Onko sinun vaikea tarttua toimeen ja saada asioita aikaiseksi? – Aina kyse ei ole ajankäytöstä vaan myös tunnesäätelystä

Tiedät varmaan tilanteen, jossa olet miettinyt jo viikkokausia ikkunoiden pesemistä. Et vain saa aikaiseksi aloittaa. Joka kerta, kun ikkunoiden pesu putkahtaa mieleesi, keksit jotain muuta tärkeämpää tai kiinnostavampaa tekemistä. Kun istut alas ja näet taas kerran likaiset ikkunat, koet häpeää, sanot itsellesi olevasi saamaton ja päätät pestä ikkunat heti ensimmäiseksi huomenna.

Kun vihdoin, usein vasta päivien tai viikkojen kuluttua, saat laitettua pesuvehkeet valmiiksi ja alat hommiin, yllätyt itsekin, kuinka nopeasti kaikki on tehty. Monen viikon ahdistus tuntuu menneen hukkaan, kun homman sai tehtyä parissa tunnissa. Tunnet hetken iloa, kunnes vanha tuttu syyllisyys ja häpeä valtaa mielesi, koska et tehnyt hommaa aiemmin. ”Miksi olen näin saamaton? Tätäkään en tajunnut tehdä aikaisemmin”, sanot itsellesi.

Meistä jokainen on ollut joskus tilanteessa, jossa lykkäämme jotain haastavaa tai epämukavaa asiaa hamaan tulevaisuuteen. Biologiamme kannalta on kyse ihan inhimillisestä piirteestä: välttelemme epämukavaa ja haluamme lisää ja lisää mielihyvää tuottavia asioita.

Meillä kaikilla on varmasti useitakin sellaisia asioita, minkä tekemistä välttelemme.

Miksi teemme niin?

Lykkäämisessä on siis kyse välttelykäyttäytymisestä. Sitä ymmärtääksemme on hyvä tutustua erilaisiin välttelyyn liittyviin mielen prosesseihin.

Otetaan esimerkiksi veroilmoituksen täyttäminen.

Järjen tasolla tiedämme, että ilmoitus olisi hyvä tehdä hyvissä ajoin ennen määräaikaa. Järkiajattelu ei ymmärrä sitä, että välttelemme. Järkiajattelu itsessään on hyvä työkalu, mutta sen paras tai oikeastaan huonoin kaveri on sisäinen kriitikko. Nämä kaksi tykkäävät hengailla yhdessä ja vahvistaa toisiaan. Vertailu eli se, että vertaamme itseämme kaikkiin muihin, kuuluu myös tähän sisäisten kiusaajien porukkaan.

Lykkääjä meissä kokee epämukavia tunteita: pelkoa, ahdistusta, häpeää tai kiukkua jo silloin, kun veroilmoituksen täyttäminen pulpahtaa mieleen. Mitä lähemmäs määräaika tulee, sitä vahvemmaksi tunteet kasvavat. Olisi loogista, että homman hoitaisi saman tien, mutta järki ja tunne eivät puhu samaa kieltä.

Oman haastavuuteensa soppaan tuo mielihyvää hakeva osa meissä. Sitä kiinnostaa haastavan kohtaamisen sijaan kiksit eli hyvänolontunteet, joiden on paras olla mahdollisimman vahvoja ja nopeita. Tämä on se sisäinen ääni ja energia, joka saa sinut ilmoituksen tekemisen sijaan skrollaamaan päämärättömästi TikTokissa tai suunnittelemaan koko seuraavan viikon ruokalistat. Mitä tahansa muuta kuin sitä, mitä olisi järkevää tehdä.

Tiivistettynä on hyvä tietää, että lykkäämisessä ei ole pohjimmiltaan kyse ajankäytön vaan tunnesäätelyn haasteista.

Millä keinoilla voit itse auttaa itseäsi?

Tässä muutama simppeli keino, joista voi olla sinulle apua.

  1. Tiedostaminen
    Näin mindfulnessin näkökulmasta ensimmäinen askel on aina tiedostaminen. Eli jos tunnistat lykkääjän itsessäsi, olet jo pitkällä.
  2. Hyväksyminen
    Tämä on tilanne juuri nyt. Lykkääminen on yleinen ja inhimillinen piirre. Et ole millään tapaa viallinen, vaikka lykkäät asioita.
  3. Myötätunto itseä kohtaan
    Millä tavalla voisit olla itsesi tukena? Kannustaa itseäsi? Tuskin sanoisit hyvälle ystävälle vastaavassa tilanteessa, että ”Ota vaan itseäsi niskasta kiinni, äläkä valita”.
  4. Asian palastelu
    Aseta itsellesi tehtävän asian suhteen tavoitteet, jotka ovat niin pieniä, että ne on mahdollista saavuttaa. Veroilmoituksen esimerkissä voit ottaa esille verohallinnosta saamasi kirjekuoren. Se riittää tältä päivältä.
  5. Porkkanan asettaminen
    Joskus voi olla hyötyä asettaa itselleen pieni palkinto siihen hetkeen, kun homma on tehty. Lounas ystävän kanssa, hyvän kirjan hankinta tai leffassa käyminen voi olla tällainen porkkana. Muista fiilistellä kaikkia edistymisen askeleita ja välitavoitteita.
  6. Tee kalenteriin tilaa toiminnalle
    Varaa aikaa kalenteriin joka päivälle vaikka 15 minuuttia minitavoitteiden saavuttamiseksi.
  7. Kutsu ystävä tueksi
    Joskus tekemiseen auttaa se, että tekee hommia sovitusti jonkun kanssa. Kenties teillä kummallakin on haastetta veroilmoituksen täytössä. Kuinka voitte kannustaa toisianne? Muistakaa palauttavat tauot yhdessä.
  8. Haasta itseäsi toimintaan epämukavista tunteista huolimatta
    Jos odotat, että voit täyttää veroilmoituksen vain silloin, kun sinulla on hyvä fiilis, voit joutua odottamaan kauan. Suurin osa ihmisistä tekee asioita riippumatta siitä, millaisia tunteita ne herättävät. Onko siis mahdollista työntää tunteet hetkeksi sivuun ja katsoa, mitä tapahtuu?

Milloin lykkäämisen kierteeseen kannattaa hakea apua?

Joskus asioiden lykkääminen alkaa täyttää haitallisen käyttäytymisen tunnusmerkit. Tämä tarkoittaa sitä, että se alkaa rajoittaa elämää huomattavasti. Vaikutukset alkavat heijastua kenties esimerkiksi ihmissuhteisiisi, taloustilanteeseesi tai jopa kuvaan itsestäsi. Yöunet, jos niitä on, täyttyvät tekemättömistä ja ahdistavista asioista. Saatat kokea jatkuvaa tyytymättömyyttä ja jopa itseinhoa, kun et osaa hoitaa hommiasi.

Jos koet, että lykkäämäsi asiat ovat muodostuneet niin suuriksi ja vaikeasti hahmotettaviksi, voi olla hyvä hakea ammattiapua.

Mistä apua saa?

Lykkäämisen kierteeseen apua kannattaa hakea matalalla kynnyksellä. Sitä voi saada valmennuksen ja terapeuttisten menetelmien kautta, kuten allekirjoittaneelta. Apua on saatavilla sekä yksilötapaamisten että ryhmämuotoisen tuen muodossa.

Älä jää tilanteesi kanssa yksin. Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu. Lykkäämisestä poisoppiminen on mahdollista.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image