Meillä suomalaisilla on usen tapana nähdä ne asiat, missä emme ole niin hyviä kuin muut. Suomalaisessa arjessa on kuitenkin joitain ulkomaalaisen silmissä todella hienoja arvoja, joita emme ehkä näe, koska joko pidämme niitä itsestäänselvyyksinä tai kiinnitämme huomiota asioihin, jotka eivät ole hyvin. Tässä amerikkalaisen listaus suomalaisten parhaista tavoista:
1. Hiljaisuus
— Monet pelkäävät epämukavaa hiljaisuutta sosiaalisessa tilanteessa. Suomalaisille se ei kuitenkaan näytä olevan niin ongelmallista kuin ulkomaalaisille. Ymmärrämme, että satunnaiset hiljaisuudet ovat osa luonnollista kanssakäymisen rytmiä.
2. Rehellisyys
— Suomen kielessä ei ole ilmaisuja, jotka vain sanomme ollaksemme kohteliaita. Englannin kielessä näitä käytetään paljon vaikka itse sanomaa ei tarkotettaisiinkaan. Suomalaiset ovat suoria ja tarkoittavat sitä, mitä sanovat.
3. Ekologinen syöminen
— Meidät opetetaan pienestä asti, että ruokaa ei saa heittää roskiin vaan kaikki on syötävä. Joissakin kouluissa on jopa otettu bioastiat kokonaan pois käytöstä, jolloin ruoan pois heittäminen on mahdotonta.
4. Kahvista nautiskelu
— Meillä ei ole tapana ottaa kahvilasta kahvia mukaan ja tämän jälkeen juosta se kädessä seuraavaan paikkaan. Istumme alas, nautimme ja hörpimme kahviamme. Hidastamme kahvin äärelle.
5. Sauna
— Olemme kasvaneet miljoonien saunojen maassa, eikä meille alastomuus julkisessa saunassa ole epämukavaa. Monille ulkomaalaisille tämä on kuitenkin erittäin hämmentävä ajatus.
Suomessa asuvan amerikkalaisen opettajan kirjoituksen suomalaisista tavoista voit lukea täältä.
Kolmisen vuotta sitten Helsingin Sanomat julkaisi tiedetoimittaja Janne Kaaron hienon kolumnin otsikolla Seiniin tuijottelun jalo taito. Syystä tai toisesta olen tallettanut tuon mahtavan monisyisen kirjoituksen tietokoneelleni ja törmäsin siihen vastikään uudelleen.
Kaaron jutussa käsitellään muun muassa sitä, kuinka suuret ajatukset, suoranaiset neronleimaukset syntyvät. Kenties ne eivät saakaan hedelmällistä maaperää analyyttisesta, halki, poikki ja pinoon -ajatusjatkumosta.
Eräs lainaus tekstistä kuuluu näin: “Kun aloitin tiedetoimittajan urani kaksikymmentä vuotta sitten, professoreilla oli aina aikaa. He kutsuivat työhuoneeseensa, tarjosivat kahvia, rupattelivat kaikesta maan ja taivaan välillä, ja koska olin kovin nuori he kohtelivat minua kuin omaa oppilastaan. Nykyään on toisin. Ketään ei tahdo saada kiinni kuin korkeintaan neuvottelujen välillä. Aikaa keskusteluun on muutama minuutti. Sähköposteihin vastataan keskiyöllä tai viideltä aamulla.”
Vuorella asuminen on tehnyt minusta tietyllä tapaa seiniin tuijottelijan. En ole saanut suuria ajatuksia tai keksinyt mitään kovin kummoista. Enkä tarkoita, että minulla olisi valtavasti aikaa sananmukaisesti tuijotella seiniin. Mutta monet ongelmat tai kysymykset muhivat mielessäni, putkahtelevat esiin ja painuvat taka-alalle jälleen. Yhä harvemmin koen kiirettä ratkoa pulmia siltä istumalta. Ja sitten, ajan myötä, kesken vaipanvaihdon, koirien lenkityksen tai rauhallisen saunahetken tulee se kirkas ajatus. Se sellainen, mikä saa miettimään kuinka asia ei ollut alun alkaenkin selvä. Tiedättehän?
Toisaalta se, mistä Kaaro kirjoitti sanoilla tarkkailu ja kysymykseen hukkuminen, on tuonut minulle ennen kaikkea lisää kysymyksiä. Kyseenalaistamista ja ihmettelyä: Kuinka paljon on riittävästi? Mitä me tavoittelemme? Onko aikakäsityksessämme kenties jokin virhe? Miksi uutisia pidetään tärkeinä? Entä mikä on oikeasti tärkeää? Onko kukaan koskaan oikeassa? Tai väärässä? Kuka päättää kenen normit ja moraalikäsitykset ovat parempia kuin muiden? Miksi jaottelemme maailman maihin, joiden välillä kulkevat vartioidut rajat?
Esimerkiksi näihin kysymyksiin en ole löytänyt vastauksia. Ja lista kasvaa. Hyväksyn hitaan etenemisen ja jopa nautin tästä kasvavan tietämättömyyden tilasta. Osallistun yhä harvempiin kiistoihin ja draamoihin, en halua edes seurata sivusta sellaisia. Sen sijaan rupattelen majatalomme vieraiden kanssa mielelläni, istun tuijottelemassa seinää – tai vastapäistä kukkulaa – mielelläni. Kuten professoreilla parikymmentä vuotta sitten, täälläkään ei ole kiire.
Balkanilla on tuikitavallista, että ihmisillä on aikaa. Kiirehtivää pidetään moukkamaisena, ei coolina. Kahvittelu ja keskustelut maan ja taivaan välillä tapahtuvat joka päivä, spontaanisti, ilman kalenterimerkintöjä. Aika, kiireettömyys on jokaisen oikeus. Se itsessään on omanlaisensa vastaus.
Eräs terveysruoka jakaa mielipiteet vahvasti kahtia. Osa vannoo sen nimeen kun taas toinen puoli uskoo sen tulevan suoraan paholaisesta. Kyseessä on tietenkin soija. Tässä pieni artikkeli siitä mitä soija on ja mitä se tekee kehossamme.
Terveysvaikutukset?
