Jos päästän tästä irti, entä jos en koskaan enää löydä yhtä suurta rakkautta?

Olen jo jonkun aikaa kipuillut erään hassun pienen rakkaustarinan äärellä. Itkenyt monet kerrat. Jättänyt hyvästit monet kerrat. Päästänyt irti monet kerrat. Kuorin tarinaa itsestäni kuin käärmeennahkaa.

Kestää tuskastuttavan kauan, enkä jaksaisi enää. Haluaisin vain jo kävellä uuteen, jättää taakseni sen, mistä ei mitään tullut.

Jokin estää. Pelottaa. Mitä jos en koskaan enää löydä samanlaista? Tunne samanlaista? Jos päästän nyt tästä irti – tästä jota luulin TOSI ISOKSI RAKKAUDEKSI – palaanko pieniin rakkauksiin ja merkityksettömyyteen?

Sattumalta katsottavakseni osuu tämänhetkisen suosikkikirjoittajani Brené Brownin videoklippi. Brown puhuu irtipäästämisestä. Hän kertoo esimerkin avioparista, jossa toinen oli pettänyt toista ja terapiaistunnossa tilanteen ratkominen päättyy toistuvasti umpikujaan. Kumpikaan ei halua avioliiton päättyvän, mutta kumpikaan ei päästä irti. Toinen petetyksi tulleen katkeruudesta ja toinen pettäjän syyllisyydestä.

Brown kokoaa tilanteen yhteen toteamalla, että irtipäästämisen ytimessä on sureminen. Jonkin on kuoltava, jotta voit päästää irti. On hyväksyttävä kuolema. Hyväksyttävä ja surtava. Oltava rakkauden haudalla.

Takauma avioliittoni viimeisiin hetkiin vuosia sitten: jarrutin ihan valtavan pitkään irtipäästämistä. Miksi?

Minulle irtipäästäminen edusti lopullisia jäähyväisiä. Sen jälkeen paluuta ei olisi. Kaikki olisi lopullisesti ohi. Ja niin olikin.

Uuden onnen paradoksi on kuolema, irtipäästäminen. Jotta jotain uutta voi syntyä, on hyväksyttävä, että todellisuus sellaisena kuin se oli, on särkynyt. Sitä ei enää ole. Siitä on päästettävä irti.

Siihen tilalle voi tulla jotain uutta. Suhde voi syntyä uudelleen, se voi kuolla kokonaan, tai voi alkaa kokonaan uusi suhde. Alkaa jotain uutta, sillä vanhaa ei enää ole.

Silloin vuosia sitten pelkäsin irtipäästämistä, koska minulle se tarkoitti oven sulkemista, suhteen jättämistä taakseni. En osannut ajatella, että päästäisin irti, mutta antaisin silti rakkaudelle uuden mahdollisuuden. Olisin rakkaudessa rohkea.

Irtipäästämällä hyväksyin tilanteen ja hyväksyin entisen mieheni sellaisena kuin hän oli – mutta en osannut kuvitella, että siihen voisi jäädä. Luottamuspula vaati minua lähtemään (nyt ex-mies taputtaa käsiään, jotain tämän suuntaistahan hän väitti koko ajan). Osasin rakentaa poispääsyn katkeruudesta ja vihasta, osasimme yhdessä rakentaa välillemme sopuisan yhteiselon, ystävyyden. Mutta luottamusta rakastaa ei enää ollut.

Moni suhde päättyy, koska ei osata haudata jotain, joka oli joskus kaunista – mutta meni silti rikki. Särkyi. Tapahtui elämä. Herpaantumista, huolimattomuutta, välinpitämättömyyttä. Jotain.

Entäpä jos antaisi sirpaleille mahdollisuuden? Tuhkasta nousisikin jotain uutta?

Mieleeni tulee japanilainen kintsugi, eräänlainen särkyneen kauneuden käytäntö ja filosofia. Jokin rikki mennyt korjataan pieteetillä (posliiniastia kultasaumoin, jokin muu materiaali vastaavalla estetiikkaa ja arvoa nostattavalla tavalla) – ja se on sellaisenaan arvokkaampi kuin ennen särkymistä.

Sitten ajattelen uhmaikäisiä. Huutavat ja raivoavat, koska jäävät jumiin tilanteisiin. Haluaisivat painaa hissin nappia, mutta eivät pysty hyväksymään sitä tosiasiaa, että joku muu teki sen jo. Meni jo. Tilanteessa ei lohduta se, että voisi painaa seuraavalla kerralla. Eikä se, että ajettaisiin takaisin, ja saisi painaa hissin napin uudelleen. Pitäisi kääntää kelloja taaksepäin ja palata siihen hetkeen, jolloin joku muu ei ollut vielä ehtinyt painaa hissin nappia.

Näin on rakkaudessakin. Kiellämme todellisuuden. Rikkovien tapahtumien jälkeen suhteet loppuvat monesti myös siksi, että halutaan kieltää särkyminen, halutaan palata tilaan ennen särkymistä. Sellaista ei enää ole. Ei vain ole. Vaikka kuinka haluaisit, se on ohi. Mennyttä.

Päästä irti.

Palaan tähän hetkeen. Miksi pelkään päästää irti? Pelkään, että menetän irtipäästämällä jotain uniikkia. Menetän ihanan ja rakkaaksi tulleen ihmisen. Pelkään, että menetän mahdollisuuden.

Ikään kuin tässä kivussa roikkumalla pitäisin tuosta mahdollisuudesta kiinni. En uskalla ajatella, että irtipäästäminen tarkoittaa sitä, että kaikki on mahdollista. Ihan kaikki.

Päästän irti. Jälleen kerran päästän irti ja jätän jotain taakseni. Putoan veteen, tilaan jossa en tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, kenet seuraavaksi kohtaan.

Irtipäästämisen haaste on siinä, että jättää taakseen tuttua ja rakasta. Jättää taakseen unelman tulevaisuudesta. Jättää taakseen tarinan johon uskoi ja jota kohti kulki. Putoaa tyhjään tilaan, jossa ei ole tuttua, ei tarinaa, ei vielä unelmaakaan. Siellä ei ole vielä mitään.

Mutta juuri tyhjyydessä on kaikki. Tyhjyydessä ei ole lukkoja, ei polkuja, ei vielä mitään. Siksi siellä on kaikki – kaikki on mahdollista. Jos on riittävän rohkea rakastamaan.

Usein mietin, mitä voisimme tehdä – sinä ja minä

Maailma tuntuu välillä julmalta paikalta.

Ajattelen kuitenkin, että maailma muodostuu meistä kaikista. Sinusta, minusta, meistä.
Mietin usein, mitä voisimme tehdä, jotta maailmasta tulisi parempi meille kaikille.

Uskon, että paha saa alkunsa siitä, että jotain hyvää puuttuu. Jos joku jää jotain vaille, pelko saa vallan. Hyväksynnän, rakkauden ja luottamuksen puute nostavat esiin kiukun ja katkeruuden. Kipua, heikkoutta ja haavoittuvuutta on vaikeampi näyttää ja myöntää – viha tuntuu vahvemmalta ratkaisulta.

Mutta jos vihaa ja taistelee, se tuo vain maailmaan lisää vihaa ja taistelua.

Me voisimme kaikki ymmärtää toisiamme vähän paremmin.
Voisimme muistaa, että se toinen, erilainenkin, on lopulta ihan samanlainen.
Hän haluaa vatsansa täyteen, mielekästä tekemistä, illalla ympärilleen peiton ja rakkaan ihmisen sylin.
Ihan niin kuin sinä ja minä.
Hän haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi, niin kuin me kaikki.

olemme kaikki lopulta samanlaisia

Aloita maailman parantaminen itsestäsi.
Jos sisimpään sattuu, se kannattaa myöntää.
Hae haavoihin rohkeasti apua – paraneminen tervehdyttää myös ympäristöäsi.
Anna itsellesi rakkautta ja hoivaa. Ehjänä ymmärrät ja osaat auttaa paremmin muitakin.

