmäinen”, ”taasko sä itket” ja ”jotain rajaa tolla ilollakin” ja, koska nyt ei etsitä syyllisiä eikä oikeutuksia, voi vain todeta, että tämä on elämää. Itse olen puolestaan samalla tapaa laukonut tyhmyyksiä suustani ja vaatinut muita istumaan muottiin, joka olisi minulle helpompi.

Millä tavoin sitten alamme toimimaan, kun piilottelemme itseämme?

Olen mm. koittanut olla järkevä, teoreettisella tasolla viisas, kunnollinen ”oppikirjaihminen”, vakuuttava, hauska, henkinen ja aina, kun yritän olla jotain, sanon alitajuisesti itselleni, ”se mitä nyt oikeasti olet tai koet ei kelpaa”.

Minussa on paljon piirteitä, jotka ovat hyvinkin rosoisia, mutta voisinko hyväksyä nekin osana ihmisenä oloa? Tarkoittamatta sitä, että ne oikeuttaisivat minua toimimaan kus*pään lailla.

Itsetuntemuksen matka on sekä kiehtova, vapauttava, ärsyttävä, vaikea, pelottava, rohkeutta ja myötätuntoa opettava. Se ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, vaan enemmänkin mahdollistaa muistamaan sitä, että kaiken takana on aina Ihminen. Meissä on kaikissa lopulta enemmän samaa kuin erilaista.

Vaaditko itseltäsi jotain, joka ei ehkä ole realistista? Sen sijaan, että vaatisit itseltäsi jotain lisää, onko jotain vaatimusta josta voisit alkaa irrottamaan? Mitäköhän sen vaatimuksen takana oikeasti on? Olisitko niin rohkea, että uskaltaisit antaa sen tulla näkyväksi ja löytää itseäsi kohtaan myötätuntoa, juuri siksi.

Einsteinin parhaat sitaatit

Albert Einstein graffiti on the wall in Opatija Angiolina Park.

”Mielikuvitus on tärkeämpää kuin älykkyys.”

”Todellisuus on ainoastaan illuusio, vaikkakin kovin sinnikäs sellainen.”

”Ainut arvokas asia on intuitio.”

”Ihminen alkaa elämään, kun hän pystyy elämään itsensä ulkopuolella.”

”Asenteen heikkous muuttuu luonteen heikkoudeksi.”

”En ikinä ajattele tulevaisuutta. Se tulee aivan tarpeeksi aikaisin.”

”Maailman ikuinen mysteeri on sen ymmärrettävyys.”

”Joku toinen maksaa asioista, joita toinen saa ilmaiseksi.”

”Tiede ilman uskontoa on heikko. Uskonto ilman tiedettä on sokea.”

”Se joka ei ole koskaan epäonnistunut, ei ole koskaan yrittänyt mitään uutta.”

”Mahtava sielu on usein kohdannut heikon mielen omaavan väkivaltaisen vastuksen.”

”Kaikki pitäisi tehdä niin helposti kuin mahdollista, mutta ei yhtään helpommin.”

”Salaisuus luovuuteen on tietää, kuinka piilottaa omat lähteet.”

”Ainut asia, joka estää minua oppimasta, on koulutukseni.”

”Tiede on vain jokapäiväisen ajattelemisen hienoutta.”

”Rauhaa ei voi ylläpitää väkisin. Sen voi saavuttaa vain ymmärtämällä.”

”On tärkeää, ettei lopeta kyselemistä. Siihen on syy, miksi sellainen asia kuin uteliaisuus on olemassa.”

”Yhtälöt ovat minulle tärkeämpiä, sillä politiikka on tätä hetkeä, mutta yhtälöt ovat ikuisia.”

”Kaksi asiaa ovat äärettömiä: Universumi ja ihmisen tyhmyys. Universumista en ole kuitenkaan täysin varma.”

”Miten ikimaailmassa on mahdollista selittää kemian ja fysiikan termein sellainen asia kuin ensirakkaus?”

”Ihmiset, jotka uskovat fysiikkaan tietävät, että menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden ero, on vain itsepäisesti pysyvä illuusio.”

Lähde: earthweareone.com/best-quotes-from-albert-einstein/

En ole epäonnistunut koskaan

Teksti: Seppo Kauranen

Olen kauan muistanut elämästäni monen monta tilannetta, joissa olisi pitänyt osata toimia toisin, joissa kävi nolosti ja joista pitää olla häpeissään. On ollut myös onnistumisen ilon hetkiä, jotka nautittuani olin muistanut taasen epäonnistumisiani.

