Egon kanssa käsi kädessä

Elämää eletään tuntemalla ja jokaisella tunteella on sinulle tärkeä viesti. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja niiden pitää antaa tulla ja sitten mennä. Rohkeus kuunnella ja oppia tunteidemme viestistä laajentaa energiaamme ja auttaa meitä kiipeämään ylöspäin voiman maailmaan. Mutta joku estää meitä matkallamme voimaan, haastaa ja vastustaa, leikkii kanssamme.

Ettemme vain luulisi että tämä on parasta mihin pystymme. Se supattelee korviimme ärsyttäviä ja jumittavia lauseita, vetää meitä mukaan pelkoon ja pitämään nykyisestä tasostamme kovasti kiinni. Ilman egon tunnistamista ja ymmärtämistä luulemme olevamme nämä ajatuksemme, luulemme olevamme mielipiteemme, luulemme olevamme tunteemme ja kehomme ja silloin olemme unessa. Ego karjuu korvaamme sitä lujempaa mitä enemmän unessa olemme, sillä se haluaa herättää meidät nauttimaan tästä elämästä, kiipeämään aina korkeammalle ja korkeammalle. Samoin tekevät lapsemme.

Miten ego voitetaan, miten lapsi rauhoitetaan? Kiipeämällä yhdessä rakkauteen, käsi kädessä.

Kun egomme on meitä voimakkaampi, se aiheuttaa meille pelkkää kärsimystä ja elämä on tuskaista. Kun annamme sille huomiota, se auttaa meitä löytämään heikkoutemme ja vahvuutemme ja kannustaa meitä aina vain korkeammalle. Kun löydämme voimamme, se kunnioittaa meitä.

Monilla ego on vielä hyvin piilossa, laiminlyötynä, huomaamattomana. Sillä on liikaa tilaa ja valtaa ja se käyttäytyy kuin ilkikurinen kakara, jolle ei ole opetettu käytöstapoja eikä rajoja. Ego pelkää. Joten se huutaa, haukkuu, syyttää ja kiukuttelee, sillä se ei vielä osaa muuta. Se tarvitsee rajoja ja voimakkaamman komentoa. Sen huomion ja rakkauden tarve pakottaa meidät oppimaan miten olla esimerkillisiä ja viisaita vanhempia. Jos se olisi hiljaa ja kiltisti, emme kasvaisi ja kehittyisi. 

Ego on kuin väsymätön pikkulapsi, joka viihdyttää ja naurattaa jutuillaan siitä asti, kun aamulla avaamme silmämme, siihen asti kun ne suljemme. Se on kuin lapsi, jota rakastamme, mutta välillä haluamme kuristaa. Pakahdumme ylpeyteen sen jutuista ja kekseliäisyydestä, vaikka välillä se saa meidät raivon ja epätoivon valtaan. Se pitää meidät varpaillamme ilman tylsiä hetkiä.

Opetellaan siis tuntemaan egomme kuin opettelisimme tuntemaan lapsemme. Annetaan sille huomiota ja kuunnellaan sitä kärsivällisesti, joka päivä. Opetellaan tunnistamaan sen lempilauseita ja taitavimpia temppuja. Mitä enemmän sitä oppii tuntemaan, sen kivempaa on leikkiä vastakohtien leikkiä sen kanssa.

Ego herää heti henkiin kun se haluaa auttaa meitä. Ego voi elää vain menneisyydessä tai tulevaisuudessa, joten heti, kun emme elä hetkessä, se kyllä ilmoittaa olemassaolostaan. Samoin tekevät lapset. Ripustautuvat kaulaan juuri kun olemme stressaantuneita ja vitkuttelevat kun meillä on kiire. Opettavat meitä huomaamaan mikä olisi parempi vaihtoehto. 

Ego palvelee ja kannustaa meitä väsymättä, neuvoen mitä pitäisi tehdä, jotta ymmärtäisimme mitä ei kannata tehdä. Tai neuvomalla mitä emme ainakaan saa tehdä, jotta ymmärtäisimme että juuri se olisi parhaaksemme. Hauskaa, eikö? Se on kuin lapsemme. Osa meitä. Emme voisi inhota lastamme. Miksi inhoaisimme osaa itsestämme? Siis rakastakaamme sitä.

tikapuut

Ego on uskollinen ja aina mukana oleva, pirun sarkastinen ja pahantuulinen, mutta kunnioitettavan tehokas totuuden- ja suunnannäyttäjä. Ego puskee meitä tehokkaasti ylös rakkauteen – mutta vain jos tunnistamme sen ja osaamme leikkiä vastakohtien leikkiä. Jos uskomme sen sanat totuudeksi, eikä meillä ole voimaa olla rohkeita ja turvallisia sen rinnalla, se tekee elämästämme raskasta. Jos jäämme jumiin matalalle tasolle, sillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin muuttua todella hankalaksi. Se ärsyttää meitä aina ylemmäs, joskus niin kauan ja lujaa, että murrumme. Murtuneena ei auta kuin vihdoin oppia kuuntelemaan, ei ole muuta mahdollisuutta kun kiivetä ylemmäs, sillä kärsimykselle on löydyttävä vaihtoehto. Aina on vaihtoehtoja, on egon viesti meille.

Egon ilkikurinen ja haastava luonne haluaa tiputtaa meitä alaspäin, sillä näin se testaa jatkuvasti, pystymmekö pitämään voimamme. Meillä on tapana unohtaa, mutta ego muistuttaa. Näin tekevät myös lapset, testaavat jatkuvasti onko sallittua tuntea aivan kaikkea? Mikä tunne ärsyttää eniten, vain koska olemme sen itseltämme kieltäneet? Voivatko luottaa meihin, löydämmekö itsestämme voiman ja rakkauden jotta voimme nähdä sen myös heissä? Olemmeko heille se turvallinen vanhempi, vaikka he kuinka kiukuttelisivat ja testaisivat kärsivällisyyttämme? Vaikka he haukkuisivat tyhmäksi ja roikkuisivat painona jaloissamme? Kun pysymme neutraaleina, hyväksyvinä ja ymmärtävinä, jopa rakastavina, olemme voimakkaita ja näytämme mallia voimasta.

Kun edistymme kiipeämisessä ylöspäin, egommekin edistyy. Näytämme myös vanhempina lapsillemme mallia elämästä ja varsinkin siitä, miten täällä maailmassa pysytään voimissaan. Kuljemme käsi kädessä tikapuita ylös ja alas. Koemme kaiken yhdessä, tuntien elämän täysillä, sillä tunteissa ei ole mitään pelättävää. Kun me lopetamme pelkäämisen, egokin lopettaa pelkäämisen.

Kun pääsemme pysyvästi rakkauden tasolle, löydämme pyyteettömän rakkauden myös egoamme kohtaan. Rakkaudella sen paha olo ja kärsimys häviää ja se on vapaa. Rakkaus on vapauttavaa.

Lapsikin lopettaa kiukuttelun heti kun saa rakkautta.

 

**Tara Langen kirja Tikapuut rakkauteen ilmestyi osana Hidasta Elämää -kirjasarjaa huhtikuussa 2017.**

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Lasten omat voimakortit

    24,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Lasten oppeja äideille -kirja

    22,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Samaan tahtiin -kaulakorupari

    25,00  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin