Kursseillani tapaan usein naisia, jotka ovat kokeneet että toiset naiset ovat olleet ilkeitä ja petollisia heitä kohtaan. Meidät naiset on pistetty keinotekoisesti kilpailemaan toisiamme vastaan. Perinteisesti valta on ollut miehillä, joten naiset ovat joutuneet kilpailemaan miesten huomiosta savuttaakseen valtaa ja asemaa.
Naiset ovat oppineet katsomaan toisiaan kriittisin silmin. Ehkä sinäkin olet joskus joutunut toisten naisten arvostelun kohteeksi tai itse arvostellut muita. Itse tunnistan molemmat puolet. Katse, joka arvioi toisen naisen viehättävyyden ja kehon muodon ja vertailu, onko hän parempi vai huonompi kuin minä tapahtuvat salamannopeasti. Tämä on yritys helpottaa omaa sisäistä kritiikkiä ja kertoo epävarmuudesta sekä huonosta itsetunnosta.
Opimme myös käyttämään manipuloivia keinoja, että saisimme sen mitä haluamme ja tarvitsemme, koska emme pystyneet suoraan ilmaisemaan tarpeitamme. Tämä on näyttäytynyt selän takana puhumisena ja juoruiluna.
Naiset kuvittelevat, että heidän täytyy kilpailla ollakseen omassa voimassaan. Omaan voimaan astuminen tapahtuu kuitenkin sitä kautta että käännymme sisartemme puoleen. Me tarvitsemme sisarten peilausta, kun sytymme omaan voimaamme. Me kaikki naiset olemme sielun siskoja toisillemme tässä naisten sukupolvien ketjussa.
Tässä sinulle viisi tapaa ja voimalausetta, joilla voimistat yhteyttä siskoihisi.
1. Ole peili
Ole peilinä siskollesi kun hän opettelee vastaanottamaan hyvää. Mikään ei ole niin parantavaa ja voimauttavaa kuin kokemusten jakaminen ja näkyväksi tuleminen. Saamme rohkeuden päästää irti peloista, jotka ovat estäneet meitä kukoistamasta.
Kun julistat ääneen suurimmat onnistumisesi ja villeimmät unelmasi siskojen edessä ja saat ylitsepursuavaa sydämellistä kannustusta, inspiroidut.
Voimalause: ”Näen ja kuulen että olet kuin kuningatar omassa voimassasi ja nautit naiseudestasi.”
2. Kehu
Anna siskollesi positiivista ja kannustavaa palautetta hänen saavutuksistaan, pienistä ja suurista. Kehu hänen viisauttaan, ulkonäköään, energiaansa ja luonnettaan. Pian siitä tulee luonnollinen tapa juhlistaa sisaruutta.
Voimalause:” Sisareni, sinä olet upea kukoistava nainen, jonka ansaitsee parasta. ”
3. Otetaan tilaa
Harjoitellaan yhdessä rehellistä puhetta ja tilan ottamista. Olemme oppineet pienentämään itseämme ja varomaan sanomisiamme. Haemme turvaa pysymällä näkymättömänä tai kontrolloimalla tilanteita niin vahvasti että astumme toisten rajojen ylitse. Siskojen kannattelussa voit opetella ilmaisemaan ääneen todellisia tarpeitasi ja halujasi, joita koet arjessa, töissä ja makuuhuoneessa.
Voimalause: ” Sisareni, saat täyttää tämän tilan hehkullasi ja puhua totuutesi.”
4. Kannattele tunteita
Kannattele siskosi tunteita. Me saamme ilmaista tunteitamme syvästi. Nainen ei ole hysteerinen, jos hän ilmaisee voimakkaasti tunteitaan. Tunteiden ilmaisu on ominaista feminiinisyydelle. Tunteet saavat voimasi virtaamaan kun olet juurevassa yhteydessä kehosi kanssa. Kuinka nautinnollista tai helpottavaa onkaan nauraa, itkeä tai raivota yhdessä sielun siskon kanssa, joka ymmärtää kaiken sen mitä tunnet ja koet.
Voimalause: ”Meillä on erilaiset tarinat, mutta me sielun sisaret tunnemme toisemme taianomaisesti.”
5. Kosketus hoitaa
Sisaren kosketus hoitaa ja parantaa. Feminiinisyys on hyvin aistillista ja kaipaa kosketusta. Vaikka kulttuurissamme arastellaan koskettamista, sielun siskojen antamat halaukset ovat kultakin kalliimpia. Voisitko rohkaistua siihen että pyytäisit siskoasi pitämään sinua sylissä tai silittämään sinua? Monet eivät saaneet tällaista huolenpitoa edes äidiltään.
Voimalause: ”Hoidamme toistemme haavoja rakkaudellisella läsnäololla ja kosketuksella.”