Soijaa markkinoidaan hyvälaatuisena proteiinina ja edullisena lisänä ruokavalioon. 90-luvulta lähtenyt valtava nousu soijan myynnissä on johtanut 2000-luvulla yli 4 miljardin bisnekseksi (Soyfoods Association of North America). Tämä on suoraa tulosta hyvin tehdystä markkinoinnista erityisesti Yhdysvalloissa. Yhdysvaltain FDA:n (Food and Drug Administration) mukaan sillä olisi myös sydäntauteja vastaan positiivisia ominaisuuksia.
Haasteet?
Vuosikymmeniä soijaa on käytetty Aasiassa fermentoidussa muodossa. Maitohappokäymisen uskotaan muuttavan soijaa huomattavasti imeytyvämmäksi ja tuovan terveyttä paremmin kuin fermentoimaton muoto. Haasteita on luvassa kun huomaamme suuren osan soijasta (jopa 90%) olevan GMO (geenimuunneltu organismi) tuotettua soijaa. Geenimuunneltu soija voi sisältää vahvoja torjunta aineita (esim. Roundup), joita geenimuunnellussa ruassa voi käyttää.
Länsimaissa yleinen käsitys on että kaikki soijan muodot ovat hyväksi ihmiselle. Ero Aasiaan on kuitenkin iso sillä siellä käytössä on GMO-vapaata soijaa ja yleensä fermentoituna.
Kasvatus
Yksi soija haasteista on sen käyttö tuotantoeläinten ruokana, yli 80 % menee eläimille ravinnoksi. Ratkaisu ei tue maailmaa kahdesta syystä:
1. Eläinten lajityypillinen ruoka EI OLE SOIJA.
2. Ruokinta aiheuttaa metsäkatoa – ei hyvä.
Ihmisten syömä soija on hyvin pieni prosentti kokonaisuudesta. Parempi ratkaisu metsäkadolle olisi panostaa soijan sijasta eläinten oikeaan, lajityypilliseen ruokintaan. Myös soijan kasvatus heikentää maaperää sillä viljely on ns. monokulttuuria. Monimuotoisuus uupuu ja yhden lajin viljely tappaa vähitellen maan lähes kokonaan silloin kun unohdetaan rinnakkaiskasvit ja luontainen ravinteiden kiertokulku.
Tehotuotetut eläimet, jotka eivät saa oikeaa ruokaa syödäkseen, eivät ole ihmiselle optimaalista ravintoa. Parempi vaihtoehto on heinäsyötöllä olevat eläimet sekä riista. Näiden rasvahappokoostumus on ihanteellinen, keho puhtaampi ja kasvatustapa inhimillisempi.
Soijaa on nykyisin kaikkialla. Lihojen marinaadeissa, ”kasvisöljyissä”, prosessoiduissa eineksissä ja lastenruoissa, puhumattakaan ”terveystuotteista”, jotka valmistetaan soijasta. Elämme villissä maailmassa, jossa huonolaatuista soijaa on piilossa kaikkialla. GMO-soija on erittäin halpaa ja siksi sillä on hyvä tuotto tekijöilleen.
Hormonitoiminta
Soija sisältää kasviestrogeeniä (phytoestrogens). Rakenteeltaan ne muistuttavat naishormoni estrogeeniä ja tämän vuoksi soijan oletetaan laskevan testosteronin tuotantoa.
Mitä hyvää?
Jos soijaa haluaa käyttää turvallisesti, siihen löytyy hyviä vaihtoehtoja kuten luomulaatuiseen fermentoituun soijaan panostaminen. Jos itse käyttäisin soijaa niin valitsisin seuraavia soijan muotoja:
Tempeh – Fermentoitua soijapapua, hieman sienimäinen maku Miso – Fermentoitua soijapaputahnaa, jota käytetään yleensä miso keitoissa Natto – Fermentoitua soijapapua. Reilu 2 kuukautta Japanissa pienen perheen kanssa asuessani, tämä ruoka oli joka päivä isännän lautasella. Haiseva, voimakas papu, ei koskaan ollut pääruoka, vaan sivulisä ruokaan.
Tofu ei ole fermentoitua ja sen runsasta käyttöä en suosittele miehille. Soijan maine rakentuu enemmän länsimaiseen ideologiaan ja bisnekseen kuin todelliseen terveyteen ja pitkiin perinteisiin. Soijan vaihtoehtona valitsisin hyvälaatuisia proteiineja puhtaasti kasvatetuista eläimistä. Mitä tahansa syötkin, syö se hyvällä fiiliksellä.
Äitihaava-artikkelisarjan toisessa osassa käsittelen muun muassa syyllisyyttä sekä sitä, miten voisimme vähitellen alkaa kohdata itsessämme olevan (mahdollisen) äitihaavan. Sarjan ensimmäisen osan voit lukea täältä. Vaikka tässä sarjassa käsittelen aihetta äidin ja tyttären välistä suhdetta ja Äitihaava-ilmiöitä tarkastelemalla, voi aihetta peilata myös yleisellä tasolla vanhempi–lapsi-suhteen kautta.
Meillä äideillä on valtava voima ja vaikutus lapsiimme, ja niin toki kuuluu ollakin. Äidin ja lapsen välinen suhde on ainutlaatuinen. Siihen kuuluu oleellisesti myös sellaisia vaiheita, joissa lapsi ”idealisoi” äitinsä, ja tämä vaihe ilman muuta kuuluu luonnolliseen kehitysprosessiin lapsen elämässä.
Äitihaavassa on kyse yksilö- ja perhetason lisäksi laajemmasta, kollektiivisesta ilmiöstä, jonka juuret ovat patriarkaalisessa järjestelmässä. Millainen rooli entisajan naisella on ollut perheessä, suvussa tai yhteiskunnallisesti ajateltuna? Vaikka olemme jo paljon edistyneet noista ajoista, on äitihaavan kautta vieläkin ymmärrettävissä ja koettavissa se painolastina oleva tunne- ja uskomusperimä, jota monet meistä saattavat edelleen kantaa mukanaan.
”Olet kiittämätön, kun toimit tuolla tavalla (olemalla oma aito itsesi).”
”Kunnioitat minua aina silloin kun itse kärsit, koska katso kuinka paljon minä olen joutunut elämässäni kärsimään sinun vuoksesi.”
