Monista on haastavaa hyväksyä se ajatus, että olisi riittävä juuri nyt. On helpompaa kritisoida, vertailla ja tavoitella jotain muuta, kuin ymmärtää, että on omana itsenään jo tarpeeksi. Televisio, pop-kulttuuri ja ympäröivät ihmiset ohjaavat helposti ajatuksiasi siitä, kuka sinun pitäisi olla. Jos olet koko elämäsi ajan katsonut itseäsi ulkopuolelta ja muovautunut erilaisiin muotteihin, tämä tapa on ymmärrettävästi vaikea muuttaa.
Olet myötätuntoisempi toisia kohtaan, kuin mitä olet itsellesi. Olisiko jo aika hyväksyä itsesi niin kuin hyväksyt ystäväsi? Tässä useammasta eri artikkelista kerätyt osuvimmat ajatukset vastaukseksi kysymykseen ”miksi sinun kannattaa uskoa olevasi riittävä”:
1. Mikään saavutus ei vakuuta sinua
Täydellisyys on harha. Jos et nyt voi ajatella riittäväsi, et voi tavoitteesi saavutettuasikaan.
2. On kuluttavaa yrittää olla sitä, mitä kuvittelet muiden haluavan sinun olevan
Mistä edes tiedät, mitä muut haluavat? Etsit kuin addikti toisten ihmisten hyväksyntää ja lupaa, vihjeitä ja ohjausta siitä, kuinka olla. Mitä enemmän puhut suoraan sydämestäsi ja rakastat niitä ominaisuuksia, jotka tekevät sinusta sinut, sitä helpommin voit olla oma itsesi ja omistautua kehittymään omana itsenäsi.
3. Olet ainoa sinä
Sinussa on jotain, mikä erottaa sinut kaikista muista ihmisistä ja tekee sinusta yksilöllisen. Huomaa se, ja rakasta sitä. Kun olet oma aito itsesi ja lopetat muiden odotusten perässä juoksemisen, maailma tulee sinun luoksesi.
4. Olet oppinut elämästäsi – ja opit edelleen
Olet selvinnyt elämän haasteista, rakastanut, pelännyt, unelmoinut. Olet tehnyt virheitä ja niiden myötä kasvanut lisää. Aina on uutta opittavaa, näe se lahjana. Itse asiassa löydät itsesi vain olemalla ensin vähän eksyksissä.
5. Toiset päivät ovat vaikeampia kuin toiset
Muiden mielipiteet, ulkopuoliset vertailut ja omat negatiiviset ajatuksesi voivat aika ajoin ajaa sinut kyseenalaistamaan arvosi. Toisinaan saatat lähes hukkua pahoinvointiisi, mutta muistuta itseäsi: kyllä se hyväkin päivä vielä koittaa.
6. Et ole yksin; monet muutkin etsivät oman elämänsä ohjekirjaa
Kuvittelet helposti, että muut ihmiset ”osaavat olla oikeanlaisia” samalla kun itse etsit paikkaasi maailmassa. Saattaisit yllättyä jos tietäisit, kuinka moni ajattelee itsestään niin kuin sinä ajattelet sinusta.
7. Kun sinä tiedät olevasi riittävä, kukaan ei voi kieltää sitä
Sinä riität sellaisena kuin olet. Älä epäile sitä. Sinuun ei tarvitse lisätä mitään, mutta voit vapaasti kasvaa omana itsenäsi.
Kyllä elämä on joskus ihmeellinen. Olin eräänä aamuvarhaisena matkalla opetustöihini ja nuori tyttö avasi minulle ulko-oven. Vastasin ’kiitos’ ja koin jotain, mitä en koskaan sitä ennen. Tunsin, miten sanasta lähti liikkeelle jotain. Energiaksi sitä tässä kutsun, koska en paremmin osuvaa sanaa osaa ilmiölle nimetä. Kokemus oli hyvin voimallinen ja puhutteleva.
Minua on jo pitkään kiehtonut ajatus siitä, miten hiekanjyvän liikahtaessa Saharassa koko maailmankaikkeudessa liikahtaa jotain. Kun perhonen levittää siipensä, tapahtuu sama ilmiö. Sanoilla ja teoilla on ihan oikeasti vaikutusta siitä huolimatta, ovatko ne pieniksi tai isoiksi tulkittuja.
Ihminen voi toteuttaa elämäntehtäväänsä pienissä hetkissä. Tehtävän ei tarvitse olla julkinen tai yleisesti tunnustettu, se voi olla pienempää tai lähes näkymätöntä. Jäin tuon arkiaamun kokemuksen jälkeen tunnustelemaan, mitä kaikkea sanoillani ja teoillani laitan liikkeelle.
Mieti, millaista energiaa vaikkapa kirosanat laittavat eteenpäin. Tai varjo jonka langettaa toisen päälle. Mitä jos mikään täällä ei ole merkityksetöntä? Mitä jos viha ja katkeruus ihan oikeasti kulkeutuvat sen luokse, jota kohtaan tuollaisia tunteita tuntee?
Miten paljon sanoilla voikaan satuttaa. Minua puhuttelee kaikenlainen kritiikki, jota lausutaan siellä ja täällä aika vastuuttomasti. Sillä voi saada paljon pahaa aikaan; pahaa mieltä, pelkoa, itsetunnon laskua ja muuta murhemieltä ja vaikeaa olotilaa. Oma ”oikeutetun” kritiikin voi ehkä joskus jättää myös lausumatta ja korvata sen myötätuntoisella suhtautumisella. Ikäviä sanoja heitellään lähisuhteissa aika huolimattomasti. Ääliö- ja idioottikommentit kyllä iskeytyvät suoraan ytimeen.
Yksi sana voi olla kuin rukous. Maailman kauneimpia sanoja ovat mielestäni esimerkiksi rakkaus, kiitollisuus, kiitos, siunaus, rauha, hyvyys, anteeksianto ja ilo. Samoin kuin varjo myös rakkaus kulkeutuu kohteeseensa. Kun näet huonosti voivan ihmisen, kerjäläisen kadulla tai pillit päällä olevan ambulanssin, voitko mielessäsi lausua yhden siunaavan sanan? Tai antaa toiselle lahjan sanomalla jotain kaunista, vaikka vain sen yhden sanan?
Erityisherkkyydestä puhutaan nykyään paljon, mutta sen tunnistaminen ei välttämättä ole helppoa. Kuten mikä tahansa ominaisuus, erityisherkkyys on jatkumo – ihmisellä ei ehkä ole kaikkia ominaisuuteen liitettäviä piirteitä, ainakaan niin, että ne näkyisivät ulospäin.
Ihminen on myös voinut rakentaa niin valtavat suojamuurit ja selviytymismekanismit herkkyytensä ympärille, ettei tunnista itsekään, mitä näiden alla piilee. Näin kävi minulla. Ehdin elää 34 vuoden ikään ennen kuin ymmärsin, että minulla on hyvin herkkä hermosto.
Oivallus avasi silmäni monen elämäntarinani palasen osalta: miksi lapsena sairastelin niin paljon, etten selvinnyt päivähoidossa ja minulle piti ottaa kotihoitaja. Miksi vietin lapsena paljon aikaa mielikuvitukseni ja tarinoiden parissa päässäni. Miksi teini-iässä rakensin ihan fyysisen ”panssarin” itselleni salitreenillä. Miksi koin niin henkilökohtaisesti ympärillä olevien ihmisten tunteet ja tunsin olevani vastuussa perheenjäsenteni hyvinvoinnista.