Kuva: Unspalsh/ Becca Tapert
Naisten voimasta, aistillisuudesta ja kukoistuksesta voit lukea lisää kirjastani Hehkuvan naisen salaisuuksia. Kirjassa on myös inspiroivia käytännön harjoituksia. Löydät kirjan täältä.
Sari Tjurin-Zeiger Lac. on akupunktion ja kiinalaisen lääketieteen asiantuntija, joka keskittyy vastaanotollaan kokonaisvaltaiseen ja integroituun naisten terveydenhuoltoon. Sari on kouluttautunut Kanadassa ja sen jälkeen työskennellyt Saksassa ja Tanskassa yksityisen terveydenhuollon piirissä. Sarilla on tällä hetkellä vastaanotto Eiran sairaalassa, Helsingissä.
Tahattomaan lapsettomuuteen on monia syitä, mutta toisinaan diagnoosi hedelmättömyyteen voi jäädä kokonaan saamatta. Monet naiset ja parit hakeutuvatkin lapsettomuushoitoihin toivoen apua länsimaisesta lääketieteestä, jossa hoitoteknologia ja hoitometodit kehittyvät koko ajan.
Akupunktio hedelmällisyyttä tukevana hoitona hormonaalisen lääkehoidon mukana tai yksittäisenä hoitomuotona on kivuton, turvallinen ja tehokas hoitokeino lapsettomille naisille ja pareille. Akupunktiotutkimuksen määrä kasvaa jatkuvasti ja sen turvallisuutta onkin tutkittu maailmanlaajuisesti. Akupunktiota on turvallista käyttää myös hormonaalisen lääkehoidon aikana, sillä naisen ei tarvitse pelätä akupunktion yhteis- tai haittavaikutuksia meneillään olevan hormonaalisen lääkityksen kanssa.
Kansainvälisesti akupunktion teho tunnetaan jo monissa maissa, ja useat lapsettomuusklinikat käyttävätkin akupunktiota osana hoitojaan. Akupunktio tarjoaa lapsettomuudesta kärsiville naisille ja pareille tukea – niin luonnollisen hedelmöityksen kuin myös lääkkeellisten hedelmöityshoitojen yhteydessä. Akupunktiohoidon lisäksi vastaanotolla keskustellaan usein myös terveydestä kokonaisvaltaisemmin, keskitytään esimerkiksi ruokavalioon, liikuntaan sekä unen laatuun.
Akupunktion toimintamekanismi hedelmättömyyden hoidossa perustuu kykyyn vilkastuttaa verenkiertoa naisen lisääntymiselimissä. Verenkierron vilkastuminen puolestaan vaikuttaa positiivisesti mm. munasarjoihin, munasolun kehitykseen sekä kohdun limakalvon paksuuntumiseen.
Akupunktiosta voi olla apua monissa eri tapauksissa, ja sillä voidaan hoitaa moninaisia hedelmättömyyteen liittyviä syitä ja oireita. Akupunktio voi esimerkiksi sopia tukihoidoksi kuukautis- ja ovulaatiokierron tasaamiseen, polysystaalista munasarjoista johtuvien oireiden hoidoksi (PCO), kipua lievittäväksi hoidoksi ennen IVF-punktiota tai hormonaalisten lääkkeiden sivuvaikutusten lievittämiseen.
Yksi merkittävä akupunktion vaikutus lapsettomuuden ja hedelmättömyyshoitojen aikana on sen vaikutus stressiä ja ahdistuneisuutta lieventävänä hoitona. Valtaosa naisista ja pareista, jotka ovat tahattomasti lapsettomia kokevat tilanteen ainakin jossain vaiheessa stressaavana tai ahdistavana. Akupunktion avulla voidaankin lieventää kyseisiä emotionaalisia oireita, mikä lisää henkistä sekä fyysistä hyvinvointia.
Hoidon aloitus kannattaa suunnitella tarkkaan, jos nainen tai pari on aloittamassa lääkkeellisen hoidon. Akupunktio kannattaa aloittaa viimeistään yhtä aikaa lääkkeellisen hoidon kanssa. Silloin akupunktion avulla päästään stimuloimaan jokaista kuukautiskierron vaihetta. Jos nainen tai pari yrittää hedelmöittyä luonnollisesti, ilman hormonaalista lääkehoitoa, akupunktio kannattaa aloittaa viimeistään kaksitoista kuukautiskiertoa kestäneen aktiivisen raskautumisen yrittämisen jälkeen.
Jokaiselle naiselle tai parille tehdään henkilökohtainen hoitosuunnitelma, joka vastaa heidän hoidon tarvettaan, diagnoosia sekä hormonilääkityksen ajankohtia. Yleisesti voidaan kuitenkin olettaa, että hoitoja on kerran tai kaksi viikossa IVF-punktioon saakka.