”Tunnen (äitinä ja naisena) olevani riittämätön, kun sinä saavutat elämässäsi isoja tavoitteita.”
Yksi suurimmista – ja ehkä haastavimmista – ilmiöistä on syyllisyys. Niin kuin kaikilla ilmiöillä on hyvät ja huonot puolensa, myös syyllisyys voidaan nähdä sekä voimavarana että elämää rajoittavana tunteena, joka samalla sisältää mitä erilaisempaa sisäistä puhetta ja uskomusmalleja.
Pyydän sinua miettimään ensin näitä kysymyksiä:
Mitä itse ajattelet syyllisyydestä? Onko se sinulle hyvä vai huono tunne, vai sekä-että, omalla henkilökohtaisella tasolla?
Miten tunnistat oman syyllisyytesi tai syyllistymisesi? Mitä se saa sinut tuntemaan, miten reagoit ajatusten ja toiminnan tasoilla sekä kehollisesti syyllisyyteen?
Millaisissa tilanteissa koet syyllisyyttä? Oletko ”herkkä” aistimaan aiheita, jotka tuntuvat pahentavan omia syyllisyyden tunteitasi?
Millä tavalla ylipäätään suhtaudut syyllisyys-teemaan? On sitten kyse omasta syyllisyydestä tai toisten syyllistämisestä?
Jatkuvat syyllisyydentunteet ovat myrkkyä kehomielelle, ja ne estävät meitä tunnistamasta sitä aitoa ja täydellistä ihmistä, jota me kaikki syvimmiltämme olemme. Omat voimavaransa ja lahjansa tiedostavia, ja niitä omassa elämässään hyödyntäviä aikuisia. Naisia erityisesti on paljon opetettu ”pienentämään” itseään, syrjäyttämään omat tarpeensa ja jopa jäämään oman elämänsä sivustaseuraajiksi. Erityisesti tämän uskomusmallin juuret ovat siinä maailmassa, jossa oman voimansa ja ainutlaatuisuutensa tunnistavat naiset vielä olivat uhka monelle taholle yhteiskunnassa.
Oletko toisaalta tullut ajatelleeksi, että syyllisyys ja syyllistyminen voivat joskus olla itselle helpoin keino selviytyä erilaisista itseä haastavista tilanteista? Syyllisyydentunteet voivat peittää alleen monenlaisia piilotunteita, kuten vihaa, ärtymystä ja myös surua. Hyvä kysymys onkin, miksi meidän on niin usein paljon helpompaa tuntea syyllisyyttä kuin aitoa, tervettä vihaa, jota hyvin usein tarvitaan erilaisten muutosten alkuun panevana voimana? Onko kysymys kiltin tytön syndroomasta, jossa minulla ei ole lupaa tuntea eikä varsinkaan osoittaa vihaa? Onko kyse sisäisestä tarpeesta saada hyväksyntää keinolla millä hyvänsä?
Tämä itsensä pienentäminen voi näyttäytyä hyvää tarkoittavana, epäitsekkäänä toisten auttamisena ja huomioimisena, mutta todellisuudessa se syvimmillään on usein itsensä pettämistä. Vaarana on, että auttajasta ja toisten huomioijasta kasvaa vuosien saatossa uhri ja marttyyri. Kyse on pohjimmiltaan omista läpikäymättömistä kipukohdista, jotka alkavat monin tavoin vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin. Tästä nimenomaan on kyse myös äitihaavassa.
Äitihaavasta vapautuminen on useimmille pitkä ja mutkainen polku.
Anteeksiantoprosessi on tärkeää, mutta väittäisin että ennen kuin on aidosti mahdollista antaa anteeksi sekä kehon että mielen kautta, on ensin kohdattava omat piilossa olevat vihan ja surun tunteet. Ne tulee kohdata, hyväksyä ja käsitellä, sellaisina kuin ne itse kullakin tulevat esiin. Itse asiassa voin ajatella, että nämä tunteet ovat liittolaisiani matkalla lopulliseen anteeksiantoon itselle, äidille ja omalle ja koko suvun historialle.
Sekä äiti että tytär voivat molemmat alkaa ottamaan vastuuta omista tunteistaan, kokemuksistaan ja elämänvalinnoistaan sysäämättä syytä kenenkään muiden harteille. Tämä olisi luonnollisin tapa sekä äidille että tyttärelle vapautua sukupolvien äitihaavaperinnöstä, mutta ehkä helpommin sanottu kuin tehty?
* * * * * * *
Minun ei tarvitse yrittää keinolla millä hyvänsä pitää suhdetta yllä niihin ihmisiin, jotka pienentävät minua. Oman perheen ja suvun kohdalla tämä ei todellakaan ole helppoa. Mutta koska haluan ensisijaisesti kunnioittaa itseäni, kehoani ja omia arvojani ja tarpeitani, voi olla että minun kuuluu se tehdä. Vetää omat rajat, ilman syyllisyyttä. Joskus, jonakin päivänä. Silti minä voin pyytää ja antaa anteeksi. Olla kiitollinen, tuntea empatiaa ja rakkautta niitä kohtaan, jotka eivät elä samassa tietoisuudessa kuin minä. Ei ole olemassa syyllisiä, on vain olemassa ihmisiä, jotka eivät vielä ole oivaltaneet ja löytäneet muutoksen siementä itsessään, olemalla itsevastuisia. Kun arvostan ja kunnioitan ensin itseäni, minun on mahdollista kunnioittaa ja arvostaa muita ja heidän tämänhetkistä totuuttaan. Ja silti elää vapaasti omasta totuudestani käsin.
Kuva ja teksti ovat ensimmäinen osa Sirpa Levonperän 12.1.-18.1.2015 Helsingissä pidettyä ”Sinä olet oman elämäsi tähti” -valokuvanäyttelyä, joka koostui yhdeksästä eri kuvasta ja tarinasta. Kuvattavilta kysyttiin seuraavia asioita: ”Meneekö sinun elämäsi niin kuin sinä haluat, missä mennään nyt ja ketkä henkilöt siihen ovat vaikuttaneet? Mitkä ovat juuresi? Kuka sinä olet, mitä teet? Onko tarinasi mielestäsi tyypillinen vai epätyypillinen?” Kuvattavat kirjoittivat pohdintansa.
