Hyvä stressi antaa elinvoimaa, joka saa meidät säkenöimään

Monet meistä kohdistavat itseensä suuria odotuksia: haluamme kehittyä, kasvaa, tulla paremmiksi. Kuulemme jatkuvasti neuvoja, ohjeita ja sääntöjä hyvään vanhemmuuteen, parisuhteeseen, ruokavalioon, liikkumiseen, henkiseen kasvuun ja kaikenlaiseen kehittymiseen… Paine ”liikkua eteenpäin” on kova.

Stressitekijät voivat olla ulkoisia tai sisäisiä. Ne voivat olla paitsi henkilökohtaisia, myös globaaleja. Pakolaisvirrat, ilmaston lämpeneminen ja lumeton, pimeä talvi, finanssikriisi… vaikuttavat omalla tavallaan meihin kaikkiin.

Vaikka ahdistus tuntuisi pään sisällä, on stressi kokonaisvaltainen fyysinen reaktio. Jo pelkkä stressistä lukeminen saattaa saada sydämen lyömään tiheämmin. Stressi on alkukantainen pakene tai taistele -reaktio. Se vaikuttaa välittömästi muun muassa hormonitoimintaan, hermostoon ja aineenvaihduntaan. Jos stressaantunut ihminen ei kykene rentoutumaan ja elimistö jatkaa poikkeustilaansa, saa stressi aikaan peruuttamattomia muutoksia esimerkiksi aivoissa. Liika stressi lamauttaa, sairastuttaa ja tappaa.

~ ~ ~

Stressin vaaroista puhutaan paljon, ja moni on riskeistä tietoinen. Stressin tunnistaminen omassa elämässä ei kuitenkaan ole aivan itsestään selvää. Se linkittyy vahvasti itsetuntemukseen.

Täysin stressitön elämä ei ole nyky-yhteiskunnassa mahdollista, eikä sekään toisaalta olisi terveellistä. Stressin vastakohtana voidaan pitää rentoutta, mutta sekin on äärimmilleen vietynä lamauttavaa. Jos ihmisellä ei ole mitään syytä nousta sängystä ja toimia, valuu hän hiljalleen apatiaan ja masennukseen.

Ei liikaa mutta tarpeeksi… Miten tässä ristiaallokossa pysyy pinnalla?

Tunteakseen olevansa elossa ihminen tarvitsee stressiä, sopivassa suhteessa rentouden määrään. Tällaista hyvää stressiä nimitetään eustressiksi. Se auttaa asettamaan ja saavuttamaan tavoitteita, virtaamaan elämän mukana. Stressin ja rentouden optimaalinen yhdistelmä on elinvoimaa.

Elinvoima on vaivaton virtaus, joka saa ihmisen samaan aikaan rennoksi ja toimeliaaksi. Elinvoima on kuplivaa ja säkenöivää luovaa voimaa, joka saa ihmisen kukoistamaan. Mutta tähän siis tarvitaan pientä painetta. Aina ei kannata hakea helpointa ratkaisua (miksi elämän pitäisi olla helppoa?) vaan joskus itsensä kannattaa todella laittaa likoon – kunhan pitää huolta siitä, että stressin ja jännityksen jälkeen päästää saman tien irti ja rentoutuu.

Välillä on hyvä tyhjentää akku kokonaan ja laittaa itsensä sellaisiin tilanteisiin, joissa ei ole vakaalla maaperällä. Kun joutuu veteen, oppii uimaan.

~ ~ ~

Mieli, tunteet ja keho toimivat yhdessä. Rentoutuminen ei välttämättä tarkoita viikon lepolomaa palmun alla, vaan mahdollisimman nopeaa palautumista jokaisen stressaavan tilanteen jälkeen. Rentoutumista kannattaa harjoitella ja tehdä siitä lyhyt ja nopea, sekuntien tai muutaman minuutin mittainen tietoinen irti päästäminen.

Päästä irti, päästä irti, päästä irti, miten se sinulle onnistuukaan (hengitä, laula, liiku, meditoi, kirjoita, keksi oma tapasi). Älä pidä stressiä sisälläsi.

Elämme kontrollin illuusiossa, mutta todellisuudessa hallitsemme ihan mitättömän pientä osaa elämästämme. ”Relax, ’cause nothing is under your control.” Rentoudu, sillä mikään ei ole hallinnassasi.

Oikeastaan stressin sietäminen on muutoksen sietämistä: vanhasta irti päästämistä ja uteliaasti uuteen katsomista.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
VAIN 24 tunnin AJAN 25.9. klo 10 asti IHANAT UUTUUDET alennuksessa! Etukoodilla JOULU10 Paremman parisuhteen joulukalenteri ja Sielun sopukoita -joulukalenteri 10€ / kpl (norm. 14,90€) 
PUOTIIN
close-image