Päivä josta kerron, oli sellainen, että olin unohtanut muutaman tärkeän asian ja niitä keräilin kokoon ajellen autolla lisälenkkejä. Tuntui, että yksi unohdus johti toiseen ja ajoin kolme kertaa harhaan tutuissa paikoissa. Yhtäkkiä ajaessani tuli mieleeni, että en ole epäonnistunut koskaan. Olin tehnyt saman päätelmän monta kertaa jo aikaisemminkin, mutta nyt ei ollut mitään ”onnistumista” päällä. Miten on mahdollista hylätä epäonnistuminen tällaisena päivänä?

Pohdin asiaa ja mietin, että se kuka olen nyt, on seurausta siitä matkasta, jonka olen kulkenut elämässäni tähän saakka. Olen tehnyt elämässäni niitä asioita ja asioita siten miten minulla on ollut voimavaroja ja osaamista. Osaan joitakin asioita, joissain olen ihan huono, olen työteliäs ja välillä ihan laiska, ahne/antelias, itsekäs/epäitsekäs, reilu/epäreilu, innokas ja innostumaton samaan aikaan jne. Moni asia elämässä on mennyt eri tavalla kuin olen ajatellut, joissain asioissa olisi ollut kiva kulkea myös toisenlainen polku.

Parhaani kun olen yrittänyt ja tehnyt elämässäni, voinko silloin ajatella olevani epäonnistunut? Jos elämän jakaa päiviin, asia tuntuu konkreettisemmalta. Illalla päivä on nautittu ja takanapäin ja sen kulkuun ei voi enää vaikuttaa. Jonain päivänä meillä osaamista/hyveitä on enemmän, jonain päivänä puutteita/paheita enemmän. Päivämme on myös erilaisia, joskus osaaminen/hyveet osuvat paremmin tarpeisiin, joskus huonommin ja joskus tulee haukattua liian iso kakku. Tänäänkin minä ja sinä teimme parhaamme osaamisemme ja puutteiden puitteissa, tänäänkään me ole voineet epäonnistua. Jos päivässä ei voi epäonnistua, voiko päivän tunneissa epäonnistua?

Höpöähän se on jos vielä jatkaisin vielä tämän päivän jälkeen matkaani muitten mittareilla siitä mitä on epäonnistumista ja onnistumista, jospa menisin omalla mittarillani. Onnistumisena kai pidetään, kun asiat menevät suunnitelmien mukaan ja epäonnistumista sen ääripään vastakohtana. Kun hylkään epäonnistumisen, samalla onnistuminen tulee hylätä, jotta se olisi reilua. Miten onnistumisen mittarilleni käy kun sen ainoat x-akselin arvot onnistuminen ja epäonnistuminen lähtevät sieltä pois? Voiko mitata mitään jos ei ole x-akselia? Taisinpa juuri puhua pois itseltäni koko onnistumisen mittarin mahdottomana. Kun ei tarvitse ajatella meneekö asiat suunnitelmien mukaan (onnistun) tai pelätä epäonnistumista, niin tuleeko joka päivästä pieni seikkailu?

Toivon lisää seikkailua päiviisi ja suurta seikkailua elämääsi!

Tämä on ensimmäinen julkinen kirjoitukseni missään. Äidinkielen opettajani kyllä yritti ainakaan kanssani, mutta minulla oli muuta tärkeämpää. Josko se vain tässäkin riittäisi, että tekee parhaansa.

Bernie S.Siegel: Tarina itsensä löytämisestä

Etsi oma aito elämäsi, lopeta roolien eläminen. Älä ole Palkansaaja tai Äiti, sillä jos uskot roolisi olevan sinä, kadotat elämäsi tarkoituksen, kun et enää voi tehdä töitä tai lapset varttuvat ja muuttavat pois kotoa. On olemassa tarina miehestä, joka seisoi taivaan porteilla ja kysyi voiko astua sisään.

kerrominullekukaolet

”Kerro minulle kuka olet”, Jumala sanoi. Mies ajatteli vaimoaan, perhettään ja kaikkia ihmisiä, joita oli yrittänyt kovasti miellyttää elämänsä aikana. Hän ajatteli tärkeää työtään, vaikuttavaa taloaan ja hienoja autojaan. Hän ajatteli pöydälleen kasautuvia laskuja ja lomaristeilyä, jota hän oli suunnitellut vaimonsa ja perheensä kanssa.