Suuretkin rakenteet voivat murtua, kun aloitamme pienestä.
Kuljeta mukanasi sitä, mitä elämältä ja maailmalta haluat.
Kun haluat lisää hyvää, ole sinä hyvä.

Me olemme täällä kaikki yhdessä.

 

Kuvat: Depositphotos.com

Kevättalven riemuja

Täällä Pohjois-Karjalassa kevättaven hiihtokelit jatkuvat. Yöpakkaset pitävät huolta hankien säilymisestä. Sukseni ovat kapeat ja kevyet, pääasiassa luisteluhiihtoon tarkoitetut Karhut. Ne ovat valkoiset, päällisen kuvioissa on sinistä, turkoosia ja lilaa, lempivärejäni. monoissa samat värit. Passaisihan niillä välineillä hiihdellä vaikka missä, mutta hiihtotaitoni vaan ovat surkeanpuoleiset. Hiihdellessäni nautin enemmän luonnosta kuin vauhdista. En kerää hiihtokilometrejä, ajattelen mieluummin hiihtotunteja, enkä niitäkään kirjaa mihinkään muistiin.

Aikoinaan sain koulun hiihtokilpailussa toisen palkinnon. En yleensä mainitse sitä, että palkintoon ylsin siksi, kun minua nopeampi tyttö kaatui mäessä, missä minä ihme kyllä pysyin pystyssä. Mieluummin hiihdän aina tasaisella maalla. Alamäet menen nykyisin poikkiteloin ladun syrjässä kaatumisen pelosta. Uskaltaakseni laskea, mäen pitäisi olla loiva ja puiden kaukana ladun varrelta, etten yllättäen olisi halaamassa jotain puuta siihen paiskautuneena. Olisikohan minusta vielä oppimaan mäenlaskutaitoa jossain hiihtokoulussa, vai onkohan niissä jokin yläikäraja?

Piirros Caroline Gardner
Piirros Caroline Gardner

Leudon kauden jälkeen tulleet pakkaset ovat kovettaneet hangen pinnan kovaksi kulkea. On mukavaa lähteä suksimaan pitkin peltoaukeita tai järvenselkää.  Hangen kantaessa voi mennä minne vaan, latuja ei tarvitse. Lähden liikkeelle aamuisin, kun päivä on heräämässä, tai hiihdän keskipäivän auringonpaisteessa päivettymässä. Mieluiten  kuitenkin hiihtelen päivän vaihtuessa siniseksi illaksi. Katselen taivaan huikeita pastellisävyjä ja seuraan tähtien syttymistä. Tunnistan Lyyran Vegan; olen opetellut sen, koska se oli Vihervaaran Annan (Montgomeryn Anna-sarjassa) lempitähti. Se syttyykin taivaalle ensimmäisten joukossa. Sisälle palaan illan pimetessä, onnellisena ja mieli keventyneenä ajatusroinasta. Vaikka unelmoin toisinaan asumisesta ainaisessa kesässä hedelmäpuiden ympäröimässä mökissä, tiedän että ikävöisin Suomen vuodenaikojen vaihtelua, varsinkin kevättalvea hankiaisineen. Nyt hankikelit osuvat sopivasti Pääsiäisen aikaan: pääsevat etelästä tulevat Pääsiäisvieraatkin nauttimaan niistä.

Kuulun sodanjälkeisiin suuriin ikäluokkiin, joten lapsena kavereista ei ollut pulaa. Talvisin laskimme usein mäkeä läheisellä vaaralla. Liukureita ja pulkkia ei silloin vielä ollut. Toki kelkkoja ja potkureita oli joka talossa. Potkureista teimme toisinaan ”junan”; sillä sitten laskettelimme hurjaa vauhtia maantiellä. Junaa ohjasi viimeisen potkurin jalaksilla seisova. Autoliikenne oli silloin vähäistä, ehdimme hyvin siirtyä sivuun, kun kuulimme auton äänen. Mäenlaskuvälineinä toimivat myös pahvinpalat ja pahvilaatikotkin. Kimppakyytiä otettiin isolla laatikolla, johon mahtui kerralla kolmekin yhtä aikaa.

Hmm.. mitähän jos nytkin etsisin ison pahvilaatikon ja lähtisin mäenlaskuun. Mäki on turvallisesti pihatiellä. Kevättalvisen illan hämärässä sitten lähden  mäkeen pahvilaatikon kanssa. Istun laatikkoon ja otan käsillä tyrkkien vauhtia; liukkaasti laatikko lähtee alamäkeen tämä mummo kyydissä kuin lapsena kuunaan. Pahvin läpi tuntuvat mäen epätasaisuudet. Vauhtia on niin että vesi silmistä sirisee. Hih, tämähän on mukavaa! En malta lopettaa, vaan kiipeän rinteen ylös yhä uudelleen. Nautin mäenlaskusta kunnes laatikko hajoaa. Pikkutyttö sisälläni on ikionnellinen.

Miten valita rauha kuohunnan keskellä?

Istun sohvalla ja tuijotan turtana uutisvirtaa viereisessä ruudussa. Olo on samaan aikaan epäuskoinen ja masentunut.

Tämä on käsissämme, emmekä tiedä, mitä sille voi tehdä. Se on varmaa, että jotain pitää ja jotain tullaan tekemään. Nyt heti, huomenna ja vielä pitkään tämän jälkeenkin. Olemme käännekohdassa, joka tulee muuttamaan elämää Euroopassa pitkään. Pariisi herätti meidät ja Brysselin jälkeen tullaan ottamaan käyttöön uusia käytäntöjä, koska olemme todistamassa terrori-iskujen sarjan alkua. Kaikki kysyvät, mitä seuraavaksi?

Lentokoneet on jo tarkastettu turvalliseksi, seuraavaksi vuorossa tulevat olemaan lentokentät ja metroasemat. Tulemme näkemään, miten turva-alueen rajaa siirretään yhä kauemmaksi, kunnes se on Euroopan rajalla.

Todellisuudessa väkivallan päättämisen ratkaisu on ulotettava paljon kauemmas. Lähi-idästä on tehtävä turva-alue, samoin kaikista niistä muistakin kymmenistä tai sadoista pesäkkeistä, joissa ihmiset elävät tämän saman kauhun keskellä, jota brysseliläiset ja koko Eurooppa nyt kokevat.

Terroristit hyödyntävät oman maansa kaaosta ja länsimaisen yhteiskunnan avoimuutta valtansa ja väkivaltansa ulottamiseen mahdollisimman laajalle. Se on terrorismin idea, tuhota avoin yhteiskunta pelolla ja muuttaa se taistelutantereeksi, jossa heidän ideologiansa saa kasvun mahdollisuuden.

Kymmenet ihmisuhrit maanosamme symbolisessa sydämessä nostavat vihan tunteen pintaan.  Pariisin iskujen jälkeen kaupunkilaiset julistivat jatkavansa elämäänsä, eivätkä anna terroristien onnistua pelon levittämisessä. Se on hyvä tavoite.

Valtaa ja voimaa tarvitaan poikkeusoloissa, mutta vahvin voima, jolla autamme maailmaa ja itseämme on läpinäkyvä kansalaisyhteiskunta, joka on avoin muutoksille ja perustuu ihmisoikeuksille.

Juuri nyt on parasta huolehtia läheisistä ja lähimmäisistä, luoda huolissaan oleville ja varsinkin lapsille turvaa ja läsnäoloa. Epävarmuutta ei voida poistaa, mutta välittämällä toisistamme kestämme sen paremmin.

