
Olen kuullut työssäni terapeuttina lukuisia kertoja, kuinka intuitio on varoittanut jo hyvin varhaisessa vaiheessa suhdetta narsistisesta kumppanista.
Intuition viestit on usein kuitenkin ohitettu olkapäitä kohauttamalla tai moittimalla itseä yliherkäksi tai liioittelevaksi tulkitsijaksi.
Moni intuition ohittanut on toivonut pystyvänsä palaamaan takaisin aikaan, jolloin keho yritti viestiä varoitusmerkeistä.
Kehon viestit siitä, että kaikki ei ole kohdallaan
Keho on viisas ja jatkuvassa yhteydessä mieleen. Keho kertoo yleensä ensimmäisenä, jos jokin ei tunnu olevan kohdallaan.
Jos intuitiosi kertoo, että jokin ei ole kohdillaan – pysähdy!
Keho voi viestiä aavistamastaan vaarasta esimerkiksi ylenpalttisella jännityksellä (jonka saatamme sekoittaa suureen ihastumiseen), kuin kutsuna suureen seikkailuun tai painon tunteena esimerkiksi vatsassa, rintakehän alueella tai kurkussa.
Intuitio voi varoittaa narsistisesta kumppanista kehollisten tuntemusten lisäksi kuiskailemalla varoituksiaan, kuten: ”tämä on liian hyvää ollakseen totta” tai ”jokin tässä ei nyt täsmää” tai sanomalla; ”en tiedä miksi tämä tuntuu nyt vaikealta, vaikka kaikki näyttäisi olevan hyvin”.
Nuo tuntemukset tai ajatukset voivat olla nopeita ohimeneviä hetkiä tai viipyä pitkään esimerkiksi ahdistuksen tunteena.
Jos jostain tulee ajatus tai tunne, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi tai olet hiukan epävarma toisen suhteen, psyähdy ja muista käsitellä asiaa, kun olet yksin tai keskustele tunteistasi ystäväsi tai terapeuttisi kanssa.
Lisää tietoa narsistisista suhteista ja toipumisesta löydät kirjastani: Toivu satuttavasta suhteesta.



