Hellitä, herää, hehku – Parisuhteen päättyminen sattuu, mutta voi avata uudenlaisen yhteyden omaan itseen

Eroaminen on aina vaikeaa, silloinkin kun se on ollut molempien yhteinen päätös. Eroaminen on irrottautumista menneestä, sen hyväksymistä että jokin ajanjakso on päättymässä. Ero on kiintymyssuhteen katkeaminen, jonka aikana kuuluukin käydä läpi monenlaisia erilaisia tunteita ja vaiheita. Se ottaa aikaa. Eronneen tehtävä on antautua prosessille.

Ero muistuttaa haavoittavuudessaan myös siitä, että kaikella on elämänsä alkunsa ja loppunsa. Mikään ihmissuhde, tilanne tai vaihe ei pysy ikuisesti samana. Jokainen muutostilanne on meille henkinen harjoitus ja mahdollisuus kasvuun. Ero koskee kamalan paljon ja se sattuu silloinkin, vaikka tiedostaisit täysin varmasti sen olevan oikea päätös. Se on kipeää, oletpa jätetty, jättäjä tai et edes osaisi selittää kuinka tässä näin kävi. On aivan luonnollista kaivata ihmistä samalla kun on varma, ettei halua häntä enää koskaan elämäänsä takaisin. Mieleen mahtuu samaan aikaan monenlaisia tunteita.  Kaikkien kohdalla rakkaus ei  edes pääty eroamiseen,  vaan ero johtuu mahdottomuudesta elää yhdessä. Tällaiseen tilanteeseen voi olla monenlaisia syitä. Onneksi meillä on mahdollisuus rakastaa myös kaukaa.

Vuosia sitten aloin kiinnittää huomiota  pitämissäni eroryhmissä siihen, että osa osallistujista alkoi kukoistaa erityisellä tavalla eroprosessinsa myötä. Rupesin kutsumaan tätä erohehkuksi. Näin oli minullekin käynyt aikanani kun erosin nuorena naisena, mutta en silloin ollut pohtinut asiaa sen enempää. Lähinnä olin ajatellut sen olevan merkki siitä, että eroratkaisumme oli oikea. Muistan kuinka sain työpaikallani kommentteja siitä kuinka säteilin ja vaikutin onnelliselta, moni epäili minun rakastuneen uudelleen. Oikeastaan se olikin totta, koska olin parin vuoden jälkeen erostamme löytänyt rakkauden itseäni kohtaan.

Työskenneltyäni nyt parikymmentä vuotta eroauttamisen parissa on minulle tullut selväksi, että tietyt asiat edistävät erohehkun saavuttamista. Tärkeimpiä näistä ovat lempeä suhtautuminen omaa itseä kohtaan surun ja vihan keskellä, tilanteen hyväksymiseen johtava tietoinen prosessointi, rakkaussuhteen vaaliminen omaa itseä kohtaan ja läsnäolotaidot. Hellitä. Herää. Hehku.

Eron käsittelyyn menee kaikilla ihmisillä vähintään vuosi, monella useampi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että muu elämä jäisi siksi aikaa tauolle. Eron keskellä elävälle ihmisille on tyypillistä, että pitkän hyvän vaiheen jälkeen voi tulla hetki, jolloin kipu yllättää. Pikku hiljaa uuden elämän kutsu kuitenkin voittaa. Uudenlainen arki alkaa rakentua sen ohessa. Huomaat vahvistuvasi päivä päivältä. Tätä matkaa varten suunnittelin Erohehkukortit, joiden  kysymysten avulla  eroa pohtiva tai eronnut voi auttaa omaa itseään ja arvioida edistymistään. Ohjeita korttien käyttöön löydät täältä,Voit kuitenkin käyttää niitä juuri sinulle sopivalla tavalla. Korttipakka on on myös hyvä lahja ja tuen osoitus eroa läpikäyvälle ystävälle tai läheiselle.

Erohehku on havahtumista ja vastuunottoa omasta elämästä. Älä vertaa kuitenkaan itseäsi muihin eronneisiin, vaan kunniota omaa polkuasi. Sinä selviät kyllä.

 

Puodin uutuus: Erohehku-kortit

Hidasta elämää –puodista voit ostaa omat Erohehku-korttisi.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image