Överiempaattinen ihminen aistii herkästi toisten tunteita. Sen lisäksi, että hän aistii voimakkaasti toisten tunteita, hän kokee, että on hänen vastuullaan suodattaa, muuntaa, ratkaista ja poistaa toisissa nousevia, erityisesti hankalia, tunne-energioita.
Hän sopeuttaa sekä omaa sisäistä tilaansa että ulkoista toimintaansa toisten tunteiden mukaisesti ja antaa voimavaransa rajattomasti toisten käyttöön helpottamalla heidän vaikeita tunteitaan. Toimiessaan näin hän uuvuttaa itsensä kerta toisensa jälkeen.
Keskittyessään ensisijaisesti toisissa nouseviin tunteisiin, hän sivuuttaa omat tunteensa ja tarpeensa. Hänen mahdollisuutensa kokea, mitä hänessä itsessään tapahtuu missäkin tilanteessa, kapenee.
Hänen yhteytensä siihen todelliseen itseen, joka hän on överiempaattisen toimintamallin takana, hautautuu yhä syvemmälle jatkuvasti kasvavan tunnekuorman alle.
Kannamme mukanamme tukahdutettujen tunteidemme energiaa
Överiempaattinen toimintamalli juontaa juurensa lähes poikkeuksetta elämän varhaisvaiheista ja siellä vallinneesta tunteiden tukahduttamisen kulttuurista.
Koska tunteet ovat energiaa, kuten kaikki muukin, niihin pätee sama energian säilymislaki kuin muuhunkin. Lain mukaan energia ei koskaan katoa, mutta se voi siirtyä ja muuttaa muotoaan.
Siksi, vaikka miten yrittäisimme saada hankalat tunteemme katoamaan tukahduttamalla, sivuuttamalla ja patoamalla niitä, ne eivät häviä. Sen sijaan ne varastoituvat kehoomme, vaikuttaen sieltä siihen, miten koemme itsemme, toiset ihmiset ja maailman ympärillämme.
Kun yksi tai useampi ihminen, joiden tapana käsitellä tunteitaan on sivuuttaa, padota tai tukahduttaa niitä, muodostaa perheen, he tuovat siihen mukanaan myös kaiken itsessään olevan tunne-energian.
He synnyttävät tunneilmapiirejä, joissa raskaat tunne-energiat muhivat pinnan alla. Siellä kohtaamattomat tunteet keräävät voimaa kuin hitaasti käyvä komposti ja tuovat tunnelmaan epävakaan, joskus jopa uhkaavan, pohjavireen.
Tukahdutet tunteet siirtyvät sukupolvelta toiselle
Koska tunteiden tukahduttamisen kulttuuri on meille ihmisille enemmän sääntö kuin poikkeus, jokainen meistäkin on mitä todennäköisimmin kasvanut ympäristössä, joissa raskaiden ja hankalien tunteiden kanssa on yritetty selvitä lakaisemalla ne maton alle.
Piiloon siivotut tunteet ovat siirtyneet sukupolvien ketjussa eteenpäin raskaiden tunteiden taakkana, keräten lisää painoa ja painetta sitä mukaa, mitä pidemmälle ne ovat kulkeutuneet.
Kun herkkä, voimakkaalla empatiakyvyllä varustettu, vanhemmistaan riippuvainen ja rajaton lapsi syntyy tunnetasolla turvattomaan ilmapiiriin, hän joutuu sen vaikutuksen alaiseksi, halusi hän sitä tai ei.
Koska lapsi on täysin auki ympäristölleen, hän aistii perheen epävakaan tunnelman ja siinä painekattilan lailla kytevät raskaat tunne-energiat erittäin voimakkaasti. Ne valtaavat hänen tietoisuutensa ja vaikuttavat siihen, miten hän kokee niin itsensä kuin ympärillään olevat ihmiset ilman, että hän voi sitä estää.
Koska hankalien tunteiden kohtaamattomuus ja tukahduttaminen synnyttää tunneilmapiirejä, jotka tuntuvat turvattomilta, lapsi yrittää saada itselleen edes hetkeksi turvallisen olon yrittämällä poistaa ympärillään olevilta ihmisiltä tunteita, jotka tekevät ilmapiiristä epävakaan ja ailahtelevan.
