Monelle meistä on tosi vaikeaa pysähtyä lomalla tai vapaapäivänä. Siemailla aamukahvia levollisesti; kuulostella, miltä kehossa tuntuu. Saunoa rauhassa, laittaa ruokaa hissukseen, hengitellä syvään ilman suuria suunnitelmia. Aamulla ensimmäisenä on jo mielessä, mitä tänään pitää tehdä ja muistaa. Tohotus jatkuu läpi päivän.
Kun on vapaata, on syytä tavata ystäviä ja sukulaisia, hoitaa rästiin jääneitä hommia ja ryhtyä pieneen pintaremonttiin. On tilaisuus kulkea riennoissa ja olla saatavilla. Monelle tulee huono omatunto ja syyllinen olo, jos ei vapaallaan tee mitään järkevää ja asioita edistävää. Menee loma tai aurinkopäivä hukkaan, jos siitä ei ota kaikkea irti. Pitää itseään itsekkäänä, ellei seurustele toisten kanssa. Mitä muutkin ajattelevat, jos jään kotiin tai mökille, kun kerrankin olisi aikaa tavata?
Voi olla, että ainaisilla toimilla suojaakin itseään syyllisyyden, häpeän, arvottomuuden tai surun tunteilta. Kiiruhtavan ei tarvitse niitä kohdata, vaikka tunnistaisikin niiden lymyävän mielen takamailla. Itselleen sanoo, että on aktiivinen ihminen ja tykkää tohinasta. Mutta oikeasti onkin vähän väsähtänyt ja haluaisi joskus vain jäädä kotiin tai viettää loman ilman aikatauluja.
Miksi lomalla tai rytmiä hidastaessa pukkaa pintaan ahdistusta, levottomuutta tai surua? Siksi, että sydämen stressi purkautuu. Se on mahtava juttu, vaikka alaspainetun ankeuden esiinmarssi saattaa tuntua viimeiseltä asialta, jota vapaallaan haluaisi kokea. Mutta: kun sisäinen stressi alkaa laueta, ei mikään ole pielessä. Päin vastoin – on vihdoin sallinut tilaa sensuroimattomalle itselleen. Kun ei tee mitään (tai kun ei ainakaan tee mitään muita miellyttääkseen), omille rehellisille tunteille ja ajatuksille tulee tilaa leväyttää itsensä näkösälle. Saattaa sieltä silloin pulpahtaa kaikenlaista angstiakin pintaan. Mutta voisiko itselleen tehdä palveluksen ja antaa sisimmän vihdoin kertoa, missä mennään?
Sisäisyytensä kanssa hissuksiin oleminen ei välttämättä olekaan ollenkaan kamalaa, vaan voimauttavaa. Kaikki tunteet kuuluvat ihmisyyteen ja eheytyminen on sitä, että sisimmän pulputusta sallii itselleen. Tupsahtelee sieltä esiin mitä hyvänsä. Joskus pulpahtelee vain onnea siitä, ettei tarvitse tehdä mitään. Euforiaa, kun on valinnut itsensä ja sanonut ei kissanristiäisille ja sukukokouksille. Tai sitten sisäisyys kehrää, kun on repäissyt itsensä irti mukavuusalueilta ja nimen omaan lähtenyt kissanristiäisiin ja rientoihin. Joka tapauksessa, hommeli menee niin, että kun uskaltaa tehdä sitä mitä ihan oikeasti mieluiten haluaa, sydämen puristukset laukeavat. Ensin vanha nöyhtä purkautuu ulos, ja sen myötä uudelle avautuu tilaa rakentua. Jumit lähtevät liikkeelle ja syvä latautuminen alkaa.
Laiturilla koko päivän pötköttäminen tai sohvalla seinän tuijottaminen voi olla parasta itsensä hoitamista. Myös epävarmuuksien, surujen ja pettymysten kuulosteleminen on sitä. Ei tarvitse olla reipas, jaksava, suoriutuva eikä pärjäävä – saa olla oma itsensä. Sinua vartenhan se loma on. Sinua varten sellaisena kuin nyt olet. (Olisi upeaa, jos myös arkesi olisi sinua varten).
Kun antaa itsensä välillä vain olla ja sallii ajan kanssa sisäisyytensä kaikki sävyt, sydämen ääni kirkastuu. Tulee selkeyttä ja rajoihin vahvistusta. Mitä minä tarvitsisin? Mikä minusta tuntuisi hyvältä ja oikealta? On olennaista myös muistaa kiittää itseään rohkeudesta ja rehellisyydestä. Silloin saa perspektiiviä kaikkiin tunteisiin ja ajatuksiin, eikä unohdu linttaamaan itseään, jos kokee synkempiä viboja.
Minussa on voimaa ja valoa kohdata ja huoltaa sisintäni.
Eeva Kilven sulosanoin:
Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