Ajatukset pyörivät kehää hänen mielessään, ja vaikka hän kuinka yritti, hän pystyi muistamaan vain esittämänsä roolit: ”En tiedä kuka olen”, hän myönsi. ”Sitten et ole vielä valmis astumaan sisään taivaaseen”, Jumala totesi ja lähetti miehen takaisin hänen kehoonsa. Kun mies lopulta toipui sydänkohtauksestaan, hän teki lupauksen löytää aidon itsensä.

  • Seuraavien vuosien aikana mies oppi, että sydän puhuu kuiskauksissa.
  • Tämä tarkoitti sitä, että miehen täytyi hidastaa vähintään kerran päivässä, olla hiljaa ja kuunnella.
  • Hän lopetti yrittämästä vaikuttaa toisiin, ja työskenteli vain niiden asioiden parissa, joita rakasti.
  • Hän varasi aikaa ihmisten kuuntelemiseen ilman, että keskeytti tai kiirehti heitä, ja hän arvosti syveneviä ihmissuhteita ympärillään.
  • Mitä enemmän hän keskittyi läsnäoloon tässä hetkessä, sitä enemmän hän näytti saavuttavan.
  • Hänen oli mahdollista palvella ihmisiä monin pieni tavoin, ja kun pienet asiat laskettiin yhteen, ne muuttivat isosti maailmaa hänen ympärillään.

Vuodet vierivät. Mies huomasi olevansa tyytyväinen itseensä.  Aikaisemmin suuria ponnisteluja vaatinut uudenlainen käytös oli nyt luonnollinen toimintatapa. Elämä ja kuolema eivät enää näyttäytyneet pelottavina kuvina hänen edessään, vaan ne olivat peilejä, jotka heijastelivat rakkautta ja eheyttä.

Monia vuosia myöhemmin mies saapui taivaan porteille toista kertaa. ”Kerro minulle kuka olet”, Jumala sanoi. ”Olen Kokonaisuus, olen Jumalallinen lapsesi. Minä olen sinä”, sanoi mies. ”Tervetuloa kotiin lapseni”, sanoi Jumala ja syleili miestä valolla, joka oli kirkkaampi kuin aurinko.

Vapaasti suomennettuna Bernie S.Siegelin kirjasta The Art of Healing (New World Library,2013)

Bernie S.Siegel on eläkkeellä oleva amerikkalainen lääkäri ja henkinen opettaja, joka on kirjoittanut useita teoksia ihmismielen ja kehon kyvystä parantaa itsensä. 

Löydätkö elämästäsi nämä 6 rakkauden lajia? – Rakkaus on muutakin kuin kuumaa kiihkeyttä

Kahvilakulttuurin kulta-aikana meillä on laaja valikoima erilaisia kahveja ja rikas sanasto niitä kuvaamaan. On cappuccinoa, espressoa, americanoa, macchiatoa ja moccaa.

Entä rakkaus, osaammeko enää arvostaa sen monimuotoisuutta, vai olemmeko kaikki kiinni yhden täydellisen romanttisen rakkauden metsästyksessä? Onko rakkaus nykyään pikakahvia, miettii Roman Krznaric kirjassaan The Wonder Box.

Antiikin Kreikassa rakkauteen suhtauduttiin samalla tavalla kuin me nykyään suhtaudumme kahviimme. Oli mistä valita. Rakkauden ympärillä oli kulttuuria ja keskustelua. Tänä päivänä, kahvikin take-awaynä, haluamme kaiken ja heti, yhdestä paikasta. On helpompaa nähdä rakkauden puutetta parisuhteessa kuin rakkautta muuallakin kuin parisuhteessa.

Nykypäivän oletus ja odotus siitä, että yksi ihminen pystyy tarjoamaan meille kaikki  rakkauden eri muodot on mahdoton. Sen sijaan, että etsimme pelkästään romanttista rakkautta, voisimme arvostaa kaikkea sitä rakkautta jota meillä jo on.

Miten paljon sinulla on elämässäsi näitä Krznaricin kuvaamia rakkauden eri muotoja ja kenen kanssa? Miten ne ilmenevät eri ihmissuhteissasi? Mitä toivot elämääsi lisää?

1. EROS

Eros, rakkauden ja hedelmällisyyden jumala edustaa seksuaalista intohimoa. Se nähdään joskus jopa hieman pelottavana, sillä se saa naiset ja miehet menettämään kontrollinsa ja tekemään hulluja asioita mustasukkaisuuden nimissä. Eros on suurta jännitystä ja huumaa, vahvoja ja väkeviä tunteita. Intiimiä yhdessä oloa, romantiikkaa ja kiihkeyttä.

