Kuvittele viisikymppinen, suomalainen ammattiyhdistyspomo (mies) kertomassa avoimesti aikakauslehdessä, miten meditaatio on muuttanut hänen elämänsä. Kuulostaa kaukaiselta ajatukselta, eikö? Entä joku yritysjohtaja tai poliitikko? Korkeintaan Alexander Stubb, jos hänelle jää aikaa triathlonharjoituksen jälkeen. … Lue lisää
Aihe: Henkisyys
Ihmisen henkisen alkuperän pohtimista, kokemista ja elämistä.
Valtaan nimettynä
Vaalit ovat ohi. Jokainen voi ihailla tai kauhistella tulosta. Valitsemme demokraattisesti päättäjät käyttämään valtaa ja ainakin nimelliseen vastuuseen. Oman elämäni päättäjiä ei kuitenkaan valita demokraattisesti. Tehtäväänsä nimetyt Minut on nimetty päättäjäksi, vallankäyttäjäksi ja … Lue lisää
16 asiaa, joihin huomaamattasi takerrut – Päästä irti näistä, niin huomaat olevasi onnellisempi
Ihmiset etsivät onnea suurimman osan elämästään. Tuntuu siltä, kuin onni olisi melkein ulottuvilla, muttei kuitenkaan – ihan kuin sitä voisi hipaista, mutta siitä ei saisi otetta. Esimerkiksi ylioppilaskesänä voi ajatella onnen saapuvan, … Lue lisää
Hiljaisuus on kommunikoinnin sydän
”Toimit sitten ihan itseäsi kuunnellen”, neuvotaan ainakin joogatunnilla, äitiysneuvolassa, työpaikkalääkärillä ja naistenlehdissä. Itsensä kuuntelu on nosteessa, mikä on erinomaista. Mutta itsensä kuunteleminen ja kuuleminen eivät ole itsestään selviä asioita. Moni kuulee päässään … Lue lisää
Voisiko herkkyys olla suurin voimamme? – Vaatii suurta rohkeutta kohdata suurta herkkyyttä
Voisiko herkkyys olla suurin voimavaramme? Olisiko mahdollista, että juuri sillä hetkellä, kun päätämme antaa luvan itsellemme särkyä, me annamme paradoksaalisesti itsellemme luvan tulla vahvaksi? Meillä on sisäänrakennettu tarve olla vahvoja, pärjätä. Herkkyys, … Lue lisää
6 kokonaisvaltaista vinkkiä elämänlaadun parantamiseksi
Mindbodygreen-hyvinvointisivusto haastaa inspiroitumaan joka päivä, sillä inspiraatio on asia, joka valtaa meidät silloin tällöin. Mutta toivoisitko, että se valtaisi sinut useammin, esimerkiksi päivittäin? Viime aikoina tutkijat ovat osoittaneet, että tunteet kuten ilo, … Lue lisää
Herkän paras suoja ei ole paksu nahka – vaan itsearvostus ja omien tarpeiden kuuleminen
Herkkä sisin tarvitsee suojaa Paras suoja herkälle on lapsesta asti opittu itsensä arvostaminen ja omien tarpeiden kuuleminen ja niiden mukaan toimiminen. Moni meistä on tarvinnut myös lisäsuojaa. Olemme saattaneet rakentaa suojakuoria esimerkiksi … Lue lisää
Tarinoita kirkkaasta luolasta: Vain sinä voit ottaa vastuun elämästäsi
Tarinoita kirkkaasta luolasta on kuusiosainen artikkelisarja, jossa käsittelen rakkaussuhteen päättymiseen liittyvää tunnekäsittelyä logoterapeuttisesta viitekehyksestä. Logoterapiasta löysin filosofian omalle elämänkatsomukselleni. Kirkkaalla luolalla kuvaan tilaa, jossa ihminen elää elämäänsä silloin, kun ei ole parisuhteessa, … Lue lisää
Tällainen on ylitarkka omatunto, jonka alle voi kadottaa itsensä
Tuntuuko Sinusta, että Sinun pitäisi olla aina hyvä ihminen? Soimaako omatunto helposti, kun olet sanonut tai tehnyt tai jättänyt tekemättä jotakin, mikä ehkä saattaisi loukata jotakuta tai aiheuttaa pettymystä? Iskeekö jälkiahdistus joskus, … Lue lisää
Elämä on juhlan aihe – joka päivä
Vappupallo on suomalaisen kevään, työn ja opiskelijoiden juhlan symboli. Vappu ja juhannus ovat suomalaisia, ilon juhlia, joihin kytkeytyy monilla myös iloliemi, mutta se tuskin vahvistaa niiden juhlavuutta. Ne ovat niitä harvoja karnevaaliluontoisia … Lue lisää
Sielun soppa: Siunattu meditaatio
Kun aloin harjoittelemaan tietoista läsnäoloa, luulin sen olevan keskittymistä. Keskityin kainalot hikisinä ja otsasuoni pullottaen laskemaan hengityksiä ja lopettamaan ajattelun. Yritin pysäyttää alati lörpöttävää mieltäni saamatta aikaan kovinkaan kummoisia tuloksia. Luulin aidosti, … Lue lisää
Uusi aika: Matkalla uuteen tietoisuuteen
Eletään melkoisen eriskummallista ja toisaalta hyvin erityistä aikaa. 21.12.2012 päivämäärään liittyi maya-kalenterin pitkän syklin taite ja sen odotettiin olevan mitä hurjimpien katastrofien aikaa. Mediarumban alle jäi syklintaitteen todellinen tarkoitus, ihmiskunnan tietoisuuden avautuminen. … Lue lisää