Erityisherkkyys avautui minulle vasta, kun sisäisen työn kautta aloin purkaa ja laskea alas ympärilläni olevia suojakuoria ja kerrostumia. Kun aloin lähestyä kohti todellista itseäni ja sisimpääni. Tajusin olevani erityisherkkä, joka oli käyttänyt supersuorittamista herkkyytensä naamiona ja pakopaikkana. Joka oli hävennyt herkkyyttään niin paljon, että yritti täysin tukahduttaa sen.
Olin onnistunut piilottamaan herkkyyteni jopa itseltäni ja rakentanut panssarin sen päälle.
Suojamuurien kaaduttua ja erityisherkkyyden tultua esiin olen oppinut uusia asioita itsestäni ja opetellut elämään niiden kanssa. Tunne on kuin olisi yli kolmekymppisenä saanut uuden perheenjäsenen, jonka oikkujen ja vahvuuksien kanssa pitää opetella elämään.
Vuoden aikana olen oppinut seuraavat kolme asiaa:
1) Erityisherkän on pakko latautua yksinäisyydessä ja levätä tarpeeksi
Tämä oppi on tullut kantapään kautta. Kuinka monta kertaa olen ajanut itseni pisteeseen, jossa ”systeemi tilttaa” – tällöin tuntuu, että minun täytyy paeta ihmisjoukkoja ja liikoja sosiaalisia tilanteita tai muutun itkeväksi läjäksi. Välillä se saattaa tapahtua juhlissa, jolloin on yksinkertaisesti pakko lähteä kotiin, välillä viikon loppua kohti, jolloin on peruutettava sovittuja menoja.
Jos erityisherkällä on ollut liikaa sosiaalisia tilanteita päivän tai viikon aikana, on fyysinen pakko vetäytyä hiljaisuuteen, yksinäisyyteen tai sellaisten ihmisten pariin, jotka eivät vie sinulta tippaakaan energiaa.
Itselleni on ollut iso työ hyväksyä, miten paljon unta ja lepoa tarvitsen tai etten ehkä enää suoriudu yhtä tehokkaasti isosta määrästä asioita. Ei ole helppoa olla helposti innostuva ja tekeväinen luonne erityisherkän keho-mieli-systeemin rajoituksilla.
2) Erityisherkälle tunteet ovat siunaus ja vitsaus
Kun olen surullinen, saatan ihmetellä, voiko ihmiskeho edes tuottaa näin paljon suolavettä. Kun innostun kunnolla, rintakehä meinaa räjähtää ulos. Kun ihastun, päässä suhisee ja huimaa.
Yksi isoimmista opettelun paikoista erityisherkkyyteni kanssa on ollut tunteitteni kanssa toimeen tuleminen. Varsinkin kun tämänhetkisten tunteiden lisäksi esiin ovat vyöryneet vuosien tukahdetut, kuoren alle pakatut tunteet.
Kaikki tunteiden käsittelytyökalut ovat todella tulleet käyttöön eivätkä edes riittäneet. On ollut pakko opetella näyttämään tunteita tilanteessa kuin tilanteensa ja ottamaan tukea vastaan.
Toisaalta herkän tunnemaailman kanssa elämä ei käy ainakaan tylsäksi, josta tullaan viimeiseen kohtaan..
3) Erityisherkkyys tuo elämään valtavasti värejä
Vaikka välillä kiroan herkkyyteni alimpaan koloon, en todellisuudessa vaihtaisi sitä mihinkään. Sydämeni riemuitsee, kun olen vihdoin ymmärtänyt ja hyväksynyt sen, kuka olen. Se tietää tulleensa kotiin.
Erityisherkkänä en tarvitse viihtyäkseni extreme-lajeja. Saan jo pelkästä hengittämisestä tai meren tuijottamisesta viihdykettä pitkäksi aikaa. Jokaisessa hetkessä on niin paljon aistittavaa ja mielikuvituksellani voin miettiä asioita loputtomiin. Erityisherkkyyden plussiin kuuluvat herkkä intuitio ja aistimiskyky, joiden kanssa leikitellessä aika kuluu hujauksessa. Ne auttavat myös myös visioimaan tulevaa ja avaamaan kanavan omaan luovuuteen.
Herkkyys on valtava lahja, josta kiitän joka päivä. Se tekee minusta vahvemman. Suojakuorilleni yritän jättää lopulliset hyvästit kiitoksen kera. Kuoret auttoivat sitä pientä tyttöä selviämään, joka ei ymmärtänyt herkkyyttään. Enää en niitä tarvitse.
Luin jokin aika sitten tutkimuksesta, jossa seurattiin ryhmää ihmisiä, joita oli ohjeistettu pitämään päivittäistä kiitollisuuspäiväkirjaa. Joukossa oli ihmisiä joilla oli mm. unihäiriöitä, masennusta, ahdistuneisuutta ja kipuja. Vertailuryhmän jäsenet eivät pitäneet minkäänlaista kirjaa kiitollisuudenaiheistaan.
Tutkimuksen tulokset kertoivat kiitollisuuden parantavasta voimasta: kiitollisuuspäiväkirjaa pitäneet alkoivat nukkua paremmin, masennus ja ahdistuneisuus lieveni tai hävisi kokonaan, energia lisääntyi, ruokahalu normalisoitui, kivut lievenivät tai katosivat ja koehenkilöt alkoivat liikkua aikaisempaa enemmän. (Emmons & McCullough, 2003)
Miksi näin?
Vaikutusten syyksi paljastui se, että kiitollisuudentunne aktivoi aivojen hypotalamusta, joka säätelee mm. unta, janon tunnetta ja ruokahalua, sekä vaikuttaa aineenvaihduntaan ja stressitasoihin. Toinen vaikuttava tekijä oli lisääntynyt dopamiinin eritys.
Dopamiini on ns. hyvän olon välittäjäaine, joka on osa elimistömme palkkiojärjestelmää. Se on myös aktivoiva välittäjäaine, joka saa tekemään lisää sitä, mikä on saanut hyvänolon tunteen aikaiseksi. Kun siis tunnet kiitollisuutta, aivot välittävät dopamiinia. Se tuntuu hyvältä ja saa sinut tekemään lisää samaa.
Kaiken lisäksi aivomme on viritetty niin, että ne eivät kovin helposti pysty keskittymään negatiivisiin ja positiivisiin ärsykkeisiin yhtä aikaa. Kun syötät mielellesi kiitollisuuden ajatuksia, sisäänrakennettu mekanismi saa aivosi hakemaan lisää asioita, joista iloita ja olla kiitollinen. Positiivinen kierre on syntynyt!
Mitä jos ei kerta kaikkiaan huvita olla kiitollinen?
Kiitollisuutta on helppo tuntea silloin kun kaikki menee hyvin, mutta mikä avuksi silloin kun mieli on maassa? Juju on siinä, ettei yritä harpata tunneasteikolla liian suurta askelta ylöspäin kerralla.
Tehokas metodi on hakea pientä askelta parempaan sen sijaan, että yrittäisi väkisin olla onnellinen. Jos olo on täysin masentunut, askel parempaan oloon voi olla esimerkiksi suuttumus. Suuttumus lisää toimintakykyä ja saa meidät irti passiivisesta olotilasta.
