Sivu 352 – Hidasta elämää

Mikä on pikaunelma ja miten voit toteuttaa sellaisen

Puhuin muutama kuukausi sitten Täysii-seminaarissa Tampereella erilaisista unelmista.

Tämä aihepiiri tuntuu koskevan monia, sillä olen kuullut useilta ihmisiltä siitä miten heillä ei ole unelmia tai eivät keksi sellaisia.

Juuri nyt halusin nostaa tämän asian esiin, koska näin alkuviikosta Helsingin Sanomien etusivun mainoksen. Se oli Veikkauksen mainos.

Veikkaus tekee suhteellisen hyvää työtä unelmoinnin edistämiseksi monella tapaa. En tiedä johtuuko se tuosta mainonnasta vai jostain ihan muusta, kun olen tavannut niin monta ihmistä, joiden ainoa unelma on voittaa lotossa.

Tällä kirjoituksella haluan muistuttaa, että unelmia on monenlaisia ja niiden toteuttamiseen ei tarvita lottovoittoa tai edes lottoa.

Unohda lotto ja aloita pikaunelmat.

Itse asiassa minusta mikä tahansa muu asia tai kokemus on parempi unelma kuin lottovoitto. Unelmat on tarkoitettu toteutettavaksi ja siksi niiden kuuluu olla jotain, mistä sinä päätät. Lotossa onnistuminen on arpapeliä, kun taas monien unelmien toteuttaminen on mahdollista joka päivä.

Jos unelmointi on hakusessa, niin yksi tapa harjoitella ja saavuttaa unelmia on toteuttaa pikaunelmia.

Mikä on pikaunelma?

Pikaunelman ajatuksena on se, että päätät toteuttaa sen heti, muutaman tunnin tai ainakin päivän sisällä.

Se voi olla jokin sattumalta päähän tullut ajatus. Se voi olla pieni tai suuri, odottamaton tai odotettu yllätys.

Sen täytyy olla jotain, josta sinä itse olet kiinnostunut ja joka tuntuu vähän haasteelliselta toteuttaa.

Pikaunelman toteuttaminen vaatii vähän ponnisteluja, mutta se voi saada sinut hetkeksi poikkeamaan päivän rutiinistasi ja antaa onnistumisen ja saavuttamisen kokemuksia.

Kun toteutan omia pikaunelmiani, se on joka kerta tuonut piristystä elämään. Itseasiassa se on usein ollut sillä hetkellä yksi elämäni huikeimmista kokemuksista.

Omia esimerkkejäni pikaunelmista:

Haaveillut ystävän näkemisestä ja päättänyt lähteä heti hänen luokseen tai varata matkaliput
Nähnyt ison tai pienen kallion, ja päättänyt kiivetä sen päälle (rakastan kiipeilyä ja unelmoin siitä!)
Saanut leffateatterissa ystäväni kanssa idean siitä, kuinka hauskaa olisi nähdä kaksi elokuvaa peräkkäin. Niinpä ensimmäisen elokuvan loputtua päätimme toteuttaa pikaunelmamme heti ja käydä katsomassa myös toisenkin elokuvan.

Pikaunelmat ovat värittäneet ja palkinneet omaa elämääni. Olisi hienoa kuulla, mitä pikaunelmia sinä aiot nyt toteuttaa!

Teinivuosien piirongin uusi elämä

Teinityttönä sain uuden koivuisen klaffipiirongin, kun muutimme uuteen kotiin ja sain oman huoneen. Tuo piironki on kulkenut aina matkassani, välillä tosin ollut sijoituksessa vanhemmillani. Jostain syystä se ei koskaan ole oikein paikkaansa meillä löytänyt. Välillä se on ollut vaatehuoneessa ja välillä jossain nurkassa. Kuitenkaan en ole siitä halunnut luopua, enkä oikein edes tiedä miksi, vaikka se ei mikään lempihuonekalu olekkaan. Ehkä siihen liittyy ne muistot nuoruusvuosilta ja se on ainoa huonekalu, joka minulla niiltä ajoilta on. Viimeisimpänä ongelmana on ollut piirongin väri, se kun ei oikein sovi minkään kanssa yhteen, kun mitään muuta koivunväristä meiltä ei juurikaan löydy. Koska piirongista luopuminen ei ollut vaihtoehto, niin päätimme antaa sille uuden elämän maalaamalla sen!

Hätäinen kun olen, kaiken pitäisi olla valmista mahdollisimman nopeasti. Kaikenlaiset hiomiset ja pohjatyöt ovat minulle kauhistus, eihän niillä vielä saa mitään näkyvää aikaiseksi. Kuin ihmeen kaupalla törmäsin pohjoisessa eräässä sisustusliikkeessä kalkkimaaliin. Myyjä kertoi sen helppoudesta ja monista käyttötarkoituksista. Tässähän se olisi minun mahdollisuuteni!

No, ihan niin nopeaan ei Keltaisessa talossa päätöksiä kuitenkaan tehdä, koska isäntä vaatii pitkän ajan sopeutua ajatukseen. Lopulta tuo harkinta-aika päättyi ja harkinnan tuloksena päätimme kalkkimaalia kokeilla. Piirongin pinta oli hyvässä kunnossa ja lakka moitteeton, joten pintaa ei tarvinnut käsitellä mitenkään. Kostealla pyyhkiminen ja kuivaus riittivät.

Kalkkimaali levittyi hyvin ja oli miellyttävä käyttää sisätiloissa, koska siinä ei ollut mitään hajua. Ensimmäinen kerros näytti hyvältä, mutta kuivuttuaan vaati kyllä lisää maalia. Kerrokset kuivuivat nopeasti ja loppujen lopuksi piironki maalattiin neljä kertaa. Väri peitti hyvin ja vuorokauden jälkeen levitimme pintaan vielä vahakerroksen, joka teki pinnasta sileämmän ja helpommin puhdistettavan.

