Se lisääntyy mitä vastustamme. Miten on siis stressin laita? Mitä jos hyväksyisimme sen, että meillä on stressiä?
Stressi kuuluu elämään. Päiväsaikaan olemme normaalisti sympaattisen eli stressihermoston aktiivisuudessa – tarvitsemme tätä, jotta ylipäätään jaksaisimme nousta aamulla sängystä ylös ja ryhtyä päivän toimiin. Jos hermostollinen rytmi toimii meillä normaalisti, siirrymme illalla parasympaattisen hermoston aktiivisuuteen, mikä auttaa meitä nukahtamaan ja nukkumaan levollista ja palauttavaa unta.
Kun stressireaktio pitkittyy eli normaali hermostollinen syklisyys ei toteudu, se aiheuttaa elimistössä ja mielen tasolla epätasapainoa. Varsinkin kaikki autonomisen hermoston toiminnot alkavat toimia epätasapainoisesti: sisäelimet ja rauhaset eivät toimi optimaalisesti, saatamme kärsiä suolistovaivoista tai esimerkiksi elimistön hiljaisesta tulehduksesta. Tuki- ja liikuntaelinten oireet lisääntyvät, oireilemme erilaisin lihasjännityksin, erityisesti selkä- ja niska-hartiavaivoin.
Mielen tasolla ajatuskehät valtaavat olemisemme. Rajoittavat uskomukset saavat liian ison roolin elämässämme ja siinä, miten selviydymme arjen tilanteista. Kun niin kutsutut matelijan aivot toimivat yliaktiivisesti, etuotsalohko eli ”järkiajattelusta” vastaava aivojen osa ei voi toimia normaalisti. Neurotieteilijä Joseph LeDouxin mukaan aivojen tunnekeskuksen eli limbisen järjestelmän vastaanottama tieto voittaa aivokuoren järkiperäisen ajatteluprosessin 100-1.
Jos sinulla on ollut pitkäkestoista stressiä, miten sinä olet pyrkinyt selviytymään siitä?
Yleensä stressaavassa elämänvaiheessa pyrimme ensisijaisesti vain selviytymään tästä jaksosta, olemme taistele-pakene -moodissa. Se onkin yleensä helppoa, mikäli tiedämme etukäteen, ettei stressi tule kestämään ikuisesti. Mutta jos haastava elämänvaihe pitkittyy, saatamme alkaa suhtautumaan stressiin hyvin negatiivisesti ja varauksellisesti. Toiset ihmiset sisuuntuvat ja menevät vaikka väkisin läpi harmaan kiven välittämättä omista voimavaroistaan. Toiset ihmiset alkavat kokea huonommuutta ja riittämättömyyden tunteita; he yrittävät tehdä kaikkensa pärjätäkseen, huomioimatta omia voimavarojaan ja tarpeitaan. Tällaisessa tilanteessa on tasan niin monta vaihtoehtoa toimia kuin on ihmisiä.
Haastan silti sinut miettimään, mitä sinulle tapahtuisi, jos päästäisit irti pyrkimyksestä hallita stressiä? Jos päästäisit irti siitä asenteesta, että stressi on pahasta? Ihminen on lopulta hyvin kestävää lajia. Esi-isämme ovat selviytyneet monista vaaratilanteista ja pula-ajoista. Olemme siis selviytyjiä. Olisiko niin, että nykyään iso osa energiaamme kuluisikin stressin vastustamiseen? Olemmeko antaneet liian ison vallan ajatuksillemme ja asenteillemme? Peloillemme?
Minulla ei ole tähän oikeaa vastausta, pyydän sinua vain miettimään asiaa omalta kannaltasi. Miten sinä kohtaat stressisi, miten asennoidut elämäsi haastaviin aikoihin ja kriiseihin? Olisiko ajatuksissasi tai tunteissasi jotakin sellaista, josta olisi mahdollista päästää irti? Jos vapautuisit tästä, vapauttaisiko se sinussa voimavaroja sallia elämän kannattelevan sinua?
Miten voisit lisätä luottamustasi elämään? Miten voisit kokea kehossasi sen, että riität juuri nyt, vaikka sinulla olisikin stressiä ja haastavia vaiheita työssä, perheessä, parisuhteessa? Voisitko vain hengittää ja hyväksyä itsesi, kaiken stressin kanssa mitä koet nyt? Mitä jos hyväksyisit itsesi keskeneräisenä ja heikkonakin, sellaisena kuin olet, nyt? Mitä jos hyväksyisit kaiken niin kuin se on, nyt? Lakkaisit vastustamasta?
Jokainen ajatuksemme luo ”energiakentän”, myös kriittinen ääni sisällämme. Tämä ”itsekriittisyyskenttä” häiritsee kehomme sisäisiä energiasysteemejä ja vaikuttaa myös autonomiseen hermostoomme. Stressireaktion seurauksena kehossa ja mielessä aktivoituvat kaikki stressin merkit. Alamme oireilla ja sairastumme helpommin kaikenlaisiin sairauksiin.
Aikaisemmin ajateltiin, että aivot kehittyvät nuoreen aikuisuuteen asti, ja siitä eteenpäin aivot alkaisivat vaan surkastua. Nyt kuitenkin tiedetään, että ihmiselle syntyy jatkuvasti uusia aivosoluja ja hermokytkentöjä, aivomme ovat siis plastiset eli muovautuvat. Esimerkiksi EFT-prosessin (emotional freedom techniques) kautta muotoutuvat uudet ajatukset ja tunteet aikaansaavat hermoverkkojen uudistumista. Tämä taas vaikuttaa kehoomme niin, että kun hermosto rauhoittuu, meidän ei enää tarvitse reagoida automaattisesti hengityksen kiristymisellä ja lihasjännityksillä.
Aivosolut toimivat siis ikään kuin yhteisönä, systeeminä, jotka linkittyvät toisiinsa verkostoiksi. Mitä enemmän ajattelemme tiettyä ajatusta, sitä enemmän tähän ajatukseen liittyvä verkosto vahvistuu aivoissamme. Esimerkiksi tunnin intensiivinen jonkin asian ajattelu kaksinkertaistaa tämän verkoston vahvuutta. Mitä siis tapahtuu, jos kriittinen ääni ja ajatus sisällämme on jatkuvasti aktiivinen?
Onneksi on myös niin, että jos emme enää ajattele samalla tavalla ja siten käytä tätä kyseistä verkostoa, se pienenee ja loputa ”surkastuu”, kun tilalle tulee uusi verkosto. ”Johdotamme” aivojamme jatkuvasti uudestaan sen mukaan, mihin kiinnitämme huomiotamme.
Me kuvittelemme näkevämme maailman juuri sellaisena kuin se on, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Me näemme maailman sellaisena millaisina näemme itsemme uskomustemme kautta.Olemme jokainen luoneet – tietoisesti tai tiedostamatta – itsellemme tietynlaisen maailmankuvan ja uskomusjärjestelmän, joka ohjaa elämäämme. Alitajuiset ajatuksemme ja uskomuksemme ohjaavat aivojamme tulkitsemaan ja näkemään maailman asioita ja ilmiöitä siten, että olemassa oleva maailmankuvamme vahvistuu. Tätä yleistämistä ja ”ei-tärkeiden” aistimusten poistoa tapahtuu, koska aivomme eivät muutoin kykenisi ottamaan vastaan kaikkea sitä tietoa, jota saamme ympäristöstämme joka hetki.
Miksi kriittinen äänemme on olemassa?
Kriittinen sisäinen ääni (jota kutsutaan myös egoksi) ajattelee olevansa puolellamme, sillä on periaatteessa hyvä tarkoitus auttaa meitä ristiriitaisissa tilanteissa. Oletko tullut ajatelleeksi, että osa itsekriittisyyden haasteestamme voikin olla jonkinlainen ratkaisu, joka on jossakin elämänvaiheessa ollut tarpeellinen, ja sen vuoksi sisäinen ääni voi hyvää tarkoittavasti luulla pitävänsä meidät turvassa? Jos emme tunne olevamme riittävän hyviä, ääni kertoo sen meille, ettemme johdattaisi itseämme enempää haavoittuneeseen tilaan jonkin toimemme seurauksena. Tämän vuoksi ääntä ei kokonaan kannata hävittää itsestä, vaan sitä kannattaa kuunnella uudella, uteliaalla asenteella – mitä sen takana oikeastaan on ja miksi se on olemassa.