2. PHILIA

Philia edustaa lämminhenkistä rakkautta ystäviäsi ja perhettäsi kohtaan. Philia on lempeää vanhemmuutta. Se on uskollisuutta omaa ryhmääsi kohtaan. Philia voi olla myös veljesrakkautta armeijakavereitasi, yhteenkuuluvuutta työyhteisöäsi, empaattisuutta äitikavereitasi tai auttamisen halua opiskelukavereitasi kohtaan. Se on yhteenkuuluvaisuuden ja turvallisuuden tunnetta.

3. LUDUS

Ludus on leikkisää, kiusoittelevaa ja viettelevää rakkautta. Ludusta on paljon lapsen ja vanhemman suhteessa, se on iloa ja keveyttä. Sitä on puolison kanssa juksatessa, pienissä harmittomissa flirttikatseissa vieraiden kanssa, lemmikin kanssa leikkiessä. Tarvitsemme kaikki pakoa arjen huolista ja askareista. Ludus tuo esille sisäistä lastamme, luovuutta, mielikuvitusta ja huumoria.

4. PRAGMA

Pragma on kestävää, kärsivällistä ja hyväksyvää rakkautta. Pragma on realistisia odotuksia kumppanilta, valmius tehdä kompromisseja yhteisen hyvän vuoksi. Se on pitkän ja kestävän liiton salaisuus. Se on isovanhempien rakkautta lapsenlapsiaan kohtaan.

5. AGAPE

Agape on rakkauden korkein muoto. Agape on lahja jonka saamme kun synnymme. Se on pyyteetöntä rakkautta kaikille eläville olennoille tässä maailmassa. Se on hyväntekeväisyyttä, se on naapurirakkautta, se on empatiaa ja auttamisen halua ilman rajoja. Agapella saat sitä mitä annat – kaikki rakkaus tulee sinulle takaisin.

6. PHILAUTIA

Philautia on tervettä itserakkautta sillä ymmärryksellä, että et voi rakastaa muita ennen kuin rakastat itseäsi. Kun teet rakkauden tekoja itsellesi, on sinulla mistä jakaa muillekin. Kun hyväksyt itsesi, voit hyväksyä muutkin. Kun osaat antaa anteeksi itsellesi, osaat antaa anteeksi myös muille.

Tutki tätä listaa yhtä tarkasti kuin kahvilistaa kahvilassa. Sinusta voi tuntua, että litkit pikakahvia, mutta totuus on toinen. Avaudu vastaanottamaan muitakin rakkauden muotoja ja nauti niistä yhtä paljon kuin romanttisesta rakkaudesta.

Salli itsellesi rakkautta, sieltä mistä sinulle sitä tällä hetkellä tarjotaan. Älä torju sitä, vaikka se ei olekaan juuri sitä muotoa, jota toivoit. Kaikki rakkauden muodot lisäävät rakkauden energiaa ja avaavat sydänchakraasi.

Onni on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Onni on myös hyvä kuppi kahvia rakkaan puolison, ystävän ja sukulaisen kanssa… tai yksin.

Pelasta puolukat pakastimen perukoilta – Marjapuuron makuinen smoothie koukuttaa

Puolukan syöminen muutoin kuin ruoan lisukkeena survoksena tai hillona on ollut minulle aina hankalaa, koska sopivia tapoja on ollut vaikeaa keksiä. Aloitin juuri kehon hiivaa häätävän kuurin ja koska puolukka on tehokas hiivan tappaja, halusin lisätä sitä reilusti ruokavaliooni. Testasin sitä ensimmäistä kertaa smoothiessa ja tulos oli hiukan marjapuuromainen maku, joka ainakin minut onnistui koukuttamaan.

puolukka

Puolukka on erittäin tehokas luonnon antibiootti, joka tappaa tehokkaasti bakteereja. Se estää haitallisten bakteerien kiinnittymistä suoliston seinämiin ja tehoaa erityisen hyvin virtsatietulehduksiin tuhoamalla virtsatien ja virtsarakon bakteereja. Se on tehokas hiivan häätäjä, koska se luo epäedulliset olosuhteet elimistön hiivakasvustolle. Joidenkin tutkimusten mukaan puolukka olisi terveysvaikutuksiltaan tehokkain marjamme. Sen tehon uskotaan perustuvan sen sisältämiin antioksidantteihin. Puolukka sisältää runsaasti hyvää kuitua, sekä alfalinoleenihappoa ja linoleenihappoa, jotka ovat ihmiselle välttämättömiä rasvahappoja. Välttämättömiksi niitä kutsutaan koska ne ovat ihmisen hyvinvoinnille välttämättömiä, mutta elimistömme ei kykene valmistamaan niitä itse. Eli niitä tulee saada ravinnosta.