Rauhan rakentamisen haaste on tällaisessa tilanteessa vakava ja vaikea, mutta se on tehtävissä. Kun ymmärrys ja päättäväisyys nousee halusta rakentaa parempaa tulevaisuutta, löytyy myös voimaa tehdä se oikein ja kestävällä tavalla.

Vaikka tunteet kuohuvat pitkään, on meillä eurooppalaisilla myös näyttöä kyvystä yhdistyä kaikkein tiukimmissa paikoissa. Luottavaisesti, päättäväisesti ja tarkkaan harkiten.

Me pystymme siihen.


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Avautumisuskallus ja tuoreesti näkemisen taito

PEKKA_BLOGI

Mikä estää liukumasta sujuvasti U-käyrän vasenta laitaa alaspäin? Miksi hukkaamme itsemme sokeaan saman vanhan toistamiseen, emmekä näe tilanteita tuoreesti sellaisina kuin ne ovat? Miksi downloading eli automaatiolla tilanteisiin meneminen on niin yleistä?

Sisäinen työ, itsen johtaminen, hereillä olo – miksi sitä haluaakaan kutsua – on kovaa työtä. Vastassa on kolme vihollista, sisältä nousevaa vastustuksen ääntä: tuomitsemisen ääni, kyynisyyden ääni ja pelon ääni.

3 vihollista

Tuomitsemisen, tai arvostelun, ääni blokkaa mielen avautumisen. Jos mieli ei avaudu uusille mahdollisuuksille, näkemään vaihtoehtoja ja leikkimään niillä, hiipuu matka syvempiin kerroksiin ja automaatiovalinta lisää sitä samaa -polulla alkaa näyttää luonnolliselta. Kuinka usein olet kuullut lauseen “ei ole muuta vaihtoehtoa”? Miksi mielen avaaminen on vaikeaa? Siinä täytyy mennä epämukavalle ja epävarmalle alueelle, myöntää ettei tiedä kaikkea, kohdata vastustuksen seinä nimeltä meillä on aina tehty näin.

Kyynisyyden ääni blokkaa sydämen avautumisen. Kyynisyys etäännyttää tilanteen herättämistä tunteista, tekee empatian mahdottomaksi, toisen auttamisesta noloa, kuuntelemisesta vaikeaa. Mikään ei innosta ja kosketa sydäntä, mihinkään ei pysty suhtautumaan lapsenomaisella innostuksella. Miksi sydämen avaaminen on vaikeaa? Siinä täytyy kohdata oma haavoittuvuutensa ja myöntää tarvitsevansa toisia.

Pelon ääni blokkaa tahdon avautumisen. Jos tahto uudelle ei avaudu, on mahdotonta luopua vanhasta. Tässä yhteydessä vanha voi merkitä monenlaisia asioita; sitä mitä minulla on, sitä mitä minä olen. Usein pelon tunne ilmenee taloudellisen turvallisuuden menettämisen pelkona, hyljeksityksi tulemisen pelkona, kuoleman pelkona. Miksi tahdon avaaminen on vaikeaa? Luopumisen on tapahduttava ennen kuin uuden tuleminen on näkyvissä. Uuden tulo on aina epävarmaa ja tapahtuu viiveellä, jos ylipäätään tapahtuu. On pelottavaa luopua vanhasta ja heittäytyä tyhjän päälle, ja silti vain sillä tavalla kuljetaan neulansilmän läpi ja löydetään jotain todella uutta.

https://youtu.be/2qBKYNkotj0

Kuulen näitä ääniä päivittäin sisälläni, työn ja arjen tilanteissa. Puhuvatko nämä äänet sinullekin? Millaisia tarinoita ne kertovat? Miten muutat sisäiset tarinasi hidasteista vauhdittajiksi? Millaisia avautumisuskalluksen mahdollisuuksia haluat avata omaan mieleesi? Miten opit näkemään tilanteet tuoreesti, sellaisena kuin ne ovat?

– terveisin Pexi

PS. Popup-Onnivaattori on jatkuvasti valmiina pompahtamaan esiin. Varaa ilmainen coaching-aika.

Isän koskettava kirje 1-vuotiaalle down-pojalleen

Vuosi sitten saimme lahjan, sinut Ukko. Lahjan, jonka saapumista jännitimme ja pelkäsimme. Muutamaa kuukautta aikaisemmin olimme saaneet tietää, että olet erilainen, erityinen down-lapsi. Emme me sellaista olleet tilanneet. Normaalin olisimme halunneet. Vaikka tunsin muutaman hienon down-ihmisen, oli järkytys, että sinä olit tulossa juuri meille.

Miksi meille, joilla oli jo ollut niin monenlaista ongelmaa, sairautta, tuskaa ja kipua. Ajattelimme, että elämä on epäreilua. Joku muu perhe olisi varmasti parempi tulevaan vaikeaan tehtävään. Raskauden aikana kuljimme äitisi kanssa syvissä vesissä. Aluksi molempien oli vaikea katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen. Kummisi, ystävämme ja muut läheiset taluttivat ja välillä kantoivat meitä. Ilman heitä olisimme olleet todella hukassa.

Down-pojan oma päivä

Laskettu aikasi oli 21.3.2015 eli kansainvälisenä downin syndrooman päivänä. Synnytys kuitenkin käynnistyi noin kahta viikkoa ennen laskettua aikaa Jyväskylässä, josta sinut kuljetettiin äitisi vatsassa ambulanssilla Ouluun. Minä ajoin illalla vauhdilla Ylivieskasta Ouluun sen jälkeen, kun olin saanut ystävämme hoitamaan vanhempia sisaruksiasi.

Emme voi sanoin kuvailla sitä pelkoa, mikä vallitsi, kun synnytys läheni. Kun tulit maailmaan, paikalla oli meidän lisäksi kaksi kätilöä ja lääkäri. Äitisi ei saanutkaan sinua heti rinnalle, koska napanuora oli niin lyhyt. Emme nähneet sinua, mutta kuulimme itkusi. Se oli ehkä parasta, mitä olimme ikinä kuulleet. Siinä hetkessä meiltä, äidiltäsi ja minulta, tippui suuri taakka harteilta. Olimme siinä hetkessä vapaita jännityksestä ja pelosta. Itkien halasimme toisiamme pitkään.

Kun siitä nousin, sinut oli siirretty tutkimuspöydälle. Itkit siinä persoonallista itkuasi. Ihmettelin, että sinähän vaikutat samalta kuin muutkin lapset. Kädet, jalat, sormet, varpaat ja silmät. Munat ja kaikki. Lääkärin sanat ”terve poika” oli jotain, mitä vain hiljaa uskalsimme odottaa ja rukoilla. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että olimme kolmestaan synnytyssalissa: sinä, minä ja äitisi. Pari tuntia siinä sinua syleilimme ja ihmettelimme.

Söit ahnaasti, ihan samalla tavalla kuin vanhemmat sisaruksesi. Monilla kaltaisillasi on ollut sitä ongelmaa, että he eivät ole oppineet syömään kunnolla. Sinä söit, itkit, kakkasit, nukuit ja taas söit. Tai itseasiassa ensimmäisten neljän kuukauden aikana et juurikaan itkenyt.

12874202_10153981427040349_1537044938_o

Erityisellä matkalla

Saimme viedä sinut kotiin jo seuraavana perjantaina. Olit vain viisi päivää sairaalassa. Luulimme, että tulisit olemaan ainakin kuukauden. Monet ystävät ja läheiset kävivät katsomassa sinua. Nukuit hyvin ja olit kiltti vauva. Tänään täytät vuoden.