Jos kiitämme sitä minän osaamme joka puhuu kriittisesti ja pyydämme sitä ottamaan uuden roolin, se voi olla meille todella hyödyllistä. Kriittinen äänemme syvimmillään puhuu meille pelkoenergian kautta, pyrkien suojelemaan meitä pahalta, koska se välittää meistä. Kriittinen ääni ei VIELÄ usko siihen, että voisimme onnistua, relata tai vain luottaa siihen, että elämä kantaa.
Sen takia, mitä enemmän tuot kehoosi turvan tunnetta, sitä luottavaisemmaksi tämä minän osasi hiljalleen muuttuu.
”Huh”, sanoin hänelle, kun tapasimme kahvilan ulkopuolella, tutulla tiellä. ”Kaunista”, hän sanoi ja kiinnitin heti huomioni maisemaan. Tuntui, kuin olisin hengittänyt ensimmäistä kertaa tänään. Täytyin raikkaasta ilmasta, tuulesta, valosta ja ruskan väreistä. Myös hänen rauhallisesta tavastaan olla. ”Niin on”, sanoin.
”Mikä sinua kiristää?” hän kysyi, huomaten jälleen kerran sen olennaisen minussa. ”Löysin itseni taas puskemasta. Ja tiedätkö mikä huvittavinta? Olin juuri kirjoittamassa siitä, kuinka olemme taipuvaisia tekemään niin.”
”En minä puske”, hän jatkoi ja muistutti minua paitsi siitä, että niin todella voi olla, kuten myös tavastani puhua minusta ja muista, sen sijaan, että puhuisin itsestäni.
”Huomaan, että olen huolestunut siitä, etten ole kirjoittanut mitään vähään aikaan. Kuulen ajatuksia siitä, että eihän kukaan enää muista minua”, sanoin ja nauroin. Hän hymyili myös. Tiedämme molemmat, että juuri näin egomme toimii. Jatkan seuraavaan asiaan: ”Vaikka olen tietoinen siitä, että olen taipuvainen kokemaan olevani olemassa vain, jos muut todentavat sen, huomaan silti jatkuvasti, kuinka tuo asia vaikuttaa toimintaani ja siihen miten voin. Eilenkin, kun olin kävelyllä, huomasin toivovani, että joku tulisi vastaan ja huomaisi, kuinka kirkkaassa ja rauhallisessa tilassa olen. Osa minussa kokee, että se on merkityksetöntä, jos sillä ei ole vaikutusta johonkin. Jos ei siitä saa jotain, tai joku laita sitä merkille. Se osa minussa on hämmentynyt siitä, että voisin muka elää noita hetkiä ihan vain itseni kanssa ja ne olisivat merkityksellisiä sellaisenaan. Että elämä, josta ei jää jälkiä, joka ei vaikuta mihinkään, olisi turha elämä.”
”Kuulostat tekevän hyviä huomioita. Se osa sinua, joka havaitsee nämä asiat, saa kokoajan enemmän voimaa.”
Tunsin ylpeyttä hänen vastauksensa myötä. Jotain sellaista, joka tuntuu lapsenomaiselta, mutta samalla tärkeältä. En kaiketi ole saanut tuollaista palautetta tarpeeksi. Palautetta, joka terveellä tavalla tuntuu vahvistavan minua. ”Mutta mitä sitten voisin tehdä?”
”Minusta sinä teet jo parhaasi. Ymmärrän, että meditoit päivittäin, kirjoitat ylös ajatuksiasi ja huomioitasi, pyrkien huomaamaan mitä sinussa tapahtuu. Kärsivällisyys on asia, jota tämä operaatio todeksi tulemisen kanssa vaatii paljon. Edistyminen vaatii aikaa ja voimme tehdä vain parhaamme. Oman osuutemme. Loppu on erään toisen käsissä ja hänen suunnitelmistaan emme koskaan voi olla kovin varmoja.”
”Egon elämä perustuu vuorovaikutukseen maailman kanssa. Olet olennaisen asian äärellä. Se kaipaa erinäisiä asioita, koska se ei ole kontaktissa todellisuuden kanssa. Kaikkea tuota se hakee ulkoapäin. Se itsessään on harvoin kehittynyt edes niin pitkälle, että se olisi kiinnostunut itsestään, muutoin kuin suhteessa toisiin. Sinäkin huomaat jo paljon siitä, kuinka henkistenkin pyrkimysten taustalla on mukana se, että ne auttavat sinua olemaan jotain. Jotain suhteessa maailmaan. Ego voi haluta siten parantaa itsensä ja ratkaista sen, että häntä ei rakastettu tarpeeksi. Tai saamalla palautetta muilta, se voi pyrkiä tuntemaan itsensä. Moni meistä ei saanut tarpeeksi aitoa palautetta itsestään, tai peiliä itselleen ja sen myötä jäämme epäselviksi siitä, keitä olemme ja yritämme ratkaista tämän yrittämällä olla jotain. Haemme palautetta isältä ja äidiltä edelleen.”
Hiljaisuus. Kävelemme eteenpäin ja otan kuvan varjostani. Se on kaikkialla ja kaikessa. Ainoa keino nähdä se, on hyväksyä se ja katsoa. Silloin se ei jää piiloon taakseni, ainakaan kokonaan.
Päädymme lopulta kirkkoon, jossa toisinaan istumme. Kirjoitan näitä sanoja kun hän kysyy mitä kirjoitan. ”Keskusteluamme”, vastaan. ”Miksi?” ”Koska haluan muistella sitä ja ymmärtää sitä. Se on hyvä keskustelu. Koen näkeväni jälleen enemmän itsestäni. Ja juuri nyt minua inspiroi kirjoittaa.”
”Aiotko jakaa tekstin?” ”Luulisin niin.” ”Miksi?” hän kysyy lempeästi. ”Koska se mitä kirjoitan tuntuu aidolta. Siinä ei ole yritystä, vaan se tuntuu inspiroivalta. Tuntuu myös siltä, kuin olisi lapsi ja haluaisin kertoa kokemuksestani kavereilleni.”
”Haluatko saavuttaa sillä jotain?” ”Kyllä, olen iloinen, jos joku muukin voi hengähtää hieman enemmän sen lukiessaan.” ”Entä jos ei kukaan luekaan sitä?” ”Ei se oikeastaan haittaa, minä todistin jo itse kaiken tämän ja tunnen olevani täysi itsessäni.”
Lähdimme kulkemaan kohti ulko-ovia, kun hän päätti keskustelumme ”Eikö ole hassua, että tulet täydeksi, kun katsot rehellisesti sitä, ettet koe olevasi täysi ja olemassa ilman toisia.”
Olen iloinnut siitä, kuinka keski-ikäiset, johtavissa asemissa olevat miehet ovat oivaltaneet tunteiden merkityksen työelämässä.
Saan jatkuvasti yhteydenottoja, joissa nimenomaan miehet haluavat keskustella ja oppia lisää tunteiden käsittelemisen tuomista mahdollisuuksista organisaatiokontekstissa.
Mutta näille keskusteluille on tyypillistä, että ne käydään kulissien takana. Kysyessäni miksi näin, miehet kertovat, etteivät halua keskustella näistä julkisesti, organisaatioidensa ja kollegoidensa edessä, jotta eivät tule leimatuiksi hörhöiksi.
Nämä miehet ovat rohkeita edelläkävijöitä. He soveltavat tunnejohtamisen oppeja käytännön työssään menestyksekkäästi ja uskon että jonain päivänä he myös uskaltavat puhua tunteista ja niiden merkityksestä organisaatioissaan julkisestikin.
Mutta mistä kumpuaa tällainen negatiivisen leimautumisen pelko?
Tunteet yhdistetään suomalaisessa keskustelussa usein sentimentaalisuuteen, romantiikkaan, runollisuuteen, haaveiluun ja itkuherkkyyteen. Sota-aikojen perintönä tunteet liitetään yhä jonkinlaiseen heikkouteen ja niitä pidetään rationaalisuuden ja järkevyyden vastakohtana. Kukapa haluaisi työssään tuollaisen leiman?
Tunteet eivät kuitenkaan ole sama asia kuin tunteellisuus. Tunteet ovat ihmisen neutraali perusominaisuus, aivan kuten nälkä tai liikunnan tarvekin. Jokainen ihminen kokee tunteita. Tunteet välittävät meille tietoa ulkoisesta maailmasta ja nykytieteen mukaan koko tietoisuutemme perustuu tunteisiimme – ei siis järkeen, kuten Descartes 1600-luvulla meille opetti. Kaikki havainnointi, johtopäätökset ja ratkaisut, samoin kuin sosiaalinen kanssakäyminen perustuvat tunteisiin. Tunteet myös saavat meidät toimimaan ja jättämään toimimatta.