”Valmistuin vuonna 2012 Helsingin yliopistosta kemistiksi ja jäin heti työttömäksi. Kymmenien ja kymmenien tuloksettomien oman alan työnhakuyritysten jälkeen piti miettiä, että mitä haluankaan isona tehdä, kun kaikille kemisteille ei ole töitä tehtäväksi. Siinä vaiheessa elämä ei mennytkään niin kuin piti, eli valmistumisen jälkeen töihin, oma asunto, auto ja kaikkea muuta mahdollista. Rahat tiukilla ja mieli maassa piti suunnitella omaa tulevaisuutta, vaikka mieli teki maata sohvan pohjalla. Erilaisten pätkätöiden tekeminen monella eri alalla ja monissa eri paikoissa kasvatti rohkeutta ja luottamusta omaan osaamiseen. Oman yrityksen perustaminen ja itse itsensä työllistäminen oli käynyt mielessäni monta kertaa ja yrittäjyysvalmennukseen pääseminen oli lopullinen sysäys kohti yrittäjyyttä. Ideat olivat vaihdelleet tennarikaupasta kahvilaan ja kaikkea siltä väliltä. Nyt tuoreena liikunta-alan yrittäjänä olen siinä pisteessä, jonka eteen olen tehnyt paljon töitä ja saavuttanut yhden monista unelmistani.
Kuvasta katsoo nuori yrittäjä, joka on hypännyt epämukavuusalueelle ja haluaa kehittää itseään, omaa osaamistaan ja saada aikaiseksi jotain sellaista, mistä voi olla ylpeä. Halu tehdä asiat omalla tavalla ja seistä täysin oman juttunsa takana ovat minulle tärkeitä asioita. Ujo, hiljainen ja hymyilevä tyttö on kasvanut itsenäiseksi, rohkeaksi ja hymyileväksi naiseksi, joka uskaltaa toteuttaa itseään. Työttömänä oleminen oli kova paikka vasta-valmistuneelle. Työttömyys on kuitenkin todentanut ajatuksen siitä, että jos haluaa jotain, sen eteen voi ja pitää tehdä myös itse aika paljon. Suuri vaikutus siihen, että mitä tällä hetkellä teen, on ollut monella eri ihmisellä, joiden kanssa olen erityisesti aikuisena ollut tekemisissä. Kaikista tärkeimpänä tietysti vanhempani, jotka ovat mahdollistaneet harrastukset, opiskelut ja kannustaneet myös yrityksen perustamisessa. Se, että olen onnistunut rakentamaan yrityksen itse, läheisteni ja ystävieni tuella on merkittävä asia minulle. Tällä hetkellä teen juuri sitä mitä itse haluan.”
”Me olemme kaikki yksin, synnymme yksin ja kuolemme yksin. Meidän tulisi jokaisen jonain päivänä katsoa taaksepäin ja ymmärtää, että seurasta huolimatta, olemme olleet yksin koko matkan ajan. En sano, että olisimme olleet yksinäisiä – ainakaan koko aikaa – mutta loppujen lopuksi kuitenkin yksin. Tästä syystä itsekunnioituksesi on tärkeää, ja en näe miten voit kunnioittaa itseäsi, jos sinun tulee katsoa toisten sydämiin ja mieliin ollaksesi onnellinen.” – Hunter S. Thompson
Mitä saatat oppia yksin olemisesta?
1. Mielesi on äänekäs.
”Mieli on loistava väline oikein käytettynä. Väärin käytettynä siitä tulee erittäin tuhoisa. En tarkoita, että käyttäisit sitä väärin – vaan et käytä sitä lainkaan. Se käyttää sinua. Kaikki asiat, jotka todella merkitsevät kauneus, rakkaus, ilo, luovuus, sisäinen rauha – nousevat mielen ylitse.” – Eckhart Tolle
2. Yksin oleminen ei välttämättä tarkoita yksinäisyyttä.
”Ihmiset ajattelevat, että yksin oleminen on yksinäisyyttä. Mielestäni se ei ole niin. Yksinäisintä maailmassa on olla vääränlaisten ihmisten ympäröimänä.” – Kim Culbertson
3. Olet vapaa!
”Missään ei ole helppoa polkua vapauteen. Monien meistä täytyy kulkea läpi varjojen ja kuoleman laakson yhä uudelleen ja uudelleen ennen kuin saavutamme toiveidemme vuorenhuipun.” – Nelson Mandela
4. Olet vahvempi kuin uskotkaan.
”Kiintymys on kärsimyksen alku.” – Buddha
5. Aseta ensisijalle happesi, sen jälkeen auta muita.
”Kukaan, joka keventää toisten taakkaa, ei ole hyödytön tässä maailmassa.” – Charles Dickens
Minua väsyttää talvisin aina vietävästi, tuntuu, että koskaan ei saa nukuttua riittävästi. Samalla koen huonommuutta siitä, että väsyttää. Ehkä olen jättänyt jonkin vitamiinin ottamatta? Ehkä syön huonosti? Ehkä uni ei olekaan riittävän laadukasta?
Yritän löytää pikaratkaisua väsymykseen, jotta jaksaisin edes jotain. Kahvi. Se on ensimmäinen, mikä tulee mieleeni, kun silmät haluaisivat painua kiinni. Mutta kehoni on niin herkkä, että kahviöverit vain lisäävät sisäistä tuskaani (ja ihmettelen, kun joku kertoo kiskovansa pannullisen suurimpaan väsymykseen). Väsyttää, ”olen huono kun en ole pirteä” –fiilis yhdistettynä sydämentykytyksiin on todella huono yhdistelmä. Vähän kuin viikon unettomuuden jälkeen lähtisi maratonille. Tai heräisi keskellä muurahaisten alennusmyyntihysteriaa.
Parin viikon matka aurinkoon keskellä pimeintä vuodenaikaa muistutti minua taas siitä, että kehoni reagoi voimakkaasti pimeyteen. Ehkä kaikilla vaikutus ei ole niin voimakas – tai joku sietää paremmin kahvia – mutta auringonpaisteessa sain ainakin karistettua ”minussa on jotain vikaa, kun väsyttää näin paljon” -uskomuksen. Tuo uskomus on ilmennyt elämässäni ehkä enemmän tunteena kuin ajatuksina: tuntuu, että pimeän aikaan koko ajan on vähemmän energiaa kuin etukäteen on kuvitellut. Nyt olen ymmärtänyt myös tuntemusten tasolla, että minulla on herkkä keho – sekä kahville että valolle ja pimeydelle.