Seuraava askel suuttumuksesta parempaan suuntaan voi olla vaikkapa levottomuus. Levottomuus usuttaa meitä toimintaan, tekemään jotain asioille. Kun toimimme – teemme edes jotakin myönteistä – voimme kokea tyytyväisyyttä itseemme ja olemme jo vahvasti plussan puolella.
Hankalia tunteita ei aina voi ilmaista heti ja missä tahansa, mutta niitä ei kannata painaa villaisella loputtomiin. Tukahdutettu tunne ei katoa minnekään.
Tunteella on aina jokin viesti, jota kannattaa kuunnella. Se voi viestiä esimerkiksi tärkeästä muutoksen tarpeesta. Kun tunteen on tunnistanut ja tunnustanut, on mahdollista luotsata itseään parempaan olotilaan.
Luonnossa liikkuminen, musiikki, inspiroiva kirja, palveluksen tekeminen toiselle tai juttutuokio ystävän kanssa ovat oivallisia keinoja parempaan oloon. Joskus kunnon itku on paras lääke. Kun olet saanut itsesi mukavampaan tunnetilaan, on helpompaa keskittyä kiitollisuuden aiheisiin.
Miten tuntea enemmän kiitollisuutta?
Kiitollisuutta voit lisätä esimerkiksi pitämällä kiitollisuuspäiväkirjaa, listaamalla joka ilta kaikki asiat, jotka menivät hyvin tai kiinnittämällä päivän mittaan tietoisesti huomiota onnistumisiin, asioihin joista pidät, ja joista olet kiitollinen.
Itse pyrin aloittamaan päiväni pienellä kiitollisuusmeditaatiolla: rentoutan itseni ja kiitän mielessäni kaikesta hyvästä elämässäni. Jos haluan tehdä itsestäni todellisen positiivisuusmagneetin, vellon kiitollisuudessa oikein urakalla.
Laitan lempimusiikkiani soimaan, kuvittelen avaavani sydämeni apposen auki, mietin unelmiani, ihania elämyksiä elämäni varrelta ja minulle rakkaita ihmisiä. Hetken päästä olen niin suuressa kiitollisuudentunteessa, että pala nousee kurkkuuni. Se saa aikaan hyvän olon hormonien vyöryn ja samalla immuunipuolustus vahvistuu.
Kiitollisuuden yksi ihanista puolista on se, että se avaa pikkuhiljaa sydämen näkemään kauneutta kaikkialla ja kaikissa ihmisissä.
Kirjoittaja Mervi Bergström on Englannissa asuva henkinen valmentaja, tunneterapeutti ja näkijä. Bergström on koulutukseltaan Bachelor of Arts (Hons), hypnoositerapeutti ja menneiden elämien regressiohoitaja.
1. Päivää seuraa aina yö ja päin vastoin
Valoa ei ole ilman pimeyttä. Valaistumiseen pyrkivä henkinen etsijä joutuu polullaan kohtaamaan yhden tai useamman epäilyjen värittämän jakson. Henkimaailma työntää etsijän oman mukavuusalueen ulkopuolelle, jossa on pakko kohdata egon rajoitteet. Laskeudumme pimeyteen kohdataksemme syvimmät pelkomme.
Pahanolomme hetkellä, meillä on kaksi vaihtoehtoa; pysyä egon rakentamassa vankilassa tai romuttaa se. Romuttaminen tarkoittaa luopumista siitä, mikä on tuttua ja turvallista. Kehitystä ei tapahdu, jos itsepintaisesti turvaudumme siihen, mitä meillä on ja siihen mitä me olemme.
Sielun pimeä yö on henkistä extremiä. Se on testi siihen miten osaamme luopua siitä, mikä ei ole meille tarkoitettu. Se on tukahdettujen tunteiden tuntemista ja oman todellisen itsen löytämistä. Mitä enemmän laitamme hanttiin, hangoittelemme, sitä kauemmin se kestää. Sielun pimeään yöhön ei oikeastaan ole muuta parannusta kuin sen läpikäyminen. Se sattuu. Tekee kipeää. Samalla se kuitenkin on puhdistavaa ja eheyttävää. Ja kun olet toisella puolella, kiität kokemuksestasi. Et ole enää se sama ihminen, joka tuohon yöhön astui. Olet totuudellisempi, ehyempi, avoimempi.
2. Et voi paeta itseäsi
Vastaukset löytyvät sinusta itsestäsi. Siksi sinun tulee kääntyä sisäänpäin. Tutustua sieluusi. Siihen kuka sinä ihan oikeasti olet. Minkälaisista palasista sinut on kokoon laitettu. Ovatko totuutesi omiasi vai oletko antanut muiden ihmisten sinulle antamien nimitysten tulla osaksi identiteettiäsi.
Voimme juosta ihmiseltä ihmiselle kysyen kysymyksiä ja etsien onnellisuutta, mutta vain sinä ja sielusi tietävät mikä on elämäsi tarkoitus. Ohjaus tulee aina, kun hiljennyt sitä pyytämään. Kysymään Isoja kysymyksiä. Lopettamaan etsimisen itsesi ulkopuolelta. Rauhoittumaan huomaamaan sinulle annetut merkit ja opastuksen.
Henkiopastasi ei annettu sinulle turhaan. Hän kulkee aina mukanasi vaikka et ehkä hänen läsnäoloaan huomaa. Oppaasi on kuin Samu Sirkka Pinokkion olkapäällä. Jatkuva seuralaisesi, joka kuiskii neuvoja korvaasi. Hiljenny ja kuuntele. Ole läsnä tässä hetkessä, jotta huomaat ne merkit, sen opastuksen, joka sinulle annetaan.
3. Hyväksy mitä on
Raadollisinta on oppia hyväksymään se mitä emme voi muuttaa. Auts! Kenen vika? Ketä voin syyttää siitä, että en ole onnellinen? Että elämä potkii päähän ja satuttaa? Minunko pitäisi vain hyväksyä? Antaa anteeksi? Olla vaan?
Juuri noin. Sinun tulee hyväksyä. Antaa anteeksi. Hiljentyä elämän vietäväksi. Hyväksy se mitä et voi muuttaa ja muuta se minkä voit muuttaa. Ole tarpeeksi viisas, jotta tiedät noiden kahden eron.
Elämässä välttämättä nousee eteen tilanteita, joissa emme voi tehdä mitään. Se miten suhtaudumme tuohon tilanteeseen, määrittelee sen miten energiaamme käytämme. Tuhlaammeko sen vitutukseen vai yritämmekö edes suunnata sen johonkin mielekkäämpään toimintaan. Parempaan ajatukseen. Uskoon ja toivoon siitä, että mikään ei kestä ikuisesti ja että yön jälkeen nousee aina uusi päivä. Että tämäkin on ohimenevää vaikka nyt tökkiikin ihan kunnolla.
4. Nouse yläpuolelle
Rise above! Englantilaisten rakastama sanonta sellaisissa tilanteissa, kun kysytään mielen hallintaa. Sitä tyypillistä englantilaista tiukkaa ylähuulta – stiff upper lip. Sitä, että meillä on mahdollisuus aina valita ne taistelut, jotka haluamme taistella. Taistelut kuten ajatukset ja tunteetkin ovat valittavissa. Ei meidän tarvitse mennä mukaan jokaiseen kahakkaan. Voimme katsella tilannetta, ajatusta, tunnetta sieltä yläpuolelta linnun perspektiivistä. Harjoittaa objektiivisuutta. Ja sitten aikuisen ymmärryksellä valita mitä teemme. Toimimmeko pelosta ärhäkkäinä egon ajamina vai rakkaudesta käsin ymmärtäen katsoa tilannetta laajemmin?