Alfalinoleenihappo on omega-3 rasvahappojen esiaste, joka toimii myös eikosanoidien lähtöaineena. Eikosanoidit on hormonin kaltaisia yhdisteitä, joilla on tehtäviä verenkiertoelimistön, sekä ruoansulatuskanavan alueella. Ne vähentävät elimistössämme myös tulehdusprosesseja ja ovat siten erityisen tärkeitä erilaisista tulehduksellisista sairauksista tai kehon tulehdustiloista kärsiville henkilölle. Linolihappo on myöskin ihmiselle välttämätön, ruoasta saatava omega-6 sarjan rasvahappo. Siitä muodostuu elimistössä arakidonihappoa, joka on myöskin eikosanoidien esiaste. Linolihappo ns. ihon rasvahappo. Sen puute voi aiheuttaa ihon kuivumista ja hilseilyä.

Eli ei kun puolukkaa, niin pöpöt ja tulehdukset pysyy poissa 🙂 Siemenien ja pähkinöiden vuoksi energiamäärä tässä smoothiessa on suhteellisen suuri, joten voit hyvin korvata tällä yhden päivän aterioista. Täydellinen aloitus aamulle – antaa taatusti hyvää energiaa koko päiväksi!

Vinkki! Virtsatietulehdusten hoitoon ja ennaltaehkäisyyn kannattaa testata myös kuivatuista puolukanlehdistä valmistettua hauduketta.

IMG_5521

Maidoton puolukkasmoothie

4 dl vettä

100–200 g puolukoita tai/ja 1-2 rkl puolukkajauhetta

100 g mansikoita

2 rkl hampunsiemeniä

1 rkl hasselpähkinöitä

2 rkl manteleita

1–2 tl psylliumia

¼–1/2 tl vaniljajauhetta

¼ tl lesitiiniä (tuo samettisen koostumuksen, ei välttämätön)

1–3 rkl MCT öljyä (ei välttämätön)

Laita kaikki aineksen blenderiin ja sekoita anna pyöriä jonkin aikaa, jotta kaikki ainekset sekoittuu hyvin (siten, että siemenet ja pähkinätkin maitoontuu). Anna seistä n. 5 –10 min. jotta psyllium turpoaa. Tarkista maku ja nauti. Jos haluat smoothieen lisää makeutta, voit lisästä joukkoon pienen palan banaania tai 1 tl lucumajauhetta/hunajaa.

Vinkki! Koska smoothie sisältää runsaskuituituista psylliumia, kannattaa sen jälkeen juoda aina iso lasillinen vettä.

10 asiaa, jotka kertovat upeasta elämänasenteesta – Oletko sinäkin tällainen?

Elämäänsä rakastavat ihmiset tekevät useita asioita elämässään hieman toisella tavoin, kuin moni muu. Heidän elämänsä ei välttämättä ole sen parempaa tai helpompaa kuin kenellä tahansa muulla – ratkaisevaa on heidän asenteensa.

1. He eivät yritä saada ihmisiä pitämään heistä. Pääasiassa siksi, että heitä ei kiinnosta pidetäänkö heistä.

2. He tekevät asioita, koska haluavat tehdä. Ei siksi, että he uskovat että heidän pitää tehdä.

3. He rakastavat ystäviään, mutta eivät tukeudu 100-prosenttisesti heihin.

4. Kun heiltä kysytään, mitä he tekevät, he eivät vastaa ammattiaan.

5. He elävät tässä hetkessä, mutta unelmoivat tulevaisuudesta.

6. Heillä on oma filosofia ja uskonto, jotka he ovat itse luoneet ja joiden kautta he elävät.

7. Kun kysyt heiltä, missä he asuvat, he vastaavat: ”Tällä hetkellä asun…”

8. He ylistävät pysymättömyyttään.

9. He näkevät maailman teatterina ja mielensä sen johtajana.

10. Heitä ei kiinnosta yrittää muuttaa toisia ihmisiä, mutta sen sijaan he opettelevat, kuinka käsitellä heitä oikein.

Lähde: higherperspective.com/

Paras smoothie: Pitkän iän herkku


Paras smoothie: Pitkän Iän Herkku

Pitkän iän herkku

4-5dl luomu kauramaitoa (riippuen avocadon koosta)
200g mustikoita
1 kypsä avocado
1 rkl hunajaa
tl kärjellinen himalayan suolaa
sormen päällinen tuoretta inkivääriä
hyvä ripaus aitoa vaniljaa

