Syyllisyys on monelle tuttu tunne ja pahimmillaan varsin lamaannuttava sellainen. Tässä artikkelissa käsittelen niin kutsuttua turhaa syyllisyyttä, joka on monelle tosi tuttu tunne ilman, että siihen on sen suurempaa aihetta.
Syyllisyys on yleisinhimillinen ja myös tärkeä tunne. Esimerkiksi ihminen, joka ei koe ollenkaan syyllisyyttä, toimii helposti moraalisesti epäilyttävästi tai kenties suorastaan väärin.
Lapsi tarvitsee vanhemmiltaan lempeää, mutta jämäkkää ohjausta siitä, miten esimerkiksi toisia saa kohdella, mutta syyllistäminen ei kasvatuksessa toimi. Syyllistämällä toista, opettaa toista pelkäämään ja varomaan enemmänkin kiinnijäämistä, kuin oman oikeudentunnon löytämistä itsestä. Rajoja voi opettaa ilman syyllistämistä ja häpäisyäkin.
Jos emme tiedosta syyllisyyden tunnetta, se saa jonkinlaisen alitajuisen voiman. Ehkä rupeamme hyvittelemään tai pyytelemään anteeksi jatkuvasti ilman syytä tai sitten syyllisyys herättää häpeän, joka saa lisäksi piiloutumaan ja vetäytymään.
Usein ihmiset, joiden lapsuuden kokemuksiin kuuluu syyllistämisen ja pelon kautta kasvatusta, kantavat herkästi syyllisyyttä lähes jatkuvasti. On tietysti tärkeää, että ihminen kykenee itsereflektioon ja tutkimaan omaa osuuttaan, mutta sekin voi mennä yli. On inhimillistä, että jokainen mokaa ja ansaitsee saada anteeksi.
Syyllisyyden alitajuinen viesti on ”Olen tehnyt väärin.”, ” Olen tehnyt huonosti.”.
Riippuen siitä, miten lapsuudessa inhimillisiin erheisiin suhtauduttiin, syyllistyjä joko jää tunteen valtaan tai parhaimmillaan löytää itseäään kohtaan myötätuntoa ja ottaa mokan vastuulleen ja opikseen. Jälkimmäistä taitoa voi onneksi harjoitella myös aikuisuudessa.
Armollisuus ei ole vastuuttomuutta, vaan päinvastoin. Armollisuus on inhimillistä itsensä hyväksymistä, siinä kohdassa missä juuri nyt on. Se on ymmärrystä, että kuka hyvänsä voisi olla samassa asemassa. Armollisuus ei ole sääliä tai ”voi minua ressukkaa” -surkuttelua. Hyväksynnän jälkeen seuraa vastuunotto. Mitä voin tehdä ottaakseni vastuun tilanteesta?
Syyllisyyden tunne voi nousta erilaisista syistä. Tutkitaan niistä muutamia. Syyllisyyden tunteen noustessa voit tarkistaa näistä kohdista, että mistäköhän on sinun kohdallasi kyse. Samalla harjoitat tervettä erottelukykyä ja itsereflektion taitoa.
-
Syyllisyyden tunne voi nousta siitä, että toimin itse jollain tavoin arvojeni vastaisesti.
Esimerkisi sitä väsyneenä tiuskaisee lapselleen tai kiireessä vastaa työviestiin tylymmin mitä tarkoitti. Tai sitten ihan oikeasti on valehdellut, piilottanut, huutanut tai reagoinut jollain muulla tavalla, jolla ei haluaisi reagoida.
Syyllisyyden nouseminen on kuin hälytyskello, joka kilkattaa ”Nyt et toimi arvojesi mukaan”. Joko uskallamme kuulla tunteen viestin tai toisessa tapauksessa emme. Itselläni on molemmista kokemusta.
