Lapsille on hyvä asettaa rajat, rajoilla osoitetaan rakkautta, sanoo todennäköisesti jokainen lastenpsykiatri ja kasvatusopas. Sama toimii aikuisillekin: pitääkseen itsestään huolta on osattava vetää rajat.
Rajojen vetämiseen tuntuu kuitenkin sisältyvän jotain väkivaltaista. On osattava sanoa EI ja ikään kuin pidettävä itsemääräämisoikeutta uhkaavat henkilöt ja asiat loitolla.
Tämä voi tuntua sotivan sellaisia nykyhenkisyydestä tuttuja lausahduksia vastaan kuin ”valitse ystävällisyys” tai ”maailmassa, jossa voit olla mitä tahansa, ole ystävällinen”.
Ristiriitaisuutta saattaa lisätä se, että henkiset traditiot kertovat meidän olevan yhtä – samalla tulisi kuitenkin osata rajata itsensä erilliseksi. Olemme isojen ja tärkeiden pohdintojen äärellä: mitä ykseys tarkoittaa ja miksi minun kuitenkin tulisi olla erillinen?
~
Elämä on yksi. Ihmisyys on yksi. Meissä on paljon enemmän samaa kuin erilaista. Samalla kuitenkin jokainen tuo maailmaan aivan erityisen, täysin ainutlaatuisen värähteen. Olemme saman timantin hieman erilaisia viisteitä. Olemme yksi spektri, josta heijastuvat kaikki maailman värit. Jokainen yksittäinen elämä on kaikista muista jollakin tavalla poikkeava, omanlaisensa heijastus.
Meillä jokaisella on iso tehtävä: elää tämä uniikki “värisävyymme” todeksi. Tämä ei käy aivan mutkattomasti.
Oman sävyn ei ole tarkoitus olla muista erillinen, vaan täydellinen osa yhteistä kokonaisuutta. Sävyn ei ole tarkoitus sulautua muihin (kun kaikki värit sotketaan yhteen, jää vain ruskeaa mössöä) tai soida yhtenä isona kakofoniana. Ykseyden on tarkoitus olla harmoniaa.
Tarvitsemme siis jonkinlaista rajausta, jotta oma sävymme erottuu. Rajojen on kuitenkin tarkoitus olla matalat, joustavat ja elävät, jotta voimme tanssia elämän leikin mukana. Tämä on kaukana väkivaltaisesta, eikö?
~
Elääkseen todeksi juuri oman vivahteensa, siihen on ensin tutustuttava. Ei ole mahdollista ilmentää omaa sävyään, jos ei tiedä, mitä se on. Ennen kuin ymmärrämme, mitä todella olemme, ovat siis korkeammat rajat tarpeen. Korkeampien rajojen sisäpuolella on helpompi tutustua itseensä turvassa.
EI on tärkeä sana. EI asettaa rajoja ja auttaa pitämään niistä kiinni. EI:n tarkoitus ei kuitenkaan ole rajoittaa rakkautta, vaan suojella sitä. Rajoistaan voi kommunikoida kunnioituksella ja ystävällisyydellä: itsensä puolesta, ei muita vastaan. (Vaikkakaan en ajattele, että ystävällisyys olisi kaikkien perimmäisin arvo. Omassa maailmassani se ei esimerkiksi saa mennä ristiin totuuden kanssa.)
Liian jäykät rajat ovat kuin muuri joka eristää sisäisen ja ulkoisen. Silloin kukaan ei pääse lähelle ja ulospäinkurkottaminen on vaikeaa. Ihminen jää oman sisäisyytensä vangiksi. Liian jyrkkä EI pienentää elämänpiiriä ja eliminoi yhteyden muihin.
Rajattomuus taas tarkoittaa, ettei ihminen pidä puoliaan ja että hänen ylitseen voi kävellä. Sinällään palveleminen ja antaminen ovat hienoja asioita, mutta rajaton ihminen tekee tätä useimmiten itsensä kustannuksella ja uupuu. Jos omat tarpeet eivät koskaan tule täytetyiksi, voi elämän merkityksellisyys kadota.
Ehdottomat rajat eivät palvele ketään. Rajattomuus palvelee huonosti itseä ja silloin myös kokonaisuutta.
~
Jos elämä on ollut hyvin rajatonta, on todennäköisesti tärkeää asettaa tiukkojakin rajoja ja harjoitella EI:n sanomista. Tarkoitus on kuitenkin antaa itsen kasvaa ja kypsyä näiden turvallisten rajojen sisällä omaksi autenttiseksi itsekseen.
Kun omaa autenttista ääntä alkaa löytyä ja kun omat jalat kantavat, rajoja on tarkoitus purkaa. Tämä on yksi henkisen kasvun mitta: että kykenen luopumaan, joustamaan, antamaan ja olemaan asettumatta tukkeeksi. Silloin voin soida harmoniassa koko ihmisyyden spektrissä ja palvella olemassaolollani elämää.
Rajojen sisällä on tarkoitus kypsytellä itseä, jotta voi antaa itsestään maailmalle. Tämä ei ole kertaluontoinen prosessi, vaan jatkuu aina uudestaan syklisenä, kaaoksen ja harmonian sekä aktiivisuuden ja passiivisuuden vuorotteluna, jatkuvana oppimisena ja kasvamisena – omaksi itsekseen.