Olet vienyt meidät erityiselle matkalle. Matkalla on sattunut ja tapahtunut. Sinulla on ollut kipua, sairautta ja tuskaakin. Olemme olleet väsyneitä, kun et ole nukkunut öitä kunnolla viimeiseen puoleen vuoteen. Itket harvoin, mutta hästäät omia juttujasi, vaikka sitten keskellä yötä. Sinä olet ollut onnellinen. Mikä parempaa kuin herätä aamulla ja ottaa sinut aina hymyilevänä syliin.

Ilmaiset itseäsi erilaisilla hymyillä, ääntelyillä ja kehon kielellä. Isi, äiti ja sisaruksesi tunnistavat ääntelystäsi, hymystäsi ja vartalon liikkeistäsi, haluatko isin vai äidin syliin. Aina, kun joku sisaruksistasi ottaa sinut syliin, ensin halaat ja sitten pussaat. Äitiäkin pussaat. Minua et juurikaan enää, johtuisiko parransängen pistelystä.

Välillä tuntuu kuin olisimme saaneet kotiimme enkelin. Aina kun tulen kotiin, sinun on heti päästävä isin syliin. Laitat kädet kaulalleni ja pään sivuttain olkapäätäni vasten. Sanomme, että menet silloin laturiin. Saatat viihtyä siinä pitkäänkin.

Rakkauden kromosomi

Olet tuonut meille, läheisille ja monille muillekin ihmisille, valtavan määrän positiivista ja hyvää. Säihkyvällä hymylläsi hurmaat kaikki ja luot valoa ympärillesi. Sulatat kylmimmänkin sydämen. Tiedät tästä elämästä ja onnellisuudesta kromosomin verran enemmän kuin me ”normaalit”. Sinulla on yksi kromosomi enemmän, rakkauden kromosomi.

Opetat meille hetkessä elämistä ja pienistä asioista nauttimista, positiivisuutta sekä välittömyyttä. Et aseta rakkaudellesi mitään ehtoja tai rajoja. Olemme saaneet sinut matkallemme saattajaksi ja saatettavaksi. Huomattavasti enemmän olet antanut kuin ottanut. Olet erityinen ihminen. Olen välillä potenut syyllisyyttä erityisyydestäsi suhteessa vanhempiin sisaruksiisi.

Mikä siinä on erona, että olet down-poika? Ehkä suurin ero on siinä, että meillä on erilainen huoli siitä, miten sisaruksesi tulevat pärjäämään elämässään. He joutuvat tekemään enemmän töitä elämänsä eteen ja kantamaan enemmän vastuuta. Sinulle tie on tasoiteltu aivan erityisellä tavalla valmiiksi.

Yhteiskunta kantaa vastuun sinusta yhdessä vanhempiesi ja ystäviesi kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sinunkin elämässäsi tule vaikeuksia. Tottakai tulee. Mutta positiivisuutesi avulla selviät kaikesta.

12325691_10153981427055349_1196671182_o

16-vuotislahjaksi eläkepäätös

KELAn laatikossa odottaa valmiina eläkepäätös, jonka saat 16-vuotislahjaksi. Toki saat tehdä töitäkin, jos haluat ja kykenet siihen. Suomessa kaltaisillasi on asiat hyvin, syrjintää ei ole juurikaan ja ihmisoikeudet toteutuvat parhaiten koko maailmassa. Pidämme kädestäsi, kuljemme aina rinnallasi ja saatamme jokaiselle portille. Kävelet punaista mattoa pitkin, senkin kuningas!

Onnea Ukko! Kiitos.

Vuokatissa 9.3.2016

Isäsi


Kirjoitus on julkaistu alunperin Erilainen, yhtä arvokas -Facebook-ryhmässä 10.3.2016. Olimme yhteydessä isään, Tapio Hintsalaan, ja saimme luvan kirjoituksen julkaisuun Hidasta elämää -sivustolla. Jutun kuvat ovat Hintsalan perhealbumista.

Eloa talven kuivattamiin hiuksiin näillä helpoilla tee se itse -hiustenhoitotuotteilla

Mainosyhteistyö

Yritysblogi on toteutettu mainosyhteistyössä PUR Hyvinvointikaupan kanssa.

Hiusten kosteuttava tehohoito
1 avokado
1 kananmuna

6 tippaa Bergamotin eteeristä öljyä (tai muuta vapaavalintaista eteeristä öljyä)


Avokado ja kananmuna sekoitetaan tasaiseksi massaksi ja lopuksi lisätään eteerinen öljy. Levitetään koko seos hiuksiin ja päänahkaan. Vaaleille hiuksille voi lisätä yhden sitruunan mehun hiussävyn kirkastamiseksi. Annetaan vaikuttaa 15min ja huuhdellaan pois huolellisesti. Lämpö tehostaa naamion vaikutusta, joten parhaimman tuloksen saat kun annat naamion vaikuttaa sen ajan kun nautit löylyistä saunan lauteilla 🙂 Avokado ja kananmuna sisältävät runsaasti A- ja E-vitamiinia. Lisäksi avokado sisältää 85% tyydyttyneitä rasvahappoja, joten tämä naamio pelastaa kuivimmankin hiuspehkon. Bergamotin eteerinen öljy tuo mielyttävän tuoksun naamioon ja vaikutusaikana voit nauttia sen aromaterapeuttisesta mieltä kohottavasta vaikutuksesta.


Pellavansiemenvesi
1 rkl pellavansiemeniä
2,5 dl vettä
2-3 tippaa valinnaista eteeristä öljyä

Kuumenna pellavansiemenet ja vesi pienessä kattilassa miedolla lämmöllä. Anna seoksen kiehahtaa, ja siirrää sivuun jäähtymään. Seos paksuuntuu hieman siemenistä irtoavan geelin ansiosta. Siivilöi seos ja sekoita viimeisenä sekaan eteeriset öljyt.

Pese hiukset ensin shampoolla ja hoitoaineella. Levitä tämän jälkeen pellavansiemenvettä hiuksiin sormilla ja kuivaa. VINKKI: hoitovesi muuttuu muotoilugeeliksi kun lisäät pellavansiementen määrää suhteessa veteen. Toimii erityisen hyvin kihartuville hiuksille!

Pellavansiemenvesi auttaa kosteuttamaan ja ravitsemaan hiuksia. Se on erinomainen hoitotuote etenkin näin talven kuivattamille, helposti pörröttyville ja sähköisille hiuksille. Pellavansiemenet sisältävät muiden ravinteiden lisäksi  runsaasti omega-3-rasvahappoja, jotka auttavat siloittamaan hiuksen pinnan ja lukitsemaan kosteuden hiukseen.

 

Tiedätkö, mitä lukee onnellisuus-sopimuksessasi?

Tiedätkö oman alitajuisen onnellisuussopimuksesi sisällön? Jokaisella meistä on olemassa onnellisuussopimus, vaikka emme ehkä ole sitä koskaan miettineet saatikka näkyviin kirjoittaneet.

Olemme itse laatineet onnellisuussopimuksemme itsemme kanssa ja päivitämme sitä koko ajan elämämme varrella. Onnellisuustutkija Sonja Lyubomirsky onkin todennut, että jokainen ihminen on onnellinen omalla tavallaan. * Jokainen onnellisuuteen tai ei-onnellisuuteen liittyvä kokemuksemme on vaikuttanut tai vaikuttaa onnellisuussopimuksemme sisältöön. Luomme alituisesti mielemme syvissä sopukoissa uusia sopimuslausekkeita ja sovitamme niitä yhteen edellisten kanssa.

Onnellisuussopimuksessasi on määritelty hyvin tarkkaan onnellisuuteesi liittyvät asiat: Milloin sinulla on lupa olla onnellinen? Tai milloin sinun on pidättäydyttävä onnellisuudesta? Mitkä ovat onnellisuutesi rajaehdot? Mitkä asiat estävät sinua olemasta onnellinen? Minkä vaatimusten tai odotusten on täytyttävä, jotta voit olla onnellinen? Millä tavoilla voit ilmaista onnellisuutta? Jne.

jäätynyt oksa

Koska onnellisuus on ihmisten ja ihmiskunnan keskeisimpiä pyrkimyksiä, niin onnellisuussopimuksemme vaikuttaa kaikkiin päätöksiin. Ja sitä kautta määrittää hyvin pitkälti elämämme laatua ja henkistä hyvinvointiamme.

Tutustu onnellisuussopimukseesi

Niinpä ehdotankin, että juhlistamme YK:n kansainvälistä onnellisuuden päivää, jota vietetään 20.3., tutustumalla omaan onnellisuussopimukseen. Ja kenties laatimalla uusi, itseämme paremmin palveleva onnellisuussopimus.

Ota esille paperia ja kynä. Ja varaa itsellesi hetki rauhallista aikaa.

Lähde täyttämään seuraavia lauseita:

  • Olen onnellinen, kun … / jos … / sitten kun …
  • Minulla on lupa / ei ole lupa olla onnellinen, kun … / jos … / sitten kun …
  • Jotta voin olla onnellinen niin …
  • Onnellisuuttani estävät …
  • Voisin olla onnellisempi, jos …
  • Onnellisuuttani lisää …
  • Voin ilmaista onnellisuutta …

Kirjoita jokaiseen kohtaan niin monta lausetta kuin mieleesi juolahtaa. Jätä vielä tilaa ensimmäisten kirjoitettujen lauseiden jälkeen. Kun annat alitajunnallesi aikaa, pompahtelee mielesi sopukoista vielä paljon erilaisia onnellisuussääntöjä.  Huomaa ja tiedosta vielä tulevinakin päivinä, kun uusi onnellisuuttasi määrittelevä ehto nousee mieleesi.

kukkiva pensas

Laadi sinua paremmin palveleva onnellisuussopimus

Kun olet kirjoittanut näkyviin onnellisuussopimuksesi, niin käy se läpi lause lauseelta. Mieti, jokaisen lauseen kohdalla auttaako se olemaan sinua onnellisempi. Haluatko säilyttää kyseisen lauseen uudessa sopimuksessasi? Miten muotoilisit kyseisen kohdan uudelleen, niin että se mahdollistaisi sinulle onnellisuuden useammin?

Kirjoita uusi sopimus puhtaaksi ja halutessasi vaikka koristele sopimuspaperi kauniiksi. Laita alle päivämäärä ja paikkakunta sekä allekirjoituksesi. Ja talleta sopimus sen arvon mukaiseen paikkaan.
Myöhemmin aina kansainvälisenä onnellisuuden päivänä (20.3.) käy sopimus itsesi kanssa läpi ja tee tarvittavat korjaukset.

Lopuksi mieti vielä, mitä oivalsit tai opit tästä harjoitteesta.

karhunvatukkapensas

Omat oivallukseni

Kun itse kirjoitin ensimmäistä kertaa auki omaa onnellisuussopimustani, niin järkytyin, miten paljon olin antanut onnellisuudestani muiden kannettavaksi. Löysin esim. lausekkeen, joka sanoi, etten voi olla onnellinen, jos puolisoni on liian usein ylitöissä tai jos tietyt ystäväni eivät muista minua syntymäpäivänäni. Tajusin, että olin antanut ison osan vallastani olla onnellinen itseni ulkopuolelle. Tajusin myös, että tätä menoa varmistan elämääni ei-onnellisuuden pettymyksineen ja alakuloineen.

Onnellisuussopimukseni näytti myös, miten usein seisoin itse vahvasti oman onnellisuuteni tiellä, esim. minulla ei ole lupa olla onnellinen, ellen saa esim. yrittäjyyteeni asettamiani tavoitteita täytetyksi. Jotta tuo sääntö ei enää kiusaisi minua, määrittelin menestyksenkin kokonaan uudelleen. Ollakseni menestynyt minun tarvitsee tehdä niitä asioita, joista nautin, siinä aikataulussa kuin tykkään. Mahdollisuus onnellisuuteen kasvoi saman tien huimasti 🙂

Onnellisuussopimuksen ehdottomasti paras puoli on, että sinulla on vapaus ihan itse määritellä onnellisuutesi ja sen reunaehdot. Sinulla on vapaus aina kirjoittaa onnellisuussopimuksesi uudelleen. Ja sinulla on vapaus päättää, milloin olet onnellinen. Ja sitä vapautta kannattaa käyttää.

Antoisaa ja onnellista onnellisuuden päivää ihan jokaiselle!

*Lue lisää Sonja Lyubomirsky Kuinka onnelliseksi 2007

Kohtaa kärsimyksesi ja muotoile itsesi uudelleen

”On hyvin luonnollista tuntea itsensä loukatuksi tai tuntea vihaa ja pelkoa sen seurauksena, millaisia haasteita olet elämässäsi kokenut – ja erityisesti, jos näiden stressien tai traumojen takana on joku toinen ihminen. Mutta jossakin kohdassa sinun sankaritarinaasi oivallat, että kokemasi syyllisyys, häpeä ja tuominta ovat aikaansaaneet sinulle eräänlaisen uhritarinan.

Tämä uhritarina haittaa ja jopa estää sinua löytämästä omia kykyjäsi toteuttaa juuri sinun elämäntehtävääsi. Pidä kiinni tarinastasi niin kauan kun tunnet sen tarpeelliseksi – älä ohita kokemaasi kipua tai yritä nopeuttaa henkistä toipumisprosessiasi. Mutta sitten kun koet olevasi valmis astumaan omaan voimaasi ja ottamaan seuraavan rohkean askeleen sankaripolullasi, sinua pyydetään päästämään irti. Ole silloin hellä ja myötätuntoinen itseäsi kohtaan. Hae ja pyydä tukea sellaisilta ihmisiltä, jotka ymmärtävät tällaista prosessia.

Sitten toimi juuri niin kuin sinun täytyy toimia, muuttaaksesi kipusi sielun kasvun polttoaineeksi. Kuten henkisen kasvun opettaja Ram Dass on sanonut: ”Kärsimys on uudelleensyntymäsi hiekkapaperi. Sen tehtävä on muokata sinut uudelleen.” Anna elämän murtaa sinut auki ja muotoilla sinusta juuri se oman elämäsi sankari, joksi olet tulossa.

Oletko valmis ja halukas tekemään tarvittavat muutokset kääntääksesi syytökset ja tuomitsemisen hyväksynnäksi ja jopa kiitollisuudeksi? Voitko päästää irti siitä tunteesta, että olet pahojen ihmisten ja vihamielisen maailman uhri? Voitko hyväksyä sen, että ehkäpä sielusi on tullut tänne oppimaan jotakin uutta näiden kokemustesi kautta ja niiden avulla? Ja että niiden ansiosta olet jo nyt kasvanut ja vahvistunut ihmisenä, ja tulet vieläkin jatkamaan tätä kasvua? Oletko valmis polkusi seuraavaan vaiheeseen?” 

– Ote Lissa Rankinin kirjasta ”Anatomy of Calling” (ei suom. – vapaa suomennos Karita Palomäki)

Hyväksythän kaikki tunteesi, koska niillä on syvimmillään jokin hyvä tarkoitus, ja joskus ne toimivat kutsuna löytää oma tapa olla ja elää. Kaikki tunteet ovat tärkeitä, mutta tunteista väkisin kiinni pitäminen kuluttaa sinua ja läheisiäsi. Ole silti myötätuntoinen itseäsi kohtaan.

