Kasvatusvinkkejä?

Syystä tai toisesta törmään toistuvasti kysymykseen: ”Voisitko antaa vähän vinkkejä noiden teinien kasvatukseen.” Kysymystä saatellaan vielä syvällä huokauksella.

Ikävä tunnustaa, mutta ei minulla ole aavistustakaan siitä, miten teinejä kasvatetaan. Olen kylläkin elänyt jo parikymmentä vuotta pienten ja vähän isompienkin ihmisten kanssa, mutta teineille en keksi erityisvinkkejä.

Viime viikonloppuna kuulin taas tuon kysymyksen ja tällä kertaa  jäin miettimään. Olenko oppinut, miten lasten kasvatuksessa onnistuu? Mikä on minun ja kanssakasvattajien vaikutusta, ja mikä on pienen ihmisen omasta minästä, geeneistä ja valinnoista nousevaa?

Vaikea sanoa, mutta huomaan itse olleeni enimmäkseen sellaisten nuorten ihmisten kanssa, joiden läsnäollessa kasvattamisen tarve ei tule ensimmäiseksi mieleen. Kasvaminen kylläkin, sillä ilman elämäni lapsia ja nuoria olisin itse varsin vihreä.

Mutta venkoilu sikseen. Myönnän käyttäneeni aikaa ja energiaa lasten kanssa yhdessä kasvamiseen. Ja onnistuneeni mielestäni siinä hyvin, itseasiassa paremmin kuin missään muussa asiassa.

Muistan ikuisesti ne hetket, kun pieni ihminen on tuotu kattoni alle ja yhteinen matka on alkanut. Varsinkin aluksi hämmennys on suuri. Elävä, oikea ihminen on täst’edes vastuullani. Määrättömän pitkän aikaa. Eikä manuaalia missään.

Nuo ilmeet, äänet ja asennot, mistä ne johtuvat ja mitä minun kuuluisi tehdä? Siitä se alkoi ja eikä ole päättynyt vieläkään.  Tosin luulen ymmärtäväni jo useimmat ilmeet ja äänet. Ja sama toisin päin, minuakin osataan jo lukea kohtuullisen hyvin. Sieltä se alkaa ja siellä se tehdään. Ensi katseesta alkaen, hetkessä ja hetki hetkeltä. Lasten, teinien, aikuisten ja vanhusten kasvatus sekä kanssaelo.

Ja sitten asiaan. Yksinkertaisessa mielessäni se on yksinkertaista. Yhdessä kasvaminen. Pääpiirteissään uskon seuraaviin periaatteisiin.

  • Katsotaan silmiin, ollaan läsnä.
  • Kuunnellaan ja yritetään ymmärtää, kysytään ellei olla varmoja ja yritetään taas oikeasti ymmärtää vastaus. Ei tulkita liikaa, jos voi kysyä.
  • Vastataan kysymyksiin ja käytetään aikaa vastauksen miettimiseen. Vastataan aidosti, vastuullisesti ja rehellisesti. Silloinkin kun se on vaikeaa.
  • Asetetaan rajoja, kun sellainen on omalla vastuulla. Rajan asettaminen on palvelemista. Rakastamista.
  • Sanotaan ”kyllä”, aina kun se on hyväksi ja ”ei”, kun se on tarpeen ja samalla kerrotaan miksi ei. Perustelusta ei tingitä, eikä  johdonmukaisuudesta.
  • Ollaan tinkimättömiä ja joustetaan silloin kun se on oikein. Vain itse tietää milloin se on oikein.
  • Ollaan ihmisiä, tehdään virheitä ja näytetään mallia miten silloin toimitaan, kun virhe on tehty.
  • Kunnioitetaan ja rakastetaan, riippumatta siitä, onko se ansaittua.

Erilaisten listojen tekeminen ja vinkkien antaminen on kuitenkin liian helppoa ollakseen oikeaa elämää. Kasvattajan näyttökoe annetaan siellä, missä vanhemman pitää tehdä tulkintaa periaatteistaan ja valintoja epävarmuuden vallitessa. Epävarmoista tilanteista selviytyminen on lapsillekin oikean kasvun paikka ja siksi aikuisen on annettava esimerkki epävarmuuden hyväksymisestä ja siitä selviytymisestä.

Sillä epävarmuudessa on läsnäolon ja kaiken uuden siemen.


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: