Vesi puhdistaa tunteitamme

“Veteen sisältyy niin paljon. Sillä on monia ihmeellisiä ominaisuuksia ja piirteitä, jotka eivät lakkaa hämmästyttämästä ihmisiä.

Vesi liittyy voimallisesti tunteisiimme, jotka ovat ihmiskunnan suuri oppiläksy. Vesimatka onkin myös matka tunteittemme kemiaan, tuohon haasteelliseen ja samalla palkitsevaan maailmaan, jolla on niin paljon annettavaa meille kaikille. Vesimolekyylit ovat vertauskuvallisesti tarkasteltuna emotionaalisia molekyylejämme. Ei tarvitse kuin tutkia omaa elämäänsä huomatakseen, miten merkitsevä osa tunteillamme on kokonaisolemuksessamme.

Vesi voi monin eri tavoin puhdistaa ja parantaa tunteitamme sekä avata samalla portin tiedostamattoman mielen valtavaan voimaan. Vesielementti on hyvin tärkeä omien luonnollisten intuitiivisten ja psyykkisten kykyjen lisääjänä. Usein voidaan huomata, että hyvin herkillä, intuitiivisilla tai psyykkisillä ihmisillä on varsin paljon nestettä kehossaan, tavanomaista kosteampi iho tai hyvin vetiset, melkeinpä kiiltävät, lasimaiset silmät.

Emootiot kastelevat kokemuksiemme maaperän ja myös auttavat tallentamaan niitä muistiimme. Kyyneleet ovat osa tunneilmaisuamme, ja niistä on löydetty parisataa valkuaisainetta, rasvaa, huomattava määrä erilaisia hormoneja ja monia muitakin aineita. Ne eivät siis ole “pelkkää” vettä ja niiden kemiaan käytkeytyy luultavasti vielä monia asioita. On esimerkiksi väitetty, että surun ja ilon kyynelillä on erilainen koostumus.”

Lähde: Kylli Kukk & Erkki Lehtiranta : VESI – Elämän sanansaattaja, (Shantia Oy, 2012)

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
Saat -30% alennuksen korttipakoista etukoodilla KORTIT30 
PUOTIIN
close-image