Levoton lapsi rauhoittuu luonnossa – Metsäretkeltä koko perhe saa mukaansa mustikat, kantarellit ja hyvät yöunet

Maadoittuminen on termi, johon tutustuin, kun käänsin kaikki kivet nurin etsiessäni tyttärelleni helpostusta hänen sairastelunsa aikana. Ymmärsin heti sen tärkeyden, sillä kehommehan on henkinen ja fyysinen kokonaisuus ja fyysinen ei voi parantua, jos henkinen on epätasapainossa.

Maadoittuminen on erityisen helppoa lapsille ja he tekevät sitä vielä luonnostaan. Jokainen kiukutteleva lapsi heittäytyy maahan, eikö? Lapset ovat hyvin energeettisiä. Mitä pienempi lapsi, sen enemmän he ovat tunnepuolensa hallinnassa. He eivät järkeile, puno juonia, etsi vaihtoehtoja, suunnittele tulevaa tai murehdi mennyttä. He elävät hetkessä ja täysin tunteittensa vallassa, imien ympäristönsä energioita ja reagoiden rehellisesti niihin.

Vauva on täysin hoitajansa energioissa. Siksi vanhempien suurin haaste onkin löytää ne keinot, joilla pitää omat tunteensa hallinnassaan. Hermostuneella ja stressaantuneella äidillä on itkuisempi lapsi. Vauva ja äiti ovat yhtä, yhdeksän kuukauden odotussymbioosi jatkuu vielä yhdeksän kuukautta syntymän jälkeen, kunnes vieroitusvaiheessa vauva alkaa ymmärtää olevansa erillinen äidistään.

Pikkulapsille vanhemmat ovat kaikki kaikessa, koti, turva ja rakkaus. Kun vanhemmat ovat vihaisia, stressaantuneita tai huolestuneita, lapsi vaistoaa sen, ja reagoi sen mukaan. Kaikki varmasti tietävät, että jos yksi vanhemmista on pahalla tuulella, on koko perhe pahalla tuulella!

Tämän voi kokea epäoikeudenmukaisena. Onko vanhemman tehtävänä jatkuvasti olla onnensa kukkuloilla tai koko perhe kärsii? Ei suinkaan. Jokainen tapahtuma ja tunnereaktio on myös opetus lapsellemme. Lasta ei pidä suojella tunteilta. Hänen on hyvä nähdä ja kokea koko kirjo, oppia niistä ja tarkastella, miten tunteet kohdataan. Se, miten vanhempi hoitaa riidat, arkiset harmistukset, huolet ja konfliktit, ovat suora opetus lapselle. He tarkkailevat meitä jatkuvasti ja huomaavat kaiken!

Omien käyttäytymismalliemme suurennuslasilla tarkastelun voi nähdä suurimpana kasvutehtävänä, etuoikeutena. Kasvamme lapsemme rinnalla. Lapset painavat ärsytysnappejamme päivittäin, jotta tiedostaisimme omat heikkoutemme ja alkaisimme työstää niitä. Maadoittamalla itsemme, laittamalla jalat tukevasti maahan ja hengittämällä hetken rauhassa, voimme pysähtyä miettimään reaktioitamme rauhassa ja ehkäpä muuttamaan niitä lempeämmiksi.

Maadoittumisen ensimmäisinä hyötyinä usein mainitaan paremmat ja pidemmät yöunet. Kunnon yöunet auttavat mielenhallintaan, siitä tuskin kukaan on eri mieltä?

Maadoitus on  rauhoittumiskeinoista helpoin, edullisin ja jokaiselle mahdollinen. En ala selittää maadoittumisen tieteellistä puolta, siitä kiinnostuneet voivat lukea lisää vaikkapa tästä Raikaswebin artikkelista tai Hidasta elämää -sivulla julkaistusta Clint Oberin haastattelusta. Ober on kirjoittanut tunnetuimman maadoitusta käsittelevän kirjan.

Me olemme luonnosta tulleita ja luonnosta vieraantuneita. Elämme sähköisessä maailmassa, pienissä kodeissamme, betoniviidakoissa. Tarvitsemme luontoa tasapainoitukseen. Maadoittuminen rauhoittaa heti. Luonnossa on taikaa.

Lapset aloittavat elämänsä maassa, ryömien ja kontaten, ennenkuin nousevat pystyyn. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän he haluavat olla mahdollisimman lähellä Äiti-maata. He muistavat vielä rauhoittavan tunteen. Vesi maadoittavana elementtinä vielä lisää houkutusta, siksi lätäkössä istuminen on erittäin riemastuttavaa! Lapset eivät ole vielä niin vieraantuneita luonnosta kuin me aikuiset, jotka huudamme: “Nouse heti ylös sieltä maasta!”

 

Miten siis maadoittaa? Mene luontoon, metsään, puistoon. Kävele paljain jaloin aina kuin mahdollista. Pyydä lapsia riisumaan kengät aina kun siihen on mahdollisuus. Rannalla hautaa itsesi ja lapsesi hiekkaan. Halaa puita. Tee lumienkeleitä. Keskity ja hiljenny ja tunne luonto. Kuvittele, että jalanpohjistasi kasvaa juuret syvälle maan sisälle. Yhdisty luonnon ihanan keveisiin energioihin. Ole kiitollinen luonnosta.

Kun huomaan lasteni levottomuuden, käytän aina maadoittumista. Kesälomalla valvoimme yhtenä iltana myöhempään ja seuraavana aamuna olivat kaikki huonolla tuulella. Uima-altaan sijasta menimme heti rannalle ja kaivauduimme hiekkaan. Lapset jahtasivat aaltoja tunteja. Sinne jäi paha mieli. Erään tutkimuksen mukaan luonnossa olo vähentää lapsen stressitasoa 28%. Luonto hoitaa meitä.

”Meidän pitäisi pienestä pitäen möyriä mullassa, juosta paljain jaloin ja silitellä koiria, kissoja ja lehmiä. Ruuan ja veden myötä tulevat maaperän hyvät mikrobit vahvistavat immuunijärjestelmää. On tärkeää säilyttää fyysinen kosketus luontoon. Kaikki mihin kosketamme, kaikki mitä syömme, juomme ja hengitämme vahvistaa immuunijärjestelmää”, sanoo professori Tari Haahtela artikkelissa ”Monimuotoinen luonto suojelee sairauksilta”.

Joten ulos, metsään, luontoon, maahan selälleen taivasta tuijottamaan! Huomaa miten upea ja mahtavan iso maailma on, miten voimakas, kaunis  ja vahva luonto on. Miten huolesi muuttuvatkin pieniksi ja merkityksettömiksi sen rinnalla. Rauha valtaa sinut ja lapsesi.