Kun on löytänyt elämäntehtävänsä, alkaa kuulla muilta kysymyksiä:
”Miten minäkin löytäisin oman unelmatyöni?”
Se on yksi kauneimpia kysymyksiä maailmassa. Siitä heijastuu kaipaus kohti iloa, intohimoa ja tarkoituksen tunnetta. Yksi ihmisyyden suurimpia ihmetyksen aiheita on se, miksi me kukin olemme täällä.
Toisaalta kysymyksessä heijastuu usein häivähdys kiirettä ja kärsimättömyyttä. Olisi ihanaa, jos unelmatyön saisi tarjottimella, nyt heti. Ja voi kuulkaa, minä todella tunnistan tuon tunteen jo yli kymmenen vuoden takaa!
Mutta kymmenen vuoden kokemuksella uskallan sanoa, että kutsumus harvoin näyttäytyy kenellekään kertaheitolla. Joillekin se voi olla itsestäänselvyys, ja jos näin on, huomaat sen kyllä. Mutta jos et, silloin ei auta muu kuin lähteä tutkimusmatkalle itseensä.
Minäkin yritin aikoinaan shoppailla elämäntehtävääni, niin kuin vaikkapa kukkaa kaupan hyllyltä. Kukkakaupassa on toki kiva ihastella, mitä kaikkea on tarjolla. Mutta jos ostat sieltä sen, joka näyttää nyt kauneimmalta, se kukoistaa hetken – ja ennemmin tai myöhemmin nuupahtaa maljakkoonsa.
Kutsumusta ei kuitenkaan hankita hetken huumaa varten. Se ei ole mitään ulkoa ostettavaa ja nopeasti nautittavaa, vaan se on tutustumista siihen, kuka ja mikä sinä pohjimmiltasi olet. Kutsumus kuoriutuu vähitellen esiin tuon matkan myötä. Sinun tehtäväsi nousee sinusta.
Kukkakaupan sijaan tarvitset sopivan kasvupaikan, johon kylvää siemenet. Sen jälkeen lannoitat ja vaalit maaperää – joka olet sinä itse. Välillä annat vain olla. Aikoihin et edes näe minkään kasvavan, mutta pinnan alla tapahtuu silti. Et tarkkaan tiedä, miltä lopputulos näyttää, mutta luotat siihen, että jotakin kaunista nousee esiin ajallaan. Samaan aikaan riisut rajoittavia uskomuksiasi ja ruokit rohkeuttasi. Oivallat, että juurikin suurimmat särösi ja hankalimmat haasteesi, joita olet eniten hävennyt ja piilottanut, ovatkin tärkeintä, mitä sinussa on.
Kun kukka lopulta avautuu, sillä on juuret, sillä on oma paikkansa täällä. Se on täysin ainutlaatuinen – ymmärrät, että sinun tehtäväsi on erinäköinen kuin kenenkään muun. Se mikä syntyy nyt, ei välttämättä elä ikuisesti, mutta seuraavana keväänä se herää uudestaan henkiin, taas uusien kriisien ja kaaosten kautta, entistä vahvempana ja kauniimpana. Juuret vahvistuvat vuosi vuodelta.
Omalla matkallani pysähdyin yhä uudestaan kysymään itseltäni seuraavia kysymyksiä.
- Millaiset asiat minua kiinnostavat?
- Missä minä olen parhaimmillani?
- Missä voin auttaa muita?
- Mikä on minulle tärkeää?
- Mitä teen, jos saan tehdä mitä tahansa?
- Minkä asioiden äärellä sytyn loistooni ja tunnen olevani kotona?
- Millaisia yhtymäkohtia vahvuuksistani ja intohimojeni kohteista löytyy?
Vuosi vuodelta vastaukset alkoivat kirkastua. Aloin antaa yhä enemmän aikaa niille asioille, jotka tuntuivat tärkeimmiltä ja oikeimmilta. Mikään intohimoistani ei muuttunut työksi hetkessä, vaan vasta vuosien vaalimisen ja opiskelun jälkeen, vähitellen.
Matkaan on mahtunut monta epätietoisuuden hetkeä ja harha-askelta, joita en kuitenkaan laske epäonnistumisiksi – ainoastaan kokeiluiksi ja tienviitoiksi siihen, mikä on minun suuntani, mikä taas ei. Ja vieläkään en ole lopullisesti perillä – uskon matkan jatkuvan aina. Mutta kymmenen vuoden kokemuksella uskallan sanoa myös, että anna kutsumuksellesi tilaisuus. Se tulee herättämään sinut kukoistukseen, josta et ole koskaan osannut edes haaveilla.
