On paljon self help -oppaita, joissa kannustetaan turvan löytämiseen itsestä ja siihen, että ethän odota kenenkään muun rakastavan itseäsi ehjäksi. Olen monelta osin samaa mieltä ja uskon täysin, ettei omaa hyväksyttävyyttä taikka turvaa ole viisasta laskea toisen syliin.
Käytännössä turvan löytäminen itsestä ei olekaan sitten ihan niin helppoa, kirjoittaa nimimerkillä toipuva läheisriippuvainen. Toipumiseni alkumetreillä koin suurta häpeää, kun en sitten pystynytkään noin vain noudattamaan kirjojen viisauksia.
Siksi peruspsykologian äärelle laskeutuminen on ollut minulle valtavan tärkeää ja auttanut luomaan armollisempaa suhdetta itseeni. Psykologinen turvallisuus on nimenomaan asia, jonka lapsi oppii, kun häntä kohdellaan kunnioittavasti, sensitiivisesti, hän tulee kuulluksi ja nähdyksi itsenään, sekä hänen tarpeensa ja tunteensa tulevat valtaosan ajasta myötätuntoisesti validoiduksi.
Turva tulee ensin ulkopuoleltamme, kun äiti ja isä heijastavat meihin lämmintä ja johdonmukaista kohtaamista. Sitä kautta lapsi voi oppia luottamaan tulevansa kohdatuksi ja kohdelluksi lämmöllä. Jos psykologisen turvan alueella on paljon vaillejäämisiä, on enemmän kuin loogista kaivata tätä heijastusta ulkopuoleltaan.
Ajattelen, että me emme voi ”ei-tarvita” sitä, mitä tarvitsemme. Jos meillä on esimerkiksi iso vaillejääminen tai trauma tärkeän kehitysvaiheen kohdalla, se kohta on jäänyt ihmisessä ikäänkuin kypsymättä, kesken. Puhutaan kehityksellisestä traumasta, joka sanana voi kuulostaa varsin radikaalilta ilmiön yleisyyteen nähden. Siksi läheisriippuvaiselle on yhtä tyhjää hokea “löydä vain turva itsestäsi” kuin hokea tupakoitsijalle että “sinun pitäisi vain lopettaa”.
Ehkä jokainen tietää ihmisen, josta hänen rakkaudenkaipuunsa on paistanut kilometrin päähän ja hän on tehnyt melkeinpä mitä hyvänsä saadakseen sitä edes hetken. Kyse voi olla toki moninaista asioista mutta yksi vaihtoehto on, että on jossain hyvin tärkeässä kehitysvaiheessa jäänyt vaille vanhempien huomiota, ihailua ja rakkautta. Joku toinen saattaisi etsiä sitä rakkautta pullosta, joku jostain muualta. Se mitä näemme ulospäin on kerros, jonka taakse kätkeytyy usein paljon häpeää, surua, pelkoa ja avuttomuutta.
On liian helppoa arvioida muita lapsellisiksi tai tuomita toisten käytöstä tietämättä tarkemmin. Hyvässä ja turvallisessa terapiasuhteessa ihminen saa tulla näkyväksi siinä kohdassa missä on ja elämänhistorian tutkiminen valaisee myös niitä kohtia, joissa on jäänyt vaille. Eheytymistä kun ei voi feikata, ainakaan muutamaa päivää pidempään.
Voimme lukea ties miten paljon kirjoja siitä miten käyttäytyä kypsästi ja ehkä hetken pystymmekin imitoimaan kypsyyttä, mutta jos emme pääse laskeutumaan omien vaillejäämisten kipuun ja uskalla tarvita korjaavia kokemuksia, kypsyyden esitys ei kestä lähempää tarkastelua, arkea ja intiimejä ihmissuhteita. Autenttinen kasvu ei vain tapahdu leikkaa ja liimaa -menetelmin. Se menee usein milli tai sentti kerrallaan olemalla syvästi rehellinen omista tarpeista, kaipuista ja peloista.
Parisuhteen ei ole tarkoitus olla terapiasuhde. Mutta hyvässä, turvallisessa parisuhteessa on tilaa saada korjaavia kokemuksia. Parisuhteet, joissa toinen tarvitsee jotain, mitä toinen ei missään tapauksessa ole halukas antamaan, ovat luultavasti molemmille pitkässä juoksussa satuttavia.
Esimerkiksi turvattoman historiani vuoksi, minulle on tärkeää että voin luottaa kumppaniini ja toivoin elämään vakautta, aikuisuutta. Nuoruusvuosien kumppanini taas halusi viettää viikonloppunsa baarissa nollaamassa ja juhlimassa. Ja humalassa tuli sitten kaikkia spontaaneja hyviä ideoita, kuten vaikka lähteä aamulaivalla Tallinnan-risteilylle.
Koitin pitkään ”kasvattaa hänestä aikuista”, koitimme pariterapiaa ja koitin hyväksyä että elämä hänen kanssaan on tällaista. Vasta kun olin uuvuttanut itseni näännyksiin yrittäessäni muokata häntä ja sitten itseäni, olin viimein valmis irroittamaan. Ehkä hänen ei täydykään muuttua.
Ja mikä tärkeintä, minun ei täydy luopua toiveestani vakaaseen suhteeseen, jossa viikonloput menevät muuten kuin nousun ja krapulan aallokossa. Ymmärsin, että haluan suhteen, jossa toinen ihan itse ja vilpittömästi omasta tahdostaan haluaa myös viikonlopuiltaan muuta kuin hämyisiä baareja ja krapulahikeä.
Toinen esimerkki: Minulla on tarve keskustella, tutkia itseäni, tunnereaktioitani ja ihmisyyttä yleensä. Tottakai voin täyttää tätä tarvetta myös esimerkiksi terapiassa ja ystävyyssuhteissa, ja täytänkin.
Mutta itse haluan myös parisuhteessa jakaa tätä tarvetta ja siksi minulle on tärkeää että myös suhteessa toinen on vilpittömän kiinnostunut sisäisyydestään ja sen tutkailusta. Parhaassa mahdollisessa tapauksessa siis parisuhteessa toinen haluaa tuoda suhteeseen sitä, mitä sinä kaipaat, ja toistepäin. Tällaisia taitoja voi toki yhdessä ja kehittää, eikä kukaan ole ajatustenlukija, joka tietäisi kertomatta, mitä kaipaat.
Sen sijaan että sanoisin, että löydä vain turva itsestäsi – haluan sanoa, että on normaalia ja inhimillistä kaivata turvaa heijasteena myös toiselta. Näin turvan kokemus meille alun alkaenkin syntyy.
Ja mikä paradoksi, että kun saat aidosti kunnioittavaa kohtelua, heijastetta hyväksynnästä ja välittämisestä – opit myös turvaamaan itse itseäsi paremmin. Samaan aikaan voit harjoitella itsekin kohtaamaan itseäsi rakastavan ja myötätuntoisen aikuisen tavoin.