Heitä aineet blenderiin ja blendaa smoothiksi. (Talvella mustikat on hyvä ottaa sulamaan niin ei ole liian kylmäävää tai vaihtoehtoisesti korvata kaurajuomaa kuumalla teellä). Smoothien päälle Arriba Nacional cacao nibsejä tai raastettua kaakaomassaa.

Kun sanat eivät riitä tai ovat liikaa, luota hiljaisuuden voimaan – Hiljaa vieressä oleminen on voimakasta tunnetta täynnä

Olen tarkka siitä mitä sanon ja ajattelen, koska uskon sanan ja ajatuksen voimaan. Se mitä sanon muista, sanon itsestäni. Se, mitä ajattelen tilanteesta, määrittelee tilanteen. Sanojeni ja ajatusteni kautta luon elämääni ja haluan tehdä sen tietoisesti.

Huolettomasti lausutuilla sanoilla voin tehdä vahinkoa, joten käytän mieluummin tunneyhteyttä, katsetta ja kosketusta. Ne tulevat aidommasta lähteestä kuin sanat.

Äänimelu, joka tulee tyhjän puhumisesta vie meidät pois oleellisesta. On vaikea keskittyä toisen tunnetilaan tai edes huomaamaan ympärillä olevaa maailmaa, jos on kiire selitellä kaikkea mahdollisimman monisanaisesti. Ego selittelee, joten selittelyn takana on usein pelko. Jos luotat elämään, itseesi ja sitä kautta muihin ihmisiin, sinulla ei ole tarve selitellä, ohjata tai neuvoa.

Monet ihmissuhteet perustuvat puheeseen, neuvomiseen ja asioiden selittelyyn. Tämä tehdään huolehtimisen varjolla ja varmasti rakkaudesta. Tasapainoinen ihmissuhde sisältää kuitenkin yhtä paljon hiljaisuutta, kosketusta sekä huomioivaa katsetta kuin sanoja.

Lapsen maailmassa sanojen merkitys ei ole niin suuri. He elävät elämäänsä kaikilla aisteillaan. Lasta saa harvoin tottelemaan selittelemällä, varsinkin jos sanojen taustalta lapsi aistii epävarmuutta tai pelkoa.

Lastenhoidossa kuten elämässä toimii sanonta: “Jos joku ei toimi, kokeile jotain muuta.”

Kun lapsi ei käyttäydy mielestäsi toivotulla tavalla, älä käytä sanoja. Mene rauhassa viereen ja katso silmiin. Hän tietää kyllä. Näytä katseellasi rakkauttasi häntä kohtaan, hymylläsi hyväksyntäsi häntä kohtaan. Toimiiko tämä paremmin kuin sanat? Tuleeko molemmille rauhallisempi ja onnellisempi olo?

Olen harjoitellut tätä nyt jo tovin ja elämäni ei ole ollut ikinä näin seesteistä. Ihmissuhteeni kukoistavat. Seesteisyys tulee automaattisesti siitä rauhan tilasta, jonka tämä vaatii, jotta ehtii saada itsensä kiinni, ennenkuin lipsuu vanhoihin tapoihin.

Olen oppinut hiljaisuuden voiman. Pelkän katseen vaikutus on hämmästyttävä. Hiljaa vieressä olo on voimakasta tunnetta täynnä. Kun olen hiljaa, lapset tulevat minun luo. Kun olen hiljaa, olen rauhassa. Rauhassa huomaan, luon, koen ja ymmärrän enemmän ja syvemmällä tasolla.

Ennen kuin puhun, tarkkailen, onko sanojeni motiivina usko vai pelko. Keskustelen enemmän itseni, kuin muiden kanssa. Opetan itseäni.

  • Tarve puuttua asioihin – sanon itselleni: Anna olla. Päästä irti.
  • Tarve neuvoa – sanon itselleni: Salli hänen oppia, vaikka erehdyksen kautta.
  • Tarve korjata – sanon itselleni: Hyväksy eri tavat tehdä asioita.
  • Tarve varoitella – sanon itselleni: Luota. Elämää pitää elää ja kokea.
  • Tarve auttaa – sanon itselleni: Parhaiten autat kun et auta.
  • Tarve määrittää asioita – sanon itselleni: Anna hänen muodostaa oma kuvansa asiasta.

