Ruokitko itsessäsi pelkoa vai iloa? – Omaan oloonsa suhtautumisen voi valita itse

Itseään voi oppia tukemaan ja rakastamaan todella konkreettisesti, kun alkaa tiedostaa, ravitseeko itsessään pelon ja synkeyden ajatuksia vai ilon ja itselleen hyvän sallimisen opettelua.

Tämä EI tarkoita, että ei saa pelätä. Se tarkoittaa, että silloinkin kun pelkää ja on ahdistunut – vaikka pelkoa ja ahdistusta olisi miten paljon – oppiikin tukemaan itseään kun pelottaa, se sijaan että niittaa itseään kärvistelyistään. Se ON haastavaa, mutta sitä voi oppia.

Silloin kun on haastavaa ja huomaa, että nyt mä alan liiskata itseäni sisäisellä puheella ja lamaannun enkä pysty toimimaan itseni hyväksi, ollaankin jo voiton puolella. Koska on huomannut, että tässä mä nyt niittaan itseäni. Ja silloin – jos niin valitsee – voi astua epämukavuusalueelle ja alkaa opetella myötätuntoa itsensä kanssa. On paljon helpompaa (mutta tuskaa tuottavampaa) antaa itsensä vain luisua alamäkeen haalarit jäähän repeytyen kuin tehdä tietoinen valinta siitä, miten haluaa itsensä kanssa olla.

Mutta sitä on aikuisuus. Kukaan ei tule puolestamme valitsemaan, kuinka täällä itsemme kera viiletämme, vaan se valinta on meidän tehtävä itse. Tänään, huomenna ja joka päivä. Uhrius on sitä, että uskoo ettei voi valita toisin. Voimautuminen puolestaan on sitä, että alkaa opetella itselleen hyvän valitsemista, ajatuksin ja teoin.

Kukaan ei tule puolestamme valitsemaan, kuinka täällä itsemme kera viiletämme, vaan se valinta on meidän tehtävä itse

Tämä ei tarkoita ”positiivista ajattelua”. Se tarkoittaa rakentavaa suhtautumista omiin pelkoihin, kipeisiin asioihin, vaikeisiin tunteisiin. Itseä kohtaan rakentavaa ei ole yrittää teeskennellä olojaan muuksi tai yrittää väkisin vääntää mentaalisesti itseään muuhun oloon – tunteet ja olotilat ovat kehossa, eivätkä ne ”muutu” kuin omia tunteita ja tarpeita kuulemalla. Siihen tarvitaan myötätuntoa ja itsen kuuntelemista – kuin kuuntelisi pientä lasta. Silloin kun on kurjaa, se tarkoittaa sitä, ettei anna kurjuuden ajatusten vyöryä sisäisyydessä kuin alppien lumet, vaan ottaa aikalisää, kannustaa itseään ja kuuntelee millaisia tarpeita kurjuusajatusten ja -olojen alla on.

Kun huomaa, että nyt lähti homma luiskaan, voi ottaa tauon, esimerkiksi kahden sekunnin mittaisen. Ja tietoisesti valita auttaa itseään. Sen sijaan, että jatkaa liiska-ajatuksia, voi sanoa itselleen että joo, nyt on näköjään liiska-ajatuksia. Ja shittifiilis. MUTTA MÄ EN OLE huono vaikka mulla on shitti olo. Mitä mä nyt tarvitsisin, mikä mua auttaisi? Saunaan meneminen? Kaverille kilauttaminen? Yrttien istuttaminen? Kirjan lukeminen? Joku muu, mikä? Ja aina kun vaikeat ajatukset jatkavat pyörimistään, senkin voi huomioida. Okei, nyt on tällaista mun sisäisyydessä. Mikä mua auttaisi näiden ajatusten keskellä? Silloin ei kohtele itseään huonosti koska olo on huono, vaan auttaa itseään toiminnan kautta, koska olo on huono.

Sisäinen vanhemmuus on sinnikkäästi uudelleen ja uudelleen sen huomaamista, että omaan oloonsa suhtautumisen voi valita itse

Sisäinen vanhemmuus on sinnikkäästi uudelleen ja uudelleen sen huomaamista, että omaan oloonsa suhtautumisen voi valita itse. Olotilojaan ei tarvitse kontrolloida eikä muuksi muuttaa, mutta suhtautumisen itseensä ja oloonsa voi aina valita. Eheytyminen tai aikuisuus ei ole sitä, että koko ajan menee mielettömän hyvin tai että olo olisi jotenkin itsevarman megasäkenöivä – ei sellaista olekaan, eikä tarvitse olla.

Nyt on tällainen päivä ja tällainen kohta

Ja kun on hyvä meno: salliiko itsensä nauttia siitä? Kuinka suhtautuu omiin hyviin oloihinsa?  Useimmilla meistä on harjoittelua myös ilon ja hyvän olon itsellemme sallimisessa. Usein kun hyvä olo lisääntyy ja sisäinen turva vahvistuu, pintaan nousee kohtaamattomia pelkoja – silloin on tosi hyvä ymmärtää, että aah, nyt mun tarvitsee taas tukea itseäni. Apua pyytämällä tai itseäni lempeästi hoivaamalla sen sijaan että alkaa pohtia, mikä mussa on vikana kun en osaa nauttia. Elämä herättää meissä kaikenlaisia tunteita koko ajan, menee sitten hyvin tai huonosti tai mitä tahansa siltä väliltä. Ja se on okei. Aina toisinaan voi myös palata kuulostelemaan, mikä kaikki nyt on hyvin, mikä elämässäni toimii ja on kivaa. Sisäinen vanhemmuus on myös tietoisesti perspektiivien hakemista: nyt on tällainen päivä ja tällainen kohta. Olkoon se niin, ja samalla voin olla itselleni niin lempeä kuin suinkin.


Lämpimästi tervetuloa Annan voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon Helsingissä tai Skypeitse. Täällä voit tutustua tarkemmin.

Kuva: Unsplash

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
Hei ihana 🥰! Oletko jo tilannut Hidasta elämää -klubikirjeen? Tilaa nyt ja saat -10% alennuskoodin puotiin!
Tilaa
close-image