Se, että ei toimi arvojensa mukaan, ei ole kuitenkaan huonoutta tai pahuutta. Tuskin kukaan ihminen 100% ajasta näin pystyy tekemään, mutta silloin, kun toimii arvojaan vastaan, on hyvä tietää, että pitkässä juoksussa se tulee sattumaan. Itseään ja mahdollisesti muitakin. Joskus vahingolliset toimintamme nousevat syvältä alitajunnasta, että emme pysty niitä pelkällä tahdonvoimalla katkaisemaan. Tällöin on viisasta uskaltaa hakea tukea toipumiseen, jota suosittelen täydestä sydämestäni. Nimimerkillä, itseään on joskus liian lähellä.
Kysymyksiä tähän kohtaan:
- Olenko toiminut jollain tavalla, joka ei ole arvojeni mukaista?
- Onko jotain, miten voin tai haluan korjata tilanteen?
- Mitä voin tehdä, jotta ottaisin askeleen kohti arvojani?
- Tarvitsenko tässä tukea?
-
Toinen syyllisyyden muoto on, että pidämme jotain, mikä on todellisuudessa inhimillistä vääränä tai pahana.
Esimerkiksi syyllistymme jos koemme vihaa, turhautumista tai mieleen tulee ajatuksia, jotka ovat enemmänkin painokelvottomia kuin tietoisen ihmisen suusta tulevia. Elämme aikaa, joka on täynnä erilaisia ihanteita. Pitäisi olla henkinen, hyvä vanhempi, ihana kumppani ja aina ymmärtävä ystävä. Niin ja tehdä työpaikalla tulosta. Jokaisen paineet ovat omanlaisensa. Paineet kuitenkin perustuvat usein ihanteisiin, jotka ovat kaukana realismista. Tällöin syyllisyyden tunne kannattaakin hyödyntää enemmänkin sen tutkimiseen, mitä vaatii itseltään ja onko se ollenkaan realistista.
Tee Paras ystävä -testi. Jos hän olisi vastaavassa tilanteessa, mitä sanoisit hänelle? Tuomitsisitko sinä hänet?
Kysymyksiä tähän kohtaan:
- Millaisia ihanteita minulla on siitä, mitä saan tuntea/en saa tuntea?
- Ovatko nämä ihanteet realistisia?
- Voisinko luopua jostain vaatimuksesta itseäni kohtaan?
-
Kolmas syyllistymisen muoto on introjektio-niminen mielen selviytymiskeino.
Tämä syyllistymisen muoto on lapsuudessa omaksuttu tapa sopeutua. Esimerkiksi Äiti on saattanut olla perfektionisti, joka on vaatinut itseltään ja lapsiltaan paljon, epärealistisia asioita. Lapsen maailmassa äidin säännöt ovat suuri auktoriteetti, ei niitä vasten ole luultavasti ymmärrystä tai kykyä olla itsensä puolella tai eri mieltä. Sen sijaan, että pystyisi erottamaan, että ”Äidin vaatimukset ovat nyt epärealistiset”, lapsi sisäistääkin syyn itseensä ”Minä olen huono, enkä pysty pitämään äitiä tyytyväisenä”. Tällainen introjektio voi olla hyvinkin aktiivinen selviytymiskeino aikuisenakin. Sen sijaan, että osaisi erotella omat vastuut toisten vastuista, ottaa kaiken syykseen ja vastuukseen.
Kysymyksiä tähän kohtaan:
- Kirjoita faktat auki, mitä kävi? Kuka sanoi ja teki mitä? Jätä nyt pois tulkinta ja kirjoita vaan faktat. Katso kirjoittamaasi ulkopuolisen silmin. Jos et pysty, pyydä luotettavan ja rehellisen ihmisen silmiä tähän tueksi.
- Mikä on minun vastuullani? Mikä ei ole vastuullani?
Tuntuuko sinusta joskus siltä, että olet vähän hukassa itsesi kanssa? Ymmärrä itseäsi -kortit auttavat sinua tutustumaan itseesi syvemmin. Pakka sisältää 44 kaksipuolista korttia, jotka sisältävät herätteleviä kysymyksiä. Löydät kortit verkkokaupastamme.