Piironki näytti oikein hyvältä ja uusilla vetimillä kokonaisuus vielä viimeisteltiin. Maalia jäi vielä sen verran, että talon varastoista löytynyt pieni koivutuolikin sai uuden pinnan. Nyt ne sulautuvat huoneeseen paljon paremmin ja ovat kuin uusia. Nyt on piironki saanut arvoisensa paikan, eikä sitä tarvitse enää piilotella. Saattaahan olla, että tulevat sukupolvet vielä ihmettelevät, että miksi ihmeessä lipasto on maalilla pilattu ja rapsivat alkuperäisen esiin. Nyt se kuitenkin palvelee meitä näin ja joskus ehkä saa taas uuden mahdollisuuden uusissa käsissä.

Kuvat: Emilia Perälampi

”Rakkaus on itsensä tunnistamista toisessa” – 9 voimakuvaa

Joskus jonkun toisen lausumat sanat ovat mitä parhain herättelijä elämän solmukohdissa. Tässä koosteena Hidasta elämää -instagramista (@hidasta) 9 voimakuvaa, joihin on poimittu enemmän tai vähemmän tunnettujen henkilöiden lausumia viisaita sanoja. Toivottavasti löydät näistä iloa, ihmettelyn aiheita tai inspiraatiota itsellesi!

♥ ♥ ♥

View this post on Instagram

A post shared by Hidasta elämää (@hidasta)

Mene suoraan hyvinvointiin – kulkematta ojanpohjan kautta

Tein liikaa töitä liian pitkään.

Arvelin jossain kohtaa, että ylenmääräinen rutistaminen alkoi kuutisen vuotta sitten, kun kirjaprojektit lisääntyivät (mielenkiintoinen sanavalinta – ihan kuin ne lisääntyisivät itsestään) ja opiskelin uutta alaa viestintätöiden lomassa. Valittelin Facebookissa tuolloin, että heräilen aamuyöstä pohtimaan työasioita.

Mutta kun selailin aikajanaani taaksepäin, huomasin, että jo vuonna 2008 olin jatkuvasti ollut ”töissä, töissä ja töissä” tai ”vaihteeksi töiden ääressä” – mitä kummallisimpiin aikoihin. Ja kun muistelen lisää, vuotta aiemmin yrittäjäuran alku taisi olla aikamoista vääntämistä sekin…

Maaliskuussa 2012 viimeistelin kolmatta kirjaani, käynnistin uutta yritystä ja kehitin vanhassa uutta liiketoimintaa. Joku näistä oli kameliparan selässä se viimeinen kantamus, joka ylitti sietokyvyn.

Olin tunnistanut yliväsymyksen oireita jo pitkään, mutta olin silti koko ajan työkykyinen. Siksi pienet merkit eivät riittäneet. Lopputulos oli, että eräänä päivänä ystäväni, jota olin menossa tapaamaan kaupungille, löysi minut istuskelemasta kadunvarresta romahtaneena, itkuisena, jonkinasteisessa paniikissa. Onneksi kyseessä sattui olemaan valmentajakollega ja psykologi. Halaus, keskustelu, tee ja suklaa toimivat ensiapuna.

Jatkohoidoksi karsin samana iltana kalenteristani ne menot, jotka pystyin. Delegoin joitakin töitä eteenpäin ja peruutin yhden projektin. Reilun kuukauden päästä suurin osa meneillään olevista töistä oli tehty, ja aloin merkittävästi hiljentää tahtia.

Siitä alkoikin pitkä hiljentämisen peruskurssi. Se ei ollut helppoa, koska mieleni ja kehoni olivat vuosia tottuneet toimimaan toisin. Mutta nyt tiesin, että minulla ei enää ollut vaihtoehtoja.

Pohdin, miksi oli pakko kulkea ojanpohjien kautta, ennen kuin ymmärsi suunnata kohti kultaista keskitietä. Erityisesti ihmettelen, miksi takana piti olla ääripään pahoinvointikokemus, ennen kuin sai ikään kuin LUVAN pitää itsestään huolta.

Nykyään monet ihmiset venytetään tai he venyttävät itse itsensä äärimmilleen. Kiire on oletusasetus. Niin kauan kuin pysyt tolpillasi, ei ole hyväksyttyä laittaa itseäsi etusijalle. Niin kauan kuin henki pihisee, on syytä olla tunnollinen ja tehokas.

Vasta kun keho, mieli tai molemmat tekevät stopin, olet saanut ansioluetteloosi painoarvoltaan riittävän merkinnän. Se oikeuttaa sanomaan, että mun on nyt pakko vähentää tekemisen määrää, ja syyn ymmärtävät myös ulkopuoliset. Toiset tekevät täyskäännöksen kohti tasapainoista, onnellista elämää, mutta jotkut jatkavat reunalla elämistä – tavoitteenaan ainoastaan ongelman uusiutumisen välttäminen.

Mitä jos antaisitkin itsellesi luvan huolehtia hyvinvoinnistasi jo aiemmin? Vaikka monet oppivatkin parhaiten tekemällä, kaikkea ei ole välttämättä pakko kokea itse. Työnarkomaniaa en erityisen lämpimästi suosittele. Itse en edes ollut mitenkään heikossa tilassa: romahduspisteen aikoihin ja jälkeenkin tein jatkuvasti työtäni ja tein sen hyvin. Jotkut jäävät pitkäksi aikaa petin pohjalle.

