Säteilevän epävarma ja muita ominaisuuksia

Kärsivällisyys on hyve, maltti on valttia, patience pays.

Kärsivällisyys kannattaa ainakin tietyissä paikoissa: liikenteessä, lasten kanssa, mitä tahansa odottaessa… Lapsia kehotetaan kärsivällisyyteen jouluaattona ennen pukin tuloa. Aikuisena sen sanominen on aika helppoa – mutta harva aikuinen osaa käskystä olla kärsivällinen. (Tiedän, sillä harjoittelen kärsivällisyyttä päivittäin kolmen alle nelivuotiaan lapsen kanssa.)

Kärsivällisyyden vastakohta voi tilanteesta riippuen olla esimerkiksi malttamattomuus, impulsiivisuus tai hermojen menettäminen.

Joku mieltää itsensä kärsivälliseksi, pitkäpinnaiseksi ja rauhalliseksi. Toinen taas ajattelee, ettei kärsivällisesti odottava koskaan saa tai saavuta mitään ja pitää itseään spontaanina ja eläväisenä. Kun kärsivälliseksi itsensä mieltävä ihminen hermostuu, voi hän harmistua entisestään siitä, ettei kyennytkään säilyttämään kärsivällisyyttään.

Niin, kärsivällinenkin hermostuu joskus. Meissä kaikissa on monenlaisia ominaisuuksia, jotka voivat olla toisilleen vastakohtia. Itse asiassa, kärsivällisyyttä ei ole olemassa ilman vastakohtiaan.

”Minulla ei ole yhtään kärsivällisyyttä” on erikoisesti sanottu. Ihminen, joka kertoo (tai kieltää) omaavansa absoluuttisesti jonkin ominaisuuden, kuvittelee tuntevansa itsensä.

Mutta itsensä tunteminen ei joogisesti ajateltuna ole sitä, että on aina jonkin tietyn kaltainen, että mieltää itsensä  kärsimättömäksi, kärsivälliseksi, positiiviseksi, reippaaksi tai flegmaattiseksi. Kukaan ei ole aina vain tietynlainen.

Itsensä tunteminen on oman viattomuuden, puhtauden, kauneuden ja totuuden löytämistä, itsensä hyväksymistä ja yhteyttä omaan sieluun. Sekä sen ymmärtämistä, että ominaisuudet ja tunteet vaihtelevat, mutta minun ei tarvitse identifioitua niiden kautta.

Ei ole olemassa kärsivällisyyttä ilman hermostusta, eikä itsepäisyyttä ilman antautumista ja myötäelämistä. Sama henkilö voi olla vetäytyvä ja sosiaalinen, ylitsepursuava ja itsekäs, peloton ja pelokas, leikkisä ja vakava. Kun asettaa kaksi äkkiseltään erilaista ominaisuutta yhteen, voi niiden huomata esiintyvän samassa henkilössä ihan sulassa sovussa, kuten säteilevän epävarma, joka suorastaan hymyilyttää.

Ihminen liikkuu jatkuvasti kahden polariteetin välillä, siis akselilla esimerkiksi kärsivällisyyden ja malttamattomuuden kesken. Kumpaakaan niistä ei kannata jättää huomiotta, eikä niiden välistä liikettä kannata nähdä taisteluna. Niitä ei kannata pelätä ja valita heikkoa keskitietä, joka ei ole oikein kumpaakaan.

On jännittävää huomata, ettei näiden polariteettien kesken vallitse paradoksia: minä voin olla kaikkea ilman että arvotan ominaisuuksiani, itselleni armoa antaen, ”juuri nyt olen tällainen”.

Kun löytää yhden, löytää myös toisen: hermostuksen hetkellä on mahdollista muistaa, että onhan minussa kärsivällisyyttäkin.

Omina kärsimättömyyden hetkinäni pyrin muistuttamaan itseäni polariteeteista. Parhaiten se onnistuu henkilökohtaisella mantralla, joka sitoo tähän hetkeen. Se voi olla mitä tahansa. Joogaopettajani ovat esitelleet käyttökelpoisia mantroja, kuten ”Minä olen rauha, rauha on minussa” tai ”I am what I am and that is that”.

Tällaiset mantrat auttavat hyväksymään vallitsevan tunnetilan tai esiin puskevan ominaisuuden, tuoden armoa, iloa ja rauhaa. Kaikki on hyvin: minä olen ihminen, ja kaikenlaiset olotilat ja tuntemukset liittyvät ihmisyyteen.

Olen mitä olen, ja se riittää.