Kun hämärä alkaa laskeutua, keho alkaa tuottaa pimeähormonia, melatoniinia. Se tuo mukanaan väsymyksen, on helppo nukahtaa, nukkua. Kun Suomessa pimeyttä on enemmän kuin valoa, väsymystä on enemmän kuin pirteyttä ja melatoniinia virtaa PALJON. Ainainen väsymys saattaa sekoittua myös masentuneisuuden tunteeseen – kun ei jaksa, tuntuu todella ettei pysty ja on sellainen uskomus, että on huono. Ihan kuin istuisi pimeässä kaivossa odottamassa, että aurinko nousisi sen verran korkealle, että säteet osuisivat myös kaivon pohjalle. Joskus väsyneenä näen myös mielikuvan itsestäni pikku sintistä, joka räpiköi kuivalla maalla. Kyllä siinä vähän sinttiäkin saattaa masentaa.
Eräs Aasiasta kotoisin oleva, Suomessa asuva, nainen tuskaili sitä, että Suomessa on niin pimeää ja suomalaiset ovat niin nuivia. Lisäisin tähän vielä, että kuljemme mustissa, harmaissa tai ruskeissa vaatteissa. Kokonaisuudesta saamme aikaan ankeuden maksimointia. Ollapa pimeä sekä sisältä että ulkoa, sen me osaamme. Mutta silloin kun väsyttää oikein vietävästi, kaivautuu mieluummin kaikin mahdollisin tavoin hämäränhyssyyn.
Kaksi viikkoa sitten päivä oli Helsingissä tunnin lyhyempi, ja kahden viikon päästä päivä on tunnin ja kymmenen minuuttia pidempi kuin tänään. Olemme menossa taas valoa kohti. Ja valon määrä lisääntyy kohisten. Herkkäkehoiselle tuo tieto tarkoittaa samaa kuin tulppaanin sipulille: lepojakson jälkeen elinvoima alkaa taas kihistä ytimessä!
Mitä tämä talvi on opettanut minulle? Ennen kaikkea se on opettanut, että talven ”minä olen säälittävä sintti kuivalla maalla”-uskomus ei ole totta. Parempi uskomus on: olen luonnon kanssa synkassa elävä herkkä ihminen. Voin tehdä uusia, palvelevia mielikuvia ja uskomuksia sen varalle, että ensi talvi pääsisi yllättämään minut 35:nnen kerran. En siis ole huono, jos olen väsynyt.
Kello on kolme, huone pimeä. Silmät ovat karheat, ja tekee mieli pitää ne kiinni. Sydän lyö kuitenkin jo liian lujaa, ajatukset pyörivät mielen vuoristoradassa: ai niin sekin… pitäisi… mitenköhän muistan aamulla… pakko kirjoittaa ylös… nuku nyt. Nuku!
Stressi. Tekemättömistä töistä, tulevista valinnoista, jaksamisesta, minuun kohdistuvista odotuksista, vaikka mistä. Syitä on hurjan paljon.
Stressi on erilaisten ärsykkeiden ylikuormitus. Yhtäaikainen väsymys, allergia, vääränlainen ruokavalio, voimakkaat tunteet, melu tai yllättävät tilanteet saattavat aiheuttaa yhteisvaikutuksenaan stressin.
Stressi ei synny pelkästään negatiiviseksi kokemistamme asioista, vaan myös kivat asiat kuten harrastukset voivat kuormittaa, niin kuin Kristian Ekström kirjoittaa tekstissään 4 syytä miksi emme huomaa stressiä.
Eräs suurimmista stressiä aiheuttavista asioista ovat ihmissuhteet. ”Konfliktit ja jännitteet suhteessa muihin ihmisiin ovat stressaavimpia tapahtumia päivittäisessä elämässä. Niillä on sekä ensivaikutus että pitkäaikainen vaikutus hyvinvointiin”, kirjoittaa joogaopettaja Mia Jokiniva blogissaan.
*
Ihmissuhde on aina suhde itseen. Niinpä iso stressitekijä on myös suhtautuminen omiin suorituksiin; itsensä vertailu, egon pälinä, omat odotukset ja velvollisuudentunto.
Andre Agassi kertoo omaelämäkerrassaan, kuinka hän maailman parhaana tenniksenpelaajan silti hävisi otteluita. Taidoillaan, lahjakkuudellaan ja eläimellisellä harjoittelullaan hänen olisi pitänyt olla miltei voittamaton. Agassi oli sellaisessa kunnossa, että vaikka hän olisi yltänyt vain 50-prosenttisesti parhaaseen suoritukseensa, hänen olisi pitänyt voittaa.
Agassi yritti olla täydellinen, joka kerta. Hän sortui täydellisyydentavoittelun vuoksi älyttömiin virheisiin. Liika yrittäminen toi totaalisen romahduksen ja vei häneltä mahdollisuuden edes keskinkertaisuuteen.
*
Yksittäinen suoritus tai hetki voi olla ”täydellinen” (millainen se olisi?). Mutta jatkuva, toistuva täydellisyys on mahdotonta. Jokin täydelliseksi kuvittelemamme voi olla esikuva, päämäärä tai ihanne, mutta kuten monesti sanotaan, matka on päämäärää tärkeämpi.
Keneltäkään ei voi vaatia enempää kuin oman parhaansa, ja se harvoin on täydellistä. Ihmiselämään kuuluu olennaisesti epätäydellisyys, eikä kukaan voi olla kaikessa paras. Riittää, että tekee oikein: valitsee vaihtoehdoista oman senhetkisen harkintansa mukaan, mahdollisimman tietoisena. Riittävän hyvä on totaalisen aliarvostettua, sillä eikö ole typerää antaa aina kaikkensa, jos vähempikin riittäisi?
Liekö luterilaisen työmoraalin ja suomalaisen sisun peruja, että asiat eivät saa näyttää liian helpoilta? Jopa nykypäivän tietotyössä asiakkaalle tai pomolle vakuutetaan, miten vaikea tehtävä oli, miten paljon sen tekemiseen meni aikaa ja miten koville se otti. Silloin tietää tehneensä töitä. (Italiassa arvostetaan häntä, joka osaa tehdä vaikean työn helposti ja nopeasti.)
Se, että tekee jonkin asian hyvin ja nopeasti on ammattitaitoa ja itsensä tuntemista. Tärkeää on asenne, ei se mitä tekee vaan miten tekee: intohimo tekemäänsä kohtaan.
*
Paikkaansa ei tarvitse lunastaa joka päivä uudelleen, itselleen saa suoda lepoa, joskus voi kulkea siitä mistä aita on matalin, keskittää energiansa johonkin tärkeämpään – ja antaa itselleen armoa.
Uskallan väittää, että itseensä tutustuminen vähentää stressiä ihan merkittävästi.
Puutteiden arvostelun sijaan voisi sekä itsessä että muissa kiittää hyvästä suoriutumisesta, olla ylpeä kyvystä selviytyä ja uskaltaa, antaa mitättömät virheet anteeksi ja nauttia siitä mitä on.
Jooga on äärettömyyden kokemista oman rajallisuuden sijaan. Ja voi pojat, kun siihen äärettömyyden ikuiseen virtaan uskaltaa heittäytyä mukaan, alkaa tapahtua. Yhtäkkiä asiat virtaavat luokse ilman että niiden perässä täytyy juosta.
Murehtiminen aamuyöllä… Noh, kaikki tietävät miten hyödyllistä se on. Voisiko ajatusten villistä laukasta, tekemättömistä ja tulevista asioista päästää irti? Antaa elämän kannatella ja virrata ikuisuuden mukana?
Kaikki aika on jo olemassa. Juuri tällä hetkellä ei ole mitään hätää. Tämä riittää, ihan taatusti.
Kaiken juuret ulottuvat todellakin maaperään, tästä on hyvä aloittaa. Meidän on katsottavat siihen läheltä, maaperään. On hiljaa, rauhassa tutkittava ja pyrittävä oppimaan sekä ymmärtämään maaperän hedelmällisyyttä, ekosysteemiä. On nähtävä, kuinka kukoistuksemme on riippuvainen maan kunnosta. Puutarhan hyvinvoinnista meidän ihmeellisten ihmisten hyvinvointiin – kaikki lähtee maasta, maan elokehästä.
Maa on ekosysteemi täynnä toisaan kiehtovampia otuksia, joista jokaisella on oma hommansa tässä elämän suuressa verkossa. Hyötyeliöt ovat puutarhureiden, maanviljelijöiden, elämän palvelijoiden parhaita ystäviä, apureita, jotka vapauttavat meidät monelta työtehtävältä, joita olemme ehkä tottuneet pitämään tuiki tarpeellisina. Olen ajatellut asiaa näin : emme viljele maata, emme kasvata kauniita kukkasia, vaan palvelemme maaperän pieniä otuksia, siitä lähdetään ” Kuinka voin palvella ? ”.
Mietitäänpäs hetki. T-lusikallinen hedelmällistä maata voi sisältää, tuhansia ja tuhansia alkueliöitä, miljardeja bakteereja ja metritolkulla sienirihmastoa, eli heitä jotka muuttavat elävän vihreyden humukseksi, ravinteiksi kasveille ja sitä kautta meille ihmisille. Neliömetrillä multavaa maata luikertelee jopa 200 lieroa, jotka vetävät elävää ainesta maan sisään syötäväksi ja ulostettavaksi jälleen pienemmille tyypeille hajotettavaksi. Jos maaperässä on vähän ravinteita, mikrobit ja muut eloyhteisön jäsenet kärsivät nälkää ja niin kärsivät sitä myöten kasvitkin. Sienet, mikrobit ja muut ovat välttämättömiä, jotta kasvit saisivat ravintoa ja siksi näille tyypeille täytyy antaa eloperäistä ainesta energiaksi, jotta jaksavat työstää elävästä ravinteita, Pyhä ketju – hajottajat palauttavat kiertoon tuottajissa ja kuluttajissa olevat ravinteet. Ja puutarha kukoistaa.
Kaikki hyödylliset bakteerit tarvitsevat paljon happea eli maaperän ilmavuutta sekä kuohkeutta. Suurin osa näistä hyvistä tyypeistä elelee 5 – 20 cm syvyydessä, eli juuri siinä kerroksessa, jonka olemme tottuneet kääntämään ja muokkaamaan. Käännämme syvemmällä elävät tyypit pintaan, jossa he eivät voi elää ja pinnassa elävät tyypit syvälle maahan, jossa myöskään he eivät voi elää. Aiks. Hyvät tyypitkin ovat siis erikoistuneet elämään joko enemässä valossa tai pimeässä, vähän niin kuin päivänsäde ja menninkäinenkin. Toiset eivät kestä auringonvaloa ja kääntäessämme heidät valoon he menehtyvät, eivät toki kaikki, mutta osa. Ja kyllä – jossain vaiheessa puutarhaansa on kenties myös muokattava, armollisesti.
Kuinkas huolehtia pyhän maan kunnosta puutarhoisamme ?
Vastaus kysymykseen on älyttömän simppeli, niin helppo, että olemme jopa osaksi vieraantuneet ja unohtaneet sen – Eloperäisen Aineksen Lisääminen! Komposti, eloperäiset katteet sekä vihanta lannoitus ja esimerkiksi haravoimatta jättäminen! Siinäpä avaintoimintoja maan kunnon parantamiseen. Näillä siis ruokimme maamme pieniä otuksia ja sallimme ravinnekierron ilmentyväksi luonnollisesti. Liian usein näkee palstoja ja peltoja , joista kaikki korjataan pois , ihan kaikki ja jäljelle jää paljas, hauras maa, jollaista ei kuulu luonnon opaskirjaiseen. Ei maa luonnostaan paljas ole ei, eikä sen tulisi olla sitä sadonkorjuunkaan jälkeen, eikä myöskään kasvukautena. Nauriinkin lehdet ovat mitä oivallisinta biomassaa maalle maahan jätettynä. Kaikenmoiset katteet avuksi ja kaikkeus kiittää tai täytetään vapaat tilat vaikka yksivuotisilla hyötykasveilla – salaatteja, yrttejä mitä ikinä keksimmekään! Niin ja häätyy vielä mainita kyllä, että kaupallinen kanankakka ei ole paras vastaus eloperäisen aineksen lisäämiseen,jos ekologisuutta ajatellaan, sillä pelkästään sen valmistus kuluttaa runsaasti energiaa ( kuivataan + 600 asteessa! ) lisänä pakkaukset ja kuljetukset! Hedelmällisyyttä tukevia elementtejä on aivan omasta takaa ihan ilmaiseksi luontoäidiltä puutarhoissamme, joten kaupalliseen ei ole mielestäni tarvetta. Tieto oman maan mahdollisuuksista vähentää riippuvuuttamme ulkoisesta.
