Miksi hankaliin ihmisiin kannattaa suhtautua myötätuntoisesti – ja miten se edes on mahdollista?

Kirjoittaja Joni Ihalainen on meditaatio-ohjaaja sekä Aloitameditaatio.fi -sivuston ja videokurssin perustaja. Hänen intohimonansa on kertoa meditaatiosta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja käytännönläheisesti sekä tarjota parhaat keinot meditaation onnistuneeseen aloittamiseen.

Meidän voi olla vaikea nähdä järkeä myötätunnossa haastavia ja epämiellyttäviä ihmisiä kohtaan. Ainakin asia oli näin omalla kohdallani. Tälle on kuitenkin hyvät perustelut. Otetaan näistä neljä lähempään tarkasteluun:

1. Negatiivinen suhtautuminen haittaa lopulta eniten itseämme

Jos tunnemme toista kohtaan esim. suuttumusta tai katkeruutta, se on kuin myrkyllinen painoreppu, jota kannamme. Se vie energiaa ja tilaa. Se vaikuttaa negatiivisesti terveyteemme ja hyvinvointiimme. Ei ole lopulta väliä, onko se oikeutettua vai ei. Se on silti meille pahaksi. Myötätunto (huom. compassion, ei empathy) sen sijaan on tutkitusti yksi parhaimmista tunteista meille, jota voimme tuntea. Sillä on merkittäviä terveys- ja hyvinvointivaikutuksia.

2. Pystyt reagoimaan taitavammin, kun sinua ärsyttää

Kun pystyt suhtautumaan hankalaan ihmiseen myötätuntoisesti, hänen negatiivinen valtansa sinuun vähenee huomattavasti. Hän ei pysty enää samalla tavalla pääsemään ihosi alle ja pilaamaan päivääsi. Valta on enemmän sinulla. Itsekeskeisyyden sijasta voit suhtautua toiseen ymmärtäväisemmin, mikä mahdollistaa viisaamman toiminnan tilanteessa. Huom! Myötätuntoinen suhtautuminen ei tarkoita omien tarpeiden tai rajojen unohtamista.

3. Hankalat ihmissuhteet voivat muuttua paremmiksi

Meillä kaikilla on hankalia ihmissuhteita elämässä, joista ei voi päästää irti. Silloin niitä kannattaa muuttaa paremmaksi. Edellä mainittu taidokkaampi reagointi, myötätunto ja aito välittäminen mahdollistavat uudenlaisen toiminnan hankalissa ihmissuhteissasi. Se ei takaa mitään, mutta avaa täysin uusia mahdollisuuksia.

4. Saat tehokasta myötätuntoharjoitusta

Myötätunto on tutkitusti harjoitettava taito. Kun yrität tietoisesti suhtautua haastaviin ihmisiin myötätuntoisesti, tämä harjoittaa erittäin tehokkaasti ns. ”myötätunto -lihasta”. Harjoittelun myötä myötätunnosta tulee yhä
useammin oletustapasi suhtautua ja reagoida. Siinä voittaa sinä sekä muut.

Miten on mahdollista olla myötätuntoinen haastavia ihmisiä kohtaan?

Kaikki yllä oleva kuulostaa hyvältä paperilla, mutta entäs käytäntö? Millä keinoin voi olla myötätuntoinen ihmisiä kohtaan, jotka ovat epämiellyttäviä, hankalia tai ovat jopa satuttaneet? Yritä noudattaa näitä viittä periaatetta, niin se tulee mahdolliseksi:

1. Sisäistä yhteinen ihmisyys

Mindfulness ja meditaatio näyttävät meille kiistattomasti, kuinka suuri valta menneisyydellämme on meihin. Nämä menneisyydestä opitut ”mielen kaavat” määrittävät kuinka ajattelemme, tunnemme ja toimimme. Suurin osa näistä on tullut meihin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksistamme, ja emme ole oikeasti voineet vaikuttaa paljoakaan siihen, mitä mielemme on sieltä oppinut.

Nyt avainasia on ymmärtää, että tämä sama asia pitää paikkaansa joka ikisen ihmisen kohdalla. Olemme kaikki samassa veneessä.

Toinen avainasia on ymmärtää, että joka ikinen ihminen on pohjimmiltaan samanlainen. Jokainen haluaa olla onnellinen ja välttää murhetta. Ja jokainen meistä pyrkii parhaansa mukaan tähän tavoitteeseen niillä eväillä, mitkä meille on annettu. Joka kaikkein ärsyttävinkin tyyppi yrittää parhaansa sillä mielellä, millaiseksi hänen lapsuutensa ja nuoruutensa on sen muokannut.

Kukaan ei ole kolmevuotiaana itse valinnut, millainen aikuinen hänestä tulee.

2. Yritä parhaasi kuvitella toisen todellisuus ja menneisyys

Yritä laittaa itsesi toisen saappaisiin tapahtuneessa tilanteessa, kun toinen on toiminut haitallisesti. Ehkä hän häpeää tai pelkää ja yrittää suojella itseään jotenkin? Ehkä häntä on satutettu tai laiminlyöty syvästi lapsuudessa tai nuoruudessa? Erittäin usein, jos toinen ihminen satuttaa, hän itse elämässään on kokenut paljon murhetta ja kipua. Hänellä ei todennäköisesti mene hyvin, vaikka hän voi osatakin piilottaa sen taitavasti.

Hurt people hurt people. – Rick Warren

3. Aloita helposta päästä

Myötätunto on harjoitettava lihas. Älä suoraan lähde nostelemaan ns. ”suuria painoja” ja yritä olla myötätuntoinen henkilöä kohtaan, joka on todella satuttanut sinua. Aloita ihmisistä, jotka esimerkiksi hieman ärsyttävät. Pikkuhiljaa siirry vaikeampiin kohteisiin.

4. Ole kiltti ja kärsivällinen itseäsi kohtaan

Tämä ei ole helppo asia. Anna itsellesi aikaa ja ole aidosti tyytyväinen itseäsi kohtaan, jos edes yrität! Teet hienoa ja tärkeää asiaa.

5. Harjoittele myötätuntoa meditaation avulla

Myötätuntomeditaatio (Tonglen) on erittäin voimakas harjoitus ja yksi tehokkaimpia tapoja harjoittaa myötätuntoa. Jo muutaman viikon säännöllinen harjoittelu tekee merkittävän eron. Toinen tapa harjoittaa myötätuntoa on tehdä sitä hyväntahtoisuusmeditaation (Metta) yhteydessä.

Aloita harjoittelu tänään

Valitse tänään joku haastava ihminen elämästäsi ja sovella yllä olevia vinkkejä. Muuten todennäköisesti nämä asiat unohtuvat. On käsittämätöntä, kuinka suuren positiivisen vaikutuksen myötätunnon tunteminen ihan kaikkia kohtaan, tekee ympäristöösi sekä sinun omaan onnellisuuteesi ja hyvinvointiisi. Myötätunto on supervoima.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image