Otathan myös vastuun itsestäsi ja kokemistasi tunteista, koska vain silloin sinun on mahdollista lähteä muutoksen ja eheytymisen polulle. Tätä polkua kulkiessasi lopulta ymmärrät sen kaiken tarkoituksen, mitä olet tähän mennessä kokenut, ja voit olla elämäsi joka hetkestä kiitollinen <3

EFT-menetelmän avulla sinun on mahdollista päästää irti vanhoista toimimattomista tunnekaavoista – vasta sitten voit saada tilaa uusille tunteille ja oivalluksille.


EFT Tapping -menetelmästä ja tulevista kursseista saat lisätietoa artikkelin kirjoittajalta.

Minun Masennukseni, minun Häpeäni – ”Puhu asioista, joista et haluaisi missään nimessä puhua”

Kirjoittamalla henkilökohtaisista kokemuksistaan Mari Pennanen auttaa muita parantamaan elämänsä laatua sekä voimaan paremmin luonnon avulla. Lisää Marin kirjoituksia löydät osoitteesta www.saimaalife.com.

Miltä häpeä kehossasi tuntuu?, kysyi psykologi minulta.

Olin hiljaa. Tunnehan on mielessä, mietin. Kuitenkin huomasin vastaavani:

”Se vie minut kasaan. Vie katseen maahan. Jäykistää. Sulkee suun.”

Lähes kahdeksi vuodeksi tipuin masennuksen mustaan aukkoon. Kun nyt mietin syitä sille, nousee häpeä sieltä ylitse muiden. Jos en olisi kokenut niin häpeälliseksi olla heikko ja avuntarpeessa, olisi tervehtymiseni tie voinut olla lyhyempi.

Olisi ollut helpompaa puhua omasta pahasta olosta. Saada se ulos.

Syöpäsolut voivat tappaa ihmisen. Niin voivat tunteetkin. Häpeä oli yksi syy, mikä sai minut miettimään lopullista keinoa pois pahasta olostani. Häpeä eristää. Se syvensi sairauttani, ja vei minut sitkeydellään jaksamiseni äärirajoille.

Hiljaisuus kasvattaa häpeää. Hiljaisuus, vaikeiden asioiden ja tunteiden patoaminen sisään lisää ahdistuneisuutta. Ahdistuneisuus altistaa masennukselle. Siksi, kun puhutaan masennuksen ennaltaehkäisystä ja -hoidosta, nousee hiljaisuuden ja häpeän muurin murtaminen keskeiseksi.

Kuten syöpä, samoin masennus vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti. Tunteemme eivät ole vain mielessämme, ne ovat myös kehossamme. Jos haluamme päästä eroon tunteesta, sen vaikutukset pitää poistaa kaikkialta. Tunnetta vastaan on taisteltava niin henkisesti kuin fyysisesti.

Tämän asian sisäistettyäni, kun ymmärsin psykologin kysymyksen viisauden, oma muurini alkoi murtua ja olo helpottua.

Keinoja, kuinka murtaa hiljaisuuden ja häpeän muuri:

  • Puhu: Asiat, joista et haluaisi missään nimessä puhua, joita et haluaisi edes miettiä, ovat niitä tärkeimpiä puhua ulos. Häpeälliseksi kokemistamme asioista puhuminen on meille kaikille vaikeaa. Haasta itseäsi avaamaan suusi myös vaikeista aiheista.
  • Mietiskele: Tuo sisäisen tunteesi rinnalle järjen ääni. Tunne kasvaa sitä tuntiessaan, järki tuo jalat maahan. Tunteen vallassa tuntee olevansa yksin ja ainoa, järjen avulla näkee laajemmalle.
  • Liiku: Venyttele, hölkkää, ravistele häpeä pois kehostasi. Itse hakkaan halkoja. Anna endorfiinin tuoda rentoutta kehoosi.
  • Hengitä: Vaikeimpina aikoina hengitykseni oli niin pientä, että pelkäsin sen loppuvan. Kun huomaat kutistuvasi kasaan, nosta pää ylös, avaa rintakehäsi ja hengitä syvään. Elämässä on päiviä, jolloin pelkästään se, että hengittää, on riittävää.
  • Lue vertaistarinoita: Googleta, lue lehtiä, lainaa kirjoja. Mitä enemmän luet muiden tarinoita elävästä elämästä, sitä tavallisemmaksi omasi muuttuu. Tavalliseksi koetusta aiheesta on helpompi puhua. Huomatessasi, että meitä on monta, häpeä alkaa hellittämään.

”Kuinka” -listoja on helppo lukea. Ne saavat vaikeatkin asiat tuntumaan helposti saavutettavilta. Todellisuus on kuitenkin toista. Kuten sanoin, oma taisteluni kesti lähes kaksi vuotta.

Muutos tehdään arjessa. Käytännön pienet konkreettiset teot muutoksen eteen – niistähän hyvinvoinnista huolehtimisessa ja sen parantamisessa on kyse.

Käytännön tasolla masennukseni aikana itselleni tärkeäksi muodostuivat ystävän kanssa tehdyt pitkät kävelyt luonnossa. Häpeällisistä asioista puhuminen tuntui helpommalta, kun toisen kanssa ei tarvinnut istua kasvotusten. Luonnonrauhassa ei tarvinnut pelätä tuntemattomia kuulevia korvia. Liike esti lihasten jäykistymisen. Raikas ilma antoi energiaa käsitellä asioita, joiden sijaan niin mielellään olisi vaihtanut vain kevyitä kuulumisia.

Kotiin tullessa niin mieli kuin kehokin tuntui kevyemmältä. Oli helpompi hengittää. Tuntui, että ”näinhän voisi tehdä uudestaankin”.

Marraskuussa 2016 julkaisin oman masennustarinani. Sen myötä murenivat oman häpeäni ja hiljaisuuden muurin viimeiset rippeet. Toipumiseni otti aimo harppauksen eteenpäin. Myös todennäköisyys uudelleen sairastumiselle pieneni merkittävästi.

Löysin MeNaisten artikkelin kautta Tommi Marjasen Facebookissa levinneen päivityksen hänen masennukseensa liittyen. Sen luettuani hymyilin. Tommin päivityksestä ei heijastunut häpeää.

Oman matkani varrella olen itkenyt monesti myös vanhempien sukupolvien puolesta; niin raskas hiljaisuuden ja häpeän taakka on ollut, ja on edelleen, heistä monella kannettavanaan. Vanhempien sukupolvien elämänkokemus ja -tarinat sisältävät korvaamattomia viisauden siemeniä meille nuoremmille. Hiljaisuuden ja häpeän muurin murtamisen edistäminen on yksi asia, jossa me nuoremmat voimme puolestamme auttaa vanhempiamme, ja samalla itseämme, voimaan paremmin.

Annan täyden tukeni Tommin Kerro Kaikille -projektille, joka kannustaa meitä suomalaisia puhumaan avoimemmin myös vaikeista aiheista.

Käytännössä puhumisen opettelun voi aloittaa vaikka siitä, että pyytää läheisimmän ystävän kävelylle. Hengittää keuhkot täyteen raitista ilmaa ja avaa suunsa sanoin ”Minun on jo pitkään pitänyt puhua sinulle tästä, mutta se on tuntunut niin vaikealle…”

Valokuvat: Marianne Ahonen

9 valintaa ekologiseen puutarhaan

Tässä iki-ihanassa keväässä, ajassa jossa sympaattiset taimipurnukat valtaavat jälleen valoisat akkunalaudat, mietin minä puutarhaani ja sitä, kuinka tukea entistä ekologisempaa puutarhaelämää pihamaallamme. Tässä samassa hetkessä mietin myös mitä ajatuksia voisin aiheesta sinullekin jakaa. Kukoistava, ekologinen, luontoystävällinen ja kestävän kehityksen mukainen kiehtova puutarha on helppo luoda omalle pihalleen. Luontoystävällinen pihapuutarha vähentää hiilijalanjälkeämme ja tasapainoisessa monimuotoisuudessaan se ruokkii ja ylläpitää myös uhanalaisia elämän ilmentymiä. Ekologisessa puutarhassa elämä kukoistaa ja vaikka puutarha saisikin elää omaa eloansa, sitä voi silti kevyesti, kauniisti, lempeästi ohjailla. Kirjoitin tähän muutamia vinkkejä, joilla luoda elämää kunnioittavaa puutarhamaailmaa. Vinkkejä ja ajatuksia aiheesta on kantamattomiin sydämessäni, mutta ojennan muutaman sinulle tässä näin. Ja muistathan sinä, että olipa puutarhasi minkä kokoinen tahansa, voit aina halutessasi tehdä ympäristöystävällisempiä valintoja.