Omavaraisia lannoitteita ovat mm. kaikki haravointi ” jäte ”, oksasilppu, komposti, viherkatteet kuten ruohosilppu, maanparannuskasvit, typensitojat, oma virtsa ja tuhka sekä erilaiset viherkäytteet. Myös lintujen suosiminen puutarhassa tarjoaa meille lannoitetta heidän ulosteiden muodossa.
Kerratakseni ihanasti vielä : maamme eliöt siis lannoittavat, kuohkeuttavat, muuttavat ravinteita käyttökelpoiseen muotoon ja muodostavat mykorritsoja eli sienijuuria jotka auttavat juuristoa ottamaan ravinteita ja parantavat kasvien kuivuuden – sekä taudinkestävyyttä. Osa pieneliöistä kerääpi typpeä ilmasta ja muuttavat sen muotoon, josta kasvit sen voivat ottaa käyttöönsä kasvaakseen kukoistukseen. Maassa, jossa on lukuisasti elämää on aina vähemmän heitä, jotka aiheuttavat tauteja, tilaa on yksinkertaisesti vähemmän heille. Ja voi mahdotonta sentään – näin mikroskooppikuvan jossa sukkulamato oli käymässä tomaatin juurten kimppuun, vaan kappas, sienirihmasto ikäänkuin kuristi ja söi tämän tomaatin tuholaisen! Sienistä on niin moneksi avuksi Kaikkeudelle, aivan uskomatonta tämäkin!
Eläkööt ja kiitos teistä : lierot, nilviäiset, kovakuoriaiset, hämähäkit, tuhatjalkaiset, nivelmatoset, punkit, hyppyhäntäiset, ankeroisetkin, levät, sienet ja bakteerit!
1. Ihmisen keskiarvoinen elinikä on suhteellisen lyhyt.
– Kuolema ei ole suurin menetys elämässä. Suurin menetys on se, mikä kuolee sisälläsi ollessasi vielä elossa. Ole rohkea. Pelkää kuolemaa, mutta ota silti seuraava askel.
2. Elät vain elämän, jonka olet itsellesi luonut.
– Toiset voivat suostutella sinua, mutta ei tehdä päätöstä puolestasi. He voivat kävellä rinnallasi, mutta eivät kengissäsi. Valitse oma polkusi.
3. Se, että olet kiireinen ei tarkoita, että olet tuottelias.
– Kiire ei ole hyve tai jotakin, jota kunnioittaa. Harvalla meistä on on kiire koko ajan. Emme vain tiedä, kuinka priorisoida tehtävät ja milloin tulisi sanoa ei. Tänä päivänä kiire harvoin tarkoittaa samaa kuin tuotteliaisuus.
4. Menestystä edeltää lähes aina epäonnistuminen.
– Mestari on epäonnistunut useammin kuin aloittelija on edes yrittänyt. Epäonnistuminen ei ole ongelma, jos opit siitä. Monet epäonnistumiset ovat välttämättömiä, joten opettele antamaan itsellesi anteeksi.
5. Ajatteleminen ja tekeminen ovat kaksi eri asiaa.
– Olet sitä, mitä teet. Et sitä, mitä sanot aikovasi tehdä. Menestys ei tule luoksesi sillä aikaa, kun ajattelet ja suunnittelet sitä. Muista, että jos odotat siihen asti kunnes olet 100% varma, odotat luultavasi koko loppuelämäsi.
6. Sinun ei tarvitse odottaa anteeksipyyntöä antaaksesi anteeksi.
– Elämä on helpompaa, kun hyväksyt kaikki anteeksipyynnöt, joita et koskaan saanut. Anteeksiantaminen ei ole syyllisen vapauttamista rikoksestaan vaan sinun vapauttamistasi taakasta, jossa olet ikuisesti uhri.
7. Kaikki ihmiset eivät ole oikeita elämääsi.
– Sinun ei pidä pakottaa itseäsi olemaan yhteydessä ihmisiin, jotka eivät saa sinua tuntemaan itseäsi mahtavaksi. On paljon ihmisiä, jotka tuovat parhaat puolesi esiin. Älä tuhlaa aikaasi muihin.
8. Ei ole muiden tehtävä rakastaa sinua. Se tehtävä on sinun.
– On tärkeää olla kiltti muille, mutta tärkempää olla sitä itselleen. Anna jonkun rakastaa sinua juuri niin virheellisenä, epäviehättävänä ja puutteellisena kuin tänään olet – ja anna sen jonkun olla sinä.
9. Se, mitä omistat, ei kerro kuka olet.
– Mainokset ja kulutuskeskeinen kulttuuri huijaavat meitä päivittäin ostamaan lisää materiaa ja seuraamaan muotilehtiä. Jonain päivänä saatat herätä ja tajuta, että sinua on huijattu. Huijattu ostamaan tavaraa tehdäksesi vaikutuksen niihin, joihin ei tarvitse tehdä vaikutusta. Mieti, mikä on todellista sinua. Älä anna median harhauttaa.
10. Kaikki muuttuu, joka sekunti.
– Kuinka hyvä tai paha tilanne nyt onkaan, se tulee muuttumaan ja se on varma. Se voi tapahtua vain muutamassa sekunnissa. Ylistä muutosta ja muista, että se tapahtuu syystä. Kun elämä hymyilee, nauti siitä. Onnellisuus ei koskaan tule heille, jotka eivät arvosta sitä mitä heillä on, kun heillä se jo on.