Hän valjastaa herkän kehonsa, empatiakykynsä ja intuitionsa ensisijaisesti sen aistimiseen, mitä tunteita muissa nousee ja sopeuttaa itseään sen mukaisesti. Hänen tuntosarvensa ovat jatkuvasti suunnattuna lukemaan häntä ympäröivää tunnemaastoa ja sen vaihteluita, jotta hän voi muokata itsestään siihen sopivan.
Hän alkaa kantaa hänelle täysin kuulumatonta vastuuta kasvuympäristönsä tunneilmapiiristä tavalla, joka kanavoi hänen herkkyytensä ja siihen liittyvät kykynsä ensisijaisesti muissa nousevien tunne-energioiden tasaamiseen ja helpottamiseen.
Hänen kykynsä nauttia herkkyydestään hautautuu alati kasvavan tunnetyön ja siitä kertyvän tunnekuorman alle. Hän alkaa elää toisten tunteiden ehdoilla.
Hänen käsityksensä omasta arvostaan ulkoistuu siihen, miten hyvin hän pystyy lukemaan ympärillään leijuvia tunne-energioita ja muokkaamaan omia tunnetilojaan, ilmaisuaan ja tekemisiään tuodakseen yhteisöön näennäistä rauhaa ja harmoniaa.
Joka kerta, kun hänen loputtomat yrityksensä luoda tasapainoa turvattomaan ja epävakaaseen tunneilmapiirin ovat epäonnistuneet, hän on kokenut, ettei hän ole pystynyt siihen, mihin hänen olisi pitänyt kyetä, jotta hän olisi hyväksytty, kelpaava ja rakastettu.
Lapsi tarvitsee turvallista tilaa kokea kaikkia tunteitaan
Kuten näemme lapsista ympärillämme, he elävät tunteidensa läpi juuri silloin, kun ne heissä nousevat. He eivät patoa, tukahduta tai viivytä niitä, vaan antavat niiden energian kohota kehossaan ja vapautua itsestään itkemällä, nauramalla ja muilla ilmaisutavoilla.
Mikäli vanhemmat tai huoltajat eivät osaa tehdä turvallista tilaa lapsen tunteille tulla nähdyksi ja kuulluksi, lapsi kokee tulevansa torjutuksi.
Kun hän yrittää ilmaista tunteitaan vapaasti, mutta ei saa niille aikuisen tukea ja turvaa, hän saa viestiä, ettei niitä kannata tuoda muiden tietoon, mikäli haluaa olla hyväksytty, tervetullut ja toivotun kaltainen.
Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että lapsi alkaa kokea, että negatiivisten tunteiden kokeminen ei ole sallittua ja tekee hänestä epäonnistuneen ja ei-toivotun perheenjäsenen. Silloin lapsi alkaa rajoittaa, milloin ja miten hän ilmaisee tunteitaan.
Sukupolvien kierteen katkaisija on usein herkkä ja empaattinen
Mitä raskaampi perheen tunneilmapiiri on ja mitä ehdottomammin herkän ja empaattisen lapsen tunteet tulevat torjutuiksi, sitä vimmatummin hän yrittää selviytyä ja lunastaa paikkansa olemalla herkillä toisten tunteille ja tasapainottamalla niitä.
Kun lapsi oppii hankkimaan hyväksyntää, huolenpitoa ja rakkautta vetämällä empatian yli, hän kokee, että hänen on aina ensin kannateltava muita, jotta hän voi olla turvallisessa ja vastavuoroisessa suhteessa toisen kanssa.
Hän kasvaa uskomaan, että mikäli hän pystyy luomaan muille edes hetkeksi tasapainoisemman olotilan helpottamalla heidän ailahtelevia tunteitaan, avautuu hänelle viimein mahdollisuus kokea turvalliselta tuntuvaa yhteyttä heidän kanssaan.
Mikäli yhteyden saaminen epäonnistuu, lapsi kokee, että hän ei ole pystynyt vastaamaan toisessa aistimaansa tunnetilaan tavalla, joka olisi vanhemmalle riittävän tyydyttävä, jotta hän voisi avautua lapsen kovasti kaipaamaan tunneyhteyteen lapsen kanssa.