Tunteet ovat läsnä kaikessa mitä teemme ja ne toimivat loistavana tiekarttana, kun etsimme organisaation elinvoimaisuutta ja tulevaisuutta.
Perinteisesti työelämässä ja etenkin miehille sallittuja tunteita ovat esimerkiksi valppaus, kiinnostus, rohkeus, kunnianhimo, vastuun- ja velvollisuudentunto, jalous, tyytyväisyys ja myötätunto. Toisaalta myös viha ja jopa raivo, ankaruus, tympääntyneisyys ja välinpitämättömyys ovat tunteita, joiden osoittaminen usein jollain tavalla sallitaan työpaikoillakin.
Mutta monet tunteet työpaikalla tulee kätkeä. Ahdistuneisuus, suru, loukkaantuminen, uupumus, epävarmuus ja alakuloisuus eivät ole kovin suosittuja keskustelunaiheita työpaikoilla. Eivät myöskään jännittäminen, kiitollisuus, häpeä, pelko, hylätyksitulemisen tunne, ikävä tai innostus. Onko sopivaa kertoa työpaikalla kokeneensa epäoikeudenmukaisuutta tai tulleensa mitätöidyksi ilman että luetaan luuseriksi? Entä miten suhtautua inhoon, katkeruuteen ja kateuteen? Tai jos koen tarvitsevani hiukan rohkaisua tai toivoa – voinko pyytää tällaista?
Varmaa on, että kaikkia tunteita esiintyy niin miehillä kuin naisilla ja myös työpaikoilla. Tunteet kertovat meille kokemuksestamme ja siitä kuinka erilaiset tarpeemme ovat tyydyttyneet. Ilo ja innostus kertovat siitä, että meidän on hyvä olla. Katkeruus ja pelko puolestaan siitä, että joku on pahasti vialla. Tunteiden tarkastelun avulla pääsemme helposti käsiksi työpaikan vahvuuksiin, kipupisteisiin ja väärinymmärryksiin.
Osataanko teillä jo hyödyntää tunteita organisaation kehittämisessä?
”Realitypommi” kuitenkin heti alkuun: Tunnelukkojen aito työstäminen on aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa. On realistista varata aikaa tällaisille prosesseille ainakin 9–12 kuukautta. Aivomme tarvitsevat aikaa ja toistoja, jotta vanhojen reaktiomallien ote hellittää ja uusille tavoille toimia tulee tilaa.
Tämä ei kuitenkaan tapahdu vahingossa, vaan kysyy sitoutumista ja halukkuutta kohdata niitä taustalla olevia syitä ja syviä tunteita, joidenka suojaamiseen tunnelukot ovat syntyneet.
Todellinen muutos tapahtuu hitaammin kuin haluaisimme. Tunnelukkojen kanssa työskentely ei myöskään onnistu ”ensi maanantaina” tyylisin lupauksin, vannoen että mä en koskaan enää. Vaikka tunnelukkojen työstämiseen tarvitaan halukkuutta, tahdonvoimalla emme yksin pysty muutokseen. Jos pystyisimme, tuskin kukaan edes lukisi tällaisia kirjoituksia. Kysyy siis samaan aikaan halukkuutta tiedostamisen tueksi ja uskaltautumista antaa tunteiden tuntua, uskallusta katsoa suojautumiskeinojemme taakse.
En usko, että ikinä minkään kivun tai kriisin suhteen on olemassa täydellistä raamia tai mallia, joka sopisi kaikille. On kuitenkin suuntaviivoja, joiden olen huomannut olevan toimivia niin itselläni kuin työssäni. Yksi asia on kuitenkin varmaa, se on jokaiselle ainutlaatuista. Seuraavia kohtia voi siis käyttää suuntaviivoina tunnelukkojen työstämiseen.
1.Tunnista
Joku asia, joka onkin ollut itseltämme piilossa, tuleekin nyt näkyville. Tunnistaminen ja nimeäminen on luonnostaankin välttämätön askel. Myöntää itselleen, että tällainen malli minua on ohjannut. Tätä ennen on usein pitkään kieltänyt, ollut hämillään ja kokenut olevansa jumissa.
Tässä kohdassa tarvitaan halua ymmärtää. Lukot eivät synny tyhjästä tai tyhmyydestä. Niille on syynsä. Matkalle voi lähteä vain sieltä, missä on. Tässä kohdassa: puhu, kirjoita, hae tukea. Vaikka se olisi vaikeaa, koeta olla kiitollinen, että tunnistat mitä tapahtuu. Se on oikeasti askel eteenpäin.
2. Tutki: Mitä tunnelukon takana on?
Muista, että tunnelukon takana on oikeastaan poikkeuksetta vaillejäämisiä jostain tärkeistä ja inhimillisistä tarpeista, kipeitä elämänkokemuksia tai traumoja. Tunnelukko voi tuntua mm. kehollisena suojauksena, yli- tai alivirittymisenä. Tunnelukon aktivoituminen myös usein herättää mentaaliset selviytymiskeinomme ja saattaa ohjata meitä omien harhautustoimintojemme tai addiktioiden pariin.
Kun huomaat tämän, pysähdy. Kiitä selviytymisjärjestelmääsi, sen tehtävä on ollut joskus auttaa sinua selviytymään valtavan kipeistä tunteista. Älä tuomitse sitä, älä vastusta sitä.
Jos sinusta tuntuu riittävän turvalliselta, kysy itseltäsi: Miltä koitan suojautua? Mitä koitan välttää tuntemasta? Mitä haavoittuvaista tämän takana on? Tee kokemuksellesi tilaa. Anna sen tulla näkyville. Harjoittele olemaan itsellesi myötätuntoinen, rakastava aikuinen. Jos tämä kohta tuntuu liian vaikealta, on enemmän kuin viisasta hakea apua. Ammattitaitoinen ohjaaja tai terapeutti voi olla todella arvokas tuki tällaisessa työskentelyssä.
3. Tutki: Miten malli saa sinut toimimaan?
Seuraavaksi on tärkeää tutkia, miten tämä malli on saanut sinut toimimaan. Mitä se saa sinut tekemään, mitä se saa sinut välttämään? Tutki tätä mahdollisimman käytännössä. On tärkeää havaita, miltä mallin mukaan toimiminen tuntuu, ennen ja jälkeen. Kivuliain kohta lienee se, kun tietää, että toimii itseään vastaan, mutta ei ole vielä voimia/rohkeutta toimia toisin.
Esimerkiksi oman läheisriippuvuuteni katsominen käytännössä ei ollut kivaa, mutta minun oli välttämätöntä nähdä se.
Ahaa, tuossa kohtaa olen hiljaa, vaikka haluaisin sanoa jotakin. Tuossa kohtaa sopeudun, vaikka se tuntuu väärältä. Ahaa, tuossa kohtaa kökin kotona jotta voin ”vahtia”, ettei toinen tee mitään mikä satuttaisi.
Minun oli kohdattava se hinta, jonka tuo malli minulle maksoi. Yksinäisyys, jatkuva pelko ja tietämättömyys siitä, mitä olen ihan vaan itselleni. Tämäkin askel on melkeinpä välttämätön, ennen kuin voi tutkia sitä, mitä muita vaihtoehtoja itsellä on. Josta päästäänkin seuraavaan.
4. Mitä tämä tilanne pyytää minua harjoittelemaan?
Kun tunnistaa itselleen tuhoisan mallin ja näkee sen toimintaa käytännössä, on aika avautua kysymään, mitä nyt on hyvä alkaa opettelemaan.
Paino sanalla OPETELLA, sillä se todella on aluksi opettelua ja harjoittelua. Kukaan meistä ei opi mandariinikiinaakaan viikossa, joten mitenpä sitä alitajuisia syvärakenteitakaan viikossa saisi purettua.
Voi olla, että on hyvä opetella lepäämään, luottamaan itseensä, vetämään rajoja, ottaa omaa aikaa, sanoa ei, pyytää tukea tai mennä kohti ihmisiä. Mikä on sinun mallillesi päinvastaista?
Minun on täytynyt opetella olemaan yksin, jotta voin nähdä mitä olen, kun en yritä olla ketään muuta varten. On ollut opeteltava lepäämään ja luottamaan elämään. On ollut opeteltava sitä, että en voi, eikä minun tarvitse tietää elämää pidemmälle. On ollut opeteltava kärsivällisyyttä. On ollut opeteltava rehellistä itseilmaisua, silläkin uhalla, että toinen ei sitä hyväksy. On ollut opeteltava omien puolieni pitämistä. On ollut opeteltava hyväksymään, että asiat tapahtuvat silloin, kun ne tapahtuvat, ja useimmiten niiden ajoitus on toinen mitä haluaisin.
