Kehomme kommunikoi kanssamme joka hetki. Se koittaa kertoa, jos kaikki ei ole hyvin tai jos jokin elämässämme on epätasapainossa. Usein se oireilee jo paljon ennen kuin ymmärrämme, että jotakin on pielessä.
Parhaimmillaan kehon ensimmäiset oireet voivat pysäyttää meidät tutkimaan, mistä on kyse ja tunnistamaan, mitä olemme kenties vailla päästäksemme takaisin tasapainoon. Useimmiten kehomme tarvitsee hyvinkin maltillisia asioita kuten kunnon yöunia, säännöllistä ruokailua tai hieman liikettä istumisesta jäykistyneelle selälle.
Jos emme reagoi kehomme hienovaraisiin pyyntöihin, ennen pitkää ne vahvistuvat ja edessä saattaa olla isompi ongelma.
Joskus oireet kasaantuvat ja tarvitaan useampi kehollinen hälytysmerkki ennen kuin havahdumme omaan olotilaamme. Minulle näin kävi uupumuksen kanssa.
Olen kokenut kaksi uupumusta, joista kumpikaan ei onnekseni päätynyt suoranaiseen loppuun palamiseen. Kehoni oli kuitenkin molemmilla kerroilla lopen uupunut silloiseen elämäntilanteeseeni. Se yritti pitkään ilmoittaa minulle asioiden olevan pielessä. Tarvittiin kuitenkin monta päällekkäistä hälytysmerkkiä, jotta tajusin tilanteen vakavuuden.
Näistä oireista tunnistin lopulta olevani uupunut:
-Jatkuva sairastelu. Olin vähän väliä flunssassa tai poskiontelontulehduksessa. Aivan kuin kehoni olisi koittanut pakottaa minut sängyn pohjalle.
-Krooninen selkäkipu. Iskiastyyppinen selkäsärky vaivasi niin, että oli vaikea istua. Siihen ei kuitenkaan löydetty mitään fysiologista syytä, vaan kyse oli stressistä.
-Vatsaoireet. Vatsalaukkuni tulehtui, mikä aiheutti kipua aina, kun nälkä pääsi yllättämään ja heti ruuan jälkeen. Oli pakko pitää kiinni säännöllisistä ruokailu-ajoista ja ravitsevasta ruuasta.
-Kireät lihakset ja lihaskalvot. Kehoni ei tuntunut palautuvan liikunnasta. Jalkalihakseni olivat jatkuvasti ”tukossa” ja yläkroppa kireydestä kankeana. Olin sekä henkisesti että fyysisesti kireänä.
-Muut fyysiset krempat. Itselläni näihin lukeutuivat muun muassa toistuvat kantakalvon tulehdukset, mikä tuntui pistävänä kipuna jalkapohjassa. Kehoni koitti kirjaimellisesti hidastaa tahtiani.
-Huonolaatuinen uni. Heräilin aamuyöstä useampaan kertaan ja noustessani olo oli kuin jyrän alle jäänyt. Mikään määrä lepoa ei tuntunut virkistävän.
-Pätkivä muisti. Tuntui kuin mikään ei olisi enää pysynyt päässäni. Saatoin lähteä hoitamaan jotakin asiaa ja unohtaa, mihin olinkaan menossa ja miksi.
-Apea mieliala. Kehoni reagoi kuormitukseen myös tunnetasolla. Tunsin olevani enimmäkseen alakuloinen, kyyninen tai vihainen. En jaksanut enää innostua oikein mistään.
-Itkuisuus. Purskahtelin itkuun ilman syytä ja jouduin keräilemään itseäni kesken työpäivän. Joskus itku tuli vasta ryöppynä kotimatkalla. Sen jälkeen oli hetken aikaa kevyempi olo.
Jokaisen meistä keho on ainutlaatuinen eikä uupumus välttämättä oireile kaikilla samalla tavoin. Ehkä löydät kuitenkin listasta jotain tuttua? Samat oireet voivat myös kertoa jostakin muusta, mihin keho koittaa saada huomiotasi.
Usein totumme kuin huomaamatta fyysisiin oireisiin tai tyydymme vaientamaan ne lääkkeillä. Emme välttämättä pysähdy kuulostelemaan itseämme sen tarkemmin.
Itsekin hoidin aluksi vain oireita. Söin antibiootteja poskiontelontulehdukseen, tulehduskipulääkettä kantakalvon tulehdukseen, rennietä närästykseen, buranaa pään särkyyn…Ostin kantapään alle kipua lievittävän geelityynyn ja nukuin yöni kylkiasennossa tyyny jalkojen välissä, jotta selkää ei särkisi.
Lopulta uupumiskokemukset opettivat, että kehoa kannattaa sittenkin kuunnella. Se pyrkii aina ohjaamaan meitä kohti tasapainoa, kun vain annamme sille mahdollisuuden.
Toipuminen ei tarkoittanut pelkästään fyysisten oireiden hoitoa, vaan elämäni ja syvimpien arvojeni uudelleen tarkastelua. Jouduin kysymään itseltäni: Mikä on minulle aidosti tärkeää? Mitä minä tarvitsen? Mitä minun kehoni tarvitsee? Mistä asioista saan voimaa? Mitkä asiat kuormittavat minua? Miten pystymään antamaan itsestäni muille ilman, että voimavarani ehtyvät?
Minulle kehoni oireet olivat lopulta reitti syvemmälle itseeni.