Suosi monilajisuutta

Monilajinen puutarha kestää luonnon oman karsinnan sekä somien kesiemme monisävyiset säävaihtelut. Monilajisessa puutarhassa kukoistaa aina ja elämän henkäys on käsin kosketeltavissa sekä korvin kuunneltavissa. Pihapuutarhan eliöyhteisö maaperän syvyyksistä taivaisiin jäänee kapeaksi, jos kasvillisuus koostuu vain muutamista pitkälle jalostetuista kasvilajikkeista. Pelkän monilajisuuden lisäksi pidän hyvin tärkeänä lajien, otusten ja yleensäkin eri elämän ilmentymien välisiä suhteita. Kerrokselliset omenapuuryhmät, sekä muut monivuotiset kasviryhmät yritän suunnitella siten, että ne lopulta toimivat itsenäisesti eli lannoittavat itse itsensä, pidättävät vettä, kutsuvat otuksia tasapainoiseen yhdessäeloon ja siten, että ryhmässä elävät kasvit ja eläimet tukisivat muutoinkin toistensa elämää. Muodostakaamme siis puista, pensaista ja muista kasveista kiehtovia ryhmiä sen sijaan, että ne olisivat yksitellen pitkin nurmikkoa. Ryhmäistutuksissa avautuu linnuillekin enemmän suojapaikkoja ja rehevistä kasvustoista aikuiset kukkakärpäsetkin löytävät ruokaa. Lajirikkaassa puutarhassa luonnon omat suojelujärjestelmät toimivat, jolloin esimerkiksi tuholaisia esiintyy huomattavasti vähemmän.

12362767_10156257425930231_2535006534667501561_o

Luonnonmukaisuutta arvostava puutarhuri tietää, ettei maa ole paljas muualla kuin alavien aavikoiden autiomailla.

Kata maa

Pidä pyhä maa peitettynä joko elävillä kasveilla tai eloperäisellä katteella kuten ruohosilpulla, oljella, puuhakkeella tai pahvilla. Eloperäinen kate vilkastuttaa maaperän elämää kaikkien otusten muodossa, tarjoaa elinympäristön mm. hämähäkeille, ehkäisee ei-haluttujen kasvien kasvua ja pidättää kosteutta sekä tasaa lämpötilaeroja. Kate tietysti lisää maan humuspitoisuutta ja lahotessaan kate myös vapauttaa lämpöä. Katettu maa myös hengittää tarpeeksi. Maaperä kuhisee miljoonittain bakteereja ja sieniä, joidenka vastuulla on ihanasti esimerkiksi lierojen hienontaman orgaanisen aineksen lopullinen hajottaminen.  Laske maan päälle n. 10 cm kerros katetta kerralla ja lisää sitä sen maantuessa. Ruoki maaperän ystäviämme. Syksyn lehdistä ja muusta haravointiaarteista maantunut muruinen ja runsaasti hivenaineita sisältävä lehtimulta hellii rakkaiden kasvien kasvua. Luonnonmukaisuutta arvostava puutarhuri tietää, ettei maa ole paljas muualla kuin alavien aavikoiden autiomailla. Pensaiden tyville ja muualle luonnostaan syksyn keveydessä putoilevat lehdet tarjoavat tärkeitä suojapaikkoja esimerkiksi kukkakärpästen toukille ja koteloille.

Kasvata osa taimista itse

Kasvata ainakin osa hyötykasvien sekä perennojen ja kesäkukkien taimista itse. Perennoja voi lisätä siemenestä vuosittain muutamia lajeja kerrallaan ja jakaa näitä kasvustoja aika ajoin. Myös erilaisista lähialueiden taimenvaihtotapahtumista voit saada arvokkaita lajeja ja myös ystäviä puutarhaasi vierailemaan.

Salli luonnonkasvien elämä puutarhassa

Anna luonnonkasveille mahdollisuus. Hyvin monet huolettomista luonnonkasveista ovat äärettömän tärkeitä pölyttäjille ja muille tärkeille öttiäisille tarjoten suojaa, elinympäristöjä ja ravintoa. Isoa osaa kasvimaailmasta ei olisi olemassa ilman perhosia ja muita pölyttäviä hyönteisiä ja tehtävämme puutarhassa on ajatella myös heitä. Suomen perhoslajeista jopa joka kuudes on uhanalainen tai silmälläpidettävä laji. Luonnonkasveista esimerkiksi pietaryrtti, nokkosesta puhumattakaan, on tärkeä ravintokasvi monien perhosten toukille. Voikukat saattavat olla keväisin ainoita ravinnonlähteitä pölyttäjille. Ihanaa äänimaailmaa luova nurmikohokki houkuttelee intohimoisesti monenmoisia otuksia kukkiinsa. Luonnonkasveista löytyy varmasti jokaisen mieltymyksiin sopivia lajeja puutarhan monimuotoisuuden ylläpitämiseen. Niittykukkien kasvatus puutarhoissa on hedelmällistä käytännön luonnonsuojelutyötä.

12622000_10156421699550231_6986220395827198461_o

Jätteetön puutarha

Käytä uudelleen, luo vanhasta jotain uutta ja kompostoi eli kierrätä ravinteet. Hyödynnä ensisijaisesti pihasi omat resurssit, sitten lähialueesi ja vasta viimeisenä esimerkiksi markettien kaupalliset tuotteet. Esimerkiksi kasvien ravinnetarpeen voimme tyydyttää oman pihamaan arvokkailla viherlannoitteilla ja viherkäytteillä. Puutarha itse ei tuota jätettä. Puutarhurin korvaamattomia apureita ovat maaperän hajottajaeliöt, jotka palauttavat ”kasvinjätteiden” sisältämät ravinteet takaisin suuremoiseen kiertoon. Pyrkikäämme tukemaan tätä hurmaavaa kiertoa. Kiinnitäthän lempeän tarkkaavaisesti huomiota puutarhaasi hankittavien tuotteiden koko elinkaareen.

Vähennä kasteluntarvetta

Mielestäni kastelun tulisi olla viimeinen keino turvata kasvien vedensaanti. Maaperä ja itse kasvit ovat parhaita ja ensisijaisia kohteita varastoida vesi. Muheva, hyvinvoiva, elämää kuhisevaa maaperä pidättää vettä ja luovuttaa sitä tarpeen tullen kasvien käyttöön. Tiheä – ja kateviljelyn avulla kasteluntarvetta voidaankin huomattavasti vähentää. Puutarhurina muistan kunnioittaa lumoavaa, ihmeellistä vettä ja kannan vastuuni sen kuluttamisesta. Kasteluveden voin napata talteen taivaasta, eli kerään talteen sadevettä, jota voin käyttää lempeästi Herttatuvalla myös saunavetenä. Puutarhamme läpi virtaavia sadevesivirtoja voimme myös hidastaa mm. kasvillisuuden avulla, jotta vesi ehtisi varastoitua maahan.  Ekologisessa puutarhassa veden käytön vähentämisen lisäksi olisi tärkeää käyttää vesi moneen kertaan ennen kuin se poistunee puutarhasta.