Mitä sinun on hyvä harjoitella?
Mikä olisi rakastavan aikuisen tapa tukea, ohjata ja kannustaa sinua tässä tilanteessa?
5. Sitoudu tähän prosessiin itsesi vuoksi.
Sitoutuminen tarkoittaa sitä, että vaikka tie ei olisi helppo, aiot kulkea sen läpi. Sitoutuminen on vastuunottoa sinusta. Rakastavasti ja lempeästi. Se kysyy useimmiten sen kuuluisan 10 000 toistoa. Jokainen toisto tekee tästä kaikesta luontevampaa ja helpompaa.
Sitoutuminen kysyy suostumista siihen, että haluaa olla itselleen totta. Se kysyy pikaratkaisujen ja hetken helpotuksien jättämistä sivuun, ainakin valta-osan ajasta. Sitoutuminen on kieltäytymistä käyttää vanhoja keinoja jotka ajoivat tähän, ainakin valta-osan ajasta. Sitoutuminen ei ole jäykkää tai ehdotonta. Aito sitoutuminen lähtee vapaudesta valita. Suurin harjoitus on se, että suostuu siihen, että tulee kompuroimaan. Siitä huolimatta voi tehdä parhaansa.
6. Mitä tarvitset tueksesi?
Yksin ei tarvitse eikä luultavasti voikaan jaksaa. Kenelle voit jakaa ajatuksiasi ilman pelkoa, että tulet tuomituksi? Kenelle voit jakaa tuntemuksiasi niin, että saat todella tulla kuulluksi?
Jokainen tarvitsee tällaisiin prosesseihin tuekseen terveitä selviytymiskeinoja ja voimavaroja. Minulle niitä ovat mm. kirjoittaminen, tanssiminen, puhuminen ja luonnossa oleminen.
7. Anna aikaa ja pysy itsellesi rehellisenä
Tarvitsemme aikaa. Usein enemmän kuin olisimme itsellemme valmiita antamaan. Tämä prosessi kysyy vuorotellen molempia: omaa osallistumista ja irtipäästöä. Vuorotellen, eri hetkissä sen löytämistä, että onko kysymyksesi nyt: Mitä voin tehdä vai mille voin nyt antautua?
Tiedämme jo, että muutos ei tapahdu itsestään, mutta se ei myöskään tapahdu puskemalla. Tee se minkä voit, inhimillisesti ja päästä irti. Anna tilaa ja aikaa.
Ajan, toistojen ja korjaavien kokemuksien myötä pääsee huomaamaan, että lukko ei enää hallitse. On viisautta ja todellista vahvuutta tunnistaa heikkoutensa ja opetella elämään niiden kanssa sovussa, ei niille alistuen. Elämään tulee tilaa, tervettä itsekunnioitusta ja myötätuntoa, mutta valmista ja täydellistä siitä ei tule. Eikä tarvitse.
Meissä kaikissa asuu pieni sisäinen lapsi, joka on ikään kuin kehossamme asuva lapsienergia. Keho muistaa kaiken, jopa sikiöajalta asti. Näin ollen kehomme onkin avainasemassa siinä, miten pääsemme aikuisena kontaktiin sisäisen lapsemme kanssa.
Yleisesti ajatellaan, että on arvokasta ja tärkeää kasvaa ja kehittyä lapsen tilasta kohti aikuisempaa tilaa ja käyttäytymistä. Tämä on mielestäni kuitenkin aivan liian yksinkertainen tapa nähdä ihmisyys ja siinä kehittyminen.
Jokaisessa ikävaiheessa on oma arvonsa, jokainen ikävaihe on tärkeä. Lapsuus – ja erityisesti varhaislapsuus – on äärimmäisen tärkeä vaihe senkin vuoksi, että aivomme ja koko kehomme kehittyvät elämämme alkuvaiheessa hurjaa vauhtia. Stressaavat varhaislapsuuden kokemukset hidastavat tätä kehittymistä ja saattavat vaikuttaa jopa siihen, miten siedämme stressiä myöhemmässä elämässämme.
Sisäinen lapsi on viisas ja luova osa meitä.
Kuvittele mielessäsi pieni lapsi, kuka tahansa. Katsele häntä, miten hän liikkuu ja elehtii. Lapsi elää tässä hetkessä, ei menneisyydessä eikä tulevaisuudessa. Lapsi myös tuntee tunteensa juuri siinä hetkessä kun aika sille on, lapsi ei voi odottaa. On sitten kyse ilosta, surusta, kiukusta tai pelosta, lapsi elää tunteensa loppuun asti, hetkestä toiseen. Hän ei itse rajoita itseään, hän pystyy tuntemaan ja ilmaisemaan tunteensa sekä kehollaan että äänellään vapaasti. Jotta tämä olisi mahdollista, se edellyttää ymmärrystä ja hyväksyntää lapsen huoltajilta.
Ajattele sitten aikuiselle itsellesi nämä samat ominaisuudet. Mitä jos minäkin voisin elää tässä hetkessä ja ilmaista ja tuntea tunteeni vapaasti, miltä se tuntuisi? Se ei ehkä ole aina mahdollista, mutta ehkä joskus? Mitä jos minulle ei edes tulisi mieleeni lukita tunteitani, epäröidä itseäni ja kykyjäni? Mitä jos minulla olisi kerta kaikkiaan kyky olla se joka olen, ja se riittäisi?
Vaikka jokainen meistä on lapsena enemmän tai vähemmän joutunut kokemaan tunteiden, sekä kehollisen että verbaalisen ilmaisun rajoittamista, silti meillä on mahdollisuus herätellä sisällämme olevia taitoja olla autenttisesti oma itsemme. Meillä kaikilla on syntymälahjana saatu kyky elää hetkessä sydänlähtöisesti. Lapsi on syntyjään sydäntietoinen ja tunteva. Nämä ovat tärkeitä piirteitä aikuisenkin elämässä.
Yhteyden kaipuu, kontaktin ja kosketuksen tarve, on myös yhteistä kaikille autenttisille lapsille. Myös me aikuiset kaipaamme yhteyttä toisiin, vaikka emme aina sitä tiedostaisikaan. Yksinäisyys ja yhteydettömyys ovat isoja haasteita monelle. Mitä voisimmekaan oppia tässä suhteessa lapsilta?
Miten sinun sisäinen lapsesi voi tällä hetkellä? Mitä sinä voisit oppia sisäiseltä lapseltasi?
Jos koet elämässäsi haasteita jaksamisen, oman riittävyyden tai hetkessä elämisen kanssa, olisi tärkeää olla yhteydessä omaan sisäiseen viisauteesi. Sisäinen lapsesi on se viisas ja luova osa sinua, joka osaa jo elää hetkessä eikä se kyseenalaista itseään ja omia kykyjään.
Voit kohdata sisäisen lapsesi mielikuvissasi sekä kuuntelemalla kehoasi. Silloin kun sinulla on lupa tuntea, ilmaista itseäsi ja elää tässä hetkessä, kehosi on löytänyt kontaktin sisäisen lapsen energiaan.
Mikäli huomaat kehossasi esteitä tuntemiselle tai itsesi ilmaisemiselle, epäilet omia kykyjäsi tai murehdit jatkuvasti, olet antanut liikaa tilaa kriittiselle aikuiselle itsessäsi. Hyväksy sekin, jos näin tapahtuu. Aina kun huomaat ajautuneesi tämän minän osan valtaan, kysy itseltäsi:
Mitä sisäinen lapseni tähän vastaisi, mikä olisi minulle viisainta tällä hetkellä? Luota sisäisen lapsesi viisauteen!
Kompastuitko suhteessasi, tai kampitettiinko sinut? Petyitkö ihmiseen, riistettiinkö sinulta mahdollisuus onneen? Et ehkä saanut mitä halusit, tai unelmasi toteuttaminen epäonnistui.
Sairastuminen, työttömyys, yksinäisyys, lapsettomuus, rakkaussuhteen päättyminen. Elämässä kohtaamme odottamattomia asioita. Osaa ikävistä asioista osasimme jopa odottaa, puhumme silloin itseään toteuttavista ennusteista. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun hylkäämistä pelkäävä joutuu yhä uudelleen hylätyksi, koska hän mahdollisesti toteuttaa omaa käsikirjoitustaan.
Moni haava syntyy siitä, ettemme saa mitä haluamme.