Olen saanut viikonlopun aika todistaa jotain niin suurta ja maagista, että jokainen kerta kun ajattelinkin tapahtunutta tunnen kyyneleiden nousevan pintaan. Tälläkin hetkellä kauniit, onnen kyyneleet valuvat pitkin poskiani.
Kirjoitan tätä tekstiä kodissamme Torpparinmäessä. Lapsen lelut ympäröivät minut ja ruokapöydän alta pilkistää sinne tippuneet ruoanmurut. Nalleja, tyynyjä, sukkahousuja ja legoja on joka puolella.
On ollut aika jolloin tämä olisi häirinnyt minua suunnattomasti, aika jolloin tunsin voivani olla onnellinen vain siistin ja seesteisen ympäristön äärellä.
Yhä edelleenkin rakastan puhtautta, siisteyttä ja kauneutta. Esteetikkonakin minut on tunnettu. Mutta tämä onnen tunne, joka sisälläni juuri nyt loistaa, ei ole millään tavoin riippuvainen siisteydestä eikä huku sotkuun tai häviä sotkun myötä.
Imuri, joka nurkassa odottaa saa odottaa vielä hetken kun sormeni haluaa kirjoittaa. En edes tiedä mitä haluan sanoa. Tunnen vain suurta tarvetta kirjoittaa.
Viime viikonloppu voimaannutti minua niin, että tuntuu kuin jokin universumin kosminen salaisuus olisi raottanut verhoaan ja näyttänyt jotain, mitä en ole ennen nähnyt yhtä kirkkaasti.
Jotain sellaista, josta mielen ja sydämen ymmärrys kaiken olemassa olevan suuresta viisaudesta ja älyllistä suuremmasta universumin järjestyksestä siirtyi taas syvemmälle tasolle.
Ymmärryksestä totuuden tuntemiseen. Tietoon, jonka tietää todeksi joka solullaan. Varmuutta aivan uudella tasolla. Syvää tietämystä siitä, että jokin on totta.
Tuo tunne on niin valtavan kaunis ja lohduttava, että en löydä sille sanoja. Tiedän vain, että pikku tytöstä asti, isäni kuolemasta saakka kantamani uskomus siitä, että en olisi rakastettu ja hyvä juuri sellaisena kuin olen tuntui murenevan taas pienemmäksi.
Tunnen itseni nyt paljon vapaammaksi.
Tapani miellyttää muita hakemalla heidän hyväksyntäänsä tuntuu menettävän minusta otettaan. Pikkuhiljaa.
Olen vapauden äärellä. Vapauden, jollaista voi kokea vain päästämällä irti ja antautumalla jollekin suuremmalle viisaudelle kuin mitä tietoisen mielemme avulla voimme ymmärtää. Antautumista elämälle.
Olen aina uskonut, että kaikki on mahdollista. Kuitenkin verhonnut itseni viittaan, joka on estänyt minua olemasta täysin paljas ja rehellinen muiden ihmisten ja itseni edessä.
Vaikka olen ollut avoin, on tuo viitta suojannut syvintä olemustani ja estänyt minua antautumasta täysin elämän virran vietäväksi. En ole uskaltanut luottaa olevani täysin hyväksytty omana itsenäni. Omine vahvuuksineni, omine kipukohtineni.
Olen odottanut itseltäni täydellisyyttä. Virheettömyyttä.
Viikonloppuna manifestoitui suuri asia, jonka olin nähnyt jo vuosia sitten. Meillä alkoi yritykseni HIMAn ensimmäinen 8 kuukauden mittainen henkisen kasvun pilottikoulutus.
Jotain tuota koulutustakin suurempaa sai viikonlopun aikana alkunsa kun 22 hengen ryhmämme kokoontui ensi kertaa. Sain kylpeä niin suuressa hyväksynnän ja rakkauden ilmapiirissä, että se avasi minussa jotain, joka on ollut lukossa lapsuudestani saakka.
Niin paljon kuin koin antavani oppilailleni, niin paljon sain myös itse. Ja enemmänkin.
Seisoessamme ryhmän kanssa roihuavan takkatulen ääressä, kirjoittamamme loitsun siunauksessa, kaikki yhdessä valmiina heittämään pois asioita, jotka rajoittavat meitä, myös minä heitin pois tuon näkymättömän viitan, joka on estänyt minua hyväksymästä itseäni täysin.
Puhdistavat kyyneleet, jotka edelleen valuvat pitkin poskiani kertovat minulle rakkaudesta. Rakkaudesta, jota tunnen itseäni kohtaan. Rakkaudesta siitä tietoisuudesta, että minä olen kaikki.
Minulla on niin paljon annettavaa tälle maailmalle, että en kykene sitä edes ymmärtämään. Uskallan juuri nyt rehellisesti sanoa, että rakastan itseäni. Rakastan kehoani. Minä olen ansainnut kaiken onnen, kaiken rakkauden, kaiken hyvän.
Tiedän myös sen, että sinussa on tuo sama rakkaus sisälläsi. Potentiaali, joka siirtää vuoria. Valo, jota maailma odottaa ja janoaa. Sinulla ja minulla on jotain hyvin suurta ja tärkeää annettavaa tälle universumille. Jotain, joka ainutlaatuista juuri sinulle.
Me olemme se, mitä tämä maailmaa tarvitsee. Ja vain täyden paljauden. Täyden itsen hyväksynnän kautta annamme sen, mitä meillä on annettavaa. Häpeilemättä. Peittelemättä. Pelkäämättä.
Se, miten asiat ovat jälleen kerran eteeni näyttäytyneet on sanojen tavoittamattomissa. Olen vain niin kiitollinen. Nöyrä universumin kauneuden ja viisauden edessä.
Elämä on kuin taianomainen leikkikenttä. Mitä enemmän sitä yritän ymmärtää, sitä kauemmaksi se katoaa. Kun vain antaudun, saan kokea sen taian ja kauneuden.
Mitähän taianomaisen kaunista koenkaan taas tänään?
Kiitos, kiitos, kiitos.
Rakkaudella,
Laura
_____________
Teksti on kirjoitettu marraskuussa 2014 ja julkaistu myös HIMA Happinessin nettisivuilla. Kiitos vielä upealle HIMA Wisdom ryhmällemme, jonka kanssa saamme todistaa syvää puhdistavaa kasvua ja elämän kauneutta yhdessä.