Valitse. Nouse yläpuolelle ja valitse mihin laitat ajatus- ja tunne-energiasi. Elämä on jatkuvaa valintaa. Joskus ja aika usein kannattaa nousta itsensä yläpuolelle ja katsoa itseään kuin muukalaista. Hiljentyä tarkkailemaan ajatuksiaan ja tunteitaan ja miettiä mistä ne nousevat.Kuka ja mikä niitä nostattaa?
5. Rakkaus lähtee omasta itsestä
Rakkaus puskee joka tuutista henkisten oppien kohdalla. Ihan kyllästymiseen asti. Koko ajan pitäisi vaan muistaa rakastaa ihan kaikkea ja kaikkia. Pitäisi rakastaa itseään ja pitäisi antaa anteeksi. Irtipäästää ja, ja, ja… sydämiä vaan ihan kaikille.
On helppo rakastaa ihmisiä, jotka ovat samaa mieltä kanssamme. On helppo rakastaa ihmisen kuvaa. Ihmisen raameja. Mutta miten löytää se ihmisen rakastettava sielu? Se todellinen ihminen, joka jokaisessa ihmisessä on jossain, vaikkakin hautautuneena moskan alle.
Oman moskan käsittely auttaa. Se, että käsittelee omat tunnelukot pois. Löytää omaan moskaan hautatuneen sielunsa. Ei se ole mikään ihmeparantuminen. Paremminkin luova prosessi, jossa lähtee retkelle tutustumaan itseensä ja siihen kuka ihan oikeasti on. Löytää itsensä. Vähän kuin uudelleensyntyminen. Karistaa turhat rojut ja jatkaa matkaa kevyempänä ja totuudellisempana ihmisenä.
Rakkaus on siten hyvin totuudellinen juttu. Ei ehkä koko maailmaa kerralla parantava asia, vaan vain yhden ihmisen sielun eheytyminen. Sillai paremmaksi sieluksi. Totuudelliseksi sieluksi. Rakkaudelliseksi ihmiseksi.
Sitten, kun on sinut itsensä kanssa, on helppo olla sinut maailman kanssa. Ei ressaa turhasta. Ei anna egon viedä. Katselee ja kuuntelee elämää ja muistaa nousta itsensä yläpuolelle.
6. Polku on jo itsessään valaistuminen
Tietoiseksi tuleminen on valossa olemista. Valaistuminen ei tapahdu sormia napsauttamalla. Se on prosessi ja jo itsessään kokemus, joka kannattaa käydä läpi.
Tietoinen itsensä etsiminen. Oman itsensä löytäminen. Moni kokee sen vaikeana. Olisi niin paljon helpompaa saapua valmiiseen niin, että itse ei tarvitse tehdä yhtään mitään.
Tuolle polulle kuuluvat sielun pimeät yöt, vaikeudet, hankaluudet, etsiminen, oppien oppiminen. Se on vaikeaa ja joskus hyvinkin turhauttavaakin. Mutta se on etuoikeus. Kaikki eivät tulla polulla vielä ole. Moni ei sille tässä elämässä koskaan pääse. Se, että sinä luet tätä kirjoitustani kertoo sen, että olet jo tuolla polulla. Suhdaudu polkuusi kunnioittaen. Ota vastaan kaikki se mitä sinulle annetaan. Kiitä siitä. Ei se ole rasite. Se on vain elämää ja tekee elämästä rikkaan. Kuka koskaan sanoi,että elämän pitäisi olla koko ajan auvoista? Miksi pitäisi? Jos et koskaan kokisi ylämäkeä, et osaisi arvostaa alamäen kevyttä menoa.
Polku itsessään on siten sama kuin valaistuminen. Se, että ymmärtää etsiä. Hakea uutta ymmärrystä. Kaivaa sielunsa esiin ja antaa sen lentää vapaata lentoaan.
Henkisessä kehityksessä ei ole oikotietä. Ei sellaista, että jotenkin ihmeen kautta ei tarvitsisi käydä läpi omia henkisiä oppejaan. Ne pitää kokea. Elää pois. Antaa niiden merkityksen vapauttaa sielu egon kahleista. Tulla vapaaksi. Löytää se oma tie, se oma polku, jota pitkin on hyvä kulkea. Hyvä elää itsensä näköistä elämää.
Mummoni kertoi usein tarinaa lapsuuteni joulusta, jossa joulupukki oli ajanut hieman humalassa ojaan (minulle toki kerrottiin että myöhästyi joulukiireiden takia) ja minä olin hyppinyt kuusen ympärillä hoilaten ”eihän ne surut suremalla lopu”. Joskus epäilen tarinassa esiintyvää omaa positiivista asennettani, sillä muistan odottaneeni lahjoja aina malttamattomana. Jotenkin tontut hoitivat asian myös tuona jouluna parhain päin.
Kyselin ystäviltä ja tuttavilta heidän lapsuuden joulumuistoista. Ensimmäinen vapautuksen sana vanhemmille tulee tässä: ihmiset näyttävät muistavan (tai haluavan muistaa) lapsuuden jouluista pääasiallisesti aina hyvän.
”Lapsuuden joulumuistot ovat yksinomaan harmonisen idyllisiä ja perinteisiä. Ties mitä siellä oikeasti tapahtui.”
Joulumuistoissa mainitaan erityisesti tunnelma, tuoksut, koristeet, värit, valot, ihmiset ja maut. Ja tietysti joulupukki. Lahjojen odotuksesta muistuu mieleen miten ”aikuiset tuntuivat haluavan syödä ikuisuuden.”
Omat lapseni ja myös kaikki ystävieni lapset ovat silti lähtökohtaisen kiinnostuneita lahjoista, niitä he toivovat ja odottavat. Aikuisella mielessä ovat myös ruoka, siivous, koristelut ja ”kuka, missä, keiden kanssa”-kysymykset, mutta kaiken tuon lisäksi joulun suuri lahjapeli on pohdinnan ja stressinaihe.
Vanhempana haluaisin opettaa lapsilleni kohtuullisuutta, mutta jouluna homma lähtee aina lapasesta. Jotenkin pelkään hurjasti lasteni pettyvän ja lopulta lahjoja on aivan liikaa. Haluaisin kerrankin hoitaa joulun niin, etten päätyisi päivittelemään niitä montaa säkillistä roskaa, jotka kerään lahjojen avaamisen jäljiltä.
Ajattelin, että muistonäkökulma voisi auttaa samojen lahjaongelmien kanssa painivia. Merkille pantavaa on, että kavereideni muistoissa (80ihmistä osallistui) harva mainitsi lahjapakettien sisällöistä yhtään mitään (ja kukaan ei muuten muistanut yhtään alle kouluikäisenä samaansa lahjaa).
Yhteenveto lahjoihin liittyvistä muistioista on seuraava:
Hyvät muistot:
se lahja, jota oli hartaasti toivonut ja sai
lautapeli, koska sitä pelattiin yhdessä
kirja, jota sai lukea heti ahmien
Ikävät muistot:
jos ei saanut yhtään lahjaa (Joku kertoi tällaisesta joulusta, kun äiti oli sairaalassa.)
jos sai aivan vääränlaisen lahjan (Kun olisi toivonut autoa ja sai nuken. Tai sai nuken, vaikka oli 12-vuotias esiteini.)
pikkusiskon itku, kun sitä ahdisti lahjojen paljous.