Sekoitamme rakkaudenkin haluun omistaa tai tulla omistetuiksi. Tuhoavassa parisuhteessa kärsimme, koska olemme siinä syistä, jotka eivät edistä kasvuamme, paikassa jossa ei ole tilaa rakkaudelle. Pelkäämme yksinäisyyttä niin voimallisesti, että olemme valmita luopumaan itsemääräämisoikeudestamme ja niinpä pienennämme itseämme ja hylkäämme mahdollisuuden kasvaa oman potentiaalimme kokoiseksi.
Kriisi sisältää aina mahdollisuuden oppia näkemään toisin. Se edellyttää antautumista muutokselle. Logoterapian kehittäjä Viktor Frankl kirjoitti, että ihmisellä on vapaa tahto. Emme voi valita mitä kaikkea kohtaamme, mutta meillä on aina mahdollisuus valita asenteemme. Hän osoitti teoksissaan, että meillä on mahdollisuus nousta jopa kärsimyksen yläpuolelle.
Jopa kärsimyksen yläpuolelle.
Logoterapian keskeinen ajatus on, että tarkoituksen löytämisen kautta ihmisellä on mahdollisuus kokea onnea, joka on logoterapian mukaan aina sivutuote, ei päämäärä. Tarkoitus vaihtuu elämäntilanteiden ja ikävaiheiden mukaan. Meillä voi olla monia tarkoituksia samaan aikaan. Kun yksi tarkoitus täyttyy, asettaa elämä kysymyksen muodossa meille mahdollisuuden löytää uusi.
Oletko sinä tietoinen, mikä on oman elämäsi tarkoitus? Mitä elämä kysyy sinulta tänään?
Epäilyksen hetkellä
Kun lopetat vastustamisen, teet sielussasi tilaa lohdutukselle Niin kauan kun et hyväksy tapahtunutta, et pääse eteenpäin. Kriisin alkuvaiheeseen kuuluu kieltäminen, mutta älä takerru siihen, vaan ota muutos vastaan mahdollisuutena. Jos et saa lohtua muilta ihmisiltä, voit aina pyytää sitä itseltäsi. Meillä kaikilla on kyky lohduttaa itseämme. Mikä on paras tapa lohduttaa itseäsi?
Aika on paras hoitaja Ajan kanssa ihminen sopeutuu ja saa perspektiiviä. Aika on hoitava syli. Käytäthän kuitenkin aikasi hyvin, koska itsesi hyväksi tehdyt asiat kantavat hedelmää tulevaisuuteen. Tee kriisistä kasvukokemus, älä uhriudu.
Maailma ei ole valmis, etkä sinä Emme valmistu täydellisiksi tämän elämän aikana, vaan kuljemme kukin omaa kasvupolkuamme. Ole armollinen itsellesi ja pyri antamaan anteeksi itsellesi ja tarpeen vaatiessa myös toiselle ihmisille. Katkeruus ei kasvata teistä kumpaakaan, mutta sinut se kalvaa rikki. Sinun ei tarvitse hyväksyä epäoikeudenmukaisia tekoja, mutta voit päästää irti menneestä. Mistä olisi juuri nyt tärkeää irrottautua?
Rakkautta ei voi riistää sinulta Vaikka sinut hylättäisiin, ei rakkautta voi viedä sinulta pois. Rakkaus on läsnä. Rakkaus on sinussa, sinun ei tarvitse ansaita rakkautta. Kuinka tunnet rakkauden läsnäolon?
Se, mikä tekee sinulle hyvää, ei välttämättä tunnu hyvältä Monet asiat, jotka auttavat meitä voimaan paremmin edellyttävät tahtoa, jopa kuria. Tavoitteisiin päästäksemme tarvitsemme usein askelkarttaa. Mistä luopuminen voisi auttaa sinua voimaan paremmin?
Luota itseesi Olet oman elämäsi asiantuntija, luota itseesi. Jos olet hukassa itseltäsi, opettele tuntemaan itsesi. Aloita listaamalla, mistä pidät ja mitä tiedät tunteistasi. Tunnistatko niitä? Mitä sisäinen lapsesi pyytää sinulta? Mikä osa sinussa kaipaa vahvistusta? Mistä asiasta elämässäsi olet erityisen kiitollinen? Mitä kohti haluat kulkea seuraavaksi?
Rakas minä;Olen pahoillani, että en ole aina ollut itselleni lempeä ja hyväksyvä. Olen pahoillani, että en ole osannut rakastaa itseäni sellaisena kuin olen vaan olen koettanut aina löytää erilaisia syitä siihen miksi en ole riittävä ja tarpeeksi hyvä.Olen pahoillani, että monissa tilanteissa en ole kuunnellut sydäntäni ja sen johdatusta vaan olen tehnyt kompromisseja ja koettanut mennä järjen äänen perässä. Olen pahoillani, että en ole ollut itseeni tyytyväinen tässä ja nyt vaan aina tavoitellut jotain muuta, jotain sellaista mitä en siinä hetkessä ole ollut. Olen pahoillani, että olen sättinyt itseäni niin monesta asiasta, suorastaan syyttänyt ja ollut vihainen. Olen pahoillani, että olen unohtanut itseni nurkkaan, silloinkin kun olisi ollut aika loistaa ja tulla näkyväksi. Olen pahoillani, että olen hävennyt itseäni ja uskotellut, että ei minua kukaan halua kuunnella, että en minä mitään mistään tiedä. Olen pahoillani, että olen sanonut monesti, että on turhaa yrittää, olenhan minä jo kaiken kokeillut. Olen pahoillani, että olen käskenyt antaa periksi ja luovuttaa. Olen pahoillani, että en olen muistanut kiittää itseäni riittävästi onnistumisen hetkellä. Olen pahoillani, että en ole juhlinut elämää jokaisena hetkenä, vaan odottanut jotain parempaa tai tärkeämpää hetkeä.
Anna minulle anteeksi, että olen vastoinkäymisten hetkellä syyttänyt ulkopuolellani olevia asioita, tilanteita tai ihmisiä. Anna minulle anteeksi, että olen vaatinut muutosta, ymmärtämättä että olen itse muutos, jota odotan ja vaadin. Anna minulle anteeksi, että niin pitkään en ymmärtänyt mitä se tarkoittaa, että olemme kaikki yhtä, että minä olen jo se, joka minä aina olen halunnut olla. Minä olen sinä ja sinä olet minä, me olemme kaikki sitä mitä haluamme olla. Anna minulle anteeksi, että olen unohtanut, että minä itse luon kaiken sen mitä eteeni tuodaan, sen kaiken mitä edessäni näyttäytyy. Anna minulle anteeksi, että en ole ymmärtänyt olevani myös sitä mitä en halua olla ja olen antanut sen hallita elämääni ja tekojani liiaksi. Anna minulle anteeksi, että olen ollut usein turhautunut ja hämilläni enkä ole luottanut siihen, että suunta on aina oikea ja olen siellä missä minun kulloinkin kuuluu olla. Anna minulle anteeksi, että olen usein ollut jääräpää enkä aina ole luottanut prosessiin.
Kun annat anteeksi, et muuta menneisyyttä, muutat tulevaisuuden!
Kiitos, että oppinut olevani vastuussa omasta elämästäni ja kaikesta siinä. Kiitos, että saan olla se, joka olen. Kukaan vaadi minulta enempää kuin vaadin itse itseltäni. Kiitos aivan kaikista kasvun hetkistä, niistäkin jotka ovat tehneet kipeää. Kiitos, että elämässäni on paljon kauneutta ja rakkautta. Kiitos siitä, että olen löytänyt oman intohimoni, elän ja etenen sen viitoittamaa tietä. Kiitos että elämässäni on niin paljon erilaisia kokemuksia, jotka opettavat minulle kiitollisuutta ja kunnioitusta kaikkea elämää ja elollista kohtaan. Kiitos kaikista tunteista ja tunteiden kirjosta, jotka tekevät elämästä värikästä. Kiitos, että olen nyt tässä ja edessäni avautuu uskomattomien mahdollisuuksien kirjo. Kiitos, että saan tehdä valintoja ja tarttua erilaisiin haasteisiin, eikä elämäni koskaan ole tylsää. Kiitos, että olen, elän ja hengitän. Kiitos, että olen oppinut pyytämään anteeksi ja hyväksymään oman polkuni kaikkine mutkineen ja käänteineen, sekä jokaisen polun joka eroaa omastani.
Olen pahoillani, Anna minulle anteeksi, Minä rakastan Sinua, Kiitos!
Rakas minä; Minä Rakastan Sinua!
