Loukkaantumisen piilotettu viisaus

Yleensä loukkaantumista on pidetty hieman herkkähipiäisten hommana.

On toki tärkeä henkinen harjoitus oppia olemaan ottamatta kaikkea henkilökohtaisesti, sillä hyvin usein ikävät kommentit ja kohtelu kertoo enemmän kohtelijasta itsestään ja hänen haastavista kohdistaan. Ja taas, muistetaan tässäkin inhimillisyys: myöskään loukkaajaa ei kannata lähteä määrittelemään kokonaan läpimädäksi, vaikka loukattuna varmaan mieli tekisikin.

Olemme kaikki lopulta ihmisiä, joskus hyvin ajattelemattomia ja syljemme suustamme jotain, mitä jälkeenpäin itsekin ihmettelemme.

Joskus taas loukkaantumisen tunnetta on tärkeä käsitellä. Sen tuottamaa kipua voi olla vaikea käsitellä, niinpä usein joko vaimenemme, teemme vastahyökkäyksen tai välttelemme. Onko muitakin vaihtoehtoja?  On.

Joskin se voi tuntua pelottavalta.

Parhaimmillaan loukkaantuminen voi opettaa:

  • Omien rajojen vetoa  (”Hei minusta tuntuu pahalta, että kommentoit kehoani, pyydän ettet enää huomauttelisi siitä”)
  • Omien tarpeiden rehellistä ilmaisua (”Koin, että minua jätetään ulkopuolelle, olisiko mahdollista ottaa minuakin tähän yhteiseen juttuun mukaan”)
  • Sitä missä meillä on omat haavamme (Auts, joku sanoi epämääräisen kommentin ammatistani ja olen jo itsekin kokenut epävarmuutta osaamisestani, ehkä tätä on hyvä tutkia; onko kokemukseni ihan vääristynyt?)
  • Tervettä itsekunnioitusta
  • Myös kykyä nauraa itsellemme

Tarvitsemme sopivassa suhteessa sekä sitä, että emme ota elämää niin henkilökohtaisesti että sitä, että uskallamme olla terveellä tavalla itsemme puolella.

Kuuntele lisää aiheesta alle 12 min kestoiselta podcastilta.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: