Kirjoittaessani ja puhuessani satuttavasta suhteesta tarkoitan hyvin epätervettä suhdetta, jossa on narsistista kaltoinkohtelua, lähisuhdeväkivaltaa, sekä traumasidosta.
Oikeastaan kuka tahansa meistä voi päätyä satuttavaan suhteeseen, koska vaara ei todella tule kello kaulassa vaan päinvastoin. Ja vaikka vaarasta hälyttävä tunne syntyisikin suhteen alussa, ohitamme sen tyypillisesti kepein, sekä intuitiota vähättelevin mielin.
Kun kuukaudet ja vuodet kuluvat satuttavan suhteen sairaalloinen dynamiikka vakiintuu ja voimistuu. Satuttava osapuoli ei ota vastuuta toiminnastaan, vaan syyttää jopa lapsenomaisen mustavalkoisesti kumppaniaan juuri niistä teoista joita itse tekee.
Toksinen kumppani kääntää satutetun osapuolen normaalit ja terveet reaktiot kaltoinkohteluun (esim. hämmennys, suru, loukkaantuminen) häntä vastaan moittimalla yliherkäksi, huumorintajuttomaksi tai rasittavaksi tyhjästä valittajaksi.
Näin hän pyrkii ohittamaan oman epäterveen ja satuttavan toimintansa rehellisen tarkastelun, joka on vain ja ainoastaan hänen itsensä vastuulla ja joka olisi ainoa tie mahdolliseen positiiviseen muutokseen suhteessa.
Kaiken järjettömyyden jälkeen, kun normaaliuden raja on jo kauan aikaa sitten ohitettu kuuluu kysymys:
Miten ihmeessä olen päätynyt tähän suhteeseen? Miksi minä, järkevä ihminen olen tässä pisteessä, jossa tunnen kohta sekoavani ja miksi irtaantuminen tuntuu jopa mahdottomalta?
Ensimmäinen lohtulause
Ihan ensimmäiseksi haluan sinun tietävän ja muistavan, että et voinut tietää mitä oli luvassa ja mihin kaikki olisi lopulta menossa. Ja vaikka intuitiosi ehkä varoittikin, oli pelissä takuulla niin paljon, että tuo ääni oli saatava hiljenemään.
Älä syytä tai moiti itseä sellaisesta, josta sinulla ei yksinkertaisesti voinut olla tietoa etukäteen.
Jälkiviisaana on todella helpompaa, mutta älä käännä tuota viisautta itseäsi vastaan, itsesi moitteiksi tai syyllistämiseksi.
Helpottavaa tietoa
Satuttaviin suhteisiin jäämiseen, sekä vaikealta tuntuvaan irtaantumiseen on olemassa hyvin monia ja myös hyvin ymmärrettäviä, sekä järkeviäkin syitä.
On helpottava tietää, että nuo syyt ovat usein samankaltaisia muillakin satuttavia suhteita kokeneilla ja siltikin me usein luulemme olevamme ainoita.
Tässä muutamia yleisiä syitä, joiden vuoksi satuttavasta suhteesta voi olla haastava irtaantua. Toivon niiden tuovan sinulle lohtua, sekä rohkeutta ottaa hiljalleen pieniä askelia kohta suurta ja tarvittavaa muutosta.
Rakkaus. Ei satuttavissa suhteissa ole pelkkää vihaa, inhoa tai jatkuvaa piinaavaa surua. Nuo suhteet sisältävät myös runsaasti hyvää ja tunteiden täyttämää aikaa, joista luopumisen tiedämme myös olevan edessä, jos päätämme kärsimyksen. Olemme usein valmiita tekemään rakkauden eteen mitä tahansa ja yksi uhraus rakkauden nimissä on jäädä odottamaan sen paluuta ja uudelleenkukoistusta.
Satuttavissa suhteissa rakkaus ei kuitenkaan ole enää palaamassa takaisin sellaisena kuin sen joskus sai kokea ja tuo tieto voi auttaa hyväksymään irtaantumisesta tulevaa surua.
Syyllisyyden tunne. Syyllistäminen on yksi ”kätevä” keino pitää ihmistä satuttavassa suhteessa, koska kun tarpeeksi vakuuttavasti syyllistetään voi tuohon tarinaan alkaa lopulta itsekin uskoa.
Merkitystä on myös sillä kuka syyllistää. Jos syyllistäjä on juuri se läheisin ihminen, johon tulisi voida luottaa ja jos sama on toistunut myös menneisyyden ihmissuhteissa voi olla todella haastavaa nähdä mikä on totta ja mikä ei.
”Ehkä se todellakin on niin kuin hän sanoo. Ehkä en vain itse huomaa miten raskas ja epätäydellinen kumppani olen. Minun pitää yrittää muuttua vielä enemmän.”
Häpeä. Tuo raskas tunne, jota naiset tutkitusti tuntevat enemmän kuin miehet. Tunne, joka saa meidät piilottelemaan ja vaikenemaan vaikka pitäisi huutaa niin kovaa ääneen, että kaikki vihdoin kuulisivat ja näkisivät.
”Mitähän kaikki ajattelisivat, jos eroaisimme? Olisin epäonnistunut avioliitossani, lasteni äitinä, perheen pystyssä pitämisessä. Miten selittäisin tämän kaiken ja kuka minua edes uskoisi?”
Häpeä saa sulkeutumaan ja lamaantumaan, vaikenemaan ja peittelemään. Häpeä on samalla myös tunne, joka voi muuttaa muotoaan ja helpottua kun toimii sen sanelemaan tarinaa vastaan, eli ainakin puhuu.
Kun tuntee voimakkaasti ja rakastaa, sekä kiintyy ihmiseen jonka kanssa jakaa elämäänsä on vaikeus irrottautua hyvin inhimillistä sekä ymmärrettävää vaikka kuinka olisi sattunut.
Lyhyt terapeuttinen tehtävä
Sulje hetkeksi silmäsi ja hengähdä syvään. Vie mielesi kohti tulevaisuutta, jossa kaikki olisi jo hyvin ja kaikki vaikeudet olisivat kadonneet.
Mitä sellaista hyvää, nautinnollista ja hyvinvointiasi sekä terveyttä tukevaa tuo aika pitää sisällään?
Kenen kanssa olet ja missä?
Mitä teet enemmän ja vähemmän kuin tällä hetkellä?
Kun fiilistelet tuota ihanaa ongelmatonta tulevaa aikaa mikä motivoisi sinua nyt kaikista eniten ottamaan rohkean ja ehkä pelottavankin askeleen kohti uutta helpompaa aikaa?
Ja ennen kaikkea: keneltä voit pyytää apua ja tukea, koska kenenkään ei tarvitse yrittää selviytyä yksin.
Lisää ymmärrystä, lohtua, tukea ja tietoa satuttavista suhteista, sekä irtaantumisesta ja uuden elämän rakentamisesta ja myös terapeuttisia tehtäviä löydät uutuuskirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!