Kello on kolme, huone pimeä. Silmät ovat karheat, ja tekee mieli pitää ne kiinni. Sydän lyö kuitenkin jo liian lujaa, ajatukset pyörivät mielen vuoristoradassa: ai niin sekin… pitäisi… mitenköhän muistan aamulla… pakko kirjoittaa ylös… nuku nyt. Nuku!
Stressi. Tekemättömistä töistä, tulevista valinnoista, jaksamisesta, minuun kohdistuvista odotuksista, vaikka mistä. Syitä on hurjan paljon.
Stressi on erilaisten ärsykkeiden ylikuormitus. Yhtäaikainen väsymys, allergia, vääränlainen ruokavalio, voimakkaat tunteet, melu tai yllättävät tilanteet saattavat aiheuttaa yhteisvaikutuksenaan stressin.
Stressi ei synny pelkästään negatiiviseksi kokemistamme asioista, vaan myös kivat asiat kuten harrastukset voivat kuormittaa, niin kuin Kristian Ekström kirjoittaa tekstissään 4 syytä miksi emme huomaa stressiä.
Eräs suurimmista stressiä aiheuttavista asioista ovat ihmissuhteet. ”Konfliktit ja jännitteet suhteessa muihin ihmisiin ovat stressaavimpia tapahtumia päivittäisessä elämässä. Niillä on sekä ensivaikutus että pitkäaikainen vaikutus hyvinvointiin”, kirjoittaa joogaopettaja Mia Jokiniva blogissaan.
*
Ihmissuhde on aina suhde itseen. Niinpä iso stressitekijä on myös suhtautuminen omiin suorituksiin; itsensä vertailu, egon pälinä, omat odotukset ja velvollisuudentunto.
Andre Agassi kertoo omaelämäkerrassaan, kuinka hän maailman parhaana tenniksenpelaajan silti hävisi otteluita. Taidoillaan, lahjakkuudellaan ja eläimellisellä harjoittelullaan hänen olisi pitänyt olla miltei voittamaton. Agassi oli sellaisessa kunnossa, että vaikka hän olisi yltänyt vain 50-prosenttisesti parhaaseen suoritukseensa, hänen olisi pitänyt voittaa.
Agassi yritti olla täydellinen, joka kerta. Hän sortui täydellisyydentavoittelun vuoksi älyttömiin virheisiin. Liika yrittäminen toi totaalisen romahduksen ja vei häneltä mahdollisuuden edes keskinkertaisuuteen.
*
Yksittäinen suoritus tai hetki voi olla ”täydellinen” (millainen se olisi?). Mutta jatkuva, toistuva täydellisyys on mahdotonta. Jokin täydelliseksi kuvittelemamme voi olla esikuva, päämäärä tai ihanne, mutta kuten monesti sanotaan, matka on päämäärää tärkeämpi.
Keneltäkään ei voi vaatia enempää kuin oman parhaansa, ja se harvoin on täydellistä. Ihmiselämään kuuluu olennaisesti epätäydellisyys, eikä kukaan voi olla kaikessa paras. Riittää, että tekee oikein: valitsee vaihtoehdoista oman senhetkisen harkintansa mukaan, mahdollisimman tietoisena. Riittävän hyvä on totaalisen aliarvostettua, sillä eikö ole typerää antaa aina kaikkensa, jos vähempikin riittäisi?
Liekö luterilaisen työmoraalin ja suomalaisen sisun peruja, että asiat eivät saa näyttää liian helpoilta? Jopa nykypäivän tietotyössä asiakkaalle tai pomolle vakuutetaan, miten vaikea tehtävä oli, miten paljon sen tekemiseen meni aikaa ja miten koville se otti. Silloin tietää tehneensä töitä. (Italiassa arvostetaan häntä, joka osaa tehdä vaikean työn helposti ja nopeasti.)
Se, että tekee jonkin asian hyvin ja nopeasti on ammattitaitoa ja itsensä tuntemista. Tärkeää on asenne, ei se mitä tekee vaan miten tekee: intohimo tekemäänsä kohtaan.
*
Paikkaansa ei tarvitse lunastaa joka päivä uudelleen, itselleen saa suoda lepoa, joskus voi kulkea siitä mistä aita on matalin, keskittää energiansa johonkin tärkeämpään – ja antaa itselleen armoa.
Uskallan väittää, että itseensä tutustuminen vähentää stressiä ihan merkittävästi.
Puutteiden arvostelun sijaan voisi sekä itsessä että muissa kiittää hyvästä suoriutumisesta, olla ylpeä kyvystä selviytyä ja uskaltaa, antaa mitättömät virheet anteeksi ja nauttia siitä mitä on.
Jooga on äärettömyyden kokemista oman rajallisuuden sijaan. Ja voi pojat, kun siihen äärettömyyden ikuiseen virtaan uskaltaa heittäytyä mukaan, alkaa tapahtua. Yhtäkkiä asiat virtaavat luokse ilman että niiden perässä täytyy juosta.
Murehtiminen aamuyöllä… Noh, kaikki tietävät miten hyödyllistä se on. Voisiko ajatusten villistä laukasta, tekemättömistä ja tulevista asioista päästää irti? Antaa elämän kannatella ja virrata ikuisuuden mukana?
Kaikki aika on jo olemassa. Juuri tällä hetkellä ei ole mitään hätää. Tämä riittää, ihan taatusti.