Näiden sanojen toistaminen ja sisäistäminen voi muuttaa sinun elämääsi yhtä paljon kuin se on muuttanut minun elämääni.
Rosita Juurinen valitsi uuden suunnan tultuaan burn outin kynnykselle. Vaihtoi stressaavaksi käyneen työelämän ja toiminnanjohtajan tehtävät matkusteluun ja läppäriyrittäjyyteen. Hän kirjoittaa matkaopasvapauteen.com -blogia ja on tehnyt e-kirjan ”Toimistosta travelleriksi” omasta elämänmuutoksestaan ja askelista vapaamman elämäntyylin luomiseen.
Olet ehkä joskus matkalta palatessasi ajatellut, että tarvitset ”lomaa lomamatkasta palautumiseen”. Tai miettinyt, miten ihanaa on päästä kotiin lepäämään raskaan reissun jäljiltä.
Jos elämä on jo muutenkin kiireistä ja hektistä ja sama meno jatkuu lomamatkoilla, on selvää, että reissuista palataan pikemmin uupuneina kuin virkistyneinä.
On helppo ajautua matkustustyyliin, jossa pitää toimia tehokkaasti ja saada matkasta kaikki irti. Usein tämä tarkoittaa sitä, että nähtävyyslistalta pitää saada ruksittua ainakin 10 tärkeintä kohtaa, kierrettyä kaikki suositellut kahvilat ja ravintolat, shoppailtua tarmokkaasti sekä tarkastettua vielä yöelämäkin. Mielellään otettua paljon valokuvia kaikkialta ja postattua niitä tiheästi sosiaaliseen mediaan.
Eipä ihme, jos sitten ollaan nääntyneitä, kun on juostu kiireen kanssa suorittamassa matkaa. Mistään ei ole jäänyt kunnollista mielikuvaa, mutta kierretty on.
Miksi meistä sitten tulee tällaisia ahnehtijoita ja matkojen suorittajia?
Jotenkin sitä vain on vaikea päästää irti tehokkuus-moodista matkoillakaan. Tunnemme olevamme parempia ihmisiä, kun olemme tehneet ne asiat, joita kunnollisen matkaajan to do & to see -listoihin kuuluu. Koemme sitä aikaansaamisen mielihyvää, kun olemme toimeliaita ja saamme matkastamme ainakin näennäisesti paljon irti. Ja sitä paitsi, mitä se sellainen matkailu on, että mennään Pariisiin, mutta ei saada aikaiseksi raahautua edes Eiffel-torniin?
Entäpä, jos loma Pariisissa onkin vietetty rentoutuen ilman aikatauluja ja ohjelmaa mukavassa ullakkohuoneistossa laitakaupungilla tutustuen vain yhden kaupunginosan kulmiin. Tehden rentouttavia kävelyitä ja istuskellen tuntikausia katukahviloissa cafe latte nenän alla. Vietetty kiireettömiä piknik-hetkiä lähipuistossa tai omalla parvekkeella patongin, juustojen ja viinin kera. Ja skipattu nähtävyyksien top 10 aivan suosiolla.
Voidaksemme muuttaa matkustustyyliämme hitaampaan ja rennompaan suuntaan, meidän pitää päästä suorittamattomuuteen liittyvästä syyllisyydestä ja siitä uskomuksesta, että olemme jotenkin huonoja ja laiskoja reissaajia, jos emme tee kaikkea sitä, mitä opaskirjassa kerrotaan. Ja että on ihan ok, vaikka jotkut tai vaikka kaikki nähtävyydet jäisivät välistä. Siitä nyt ainakaan ei pitäisi ottaa stressiä (vaikka helposti niin käykin).
Kun pääsemme syyllisyydestä, voimme alkaa myös paremmin nauttia kaikista niistä eduista, mitä hidas matkailu meille tarjoaa. Tässä niistä viisi.
1. Rentoutuminen & palautuminen
On aivan selvää, että pitkästä työrupeamasta tai muista arjen paineista toipuminen tapahtuu parhaiten, jos matkapäivät ei ole ohjelmoitu täyteen tekemistä ja näkemistä. Pitkään nukkuminen tai päiväunien ottaminen voi olla osa palauttavaa reissurutiinia. Kiireettömyyden tuntu, pysähtyminen ja ympäristöön tutustuminen aikatauluttomasti alentavat luonnollisesti stressitasoja paremmin kuin ympäriinsä säntäily.
Odotukset ja tavoitetasot kannattaa matkalla pitää maltillisena tekemisten ja näkemisten suhteen ja keskittyä pikemminkin olemiseen. Syyllistymättä vetelehtiminen on rentoutumisen näkökulmasta mainio taito myös matkoilla oltaessa. Laiskanpulskea kävelyretki on monesti parempi vaihtoehto kuin sata lasissa pyyhältäminen nähtävyydestä toiseen.
Infoähkykuormitus jää pienemmäksi, kun ei yritä valloittaa montaa maata tai mannerta lyhyessä ajassa. Yhdeltä lyhyeltä kadunpätkältäkin löytyy monesti uutta nähtävää joka kerta, kun sitä pitkin kävelee. Sen sijaan satojen uusien asioiden havaitseminen ja sisäistäminen nopeaan tahtiin uudessa, ärsykepitoisessa ympäristössä uuvuttaa ja stressaa mahdollisesti jo muutenkin kuormittunutta pääkoppaa. Enkä edes aloita siitä, miten rasittavaa onkaan laukkujen pakkaaminen ja kohteen vaihto aina muutaman päivän tai viikonkin välein.
2. Pintaa syvemmälle
Etenkin jos voit olla matkalla pidempään, useita viikkoja tai jopa kuukausia, on mahdollista syventää kokemusta kohteesta, sen ihmisistä ja kulttuurista. Alat jutella naapureiden ja kylänmiesten kanssa. Kuulet kohteesta tarinoita, joita opaskirjat eivät kerro. Löydät sen viihtyisän vakkarikahvilasi, bongaat paikallisista herkuista omat suosikkisi ja alat päästä jyvälle alueen elämänmenosta ja solmit ehkä ystävyyssuhteita. Näin viivähtäminen kohteessa pidempään luo myös osallisuuden tunnetta sekä lisää siten viihtyvyyttä.
Harva matkakohde avautuu muutamissa päivissä. Voi olla, että vielä viikkojen ja kuukausien, ehkä vuosien jälkeen löydät uusia asioita ja tasoja kohteesta. Kun ei ole kiirettä eikä tiukkaa aikataulua, voit kaikessa rauhassa pysähtyä ja jumittua juuri niiden asioiden äärelle, jotka kunakin päivänä tuntuvat tärkeille. Alat ehkä huomata uusia yksityiskohtia ja puolia niin ympäristöstäsi kuin itsestäsikin. Hidas matkustaminen onkin usein matkustamista myös omaan itseen.
Tiettyjen rutiinien löytyminen matkalla maadoittaa ja rentouttaa. Syvällisempi kokemus ja kiinnittyminen yhteen kohteeseen pidemmäksi aikaa on näin ollen usein parempi kuin hutaisten raapaista kymmenen kohteen pintaa. ”Paljon vähästä” on lopulta tyydyttävämpi vaihtoehto kuin ”vähän paljosta”. Niin kuin elämässä muutenkin. Tämä ei tarkoita, että aina pitäisi matkustaa samaan paikkaan, mutta palaaminen mukaviin kohteisiin mahdollistaa sen, että ottaa jonkun uuden puolen kohteesta haltuun, eikä tarvitse stressata, jos ei ehdi kaikkea yhdellä visiitillä.
3. Taloudellisesti palkitsevaa
Hidas matkustaminen on taloudellisesti viisainta, koska se mahdollistaa monenlaisten säästöjen hankkimisen. Jos aikaa on enemmän kuin rahaa, hidas matkustelu on luonnollinen valinta.
Taloudellista hyötyä saat, jos maltat matkustaa ajan kanssa käyttäen busseja, junia tai kimppakyytejä liikkumiseen. Tai lentomatkan jälkeen asetut sitten kohteeseen, jossa voit mahdollisimman paljon liikkua jalkaisin, polkupyörällä tai julkisilla kulkuneuvoilla. Yöjuna on usein edukkaampi ja järkevämpi vaihtoehto kuin päivälento.
Kun olet yhdessä kohteessa pidempiä aikoja, saat hankittua myös majoitukset edullisempaan hintaan. Monet majatalot antavat alennuksia yli viikon mittaisista jaksoista. Airbnb:stä vuokratessa hyödyt viikko- ja kuukausialennuksista.