Nämä mielessä aion tehdä lahjaostoksia tänä vuonna. Aloitan jouluun valmistautumisen muistuttamalla itseäni joka päivä, ettei kukaan kaipaa kotiinsa joulustressaantunutta marttyyriäitiä, vähiten lapseni. Teemme joulun yhdessä ja kukin perheenjäsen saa kertoa toiveitaan joulunvietosta. Hitaan vanhemmuuden joulukalenteri vinkkaa päivittäin miten tässä voisi onnistua.
Minna Jaakkola
suunnittelija
Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry.
Millaisia kokemuksia Sinulla on joulusta? Käy jakamassa ajatuksesi HIDASTA ELÄMÄÄ -KESKUSTELUALUEELLA TÄÄLLÄ.
Olen ollut tosi jännittynyt. Heräilen yöllä siihen, että kehoni on jumissa ja hyvä kun saan happea. Aamulla pääni on vähän sekava, tarvitsen käynnistyäkseni venyttelyä tai hengittelyä ja energiani on matalalla.
Minulla on ulkoisesti näyttäen hyvä elämänvaihe menossa, koska saan tehdä sopivasti töitä, joita haluankin tehdä ja olen pääsemässä yli hankalasta suhteesta. Kehoni ei ole päässyt mukaan tähän hyvään vaiheeseen ja ilmentää vielä vanhoja tunnetilojani. Pystyn nyt näkemään, että vuosien aikana keräämäni jännitys liittyen töihini ja ihmissuhteisiini, on jättänyt jälkensä hermostooni ja hengitykseeni. Kun keho on jännittyneessä tilassa, se ylireagoi kaikkeen, ja panikointi ja itku on herkässä. Havahtuminen tuli vasta, kun olin niin huonovointinen ja sekava, että en enää pystynyt väittämään itselleni voivani hyvin.
Pohjimmiltaan on kysymys syvimpien turvallisuuden, luottamuksen ja nähdyksi tulemisen tunteiden puuttumisesta. Kuinka löysin turvallista tilaa itsestäni?
Kun keho on jumissa, paras tapa aloittaa on tylsältäkin kuulostava ikiaikainen hoitokeino, hengitykseen keskittyminen. Hengitystä pitää saada syvennettyä, vahvaksi ja eläväksi jännittyneiden keskivartalon lihasten muurin läpi.
Kun yritän rentoutua silmät kiinni ulos hengittäessä, tuntuu aivan kuin en sallisi itseni rentoutua, alavatsani ja niskani ovat aivan pinkeät. Olen päättänyt alitajuisesti pelätä rentoutumista ja pysyä tutummassa jännityksessä.
Olen myös ollut koukussa jännitystä ja innostusta tuottavaan jatkuvaan oravanpyörään, hengittänyt ahnaasti sisään, mutta unohtanut pikku hiljaa, miten päästää irti kaikesta ja rentoutua tyhjään tilaan. Nyt yritän opettaa kehoani uuteen olotilaan, josta käsin voin taas nauttia innostusta tuottavista asioistakin ylijännittymättä.
Keskityn kaikkeen, mikä rentouttaa, hengityshetkiin, kauratyynyihin ja piikkimattoon illalla, saunomiseen ja kuumiin teekupillisiin.
On myös pystyttävä elämään elämäänsä. Olen nyt vasta tajunnut, miten totta on, kun sanotaan, että masennuksesta ei pääse lepäämällä. On myös noustava sängystä, voimistuttava ja tehtävä asioita, vaikka ne ylläpitävät jännitystilaani. Samoissa tilanteissa, jotka ennen pitivät yllä jännitystilaani, yritän nyt pystyä mieleni ja hengitykseni avulla rentoutumaan, jotta hermostoni oppii uuden tavan reagoida ja olla.
Koko ajan on kyse turvan alkukantaisesta tunteesta, joka pitäisi pystyä tavoittamaan vastapainona sille, että ajoittain luonnostaan jännittyy, ja se on ok. Muuten yritämme koko ajan sinkoilla ja säntäillä jonnekin tavoittamatta sisäisen rauhan tunnetta. Kun tunnemme olevamme turvassa ja rakastettuja, voimme pudottautua vahvoina läsnäolon hetkeen ja päästää irti jännityksistä.
Koska meillä ei ole fysiologisia henkiinjäämishaasteita, turvallisuuden tunne syntyy pitkälti sosiaalisesti: nähdyksi tulemisen, hyväksynnän, myötätunnon ja rakkauden tunteiden kautta.
Minä olin huomaamattani kadottanut aitoa kontaktia ihmisiin ja hukannut kokonaan yhteyden turvalliseen ja luottavaiseen hengitystilaan, jossa kaikki kehoni lihakset rentoutuvat. Pelkäsin näyttää olevani minä ja millainen todella olen. Hengitin ja olin jatkuvasti pinnallisesti ja vuosien kuluessa se alkoi viedä kaikki voimani.
Nyt opettelen juurtumaan vahvasti ja turvallisesti kehooni, jotta voin ilmaista itseäni ilman jännitystä.
Silmistä näkee paljon. Ne ilmentävät sisäisiä tyhjyyden tai rakkauden tunteitamme, kun osaamme katsoa itseämme ja muita syvälle silmiin. Kun katson vanhoja valokuvia, näen pelkoa ja tyhjyyttä katseessani. Voin nähdä sen myös katsoessani itseäni peiliin. Kun itsestään on turvallinen olo, katse on myötätuntoinen. Silloin silmät ovat lempeät ja vastaanottavat myös toisille ihmisille.
Uhrin rooliin ja identiteettiin ajautuminen on hyvin kuluttavaa itselle ja kanssaihmisille. Silti uhrius on hyvin ymmärrettävä prosessi, jos olemme elämässämme kokeneet vaikeita, haavoittavia ja jopa traumaattisia kokemuksia.
Joskus saatamme saada uhrin identiteetin ja siihen liittyvät uskomukset perintönä vanhemmiltamme tai muusta sosiaalisesta piiristämme, jopa yhteiskuntamme malleista. Silti jokainen voi alkaa ottaa vastuuta omasta uhrina olemisestaan ja siitä, millaisia vaikutuksia tämä malli luo itselle ja ympäristölle, jossa elää.
Kun uskaltaa ottaa ensimmäisen askeleen omavastuisuudessa, se vapauttaa vähitellen, askel askeleelta, elämään omannäköistä elämää. Tämä matka ei välttämättä ole helppo. Matkalla on tärkeää asennoitua niin, että joka päivä olen sillä hetkellä paras versio itsestäni ja juuri tällä tavalla keskeneräisenä kuin nyt olen.
1. Tiedosta enemmän ja uudella tavalla
Pysähdy joka päivä omien ajatusten, totuuksien, tunteiden ja käyttäytymismallien äärelle. Katsele ja tarkastele niitä ikäänkuin ulkopuolisena, neutraalista näkökulmasta – mitä huomaat? Tutustu rauhassa kärsimystarinaasi, kirjoita sitä auki. Mitä asioita pidät totuutena elämässäsi? Ovatko ne todella sitä? Mitä tunteita koet pintatunteina? Vihaa, ärtymystä, katkeruutta? Mitä tunteita koet pinnan alla; pelkoa, surua, häpeää? Miten tämä kaikki saa sinut toimimaan ja reagoimaan?