Onneni on, että saan jatkuvasti tehdä sitä, mistä eniten pidän. Työ vie mutta myös antaa hurjasti energiaa. Toisaalta mielekkyydessä piilee ansa: tekemisestä on vaikea irrottautua. Pitkään sain itseni kiinni siitä, että selasin kalenteria ja sähköpostia puolenyön aikaan peiton alla, kun olin menossa nukkumaan. Mutta lohduttavaa on se, että pitkästä tiestä huolimatta opinnot alkoivat jossain kohtaa tuottaa tulosta.

Koska työskentelen henkisen hyvinvoinnin parissa, pohdin pitkään, voinko kertoa julkisesti, että omalla kohdallani kaikki ei ole mennyt kuin elokuvissa. Kuitenkin nimenomaan omien kokemusten kautta kirjoista ja kursseilta opitut asiat kytkeytyvät mielessäni käytäntöön ja alkavat elää ihan uudella tavalla. Kiiltokuvavalmentaja ei välttämättä aidosti ymmärrä, mistä puhuu.

Kuvat: Depositphotos.com

Helppo hengitysharjoitus aamuun

Nautinnollinen aamujooga – Osa 5

Valmistele kehosi hengitysharjoitukseen tekemällä kiertoja, pidentämällä kyljet, tehden rennot kierrot ja pyörittämällä lantiosi. Täältä löydät kätevästi koottuna kaikki aiemmat joogavinkit.

Kylkien pidennys

Nosta toinen käsi ylös ja venytä kylkeä sormen päihin asti. Anna painon siirtyä hieman vastakkaiselle jalalle. Toista toiselle puolelle.

Akselin ympäri

Aseta jalat leveään haara-asentoon. Kun taivutat polviasi, katso mihin suuntaan polvet avautuvat ja linjaa varpaasi osoittamaan samaan suuntaan. Kierry puolelta toiselle. Anna käsien heilua vapaasti liikkeen mukana ja katseen kulkea mukana taakse asti. Tee liike rennosti ja vapauta hartiat. Tunne miten painovoima auttaa heilauttamaan puolelta toiselle.

Lantion pyöritys

Asetu hartioidenlevyiseen asentoon. Pyöritä lantiota molempiin suuntiin. Tarkista ettei polvesi ole lukossa. Tätä liikettä voit jatkaa useiden minuuttien ajan.

Hengitysharjoitus

Ota sama leveä ja tukeva asento kuin aiemmin. Tunne miten lantio on painava ja päälaki kevyt. Yhdistä hengityksiin käsien liike. Anna tahdin hidastua kierrosten myötä:

A) Aloita tuomalla sisäänhengityksellä kämmenet yhteen rinnan päälle.

B) Hengitä ulos, tuo kädet reisille.

C) Hengitä sisään ja tuo kädet vaakatasoon kämmenet ylöspäin. Laajene.

D) Uloshengityksellä jatka käsien pidentämistä taivaaseen, istuinluut pysyvät alhaalla.

A) Sisäänhengityksellä tuo kädet jälleen sydämen päälle. Toista useita kierroksia kunnes voit tehdä liikesarjan silmät kiinni.

Tee kierroksia niin kauan, kunnes huomaat mielesi rauhoittuvan ja jalkalihaksiesi väsyvän.

Hengitysharjoitus on aina keskittymisharjoitus, joka rentouttaa mieltä ja vähentää stressiä. Tämän harjoituksen voit tehdä milloin tahansa. Kokeile ennen liikunnallista harjoitusta, sen jälkeen tai vaikkapa lenkkipolulla!

Valokuvat ja harjoituksen löydät Joogaa!-kirjasta (Like 2015). Valokuvat Meri Mort, Petri Leppänen ja Tommi Tukiainen.

Lumipyryaamuna minut hylättiin

Tammikuisena tiistaiaamuna olin menossa Espoosta Helsinkiin seminaariin, jonka aiheena oli myötätunto. Nivelreumani takia käytän taksia, jonka tilasin normaalia paljon aiemmin sankan lumipyryn vuoksi. Jo tilausta tehdessäni keskus varoitti minua, että taksin saaminen kestäisi tavallista kauemmin. No, ei hätää. Puin untuvatakkini päälleni vasta vartin odoteltuani.

Katselin rauhassa ikkunasta ulos ja ihmettelin, että takseja näyttää kulkevan, mutta kukaan ei tule hakemaan minua. Tein muutamia syvähengityksiä orastavaa kiireen tunnetta helpottaakseni. Vielä oli riittävästi aikaa.

Puolen tunnin odotuksen jälkeen soitin ystävällisesti taksikeskukseen ja kerroin yhä odottavani autoa. Ei voi mitään, on ruuhkaa. Pyysin laittamaan jonotuslistalle tiedon, että yhä odotan. Tiedän, että taksikuskit joutuvat silloin tällöin tilanteeseen, että heidän saapuessa kyydin tilanneet ovat jo muilla keinoilla häipyneet paikalta. Halusin olla kiltti asiakas ja varmistaa, että kuskit tietävät minun yhä odottavan.

Minuutti minuutilta kävi selvemmäksi, että myöhästyisin seminaarista. Ja sitä myötä myös kiukku rupesi nousemaan. Untuvatakissa alkoi olla jo aika kuuma. Tunnin odotettuani soitin uudelleen taksikeskukseen. Äänensävyni jo kertoi, että kiehumispiste oli lähellä. Hyvin vaativasti tiedustelin, miksi juuri minun tilaustani ei yksikään taksi ollut vastaanottanut. Oliko syy kenties kaupunkikortissa, joka kertoo minun tarvitsevan apua? Diskriminoidaanko taksipalvelussa vammaisia?