Jätä puutarhaasi huolettoman hoitamattomia alueita

Leikkaamattomat nurmialueet, pensaikoissa villiintyvät heinät, mesiangervot, nokkoset sun muut kaunokaiset ovat äärettömän tärkeitä osasia ekologisessa puutarhassa tarjoten omien eliöyhteisöjen muodostumiselle mahdollisuuden. Ja ajatella kuinka helppoa tämmöinen onkaan toteuttaa sallien elämän vain elää elämäänsä.

Opettele tunnistamaan ainakin joitakin hyönteisiä

Moni hyönteinen tekee äärettömän tärkeää avustustyötä puutarhassa puutarhurin puolesta vähentäen mm. kasveja ravintonaan käyttäviä ns. tuholaisia. Hyönteisten tunnistaminen on tärkeää, jottei osoittaisi heille turhaa vihaa. Kukkakärpäsen toukan saattaa huolimattomasti nakata tunkioon, jos ei tunnista tätä hyödyllistä ystävää. Käytän muuten ilmausta ”niin sanotut tuholaiset”, koska luonto ei tunne tuholaisia ja uskon tasapainoiseen puutarhaan kuuluvan kaikenmoiset viehättävät, paikalliset otukset. Omassa puutarhassani pyrin pitämään huolen myös tuholaisista, jotta apureille riittäisi ravintoa.

Vähennä nurmikon leikkuukertojen määrää

Vaikka nurmikot ovatkin aika köyhiä eliölajeiltaan, ovat ne usein vallan mukavia temmellyskenttiä meille ihmeellisille ihmisotuksille. Ken nauttii aamukahvinsa paljain jaloin nurmikolla, toinen juoksentelee pallon kanssa ja kolmas asettaa viltin alle auringon. Jos kuitenkin voimme vähentää nurmikon leikkuukertoja ja samalla säätää leikkurin terää korkeammalle, parannamme nurmikon otusten elinmahdollisuuksia. Leikattu nurmi kannattaa tietenkin hyödyntää elämää tukevana katteena. Hyvänä ympäristöystävällisenä valintana pidän käsikäyttöiseen ruohonleikkuriin vaihtamista. On arvioitu, että moottoroidun (bensakäyttöisen) ruohonleikkurin tunnin käyttö tuottaisi yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin 600 km ajelu uutukaisella autolla.

Ennen kaikkea ja yksinkertaistettuna – kunnioitan luontoa ja vaalin sen monimuotoisuutta. Palautan maalle vähintään sen, mitä ihmeellinen maa on minulle antanut. Puutarha pitää pienet jalkani tukevasti muhevassa maassa, palkitsee aistikkaalla kauneudellaan ja tukee jaloa elämän kasvua minussa ihmisenä. Monimuotoinen puutarhani lisää onnellisuuttani ja opettaa minua taianomaisen elämän arvaamattomuuden kautta. Puutarhani herättää aina vaan suurempaa ihmetystä ja valtavaa käsinkosketeltavaa kiitollisutta, johon nyt lepäämään jään.

Entä jos menestyjän tärkeimmät työkalut ovatkin myötätunto, kiltteys ja vastuullisuus?

Katsomme toisiamme ja maailmaa aina omasta menneisyydestämme käsin. Se on ymmärrettävää, koska se on inhimillistä. Mutta samalla se haastaa meidät katsomaan paremmin.  Jesuiittamunkki Anthony de Melloa mukaillen: ”Katso tarkkaan ruusua, ettet näkisi vain omaa mielikuvaasi tai odotustasi siitä, vaan ruusun aidon olemuksen.” Kehotus, joka toimii kaikissa kohtaamisissamme elämässämme.

En pidä sanasta menestyjä, vaikka sen sisältö monelle onkin monelle myönteinen. Se tuoksahtaa minun nenääni tunkkaiselta, näyttää itsekeskeisen mahtipontiselta. Sanan ympärillä on kuin liian kirkas keinovalo, joka tarkkaan katsoen on jo alkanut hieman väristä välttämättömän edellä. Toisaalta ymmärrän, että kysymys on lähinnä sanaan liittyvästä mielleyhtymästä. Kukaan ei voi olla menestyjä läpi elämänsä, ihmisestä otetaan isointa mittaa niinä hetkinä, kun suosio hiipuu ja kannattajat nousevat vastaan. Ehkä aidon menestyjän mitta onkin selviytymistaidoissa, niissä aallonharjojen välisissä laaksoissa, jolloin näkyvyys yleisölle katoaa ja ihmiselle tarjotaan paikka olla läsnä itsessään ilman ulkopuolista peiliä.

Olisinko siis mieluummin selviytyjä? Sana vihjaa tilanteista pakoon pääsemiseen, todistaa nopeista liikkeistä, mutta myös jaloilleen putoamisen taidosta. Selviytyjä viittaa myös selviämiseen, kenties selkeytymiseenkin. Se on valoisa sana, armollinen. Ansaitset selviytyjän tittelin, kun pääset eteenpäin kriisistä, mutta se annetaan myös helposti hänelle, joka ei pyydä apua tai turvaa itsensä ulkopuolelta. Onko selviytyjä siis itseriittoinen? Tuskinpa, hän on vain tottunut olemaan se aina reipas ja valmis lähimmäinen, joka kantaa auliisti omat taakkansa ilman muiden apua.

Ainakaan en halua olla epäonnistuja? En ehkä halua, mutta voin joutua taipumaan ja kyllä, se kuuluu elämään. Sanotaan, että lapselle tekee hyvää kokea pettymyksiä, se sparraa häntä kasvussaan ja kyllä, meitä aikuisiakin, kun vain osaamme ottaa haasteet uusien alkujen mahdollisuuksina. Voimme auttaa lapsia ja nuoriamme uskomaan huomiseen ja omiin taitoihinsa, mutta myös näkemään, että elämän tarkoitus ei ole olla jatkuvaa nousukautta, vaan haasteet ja vastoinkäymiset auttavat usein parhaiten itsetuntemuksessa.

Myötätunto, kiltteys ja vastuullisuus ovat tärkeimmät selviytymistyökalut elämässä. Tarvitset niitä aivan samoin – olet sitten heikoilla tai vahvoilla. Muista, että voimien paras käytettävyys on mahdollista vasta, kun olet osoittanut niitä ensin itseäsi kohtaan. Se taas edellyttää pelosta luopumista, tai ainakin toimimista pelosta huolimatta. Tämän päivän uutistulvassa voi olla vaikeaa pitää myönteisyyttä yllä.  Jos sinun on vaikea luottaa tulevaan, niin ehkäpä saat turvaa Pariisissa perheensä kanssa asuvan ystäväni minulle lähettämästä rohkaisuviestistä pohtiessani ajan henkeä: ”Väkilukuun suhteutettuna 1900-luvulla on kuollut väkivaltaisesti ihmisiä vähemmän kuin aiemmin, maailmansodista huolimatta.” Tämä on samalla todiste uutisvirran vaikutuksesta jokapäiväiseen elämäämme ja kokemukseemme maailmasta. Miltä tuntuikaan elää sata vuotta sitten?

Vastuu toisistamme on kuitenkin yhä ohittamaton. Haastatellessani taannoin Tunne&Mieli -lehteen kirkkososiologian professoria, myötätuntohanke Co Passionin johtajaa Anne Birgitta Pessiä, hän sanoi, että myötätunto tulee näkyväksi vasta tekojen kautta. Näin myötätunto asettuu rakkauden kanssa samalle viivalle. Vai voisimmeko ajatella, että myötätunto ilmentää rakkautta?

Tunne ei siis riitä tekemään sinusta hyvää ihmistä. Kysymys kuuluukin, millaisia tekoja sinä teet lähimmäisillesi, entäpä itsellesi?

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image