2. Selvitä itsellesi, mikä tarve uhrina olemisen alta näyttäytyy
Uhrius syntyy, kun koemme elämässämme tilanteita, joihin meillä ei ole ollut hallintaa, olemme jääneet tilanteissa voimattomiksi ja avuttomiksi. Jos tarpeitamme ei ole nähty lapsena, alamme luoda uskomuksia siitä, ettemme ole tuen tai avun arvoisia, olemme ”kynnysmattoja”, emme voi vaikuttaa elämäämme, vaikka haluaisimmekin. Nämä lapsuudessa syntyneet uskomukset hallitsevat elämäämme niin kauan, kunnes tiedostamme ne ja alamme tehdä sisäistä työtä vapautuaksemme niistä. Joskus voi tässä vaiheessa tarvita terapeuttista työskentelyä.
3. Ota vastuu omista ajatuksistasi, tunteistasi ja toiminnastasi
Erota ihan aluksi toisistaan syyllisyys/syyllistäminen ja vastuu. Nämä usein ymmärretään samaksi ilmiöksi. Jos et itse ota vastuuta toimistasi, silloin heijastat tämän oman varjosi muihin ihmisiin syyllistäen heitä. Tämä on mielestäni uhriuden käynnistävä mekanismi. Lapsi ei tietenkään voi ottaa vastuuta samalla tavalla kuin aikuinen, koska lapsena tarvitsemme vielä kovin paljon apua ja tukea omilta huoltajiltamme ja muilta aikuisilta. Mutta aikuisina viimeistään olemme vastuussa itsestämme ja omista valinnoistamme.
4. Määrittele itsesi uudelleen
Jos et olisi elämän uhri, kuka tai mikä olisit? Voisitko kutsua itseäsi vaikkapa selviytyjäksi? Jos emme tiedosta uhriuden olevan identiteetti eli sisäistämämme pysyvä tapa nähdä itsemme, on vaikea vapautua energiaa kuluttavasta tai jopa sairastuttavasta tavasta elää omaa elämäänsä. Rakenna elämääsi sellaisia uusia tilaisuuksia, joissa voit nähdä itsesi uudessa valossa. Aloita uusi harrastus, hanki lemmikkieläin, tutustu uusiin ihmisiin ja luovu myös sellaisista energiaa kuluttavista ihmissuhteista, jotka vahvistavat uhrin identiteettiäsi. Löydä luottamus itseesi. Olet tärkeä, olet arvokas kuten kaikki muutkin ihmiset.
5. Löydä itsestäsi armo, myötätunto ja rakkaus
Kun ymmärrät, että teet joka hetki parhaasi olemassa olevilla voimavaroillasi, voit olla itsellesi armollisempi ja myötätuntoisempi. Uhriudesta vapautuminen voi joskus tapahtua nopeastikin, mutta usein se on pitkä prosessi; kaksi askelta eteen ja yksi taakse. Kun pystyt vähitellen antamaan itsellesi anteeksi, löydät rauhan sydämeesi. Voit myös miettiä, milloin voisi olla sopiva aika antaa anteeksi muille.
6. Vahvista kiitollisuutta, lempeyttä ja iloa elämässäsi
Nämä tunteet ja tunnetilat ovat valtavan tervehdyttäviä. Kun näet jokaisessa päivässä kiitollisuuden aiheita, kohtaat itsesi ja muut lempeydellä ja iloitset pienistäkin ohimenevistä hetkistä, vahvistat kehomielesi parantavia voimia. Aloita pienestä purosta ja anna sen vähitellen kasvaa isoksi joeksi. Löydä esimerkiksi jokin auttamisen kohde, jossa voit ilolla ja keveydellä olla muille avuksi. Ulkoiluta naapurin koiraa, auta naapurissa asuvaa vanhusta tai lapsiperhettä. Tue mielestäsi tärkeää avustuskohdetta sillä tavoin, mikä sopii sinulle. Saat vastalahjaksi hyvän olon ja kiitollisuuden siitä, että voit vaikuttaa.
Jutta Larm (Gustafsberg) ja Juha Larm (Rouvinen) ovat ystävystyneet yhteisen rakkauden kohteen kautta: molemmat pitävät luontoa ja luontoyhteyttä yhtenä suurimmista asioista, jonka äärellä voi kohdata todellisen itsensä. He kokivat asian niin merkittäväksi, että alkoivat rakentaa yhdessä luonnonhelmaan hyvinvointi-resortti Kurua, joka rakentuu vuoden 2017 aikana Ylöjärvelle.
Jutan ja Juhan Löydä oma luontosi -yhteisblogia pääset seuraamaan Hidasta elämää -sivustolla: blogista voi lukea Jutan ja Juhan kokemuksia henkisestä hyvinvoinnista, luonnon vaikutuksesta hyvinvointiin ja asioista, jotka heitä ovat opettaneet elämänpoluilla.
Nyt Jutta ja Juha riisuvat tittelit ja median luomat roolit ja kertovat, mitä heille tulee seuraavista sanoista mieleen – koska kaiken takana on ihminen.
ONNELLISUUS
Jutta: ”Tärkein pyrkimykseni elämässä on olla onnellinen. Olen kompuroinut matkan varrella niin paljon, että tänään olen onnellinen hyvin pienistäkin asioista. En tarvitse kuin kauniin ajatuksen ja huomaan hymyileväni. Olen hyvin onnellinen juuri nyt!”
Juha: ”Yksi tärkeimmistä elämäntaidoista. Vaatii harjoittelua ja on aina lähtöisin itsestä. Onnettomia ovat vain ne ihmiset, jotka ulkoistavat oman onnellisuutensa.”
EGO
Jutta: ”Henkinen puoleni ja egoni toimivat sulassa sovussa. Myönnän saavani edelleenkin iloa pinnallisista asiosta. Tiedän kuitenkin, että voisin olla onnellinen ilman materiaa, joka on ympärilläni.”
Juha: ”Vie vapauden ja kyvyn olla hyvä. Vasta egosta vapautuminen tekee ihmisestä aidosti vahvan. ’Jätä egosi narikkaan’, toimii niin töissä, kotona kuin kuntosalillakin.”
RAKKAUS
Jutta: ”Rakkaus – siitähän tässä elämässä on kysymys! Olen onnellinen siitä, että olen ymmärtänyt, että rakkaus on niin paljon enemmän kuin perinteinen naisen ja miehen välinen rakkaus. Pyrin rakastamaan kaikkea, mitä ympärilläni on. Aina se ei onnistu, mutta oppimassahan täällä ollaan!”
Juha: ”Valinta. Lopulta kaikki kiteytyy valintaan pelon ja rakkauden välillä. Välillä tulee valittua väärin, mutta onneksi aina voi valita paremmin.”
KAUNEUS
Jutta: ”Vuosien varrella olen oppinut katsomaan pintaa syvemmälle. Jos saan elää vanhaksi tiedostan, että sixpäkki ja rypytön iho katoavat. Siksi ne eivät ole enää niin merkityksellisiä, joskin saan treenaamisesta nautintoa. Kaunein ihminen on se, joka loistaa sisäistä valoa.”