Yksityisen huoneiston vuokraaminen kuukausivuokralla on muutoinkin usein paras ja edullisin vaihtoehto. Kun majoitut hotellin sijaan huoneistossa, jossa on ruuanlaittomahdollisuus, voit kokkailla myös kämpillä, eikä tarvitse aina lähteä ulos syömään. Tämä on paitsi edullinen usein myös terveellinen vaihtoehto. Ja jokatapauksessa ehdit todennäköisimmin löytää ne edullisimmat palvelut, kahvilat ja ravintolat, mitä pidempään kohteessa oleskelet.
Hidas matkustelu on ennen kaikkea mielentila.
4. Vaihtoehdot lisääntyvät kun vauhti hidastuu
Kun ei tarvitse kiireellä suorittaa matkaa, avautuu erilaisia vaihtoehtoja elää ja asua matkakohteessa. Majoitusmahdollisuudet monipuolistuvat, kun voit tosiaan vuokrata paikalliselta huoneen tai huoneiston.
Voit harkita myös talo- ja lemmikkivahtina toimimista, jolloin saat asua jonkun paikallisen kotona ja vastineeksi ilmaisesta asumisesta pidät huolta omistajan lemmikeistä, kenties puutarhasta. Aivan erinomainen diili, jossa pääsee aistimaan paikallista elämäntyyliä. Mitä pidempään voit olla matkalla, sitä enemmän voit hyödyntää näitä vertais- ja jakamistalouden tai muun paikallistuntemuksen avaamia mahdollisuuksia.
Voit myös heittäytyä paremmin hetkeen, jos et ole ohjelmoinut matkapäiviä täyteen. Voi olla, että sinulle avautuu mahdollisuus uusiin kokemuksiin joko paikallisten tuttavuuksien tai toisten reissaajien kanssa. Tällaiset spontaanit aktiviteetit tai reissut saattavat sotkea jämptisti excelille laaditun matkasuunnitelman, mutta voivat tarjota ihan huikeita kokemuksia, jos olet liikkeellä väljemmällä ohjelmalla ja joustavalla mielellä.
Suunnitelmien etukäteen lukitsemisen haittana on juuri se, että ne estävät heittäytymistä, seikkailuja ja suunnan muuttamista tilanteen ja tuntemusten mukaan. Kannattaa siis pitää matkaohjelmaansa avoinna sikäli, kun se vain on mahdollista.
5. Ekologisuus
Hidas matkustustyyli on usein myös ympäristölle armollisempi, vaikka matkustelu toki aina ympäristöä kuormittaakin. Vaikka joutuisikin matkakohteeseensa lentämään, voi sitten paikanpäällä keskittyä ekologisempaan liikkumiseen ja elämäntyyliin. Lennot voi toki joissain tapauksissa korvata junamatkoilla, busseilla, laivoilla jne. Paikalliseen tyyliin eläminen ja majoittuminen muualla kuin hotelleissa vähentää usein niinikään ympäristön kuormitusta. Lakanoita ja pyyhkeitä ei tarvitse pestä ja vaihtaa joka toinen päivä, eikä tuhlata yksittäispakattuja kertakäyttötuotteita.
***
Hitaassa matkustelussa on siis paljon hyviä ja nautinnollisia puolia. Eikä sen suuntaan siirtyminen tarkoita, etteikö voisi lainkaan tehdä turistijuttuja tai käydä katsomassa nähtävyyksiä. Ei tietenkään. Kyse on pikemminkin tasapainoon pyrkimisestä. Ja pointti on siinä, ettei ota stressiä siitä, mitä kaikkea matkalla pitää tai kuuluu ehtiä tekemään.
Oman itsen kuuntelu ja siitä käsin toimiminen viitoittaa parhaiten tietä antoisiin matkakokemuksiin, jotka eivät uuvuta liikaa. Itselle sopivan tahdin ja reissutyylin tietoinen etsiminen voi avata tietä uudenlaisiin, ehkä syvällisempiin reissukokemuksiin ja entistä rentouttavampiin matkoihin, joilta ei palata aivan nääntyneenä. Hidas matkustelu on ennen kaikkea mielentila. Se on avointa ja joustavaa olemista matkalla.
Itse olen vuosien mittaan oppinut ja siirtynyt vähitellen hitaamman ja ohjelmoimattomamman matkustelun suuntaan. En koe enää huonoa omaatuntoa ja ahdistusta, jos en poimi suorituspisteitä joka nähtävyydestä. Sijoittelen näkemisiä ja tekemisiä sopivasti sinne tänne, fiiliksen ja taloustilanteen mukaan, turhia stressailematta. Monesti jo pelkkä ympäristön katselu ja raukeat pitkän kaavan kahvitteluhetket riittävät aktiviteetiksi. Pääasia, ettei ole kiire. Kiireettömyys onkin hitaan matkailun tärkeimpiä luksus-elementtejä ja siitä kannattaa nauttia.
(Koska kyseessä on vallankumous, kirjoitan miten huvittaa enkä pitäydy kolumnimuodossa.)
Radikaaleinta mitä hyvinvointisi eteen koskaan voit tehdä on rakastaa itseäsi mistään riippumatta.
Meillä on totaalinen oikeus rakastaa itseämme juuri tällaisena. Meillä on oikeus olla jaarittelematta niiden puoliemme kanssa, jotka ovat vakuuttuneita vähäisyydestämme. Meillä on oikeus olla pitämättä haasteita ja heikkouksiamme todisteena itseämme vastaan.
Ytimesi on rakkaus/jumaluus/tietoisuus/miksi ikinä sitä haluatkin nimittää.
Ydintäsi ei kiinnosta, miten paljon dokaat, vedät röökiä, lihot, laihdut, sekoilet, ihmettelet, nautit ja iloitset. Ytimesi rakkaus on sinua varten aina valmiina: se hyväksyy sinut tällaisena kuin olet nyt.
Tämä konsepti on egollemme haastava. Egolla ja mielellä on ajatuksia siitä, mitä ”hyvä”, ”henkinen” tai ”rakkaudellinen” ihminen tekee tai ei tee, on tai ei ole. Näiden määritelmien ja uskomusten vuoksi meidän on usein vaikeaa hyväksyä itseämme tässä ja nyt. Luulemme, että rakkaudella on ehtoja ja että meidän täytyy olla enemmän, vähemmän tai muuta.
Rakkaus on egoamme suurempaa eikä ajattele kuten egomme. Se ei ajattele – se vain on. Ilman agendaa tai ehtoja.
Rakkaus rakastaa meitä sotkussamme, ihanuudessamme ja kaikkeudessamme.
Itsensä rakastamisessa on kyse siitä, että olemme valmiita päästämään irti niistä ehdoista, uskomuksista ja määritelmistä joita meillä on liittyen itsemme rakastamiseen.
Aikuisella ihmisellä on valta ja vapaus päättää siitä, millainen suhde itseen on.
Siispä:
Kuinka kauan aiot odottaa lupaa rakastaa itseäsi (niiltä jotka eivät sitä tähänkään mennessä ole antaneet)?
Ja:
Miten valmiiksi sinun pitää tulla, jotta voit olla paras ystäväsi?
Sinun ei tarvitse muuttua.
Sinusta ei tarvitse tulla jonkin mentaalikonseptin mukaista ihanneihmistä. Rakastaminen tarkoittaa, että saat olla sellainen kuin olet. Silloinkin, kun sinulla on paha olla, ytimesi on valmis kannattelemaan sinua. Riippumatta siitä, miten paljon sinulla on uskomuksia siitä oletko rakkauden arvoinen vai et.
Rakkaus ei välitä uskomuksistasi.
Kun luulet olevasi vähemmän kuin rakkauden arvoinen, olet kohdakkain jonkin itseäsi vähättelevän uskomuksen kanssa. Et tarvitse mitään vipstaakkeleita näiden uskomusten kohtaamiseen tai muuttamiseen. Voit kysyä: hyväksynkö tämän tuomitsevan puolen tai ajatuksen itsessäni? Se on rakkauden teko.
Itsensä hyväksyminen on suorin tie eheytymiseen.
Kun meillä on tarve työstää itseämme, olemme kohdakkain sen kanssa, ettemme hyväksy jotakin itsessämme. Joskus tarvitsemme prosessin havaitaksemme, että voimme olla ok sen kanssa mitä vastustimme.
Mitä enemmän hyväksymme itseämme, sitä voimallisemmin kaikki sellainen mikä estää meitä rakastamasta itseämme nousee esiin. Koska sisällämme on hyväksyntää, kaikki se mikä ei ole tullut hyväksytyksi saa turvaa tulla näkyviin. Meidän ei tarvitse päästä eroon demoneistamme tai ratkaista sisäisiä taisteluitamme: voimme rakastaa itseämme niiden läsnäollessa. Se on täysin mahdollista.