Samalla tajusin, kuinka kiukun takana tunsin itseni täysin hylätyksi. Niin arvottomaksi, ettei kukaan halua minua edes kyytiin. Ja kuulin, miten lapsuudesta tuttu tuska huusi sisälläni: Kukaan ei halua minua! Kukaan ei rakasta minua! Ei edes taksikuskit! Hylätyksi tulemisen tunne oli hyvin todellinen, vaikka se kiukkuun naamioituikin.

Kuitenkin koko ajan rationaalinen mieleni tiesi, ettei minua kukaan ole hylännyt. Ihan naurettavaa, kyse on vain lumipyrystä. Ja taksikeskuksen tyttökin kaiken kiireen keskellä otti tehtäväkseen soittaa erikseen jollekin kuskille, jotta vihdoin saisin auton. Eli minusta todella huolehdittiin.

Mutta mieli ja tunteet olivat jo lähteneet sellaiseen piirileikkiin, jota ei niin vain saanutkaan pysäytettyä. Kiukkuiset ajatukset muistuttivat epäoikeudenmukaisesta kohtelusta vuosienkin takaa. Ja hylätyksi tulemisen tunne poltti rintakehässä ja kirveli silmien takana kuin leikki-ikäisenä, kun äiti ei tullutkaan noutamaan heti kylvystä. Onnellisuusvalmentaja minussa kehotti hengittämään rauhallisesti ja hyväksymään tilanteen. Mutta ehei! Ego ei ihan heti halunnutkaan päästää loukkaantumisestaan irti. Yksinkertaisesti sitä oli kohdeltu niin väärin!

Taksiin päästyäni onnistuin viimein pääsemään tunteitteni piirileikistä irti, sillä tajusin kaipaavani valtavasti ymmärrystä ja myötätuntoa. Ja samalla muistin, että olen menossa myötätunto-seminaariin. Mikä mahtava yhteensattuma! En voinut kuin nauraa! Maailmankaikkeuden huumorintaju on kerta kaikkiaan vertaansa vailla! Ja nauru vapautti minut tarkastelemaan tilannetta mielen ja tunteiden ulkopuolelta.Minullehan annettiin oikein konkreettinen mahdollisuus oppia henkilökohtaisen kokemuksen kautta, miten harjoittaa myötätuntoa itseäni ja muita kohtaan. Ja ihminen ei osaa olla myötätuntoinen muille, ellei hän ole sitä ensin itselleen. Ellei ensin tunnista ja hyväksy omia tunteitaan ja mielen kiemuroitaan. Ellei osaa asettua itsensä rinnalle ja sanoa, että ymmärrän, miltä sinusta tuntuu.

Niinpä hetken aikaa paijasin ja lohduttelin egoani. Kerroin sille ymmärtäväni hyvin, miten se oli vain yrittänyt puolustaa minua. Ja arvostin sen yritystä. Ja miten hylätyksi tulemisen pelko ja rakkauden kaipuu on kaikille tuttuja tunnetiloja, joita ei tarvitse hävetä. Ja ettei egoni tarvitse muuttua, se kelpaa ihan semmoisenaan.

Ja niin hyväksyvän minäni rakastavan katseen alla egoni kiukku ja suru sulivat pois. Kaikki oli oikeastaan ihan hyvin. Niin hyvin, että saatoin lähettää myötätuntoisia ajatuksia myös kaikille muille, jotka siinä lumipyryssä – ehkä luonnon armoille hylättyinä – pyrkivät selviämään kukin taholleen.

Aukioloaika

Elämme murroksen aikaa. Monenlaiset rajat ja säännöt ovat romahtamassa. Mitä tämä voisi tarkoittaa minun elämässäni? Mitä on viisasta tehdä, jos ympäristö vaikuttaa turvattomalta ja arvaamattomalta?

Tuttu pelkoreaktio on tiukentaa henkilökohtaista rajanvalvontaa, paksuntaa henkistä panssaria, keskittyä tuttuihin totuuksiin ja tavata tuttuja ihmisiä. Olen kokeillut jo tuota menettelytapaa, usein. Onko minulla vaihtoehtoja?

Voisinko kokeilla uteliaisuusreaktiota: avautumista ja tutkimista, itselleni sopivalla riskitasolla ja tavalla? Kaupat miettivät aukioloaikojaan. Pitäisikö minunkin?

Millaiselle avautumispolulle haluan astua? Mikä on ensimmäinen avautumisaskeleeni? Mille vieraalle ajatukselle, kokemukselle tai ihmiselle uskallan antautua, ihan kokeilumielessä? Vai olenko utelias avautumaan itselleni, sisäiselle maailmalleni?

https://youtu.be/jpVv1noYlq0

Miten perhe avaa itsensä? Mitä silloin tapahtuu? Kuka sen aloittaa? Mitä jos illalla avaisin TV:n sijaan mieleni, olisin läsnä tekemättä mitään… ja katsoisin avautuuko siitä jotain uutta? Kiinnostaako minua maailman uutiset TV:stä vai se mitä perheeni on tänään kokenut?

Entä työpaikalla? Mille organisaation tai tiimin olisi hyvä avautua? Missä on mahdollisuuksia oppimiselle, uusille suhteille, uudelle liiketoiminnalle? Mitä se todella tarkoittaa, kun avataan ovet kaupanteolle? Kuka avaa keskustelun, kuka kutsuu avautumispolulle? Voisinko se olla minä?

– terveisin Pekka

PS. Popup-Onnivaattorin aukioloajat näet täältä.

9 toipumisen avainta

Niin vahvasti kuin krooniset autoimmuunisairaudet, diabetes, syöpä ja monet muut vakavat sairaudet ovatkin läsnä länsimaisten ihmisten elämässä, yllättävän vähän puhutaan ”poikkeuksista” eli ihmisistä, jotka vastoin kaikkia ennusteita ovatkin toipuneet sairaudestaan. Lääketieteessä puhutaan remissiosta, kun sairauden oireet lievenevät tai häviävät kokonaan, mutta mitä tarkoittaa odottamaton remissio?