Juha: ”Kehen tekisit vaikutuksen maailmassa, jossa kaikki ovat sokeita? Täydellinen kauneus löytyy luonnosta.”
LUONTO
Jutta: ”Hain aikaisemmin luontokokemuksia maapallon toiselta puolen meren ja tropiikin keskeltä. Vasta viime kesä oivalsin, että Suomen luonto on uskomaton! Kokemus luonnossa oli niin vaikuttava, että haluan jakaa tämän onnen myös muiden ihmisten kanssa. Siksi hyvinvointikeskus Kuru tehdään!
Juha: ”Koti. Opettaja. Luonto antaa ihmiselle kaiken. Myös mahdollisuuden löytää itsensä.”
ELÄMÄN TARKOITUS
Jutta: ”Kuten buddhalaisuudessa sanotaan, elämän tarkoitus on pyrkiä onnellisuuteen ja välttää kärsimystä. Ymmärrän buddhalaisuuden enemmän filosofiana kuin uskontona. Teen niitä asioita joista pidän ja jotka koen merkitykselliseksi elämässäni. Silloin tunnen, että elämälläni on oikea suunta.”
Juha: ”Tehdä tästä maailmasta parempi paikka täältä poistuttaessa, kun tänne saavuttaessa.”
ILO
Jutta: ”Olen löytänyt ilon. Saatan kikattaa ääneen monta kertaa päivän aikana. Se tunne on ihan super-mahtava! Ilon aiheet vaihtelevat hyvän ystävän kertomasta pervosta jutusta vastaantulevan ventovieraan ihmisen hymyyn.”
Juha: ”Kyky olla onnellinen itsensä ja toisten puolesta. ’Ilo on aina minun puolellani’, kuuluu viisaan suusta.”
MENNEISYYS
Jutta: ”Menneisyyteni on rakentanut minusta juuri niin vahvan, herkän ja kiitollisen ihmisen kuin olen. Ilman rankkoja kokemuksiani en olisi tällainen. Menneisyyteen ei voi meistä kukaan vaikuttaa, joten siksi on parempi hyväksyä tapahtuneet ja elää niiden kanssa.”
Juha: ”Antaa mahdollisuuden oppimiseen. Menneisyys ja palaute ovat lahjoja, mutta vain toista voit pyytää. Kasvamista tapahtuu vasta kun osaa yhdistää molemmat.”
TULEVAISUUS
Jutta: ”Jos minulla olisi kristallipallo, en kurkistaisi siihen. On mahtavaa, että huomisesta ei vielä tiedä. Siksi elänkin täysillä tätä hetkeä. Hetkessä elämisestä puhutaan paljon, mutta harva on kuitenkaan oikeasti sisäistänyt, mitä se todellisuudessa tarkoittaa.”
Juha: ”Tulevaisuudessa asuu suurin voimavaroistamme – toivo. Se täyttää huomisen mahdollisuuksilla. Sitä voi elää todeksi teoilla ja valinnoilla tässä hetkessä.”
KIITOLLISUUS
Jutta: ”Tämä on tärkein hyveeni. Kiitän mielessäni lukemattomia kertoja päivässä asioita, joita tapahtuu. Sanon myös äänen sanan kiitos tosi usein. Kun menen nukkumaan teen usein kiitollisuusharjoituksen. Kiitän kymmenestä asiasta, jotka tuntuvat sillä hetkellä olevan mielen päällä.”
Juha: ”Yksi tehokkaimmista onnellisuuden työkaluista. Tunne, jonka saa kokea toista ihmistä, elämää ja jokaista hetkeä kohtaan.”
Kirjoittaja Mervi Bergström on Englannissa asuva henkinen valmentaja, tunneterapeutti ja näkijä. Bergström on koulutukseltaan Bachelor of Arts (Hons), hypnoositerapeutti ja menneiden elämien regressiohoitaja.
1. Kun kävelet, kävele. Kun istut, istu.
Mielessämme liikkuu noin 50 000 ajatusta joka päivä. Mietteemme viipyvät menneisyydessä tai oleskevat tulevaisuudessa. Ne tuppaavat välttelemään tätä hetkeä. Ja kuitenkin on olemassa vain tämä hetki. Kun se on mennyt, se ei enää palaa.
Hiljainen mieli oleskelee tässä hetkessä. Se on tukevasti kiinni juuri siinä mitä tällä hetkellä tapahtuu. Katso vaikka käsiäsi minuutin verran. Kääntele niitä ja tutki niitä. Mitä näet? Mitä ajattelit? Et varmaan mitään erikoista. Katsoit vain käsiäsi. Olit läsnä juuri tässä hetkessä.
Tässä se jutun ydin onkin. Se mindfulness. Tietoinen tässä hetkessä oleminen. Kun pidämme huomiomme juuri tässä hetkessä antaen kaikkien aistiemme herkistyä tuntemaan ja kokemaan sen, hiljennämme samalla mielemme.
Elämän sekunnit, minuutit, tunnit ja päivät tulevat eletyiksi eivätkä vaan ajatelluiksi.
2. Eroon ajatusapinoista
Aivot muistavat tutut ajatukset ja toiminnot. Siten pyörällä ajamistakaan ei tarvitse opetella joka kerta uudestaan. Aivoihin on ikäänkuin muodostunut oikopolku, jotta neuronien lähettämät impulssit pääsevät nopeinta tietä niitä yhdistävien synapsien läpi tuttua reittiä pitkin.
Jotta voimme alkaa muuttaa ajatuksia, meidän tulee muodostaa aivoihin uusia neuronien mentäviä reittejä. Päästäksemme eroon negatiivisista ajatusapinoista, meidän tulee ensin tulla tietoiseksi niistä ja sitten korvata ne uusilla, paremmilla ajatuksilla. Sanovat, että uuden oikopolun muodostuminen tapahtuisi jo muutamassa viikossa.
Onkin lohduttavaa tietää, että mielen voi aina ohjelmoida uudestaan muodostamaan uusia neuronien kulkemia polkuja. Että ihmisen aivot ovat sillälailla joustavat ja oppiminen on koko elämän kestävä juttu.
Hiljentyminen auttaa aivojen uudelleenohjelmoinnissa siinä, että se avaa mieleen tyhjää tilaa. Jos mielesi on täynnä ajatusten sekamelskaa, ei sinne juuri mahdu mitään uutta. Meditointia harrastava oppii tarkkailemaan ajatuksiaan ja muuttamaan niitä.
Minkälainen ajatusapina sinun päässäsi mellestää?
3. Relaa enemmän – ressaa vähemmän
Koemme stressiä, kun meistä tuntuu, että emme ehdi tehdä kaikkea sitä mitä meidän pitäisi tehdä. Kehomme ja mielemme ylikuormittuu. Mieli säntäilee sinne tänne ajatusten kanssa. Keskityskyky kärsii. Stressihormonit aktivoituvat. Keho reagoi jännityksillä ja muilla fyysisillä oireilla.
Mitä jos voisit keskittää ajatuksesi niin, että riippumatta siitä mitä elämässäsi tapahtuu, voisit aina palauttaa kehosi rauhalliseen olotilaan? Hiljentää mielesi keskittymään vain siihen mikä juuri sillä hetkellä on kaikista tärkeintä. Antamalla jännitysten ja tunteiden vapautua kehostasi ja vahvistaa kehosi immuniteettia.