Kun olen tietoinen sanoistani ja pyrkimyksestäni typistää asiat yksinkertaisiksi ja vähäsanaisiksi, minulle jää enemmän aikaa olla läsnä ja kuunnella, koskettaa ja nähdä.

Paras smoothie: Snake vomit

Hidasta elämää -sivuston ja Pur Hyvinvointikaupan Paras smoothie -kisa on käynnissä. Paras smoothie valitaan Purin smoothiebaarin valikoimiin kevään ajaksi! Tässä makupaloja lähetetyistä resepteistä.

  • Paras smoothie: Snake vomit
    Snake vomit
    – iso kourallinen pinaattia
    – kaksi lehtikaalin lehteä ruodittomina
    – avocado
    – puolikas sitruuna lihoineen päivineen
    – pala inkivääriä
    – kourallinen kurpitsansiemeniä
    – ripsaus hamppurouhetta
    – liraus aloe vera mehua
    – loraus Gefilus 5 hedelmän mehua
    – 1-2 dl vettä

Surauta kaikki kerralla. Nauti sellerin kanssa. Nam!



Osallistu kisaan, lue kisaohjeet TÄSTÄ.

Kilpailun järjestävät yhteistyössä:

pur_logo-07
HEkassi

Tää mamma on vihaan kyllästynyt

Että jaksan taas ihmetellä tätä elämää. Minulla on takanani tuskainen ja epäreilulta tuntunut päivä töissä. Hetken aikaa oli sellainen olo, että ”pitäkää tunkkinne” ja tekee mieli heittää ihan läskiksi. Yhtäkkiä voimat, joita oli ollut kuukausia vaikka kuinka paljon, tuntuivat valuneen ties minne. Kritiikki sai minut hetkeksi henkisesti polvilleni, tuntui kertakaikkisen epäreilulta.

Mitä on kärsimys? Olisiko se jonkinlaisen menetyksen aiheuttama tunne tai kimppu tunteita? Kärsimykseen liittyy toivottomuutta ja jonkinlaista epämääräisyyttä, tunteita, joita ei ehkä pysty kärsimyksen hetkellä erottamaan toisistaan. On paha olla ja tuntuu siltä, että kärsimys kestää ikuisesti. Monesti kärsimyksessä kysellään: miksi juuri minä joudun kärsimään? Tai miksi Jumala sallii tällaista tapahtuvan?

Ja muistin taas: kärsimystä on monenlaista, mutta minun tämänpäiväiseni oli sitä mallia kärsimystä, että sen voi valita tai sitten jättää valitsematta; pientä ja hetkellistä, jos oikein valitsisin. Mahdollisuuteni oli valita kärsimyskehon ruokkiminen tai rakkauden valitseminen (kiitos Eckhart Tolle ja Läsnäolon voima!). Valitsin jälkimmäisen ja johan alkoi helpottaa, mutta en silti ymmärtänyt, mikä valutti voimat.

Mietin voiman menetystä ja automatkalla kotiin avasin autoradion. Voi enkeleiden viisautta – minkä kanavan taas keksivät auttaakseen minua oivallukseen. Haloo Helsinki sanoitti sitä, mitä en itse osannut sanoittaa:

”Mitä elämä tuo, se tulkoon minun luo,

Virheen mahdollisuus ihmisyydelle sisällön suo

Me ollaan samaa tuhkaa,

samaa kevyttä ilmaa,

Joten rauha nyt,

tää maailma on vihaan kyllästynyt”.

Mikä havainto ja taas aukesi uusi, tutkittava maailma: minä reagoin voimakkaasti vihaan. Ja koen valtavaa kyllästymisen tunnetta vihaa tai vihamielisyyttä kohtaan. Ei vaan jaksa. Vihan tunteen edessä menevät henkiset tumput joskus suoriksi. Viha saa minun voimani valumaan salaman nopeasti itsestäni pois ja tunnistan vanhan tutun masennuksen tuoksun. En osaa suojautua vihalta vaan annan sen luikerrella itsessäni olevista madonrei´istä sisään. Mitä tunteita viha herättää ja miksi, onkin sitten vähän laajempi tarina. Luulen, että tälle kolumnille syntyy jatko-osa.