Syöpää sairastavan kohdalla odottamaton remissio on jokin seuraavista tilanteista:

Syöpä häviää, vaikka siihen sairastunut ei ole saanut minkäänlaista lääketieteellistä hoitoa.
Syöpäpotilas kokeilee perinteisiä lääketieteellisiä hoitoja, mutta syöpä ei häviä, jolloin potilas siirtyy käyttämään vaihtoehtoisia hoitoja, joiden avulla hän toipuu.
Syöpäpotilas turvautuu samanaikaisesti sekä perinteisiin lääketieteellisiin että vaihtoehtoisiin hoitoihin ja pysyy hengissä tilastollista ennustetta pidempään.

Amerikkalainen integratiiviseen onkologiaan (syöpäsairauksia käsittelevä lääketieteen osa-alue) erikoistunut tutkija Kelly Turner kiinnostui näistä ”poikkeuksista” ja teki niiden tutkimisesta elämäntehtävänsä. Turner kiersi väitöskirjaansa varten eri puolilla maailmaa haastattelemassa odottamattoman remission kokeneita syöpäpotilaita. Sen lisäksi hän on käynyt läpi yli tuhat odottamatonta remissiotapausta potilaskertomusten pohjalta.

Aineiston perusteella Turner tunnisti 75 erilaista osatekijää, jotka voivat vaikuttaa odottamattomaan parantumiseen. Ne ovat niin fyysisiä, tunteisiin liittyviä kuin henkisiä.

Näistä tekijöistä yhdeksän oli sellaisia, jotka toistuivat lähes kaikilla parantuneilla. Nämä yhdeksän selviytymisohjetta ovat:

Muuta ruokavaliosi perin pohjin.
Ota vastuu omasta terveydestäsi.
Noudata intuitiotasi.
Käytä kasvirohdoksia ja ravintolisiä.
Vapauta tukahdutetut tunteet.
Kehitä myönteisiä tunteita.
Ota vastaan ympäristön tuki.
Syvennä henkisyyttäsi.
Vahvista elämänhaluasi.

Turner kirjoitti kokemuksistaan kirjan Radical Remission (HarperOne 2014), jossa hän avaa tarkemmin näitä yhdeksää paranemisen avainta erilaisten selviytymistarinoiden kautta. Vaikka Turner on omin silmin nähnyt uskomattomiakin selviytymisiä, hän korostaa kirjassaan, ettei missään tapauksessa vastusta perinteisiä syöpähoitoja eli leikkausta, sytostaatteja ja sädehoitoa. Turner uskoo, että suurin osa ihmisistä tarvitsee lääketiedettä parantuakseen syövästä, ja vain harva toipuu muulla tavoin.

Syöpätutkijana Turnerin tavoitteena on selvittää, millaista ”harjoitteluohjelmaa” jälkimmäinen ryhmä on noudattanut päästääkseen myönteiseen lopputulokseen vastoin kaikkia odotuksia. Kirjan kertomukset muistuttavat elimistön valtavasta itseparantamiskyvystä.

Kirjan tarinoiden kautta ymmärrämme, että jokainen ihminen käy prosessin läpi omalla tavallaan. Meitä auttavat lääkärit, terapeutit, parantajat, luonto, ravinto, ystävät ja rakkaus.

Radical Remission -kirja on saatavilla myös suomeksi nimellä Syövästä voi selviytyä – Yhdeksän polkua yllättävään paranemiseen (Otava, 2016). Sain kunnian kirjoittaa teokseen suomenkielisen esipuheen.

– Pequ Nieminen

Näin pääset tarpeettomista tavoista eroon

Vuodenvaihde on monille lupausten ja päätösten aikaa. Silloin on luontevaa pohtia mistä tulemme, missä olemme nyt ja mihin haluamme seuraavaksi suunnata elämässämme. Samalla voimme tarkistaa mitä asioita kuljetamme – tietoisesti tai tiedostamatta – mukana menneisyydestämme.

Itse en tällä kertaa tehnyt yhtään varsinaista uuden vuoden lupausta. Päätin vain vähentää sokerin-, viljatuotteiden- ja lihan syöntiä. Pienetkin muutokset saavat riittää. Jos tuntuu hyvältä, niin pienennän määriä edelleen itselleni sopivasti.

Ollessani viime viikonloppuna NLP-practitioner kurssilla apuopettajana, kuulin kurssin vetäjältä Veli-Matti Toivoselta hienon kertomuksen. Seuraava tarina sopii mainiosti metaforaksi irti päästämiselle:

Ensi lauantaina tulee kuluneeksi kaksi vuotta Hiroo Onoda:n (1922-2014) kuolemasta. Hän taisteli toisessa maailmansodassa Japanin keisarillisessa armeijassa Filippiinien saarilla.

Sotilaille oli annettu määräys, että he eivät saa missään olosuhteissa antautua tai riistää itseltään henkeä. Sodan loppuvaiheessa Onoda vetäytyi vuorille kolmen muun sotilaan kanssa sillä seurauksella, että he eivät saaneet tietoa sodan päättymisestä.

Yksi miehistä antautui 1950, minkä jälkeen muut olivat entistäkin varovaisempia. Toinen kuoli etsintäpartion kanssa käydyssä laukaustenvaihdossa 1954 ja kolmas paikallisen poliisin luotiin 1972.