Tämä johtaa siihen, että lapsi alkaa nähdä itsensä lähtökohtaisesti arvottomana ja kelvottomana aitoihin yhteyksiin ja oman kykenemättömyytensä poistaa toisten vaikeita tunteita syynä siihen, ettei yhteyksien muodostaminen onnistu.
Hän ohjelmoituu luulemaan, että hänessä on jotain perustavanlaatuista vikaa eikä hän siksi ansaitse syvää ja turvallista yhteyttä niihin, joiden olisi tarkoitus olla hänelle niitä turvallisimpia, rakkaimpia ja läheisimpiä.
Hänen käsityksensä hänen omasta arvostaan tulee riippuvaiseksi siitä, miten hyvin hän onnistuu sopeuttamaan itseään vanhempiensa tunteisiin ja tarpeisiin ja lunastamaan sillä tavalla edes hetkellisiä yhteyden kokemuksia heidän kanssaan.
Siksi överiempaattinen syyttää myös aikuisiän suhteidensa tunneyhteyden puutteesta usein itseään ja jatkaa jo pahasti väsyttyään energiansa antamista rajattomasti ihmisille, joiden kanssa turvalliseen tunneyhteyteen pääseminen on haastavaa.
Syyllisyyden tunteet ajavat toisten tunteista ylivastuullista olemaan jatkuvassa valmiustilassa reagoimaan siihen, mitä tunteita toisessa nousee.
Mikäli hän ei saa toisen hankalia tunteita helpottamaan, syyllisyys toisen kokemasta pahasta olosta ja omasta kyvyttömyydestä poistaa se voi tuntua lamaannuttavalta. Samalla hän lukitsee itsensä kierteeseen, jossa hän yrittää välttää syyllisyyden tuntemista sillä, että hän keskittyy kannattelemaan ja parantamaan toisen vaikeita tunteita.
Kun hän ei tässä mahdottomassa ja täysin hänelle kuulumattomassa tehtävässään onnistu, hän putoaa yhä syvemmälle itsensä syyllistämisen mustaan aukkoon. Hänen harteitaan painava tunnetaakka kasvaa kasvamistaan ja vaikuttaa överiempaattisen jaksamiseen niin, että voi uupua eriasteisesti moneen kertaan.
Kunnes hän tiedostaa kierteen, jossa on kiikissä ja antaa itselleen viimein luvan laskea kuorman harteiltaan.
Niin kauan kuin tukahdutetuissa tunteissa olevia energioita ei kohdata ja muunneta, ne siirtyvät eteenpäin sukupolvien ketjussa vuosikymmen vuosikymmeneltä. Ne kuplivat suvun jäsenten tunnekehoissa, kunnes joku suostuu näkemään ne, sallii niiden lähteä liikkeelle ja antaa niiden latausten purkautua itsensä ja kehonsa kautta.
Sukupolvien ketjussa se, joka katkaisee tunnetaakkojen siirtämisen eteenpäin, on usein herkkä, empaattinen ja intuitiivinen ihminen, joka ei enää jaksa, halua eikä pysty jatkamaan kasvuympäristönsä toimintamallien toteuttamista omassa elämässään.
Kun samat väsyttävät ja turhauttavat tilanteet ovat toistuneet riittävän usein hänen elämässään, hän on alkanut ymmärtää, että hän on yrittänyt selviytyä aikuisuuden suhteissaan samoilla keinoilla kuin lapsuudessaan.
Koska hän ei halua elää lopun ikäänsä niin, hän ottaa vastuun kasvustaan ja hyvinvoinnistaan: hän murtaa överiempaattisen toiminnan kaavan ja kasvaa siitä ulos.
Omalla esimerkillään hän tarjoaa mahdollisuuden myös häntä edeltäville sukupolville tarkastella itseään uudesta näkökulmasta. Samalla hän vapauttaa itsensä jälkeen tulevat käyttämään herkkyyttään ja empatiakykyään jo lapsesta asti niin, että he voivat nauttia niistä itsekin.
Irti överiempatiasta -kirja auttaa sinua kasvamaan ulos överiempaattisen toiminnan kaavasta ja suuntaamaan herkkyytesi voiman elämään, jossa voit hyvin ja joka tuntuu aidosti omaltasi. Katso ja tilaa kirja täältä!
