Murehtiminen on tunteiden välttelyä. Muistan kuinka terapeuttini sanoi minulle nuo sanat yhdeksän vuotta sitten tavatessamme ensi kertaa ja muistan myös hämmennyksen joka niistä seurasi.
Minäkö välttelen tunteita? Sehän oli juuri se keskeinen asia, mihin hain apua. Olin vahvasti tunteva ja sen tähden ahdistunut ja lukossa. Mieleni pinnisteli ja päätin tuolla hetkellä haastaa uskomukseni siitä, mitä tunteet ovat. Minussa myös heräsi vahva uteliaisuus sitä kohtaan, kuinka voisin vaikuttaa siihen, että pääsisin omilla taidoillani ahdistuksestani eroon.
Näin jälkeenpäin koen, että tuo hetki oli monella tavalla käänteentekevä elämässäni. Olin tarkoituksella valinnut työskentelymuodokseni kognitiivisen psykoterapian, koska olin oivaltanut jo tuolloin että suuri osa kärsimyksestäni liittyi tapaani ajatella. Pidän analysoinnista ja pystyn viettämään tuntikausia pääni sisällä, eikä kaikki siellä vietetty aika ole suinkaan mennyt hukkaan. Opin kuitenkin huomaamaan terapiani myötä, kuinka ajattelu myös helposti muuttui ansaksi.
Opin myös muita tärkeitä asioita. Tämän blogin ensimmäisen lauseen lisäksi minulle muodostuivat ahdistuksesta toipumisessani myös seuraavat: Nykyhetki on turvapaikkani. ja Minun ei tarvitse ratkaista tänään tulevaisuutta.
Opin olemaan uudella tavalla tietoinen tarpeistani ja siitä, kuinka tärkeää niitä on ilmaista muille. Olen siinä onnellisessa asemassa että teen itsekin työkseni terapiaa, ja paras tapa oppia uusi asia on opettaa se muille. Siksipä olenkin puhunut näistä teemoista jo vuosien ajan asiakkaideni kanssa ja samalla tehnyt myös omaa harjoitusta.
Kaikilla meillä on tunteita, mutta herkkyys kokea niitä vaihtelee. Niin myös tavat mennä niitä karkuun. Vaikeassa paikassa meissä herää helposti reaktiivisuus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että joko hyökkäämme tai pakenemme paikalta. Hyökkäämiseksi lasketaan myös vaativa nalkutus, ja paeta voi myös oman pään sisälle. Nämä eivät kuitenkaan edistä tunteen kannalta optimaalista reagointia. Ne johtavat siihen että yhteys toiseen katkeaa ja ihminen kokee enemmän yksinäisyyttä ja pelkoa. Toive tulla nähdyksi ja kuulluksi jää uupumaan. Alkuperäinen tärkeä asia, josta tunne pääse syntymään jää ratkaisematta.
Näiden huonojen selviytymiskeinojen voimaa voi vähentää alkamalla olla enemmän tietoinen siitä, mikä tunteen herättää itsessä. Tärkeä kysymys on: Mikä tarve ei täyttynyt tai mitä olisin kaivannut itsellesi, jotta minulle ei olisi tullut näin ikävä olo? Ensimmäinen askel on tulla tietoiseksi vahvemmin nykyhetkestä. Läsnäolotaitoja vahvistamalla ehdimme huomata tunteen ennen kuin tilanne karkaa käsistä. Näin alamme tehdä tilaa sille, että voimme valita, kuinka toimimme kun joudumme tukalaan paikkaan.
Tutustu aiheeseen lisää Marikan Varmistelusta vapauteen -kirjassa sekä Tunnekarttakirja-tehtäväkirjassa.