Monessa paikassa on vihaa; kritiikkiä ja virheiden etsintää, tuomiopuhetta, negatiivista energiaa, pahan puhumista, narinaa ja ties mitä kaikenlaista niin, että ilmapiiri on raskas ja pysähtynyt. Tiedät varmaan, kun astut paikkaan, jossa on paljon vihaa, koko oma olemus jäykistyy ja asettuu puolustuskannalle. Kun oikein asiaa tunnustelin, tajusin, että sellaisia paikkoja on yllättävän paljon. Kun on tarkoitus jonkin asian tulla esiin, se tulee oman kokemukseni mukaan monesta tuutista, jotta varmasti tulee selväksi se, minkä on tarkoitus nousta tietoisuuteen. Tulipa aihe vastaan samaisena päivänä vähän muissakin yhteyksissä.

Ja kun rakastat sitä toista tuhkaläjää, rakastat myös itseäsi.

Olen kasvanut suvussa ja perheessä, jossa on paljon vihaa – sukupolvista toiseen siirrettyä katkeruutta. Syyllisyydessä, syyllistämisessä, vihassa ja kateudessa marinointi on tehnyt tehtävänsä tähän päivään asti. Ja tänään tuli tietty piste tällekin tarinalle. Itsen ulkopuolelta tulevaa vihaa oppii pitämään tuttuna ja turvallisena ja juuri siitä syystä sen seuraan on ollut luonnollista hakeutua. Vihatynnyrissä kasvanut pitää pimeää tynnyriä kotinaan. Ei oikein ymmärrä, että itsellekin tekisi hyvää kylpeä rakkaudessa eikä kritiikin ilmapiirissä. Mutta niinhän se on, ettei voi valita, jos ei tiedosta. Minä jätän yhden tynnyrin ja taidan siirtyä vähän valoisampiin tynnyreihin.

Me ollaan samaa tuhkaa. Me ollaan niin samaa tuhkaa. Jos kritisoit ja vihaat muita, kritisoit ja vihaat myös itseäsi. Ja kun rakastat sitä toista tuhkaläjää, rakastat myös itseäsi. Joten rauha nyt.


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Onnivaattori: Edelläpysähtyjä

Näin tällaisen unen vuosia sitten: Sopulilauma, valtava määrä pieniä vikkeläjalkoja, matkalla kohti yhteistä päämäärää. Pienten jalkojen töminä valtaa mielet, on mahdotonta kuulla naapurin puhetta, omista ajatuksista puhumattakaan. Kaikki matkalla samaan suuntaan – mutta kuka siitä suunnasta on päättänyt?

Mistä tulee tämä päättäväisyys ja varmuus? Jotkut sopulit ovat joukon kärjessä, käyvät edellä, ovat siis Edelläkävijöitä. Niitä paljon puhuttuja huippuosaajia ja parhaita suorittajia. Matka on jatkunut jo pidemmän aikaa, väsymystä alkaa olla ilmassa. Vauhti tuntuu silti vain kiihtyvän, aina vain samaan suuntaan.

Joukon keskivaiheilla juoksen minä – huomaan olevani sopuli. Aivan tavallinen, keskinkertainen sopuli, joka ei mielellään erotu joukosta eikä aiheuta turhaa hämminkiä. Mutta nyt kuulen jotain kummallista ääntä. Jostain edestäpäin kuuluu mätkähtelyä – tömps… tömps… tömps. Se lähes hukkuu lauman jalkojen töminään ja puuskutukseen, mutta kuulen sen silti.

– Pitäisikö meidän kuunnella, mitä siellä…
– Ei saa hidastaa, me jäädään joukosta! 

Kuulen kiukkuisen vinkaisun takaani, ja lisään pelästyneenä vauhtia. Tömähtely lakkaa hetkeksi, kun keskityn pitämään yllä vauhtia. Mutta sitten se alkaa kuulua taas, ehkä se ei ollut loppunutkaan?

– Kuulkaa nyt, pitäisikö meidän…
– Kuka siellä edessä hidastelee, me jäädään joukosta!
– … pysähtyä?

Pistän pienet jalkani tanaan, takaa tulevan joukon paine on hirvittävä ja hetken luulen tehneeni kohtalokkaan virheen, joutuvani joukon tallomaksi. Sitten joukko jakautuu kahteen vihaiseen virtaan ja soljuu kummaltakin puolelta ohitse. Muutama sopuli jää viereeni, kääntelevät korviaan, kuuntelevat tarkkaan. Edelläpysähtyjät.

Miten johdat olemistasi? Mikä sinulle on hyvää, kaunista ja totta? Suuntaatko tekosi oikein?

– Terveisin Pexi

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image