Vimmainen suorittaja ei pääse eteenpäin lisäämällä vauhtia – vaan lempeyttä

Minulle tuli valmennettavaksi monilla mittareilla menestynyt, kunnianhimoinen ja tunnollinen yrittäjä. Hän oli kuitenkin stressaantunut ja väsynyt. Saadakseen haluttuja tuloksia aikaan hän oli tottunut tekemään paljon asioita nopeassa rytmissä.

Toimintamalleillaan hän oli saavuttanut paljon, mutta samalla tekemisen intensiteetti ja sen taustalla olevat uskomukset olivat saaneet hänet siihen tilaan, että hän oli avun tarpeessa.

Valmennusprosessin alkaessa ymmärsin pian, mistä ongelmat johtuivat. Ylisuorittamisen malli oli saatava lempeästi ohjattua tarkoituksenmukaisempaan suuntaan.

Haaste tuli vastaan, kun aistin, että valmennettavani odotti myös valmennusprosessilta samaa intensiteettiä, johon hän oli muuallakin tottunut. Hänen maailmassaan parhaat tulokset syntyivät tekemällä enemmän, paremmin tai nopeammin. Kun en antanutkaan hänelle liutaa haastavia kotitehtäviä, vaatinut tai puskenut häntä, hän koki alkuun valmennuksen tehottomaksi.

Jo Einstein mainitsi aikoinaan, että ongelma ei lähde samalla ajattelulla, jolla se on syntynyt. Henkilökohtaisessa kehittymisessä se tarkoittaa usein sitä, että jos jokin asia tuntuu mielessäsi tutulta ja helpolta, saat luultavasti aikaan samoja tuloksia kuin ennenkin. Mieli pyrkii löytämään mukavuutta ja välttämään kipua, joten monesti vanha ajatusmalli on mielelle turvallisin, vaikka se ei pitkällä tähtäimellä parhaita tuloksia tuottaisikaan.

Jos olet tyytyväinen tuloksiin, jatka ihmeessä samalla ladulla kuin tähän asti ja nauti siitä. Jos taas haluaisit saada elämääsi hyödyllisempiä käyttäytymismalleja, miellyttävämpiä tunnetiloja, toimivampia ihmissuhteita tai parempia elinolosuhteita, muutos kannattaa aloittaa omista ajatuksista asti.

Ajatusmallien muuttamista voisi verrata muihin elämäntapakorjauksiin, vaikkapa liikunnan aloittamiseen tai ruokavalion parantamiseen. Ensimmäiset treenit saavat sykkeen korkealle ja lihakset jumiin. Terveellinen ruoka saattaa aluksi laittaa vatsan sekaisin. Mielikin voi reagoida detox-oirein. Terveellisemmät ajatusmallit tuntuvat ehkä aluksi oudoilta yksinkertaisesti siksi, että ne ovat uusia ja vieraita. Saatat ehkä jopa ajatella, että uusi tapa ei ole sinua varten. Mutta kun keho ja mieli tottuvat, ne myös kiittävät.

Ymmärrän valmennettavaani enemmän kuin hyvin. Kun on vuosikausia tai jopa -kymmeniä paahtanut suorittamismoodissa, hidastaminen saattaa konkreettisesti sattua. Vaikka järjen tasolla tietäisi, mikä itselle on hyväksi, tunne kiljuu toista. Keho on tottunut jännittyneisyyteen, mielen rentoutumislihakset eivät ehkä ole saaneet harjoitusta sitten lapsuusvuosien. Kun ne laittaa ensimmäisen kerran hommiin, ne huutavat hoosiannaa. Vieressä säännölliseen treeniin tottuneet kontrolli- ja pyrkimismuskelit ihmettelevät hetkellistä työttömyyttään.

Sama tuska voi koskea vaikkapa sitä hetkeä, kun opettelee vetämään rajoja ja sanoo ensimmäisen kerran EI. Mutta epämukavuuden tunteesta ja sisäisen äänen vastusteluista pääsee yli. Uudet ajatus- ja toimintamallit ovat aikuisenkin opittavissa.

Suorittamista ei voi lopettaa suorittamalla itsensä kehittämistä mahdollisimman tehokkaasti. Kun täydellisyyden tavoittelija haluaa päästä eroon perfektionismista, hänen on opeteltava hyväksymään, että prosessi ei etene täydellisesti. Juju on juuri siinä, että hänen ei tarvitse yrittää noudattaa jokaista saamaansa vinkkiä sataprosenttisen oikein. Monesti tärkein oppiläksy ei olekaan tehtävä, joka sinulle annetaan, vaan se, kuinka suhtaudut itseesi sitä tehdessäsi. Ja kun opit olemaan itsellesi lempeämpi ja hyväksyvämpi suoritustasosta riippumatta, olet jo pitkällä.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
VIIKONLOPUN DIILI: Kaikki kirjat Hidasta elämää -puodissa -25%
Katso kirjavalikoima
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image