Alkuvuonna 1974 Onodan löysi tutkimusmatkailija Norio Suzuki. He ystävystyivät, mutta Onoda ei suostunut palaamaan siviiliin, ennen kuin saisi siihen käskyn esimiehiltään. Maaliskuussa 1974 majuri Yoshimi Taniguchi matkusti saarelle ja vapautti hänet palveluksesta henkilökohtaisesti, lähes 30 vuotta sodan päättymisen jälkeen.

Viidakoista löytyneille sotilaille pidettiin Japanissa yleisesti tervetulojuhlia. Heitä kiitettiin uskollisuudesta ja palveluksistaan ja samalla heille vakuutettiin, että sota oli ohi.

Oletetaan että sinulla on jonkin pinttynyt tapa toimia. Olet ollut esim. perfektionisti. Ympärilläsi olleet ihmiset ovat odottaneet sinulta paljon. Tekemällä paljon olet myös saanut aikaan tuloksia ja itsellesi hyväksyntää. Samalla olet saattanut ajaa itsesi piippuun. Perfektionismi on palvellut hyvin tiettyihin tarpeisiin, mutta on sivutuotteena kuluttanut voimiasi. Joillekin läheisillesi perfektionismisi on voinut olla myös rasite. Vaativa tapa toimia voi syödä rentoutta ja tekemisen iloa.

Entä jos nyt kiittäisit tuota ominaisuutta, joka on auttanut sinua monissa tilanteissa? Katsoisit hyväksyvästi ja tyytyväisyydellä niitä tuloksia, joita et ehkä olisi saavuttanut ilman sitä. Sitten voit jättää sille jäähyväiset. Hyvästellä tuon ominaisuuden tai toimintatavan, joka ei enää palvele sinua. Halutessasi voit piirtää siitä kuvan ja sille kauniit kehykset. Voit viedä sen mielikuvissasi tai oikeasti sellaiseen paikkaan, esim. ullakolle tai kellariin, mistä voit aina halutessasi käydä hakemassa sen hetkeksi ”lainaan”, mikäli sattuisit tarvitsemaan sitä. Lopuksi voit järjestää pienen juhlan vanhasta luopumisen ja uuteen toimintatapaan siirtymisen kunniaksi.

Uuden rutiinin aloittaminen tai vanhan lopettaminen vaatii sitoutumista ja sinnikkyyttä. Sanotaan, että kuukauden ajan toistunut päivittäinen toimintamalli muodostaa plastisissa aivoissamme sellaisia synapsien välisiä kytkentöjä, että toiminnasta tulee vaivatonta ja rutiininomaista.

”Motivaatio saa sinut liikkeelle, tottumus pitää sinut liikkeessä”

shutterstock_293823983 — kuva: Shutterstock

Vastaavasti, pitkään jatkuneet toimintamallit – miten ikinä tarpeellisia ne ovatkin olleet syntyvaiheissaan – istuvat meissä sitkeästi. Mitä sellaisia rutiineja sinulla on, joita olisi nyt aika kiittää palveluksista? Hienosti palvellut tottumus on voinut olla aiemmin hyvinkin tarpeellinen, mutta voi olla nyt aikansa elänyt ja korvattavissa paremmalla toimintamallilla.

Muutoksen motivoinnissa on kaksi tärkeää huomioitava asiaa: se, mistä pyrit pois, kannattaa tehdä omissa mielikuvissa mahdollisimman epämiellyttäväksi. Esim. tupakoinnista irti haluava voi laittaa lompakkoonsa kuvan tervan mustaamista keuhkoista. Jos sen näkee aina kauppaan tai kioskille mennessä, kuvan näkeminen voi helpottaa askin ostamisesta luopumisessa.

Toisaalta se, mitä kohti olet hakeutumassa, kannattaa tehdä samanaikaisesti mahdollisimman houkuttelevaksi. Esim. kunnon kohottaja voi mielikuvissaan nähdä itsensä hölkkäämässä kepein askelin, miellyttävissä puitteissa ja vaatteissa. Ulko-oven sisäpintaan (tai sohvan yläpuolelle) voi kiinnittää liikunnallisuuteen inspiroivan kuvan.

Jos nämä keinot eivät riitä, voit myös miettiä mitä, tai ketä ko. rutiini on palvellut tai palvelee. Tarvitseeko sinun selvittää välejäsi tuon tahon kanssa, jotta siihen linkittynyt tottumus voi liueta pois? Voisitko saada samaan tarpeeseen itsellesi laadukkaamman lopputuloksen muilla keinoin?

Lisäksi voit pilkkoa tavoitteesi pienempiin osiin ja välitavoitteisiin. Liian suuri haaste saattaa näännyttää heikompana hetkenä. Maraton-juoksukin edetään askel kerrallaan. Mitä enemmän iloa ja positiivisia mielleyhtymiä pystyt sijoittamaan reittisi varrelle, sitä palkitsevammaksi matka muodostuu.

Voimia alkavaan vuoteen, rohkeutta vanhentuneista tavoista irti päästämiseen, sinnikkyyttä ja sitkeyttä askel askeleelta kohti uusia tavoitteitasi!

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

5 syytä, miksi toivo on tärkeää – Niin kauan kuin on toivoa, on elämää

Kello oli seitsemän illalla. Valtava määrä töitä odotti tekemistä. Ne oli saatava valmiiksi ennen aamua, mutta ennen kuin niihin ehtisi käsiksi, oli vietävä koirat ulos. Niitä oli kaksi: emokoira Kerttu ja sen pentu Varpu.

Kiersimme tutun lenkin. Sen päätteeksi päästin koirat vapaaksi. Oli pimeää. Noukin maasta kepin ja viskaisin sen ilmaan. Koirat rynnistivät perään.

Samassa ilmaa halkoi hyytävä huuto. Juoksin äänen suuntaan. Varpu seisoi kaula pitkällä ja tärisi, ja Kerttu nuoli sen korvia. Keppiä ei näkynyt missään.