Keskittymiskykysi parantuisi. Motivaatiosi nousisi. Enkä saisit myös enemmän aikaiseksi, kun et enää mielessäsi ryntäilisi sinne tänne kuin päätön kana? Tuntisit olosi vähemmän ahdistuneeksi?
Hiljentyminen oman kehon ääreen edesauttaa hyvinvoinnin löytymisessä. Se ei vain rentouta mieltä, vaan myös kehon. Elimistö alkaa korjata stressin aiheuttamia vaurioita kuluttavien stressihormonien jäljiltä. Unen laatu paranee. Hengitys syventyy ja rauhoittuu. Energiataso nousee. Mieli kohenee.
Elämään astuu mielen ja kehon tasapaino.
4. Tunne hyviä tunteita
Olet varmaan kuullut käsitteen sydänyhteys. Rakastava läsnäolo. Sen miten tärkeää on projisoida hyvää, rakastavaa energiaa ympärillemme, jos haluamme saada sen saman takaisin.
Tuttu juttu vetovoiman lain harrastajille. Koska ajatukset ja tunteet ovat energiaa ja kvanttifysiikan lakien mukaan energia vetää puoleensa samanlaista energiaa, sinäkin vedät puoleesi sitä mitä ajattelet ja tunnet.
Negatiivinen ajatusapina uuvuttaa mielen. Se saa mielen tuntemaan alakuloa ja yksinäisyyttä. Riittämättömyyttä ja pelkoa.
Kiitollinen, tässä hetkessä oleskeleva mieli luo rauhallisen, rakastavan ilmapiirin. Jo pienetkin ilonaiheet, kiitollisuuden tunteet hellivät sydänkeskusta. Avaavat mielen huomaamaan lisää kiitollisuuden aiheita. Ja niistä pienistä ilon hippusista kasvaa ajan myötä mielekäs elämä.
Ei enää mieletöntä mielen ylivaltaa, vaan tietoista ajatusten ja tunteiden ohjausta tästä hetkestä käsin.
Elämään rakkaudellista elämää omasta voimakeskuksesta, sydämestä käsin.
5. Mieli – ikuisen luovuuden lähde
Mielessä on mielettömästi potentiaalia. Mieli jakaantuu tietoiseen mieleen ja tiedostamattomaan mieleen.
Manfred Zimmerman (1989) tutki tietoista ja tiedostamatonta mieltä ja sai kokeissaan selville, että siinä missä tietoinen mieli voi käsitellä 45 bittiä informaatiota sekunnissa, tiedostamaton mieli pystyy käsittelemään 11,2 miljoonaa bittiä sekunnissa.
Mihin tiedostamaton mielemme oikein onkaan kykenevä ja miten paljon rajoitamme sitä tietoisen mielen ajatuksilla?
Tiedostamattomassa mielessä asuu intuitio. Se miten ideat ponnahtavat tietoisuuteen silloin, kun hiljentymällä raivaamme mieleemme tyhjää tilaa. Siivoamme pois ajatusapinoita.
Hiljentymällä avaat oven tiedostamattomaan mieleen – tuohon pohjattomaan mielen mahdollisuuteen ratkaista ongelmia, innovoida, luoda ja elää sielukkaampaa elämää.
Olen aina ollut onneton tekemään päätöksiä. Ihan pieniäkin. Mutta varsinkin suuria. Olen tarvinnut usein, hyvä on, lähes aina, päätöksentekohetkellä luottokonsulttieni apua. Joutunut pähkimään päätökset yhdessä.
Kun vietin aikaa Intiassa, minulle sanottiin moneen otteeseen, että kun saavutat tasapainoisen tilan, voit luottaa päätöksissäsi intuitioosi, sillä tasapainoisen ihmisen intuitio on harvoin väärässä.
Intuitio on enenevässä määrin esiin nouseva termi, vähän kuin narsismi tai erityisherkkyys. Ne kaikki ovat todellisia tunteita ja asioita, mutta tieteen näkökulmasta ehkä vähän vielä pehmeitä. Silti jokainen tuntee tuttavapiirissään jonkun narsistin, erityisherkän tai intuitiivisen päätöksentekijän.
Intuitio on yhteys johonkin toistaiseksi selittämättömään. Se on kuudes aisti, jota tiede ei ole tunnistanut, keksinyt mikroskooppia, jolla sen näkisi. Mutta mitä jos vaikka vaakaa ei olisi keksitty, tietäisimmekö, että paino on jotain, millä määritellä asioita? Jos meillä ei olisi lääketieteellisiä laitteita kuvaamaan ihmisen kehoa, kuvittelisimmeko edelleen, että olemme kiinteitä?
Intuitio on aavistus, itsesuojeluvaisto, jonka avulla päättää tehdä tai olla tekemättä jotain. Ja se tunne, kun jotain vain tietää, on todellinen. Intuitio on aisti, jonka avulla tietää jo elokuvan musiikista, että pian tapahtuu jotain pahaa. Sen avulla saattaa jättää joskus kohtalokkaitakin virheitä tekemättä. Sanoa ei kiitos suhteelle tai ystävyydelle, työtarjoukselle, eteen avautuvalle polulle, tietylle junalle.
Mutta intuitiota voi käyttää myös väärin. Monet oikeuttavat hankalan tai haastavan tilanteen ohittamisen vetoamalla intuitioon. Silloin saattaa olla kyse pelosta eikä intuitiosta. Ja silloin kannattaa yrittää karistaa ensin pelko mielestä pois. Tehdä päätös vasta sen jälkeen.
Mielen pelon ja intuition oppii erottamaan harjoituksen myötä, esimerkiksi meditaation avulla, jolloin kaksi ääntä alkaa vähitellen erottaa toisistaan. Kun saavuttaa tasapainoa ja oppii tunnistamaan kumpaa ”ääntä” kuunnella. Ja silloin intuitio muuttuu vähitellen pelkoa vahvemmaksi tunteeksi.
Mihin intuitio on minut sitten vienyt? Suuriin elämänmuutoksiin, sellaisiin, joita vastaan puhdas järki olisi saattanut protestoida. Irtisanoutumaan työstäni, lähtemään vuodeksi Aasiaan, jättämään kaiken, kieltäytymään hurjan hienosta työtarjouksesta. Ottamaan etäisyyttä ihmisiin, jotka ovat saaneet päätökseni vaappumaan tai minut tuntemaan itseni huonoksi.
Intuitio voi yksinkertaisimmillaan olla hyvä ihmistuntemus, hyvä tilannetaju. Niin tai näin, kun olen saavuttanut viime vuosina vähitellen elämääni tasapainoa ja itsevarmuutta, olen tehnyt paljon intuitiivisia päätöksiä.
Intuitioni on ollut vahvimmillaan silloin, kun minulla on ollut jossain tilanteessa järjenvastaisesti huono olo. Työpaikassa, seurassa, parisuhteessa. Vaikka kaikki näennäisesti olisi ollut hyvin. Silloin olen kuunnellut sitä kuudetta aistia ja tehnyt päätökset sen perusteella. Harvoin on metsään mennyt. Olen tiennyt, että jostain syystä vain tiedän mitä tehdä, mutten osaa selittää miksi.
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2
Sanna Wikström: 102 oivallusta elämästä 20€ (norm. 26,90€)
![[Sina_riitat_Milla_Jarvinen_Kuvituskuva]](https://hidastaelamaa.fi/wp-content/uploads/2016/11/SinaRiitat_MillaJarvinen_Kuvituskuva.jpg)