Mitään ei tarvitse ratkaista.
Kuulin eräältä psykologilta, että moni tavoittelee terapian kautta parempaa itsetuntoa. Sitä, että olisi niin sanotusti enemmän munaa elämän edessä. Silloin suoritetaan: pyritään johonkin sen sijaan että oltaisiin myötätuntoisesti sen kanssa mitä tässä jo on.
Rakkaus ei synny egomme kautta prosessoinnin tuloksena. Se on sydämessämme valmiina – voimme valita antautua sille mistään riippumatta. Hyväksyminen johtaa transformaatioon, ei passiivisuuteen. Voimamme kumpuaa myötätunnosta, ei hallinnasta.
Itseäsi rakastaminen kaikkinesi ei ole itsekästä, se on rakastavinta mitä voit toisille tehdä.
Omalla esimerkilläsi osoitat, että toisetkin saavat hyväksyä itsensä sellaisina kuin ovat. Oman voimansa löytää vain itsensä kanssa syvästi olemalla. Et siis tarvitse sitä, että maailma tai kukaan muuttuu sellaiseksi, että sinun on hyvä olla.
Mikaela Soldan on New Yorkissa asuva joogaopettaja. Hän kirjoittaa hyvinvoinnista ja New Yorkin kuulumisista. Mikaelan Suomessa opettamat joogatunnit näet www.ishtayoga.fi -sivulta. Instagramissa voit seurata @mikaelasol.
Vasta kunnolla asetuttuani New Yorkiin ymmärsin sen, mistä olin vain kuullut tarinoita: elämän tahti täällä on todella kova. Ihmiset ovat jatkuvasti fyysisen ja psyykkisen kestävyyden rajoilla ja ehkä kaikkien kuormittavin tekijä on epävarmuus. Koska elämä on jatkuvassa muutoksessa, ei mikään tunnu varmalta ja pysyvältä. Viime hetken muutoksia tulee koko ajan, koska miljoonakaupungissa mihinkään ei voi luottaa.
Liikenne takkuilee, julkkis on pysäyttänyt liikenteen usean korttelin matkalta, jossain on taas sattunut jotakin ja hälytysajoneuvoja on kaikkialla, kahvilassa, johon olit sopinut palaverin, onkin kadulle saakka ulottuva jono, uutta vuokra-asuntoa voi alkaa etsiä vasta muutama viikko ennen vuokrasopimuksen loppumista, lapsenvahtisi on estynyt tulemasta ja joudut perumaan koko päivän menot… Lista on loputon.
Miten ihmiset sitten pysyvät hengissä ja järjissään tällaisessa menossa ja melskeessä? Tässä muutama New Yorkissa opittu elämänohje, jotka pätevät myös New Yorkin ulkopuolella.
1. On pakko oppia joustavaksi.
Mihinkään suunnitelmaan ei voi takertua, koska se voi muuttua monta kertaa ja lopulta peruuntua kokonaan. On pakko hyväksyä, että kukaan ei ole korvaamaton, ja että sinä et ole pysäkkien väliin juuttuneessa metrossa ainut, jolla on kiire töihin, etkä varsinkaan ainut, jolla ei ole puhelimessa kenttää, jotta myöhästymisestä voisi ilmoittaa jollekin. Koska jatkuvassa stressissä eläminen on terveydelle haitallista, stressitekijöitä täytyy oppia valikoimaan ja karsia kaikkein pienimmät listalta kokonaan. Mitä nopeammin opit unohtamaan pieleen menneet suunnitelmat, sen onnellisempaa elämästäsi teet.
2. Sinun tapasi elää ei ole ainut oikea.
Erilaisille ihmisille ja asuinympäristöille altistuminen opettaa asioita, joita ei olisi aiemmin tullut ajatelleeksikaan. Olemme kaikki outoine tapoinemme yhdessä tässä metropolissa, eikä paheksuntaa voi oikein harrastaa, koska muuten sille ei tulisi loppua ollenkaan. Maailmankuva laajenee erilaisuuden kokemisen seurauksena. Kun itse elät itsellesi rehellisenä, muiden ihmisten valintojen arvosteleminen menettää merkityksensä ja opit olemaan kiinnostunut oman elämäsi suunnasta, unelmista ja tavoitteista.
3. Vertailu on kärsimyksen ydin.
Monesti suomalaisen silmät avautuvat kotimaan hienouksille vasta ulkomaille muutettaessa: on monta asiaa, jotka Suomessa hoidetaan huomaamatta todella hyvin. Toisaalta on myös asioita, joita ulkomailta ei saa vietyä Suomeen. Aluksi uutta maata vertaa helposti kotimaahansa, mikä saattaa auttaa ymmärtämään ja arvostamaan monia itsestään selvänä pidettyjä asioita. Mutta terveydenhuollon kritisoiminen ulkomailla ei tuo takaisin tuttua lähiterveydenhoitajaa eikä työmatkat taianomaisesti lyhene niiden pituutta kiroamalla. Tietenkään mikään ei koskaan muutu, jos emme kyseenalaista sen toimivuutta. Kaikkia asioita ei kuitenkaan ole mahdollista muuttaa, ainakaan lyhyellä aikavälillä omin hartiavoimin.
Päätät siis itse, millaisen todellisuuden itsellesi luot joko hyväksymällä tai vastustamalla kohtaamiasi asioita.
4. Valitset itse näkökulmasi.
Elinpiirin laajentaminen kotimaan rajojen ulkopuolelle turismin tai asumisen myötä tarkoittaa, että jossain on aina jotain ikävöitävää; oli se sitten ystävä, perheenjäsen, instituutio tai Fazerin sininen. Nämäkin asiat voi käsittää joko puutoksina tai sitten rikkautena. Kuten sanonta kuuluu: eikö olekin mahtavaa, että elämässä on jotain, joka tekee luopumisesta niin vaikeaa?
Jokainen suomalainen tietää, keitä muumit ovat. Kaikki eivät kuitenkaan välttämättä tiedä, kuinka paljon niiltä voi oppia.
1. On kohteliasta toivottaa tervetulleeksi se ken taloosi vain sattuu astumaan.
2. Joskus jopa se oudoin tuttavuus saattaa olla suureksi avuksi.
3. Seikkailu tulee aloittaa yöaikaan.
4. Niitä, jotka pitävät talot lämpimänä ja vatsat täysinä, tulisi juhlia sankareina.
5. Kohtele salaperäisiä paketteja suurella huolenpidolla, et koskaan tiedä mitä ne voivat sisältää.
6. Sinun ei tarvitse tietää jonkin olevan totta uskoaksesi siihen.
7. Toisinaan itku on juuri mitä tarvitaan kasvamiseen.
8. Toisinaan lohdutukseksi tarvitaan vain muistutus läsnäolosta.
9. Toisinaan tarvitaan hiljaisuutta eikä se tarkoita että mikään olisi vialla.
10. Ne jotka rakastavat sinua, eivät välitä vaikka olisit hieman kömpelö.
11. Sopeutuminen joukkoon ei ole tärkeintä.
12. Yö voi olla pelottava tai taianomainen riippuen seurasta.
13. On yhtä tärkeää osata olla yksin kuin tulla toimeen muiden kanssa.
14. Joskus pieni salaperäisyys on lohduttavampaa kuin kaikkien vastausten tietäminen.
15. Elämän ala- ja ylämäet ovat osa olemista.
16. Jos Pikku Myy pystyy siihen, pystyt sinäkin.
17. Kaikki tarvitsevat lämpöä ja valoa, jopa Mörkö.
18. Vapauden ja velvollisuuden välille on löydettävä tasapaino.
19. Jokainen haluaa kuulla hyvän tarinan aina välillä.
20. Niin kauan kun on luontoa, ei sinulla pitäisi koskaan olla tylsää.
21. Koti on ystäviä ei tavaroita.
22. Keräilijänä on paljon hauskempaa kuin omistajana.
23. Jokaisella on oikeus olla joskus vihainen, olivat he kuinka pieniä tahansa.
24. Useimmat loput ovat myös alkuja.
25. Surullisimmatkaan asiat eivät ole niin surullisia, kun suhtautuu niihin oikein.
26. Suurimmaksi osaksi maailma on kerrassaan ihmeellinen.
27. Suunnitelmiesi ei tarvitse olla epätavallisia tehdäkseen sinusta tavattoman onnellisen.