Yhtäkkiä Varpu alkoi oksentaa. Verinen möykky singahti sen sisuksista sohjoon. Säikähdin. Koira otti pari horjuvaa askelta ja oksensi uudelleen. Verinen vana halkoi pihaa kuin ohut, punainen lanka. Hätäännyin. Koira oli lähes tajuton. Kauhukuvat vilisivät päässäni. Varpu henkitoreissa. Varpu maahan tuupertuneena. Varpu kuolleena.

Tärisevin käsin lähdin viemään koiria kotiin. Sisälle päästyäni soitin eläinlääkäriin. “Suljemme juuri, mutta soita Viikkiin”, sieltä sanottiin. Soitin eläinsairaalaan ja kuvailin tilanteen. Minulle sanottiin, että kannattaisi lähteä tuomaan koiraa heti.

Perillä Varpu tutkittiin. Odotin, pelkäsin ja toivoin. Kun lääkäri kolmen tunnin kuluttua kutsui tapaamiseen, hän sanoi ettei diagnoosi ollut vielä selvillä. Koira joutuisi aamulla tähystykseen ja sitä varten sen oli jäätävä yöksi sairaalaan. Koiran nielurustossa ammotti valtavan kokoinen reikä.

Toivo ylläpitää elämää

Ennen poislähtöäni kysyin: “Selviääkö se? Onko meillä toivoa?”

Lääkäri katsoi pitkään ennen kuin vastasi: “Ainahan sitä on, mutta kuinka paljon, riippuu tilanteesta, ja sitä emme tällä hetkellä tiedä.”

Itkua nieleskellen ajoin takaisin kotiin.

Portilla tarkistin postin. Laatikon pohjalla oli kortti, jossa oli punaisia, läiskämäisiä kukkia ja niiden yllä hopeisin kirjaimin teksti: Aina on toivoa.

Kortin lähettäjä oli kurssitoverini edelliseltä kesältä.

Tuona iltana sain toivoa hetkellä, jolloin itselläni ei sitä enää ollut. Koirani selvisi hengissä. Sen revennyt nielurusto poltettiin umpeen, mutta siihen jäi elinikäinen vamma. Minä puolestani oivalsin, että satunnainen kortti kuolemanuhan hetkellä voi ylläpitää toivon elämästä.

Miksi toivo on tärkeää?

Tutkija Barbara Fredricksonin mukaan toivo on yksi kymmenestä suurimmasta tunteesta. Siitä on meille monenlaista hyötyä.

1. Se auttaa asettamaan itselle merkityksellisiä tavoitteita: vaikkapa juoksemaan maratonin, vaihtamaan työpaikkaa tai löytämään elämänkumppanin.

2. Se auttaa ylläpitämään uskoa siihen, että voimme omalla toiminnallamme myös saavuttaa nuo tavoitteet.

3. Se auttaa näkemään useampia eri vaihtoehtoja eri tilanteissa. Tämä taas tuo elämään lisää joustoa, mikä puolestaan vahvistaa kokemusta omasta hyvinvoinnistamme.

4. Se auttaa näkemään mahdollisuuksia myös niissä tilanteissa, jotka lähtökohtaisesti ovat raskaita ja haastavia. Tutkimusten mukaan yhden negatiivisen ajatuksen neutraloimiseen tarvitaan peräti kolme myönteistä. Toivolla on tässä keskeinen rooli.

5. Henkisten kolhujen yhteydessä toivo ylläpitää elämänvoimaa ja uskoa siitä, että asiat voivat kääntyä myös parempaan suuntaan.

Voisiko minuutti aamulla muuttaa koko päivän?

Koska vaikealla hetkellä saamani kortti valoi mieleeni toivoa, aloin miettiä miten kannustavia kortteja voisi hyödyntää arjessa. Kenties aiheesta voisi kirjoittaa kirjan ja liittää tueksi pakan kortteja? Yksi hyvän mielen taito per kortti – sen yksinkertaisempaa ei voisi olla!

Nyt tuo ajatus on nähnyt päivänvalon. Kortit nimesin Hyvän mielen korteiksi ja kirjasta tuli Hyvän mielen taidot. Niiden perusidea on, että hyvä mieli on taito, jota voi harjoitella. Jopa minuutti aamulla riittää.

Kun mielen kohdentaa rakentavaan ajatukseen, tuo ajatus alkaa kasvaa. Kun mielensä virittää heti aamusta, se vaikuttaa koko päivään. Jos joka päivä tekee näin, elämä alkaa vähin erin muuttua. Kokeilujen kautta ajatukset voivat muuttua toiminnaksi.

Kun siis seuraavan kerran saat itsesi kiinni ajattelemasta, ettei tästä kuitenkaan mitään tule, mieti vielä hetki. Kenties voit lannistumisen sijaan valitakin tällä kertaa toivon.

MAARETTA TUKIAINEN
Kirjoittaja on tietokirjailija ja muutosvalmentaja.

Instagram @maaru
Twitter @Maaretta

https://www.facebook.com/hyvanmielentaidot/
www.hyvanmielentaidot.fi
#hyvänmielenminuutti

6 tapaa tehdä toiveista totta – Tunnistatko nämä omasta elämästäsi?

Toiveet toteutuvat elämässämme monella tavalla. Kaikkia tapoja yhdistää kuitenkin yksi liikkeelle paneva voima, intentio. Intentio syntyy kuin ajatuksen ja tunteen alkuräjähdyksenä. Siinä oleminen saa uuden suunnan ja havaintokenttä laajenee näkemään unelman rakennuspalikoita.

Intentiota voisi kuvata myös virraksi. Sillä on yksi, selkeä suunta ja se vie sinua mukanaan.

1. Ajatushäivähdys

Joskus unelma, toive tai haave käy mielessä vain lyhyen, seitinohuen hetken. Se tuntuu merkityksettömältä ajatukselta, kunnes se muuttuu konkreettiseksi. Sitten muistaa, että ”ai niin, tämä kävi mielessä”. Tämä tiedostamattoman mielen häivähdys voi olla myös intuitiota.

Opettele huomaamaan nuo pienet välähdykset, niin opit tuntemaan itseäsi paremmin ja seuraamaan toiveitasi, jotka usein ovat hiljaisia ulkoisen maailman odotusten takana.

2. Pieni, hiljainen toive

Pienet, hiljaiset toiveet ovat vähän niin kuin salatoiveita. Niistä ei uskalla puhua, eikä niitä melkein uskalla edes ajatella. Niinä hetkinä kun ajattelee, vatsan pohjassa lehahtaa perhosparvi. Jos ei kuitenkaan ole vielä unelmalleen valmis, mieli saataa peloissaan ja vanhan kokemuksen pohjalta alkaa teilata toiveita.

Myös pienet, hiljaiset toiveet kasvavat vähitellen, vaivihkaa. Ja jonain päivänä saattaa huomata, että toiveesta tuli totta. Nautiskele siis noista hetkistä ja anna niiden vahvistua – ihanat tunteet syntyvät myös kuvittelusta ja fiilistelystä!

3. Tietoinen tavoite tai päämäärä

Tämä on kaikkein tunnetuin – ja ehkä hyväksyttävin – tapa toteuttaa unelmia. Monet työelämän menestystarinat ovat tietoisen päätöksen tuloksia. Kun mielessä on selvä kuva siitä, miten haluaa asioiden menevän, mieli löytää koko ajan uusia tapoja hyödyntää nykyhetken resursseja oman tavoitteen saavuttamiseksi.

Tavoitteiden ja päämäärien kanssa kannattaa olla herkkänä, ettei ala taistella elämää vastaan: aina asiat eivät tapahdu siten tai siinä aikataulussa kuin haluat; silti se ei tarkoita, etteivätkö ne voisi toteuta. Silloin kun elämä puuttuu peliin, säilytä positiivinen tunneyhteys siihen, mitä toivot. Älä tee matkastasi tuskaista taistelua!

4. Porttitoiminta

Porttitoiminta on jotain, mikä ei suoranaisesti liity unelmaasi. Teet jotain, tapaat jonkun ihmisen tai välillä teet vain sitä, mistä tykkäät. Nuo elämän ihmeelliset kohdat saavat sinut oivaltamaan jotain tai avaavat jonkin portin, mitä et vain aiemmin kyennyt näkemään, ja unelmasi lähtee toteutumaan kuin olisit löytänyt lankakerän alkupään.

Porttitoiminnan hyödyntäminen ei ole päämääräistä toimintaa. Se vaatii vain, että teet niitä asioita, jotka tuottavat sinulle iloa tai asioita, jotka ovat mielestäsi oikein.

Close up vintage bicycle — Lähde liikkeelle, tapaa ihmisiä, tee jotain, mistä pidät.

5. Unelma, joka venyy, kun sitä haastaa

Omat unelmat saattavat alkaa venyä, kun mielen rajat antavat vähän periksi. Aluksi toivoo jotain, minkä uskoo olevan mahdollista eilisen tiedolla ja tämän hetken resursseilla. Sitten kun alkaa tottua ajatukseen – eli kun mieli ei enää niin kovasti rajoita – alkaa tulla uusia mahdollisia ajatuksia. Jälkeenpäin ensimmäiset unelmat tuntuvat ihan pikkunakeilta. Myös porttitoiminta voi haastaa omien unelmien rajat.

Omien unelmieni kohdalla kuvittelen mielen rajani kuin läpinäkyväksi palloksi ympärilleni, ja alan tehdä mielikuvissa (joskus myös ihan konkreettisesti) reikiä tuohon palloon. Näin annan myös uusille ajatuksille ja mahdollisuuksille tilan tulla.

6. Unelma, joka tuntuu mahdottomalta

Tämä on vaikein kohta, sillä mieli kertoo niin selvästi, mikä näillä resursseilla ja aiemman kokemuksen perusteella on mahdollista. Kyse on mielen rajoista. Kun mieli estelee mitä hienoimmilla selityksillä, saatat uskoa sitä. Itsen ja unelman toteutumisen välillä tuntuu olevan kuilu.

Kun mielen rakentamaa kuilua pääsee työstämään, unelma tulee lähemmäksi. Silloin se jo tuntuu; ja silloin kun se tuntuu, alkaa nähdä mahdollisuuksia. Kun uskaltaa katsoa näitä oman mielen esteitä silmästä silmään, kurkkaa myös omaan sisimpään ja sen elämää rajoittaviin rakennuspalikoihin. Kun palikat rakentaa uudelleen, mahdottomista unelmista alkaa tulla mahdollisia.

Unelmien vuosi 2020 -verkkokurssin ilmoittautuminen on nyt auki! lähde tekemään vuodesta 2020 sinun ja unelmiesi vuosi. Lue lisää kurssista TÄSTÄ.

Oletko nähnyt, kuinka kauniisti saippuakupla jäätyy?

Oululainen luotokuvauksen harrastaja Pertti Väyrynen kuvasi vuosi sitten alle minuutin videon, jossa saippuakupla jäätyy. Saippuakuplan jäätyminen on jäätävän kaunis prosessi, ja se kestää vain lyhyen hetken.

Tämä video sopii hyvin pakkaspäivien iloksi – ja inspiraatioksi?