Akunpunktioon hakeutuessa on olennaista, että akupunktiohoitaja on rekisteröity, kouluttautunut ja mielellään lisäkouluttautunut akupunktiohoitaja. Malli, jossa akupunktio yhdistetään lääkkeellisiin hedelmällisyyshoitoihin, takaa parhaan mahdollisen hoidon naiselle ja parille. Lisäksi avoin tiedon jakaminen tehdyistä hoidoista sekä tulevista hoitosuunnitelmista on tärkeää.
Lähteet:
Amorim, D., Amado, J., Brito, I., Fiuza, S.M., Amorim, N., Costeira, C. and Machado, J., 2018. Acupuncture and electroacupuncture for anxiety disorders: A systematic review of the clinical research. Complementary Therapies in Clinical Practice, [online] 31, pp.31–37. Available at: http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1744388118300689 [Accessed 29 Sep. 2020].
Gao, R., Guo, B., Bai, J., Wu, Y. and Wu, K., 2020. Acupuncture and clomiphene citrate for anovulatory infertility: a systematic review and meta-analysis. Acupuncture in Medicine, [online] 38(1), pp.25–36. Available at: https://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1136/acupmed-2017-011629 [Accessed 2 Sep. 2020].
Jedel, E., Labrie, F., Odén, A., Holm, G., Nilsson, L., Janson, P.O., Lind, A.-K., Ohlsson, C. and Stener-Victorin, E., 2011. Impact of electro-acupuncture and physical exercise on hyperandrogenism and oligo/amenorrhea in women with polycystic ovary syndrome: a randomized controlled trial. American Journal of Physiology. Endocrinology and Metabolism, 300(1), pp.E37-45.
MacPherson, H., Thomas, K., Walters, S. and Fitter, M., 2001. The York acupuncture safety study: prospective survey of 34 000 treatments by traditional acupuncturists. BMJ, [online] 323(7311), pp.486–487. Available at: https://www.bmj.com/content/323/7311/486 [Accessed 29 Sep. 2020].
Ng, E.H.Y., So, W.S., Gao, J., Wong, Y.Y. and Ho, P.C., 2008. The role of acupuncture in the management of subfertility. Fertility and Sterility, 90(1), pp.1–13.
Paulus, W.E., Zhang, M., Strehler, E., El-Danasouri, I. and Sterzik, K., 2002. Influence of acupuncture on the pregnancy rate in patients who undergo assisted reproduction therapy. Fertility and Sterility, [online] 77(4), pp.721–724. Available at: https://www.fertstert.org/article/S0015-0282(01)03273-3/abstract [Accessed 15 Jan. 2019].
Szmelskyj, I. and Aquilina, L., 2015. Acupuncture for IVF and Assisted Reproduction: An Integrated Approach to Treatment and Management. 1st ed. Churchill Livingstone, Elsevier. 8. Väestöliitto, 2020. Lapsettomuus – Väestöliitto. [online] Available at: https://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tilastoja/syntyvyys/lapsettomuus [Accessed 29 Sep. 2020].
Westergaard, L.G., Mao, Q., Krogslund, M., Sandrini, S., Lenz, S. and Grinsted, J., 2006. Acupuncture on the day of embryo transfer significantly improves the reproductive outcome in infertile women: a prospective, randomized trial. Fertility and Sterility, [online] 85(5), pp.1341–1346. Available at: https://www.fertstert.org/article/S0015-0282(06)00212-3/abstract [Accessed 29 Sep. 2020].
Tämä kirjoitus saattaa auttaa sinua muistamaan tai jopa tunnistamaan jotain uutta siihen liittyen, mistä parisuhteessa on kysymys, miksi olla parisuhteessa ja miten olla parisuhteessa siten, että se toimii.
Se ei liene kaikkien kohdalla totta mutta joiltain osin näyttää siltä, että tässä näennäisen valinnan vapauden maailmassa parisuhteestakin on tullut kulutustavaraa. Katsotaan kuka miellyttää, nautitaan siitä niin kauan kuin se maistuu ja kun se ei enää inspiroi, haetaan kaupasta uusi. Sanoisin, että tämä on kuluttamista, ei parisuhteessa olemista. Puhun myös omasta kokemuksesta.
Se on vähän kuin juoksisi villinä metsässä, nauttien metsän antimista fiiliksen mukaan. Kieltämättä se on myös mukavaa. Kuka nyt ei haluaisi kokeilla vähän kaikenlaista. Varmasti monelle on myös tarpeellista vapautua hieman nauttimaankin.
Uskon silti, että jokainen tunnistaa sen, että vapaana metsässä juokseminen tai itsenäisesti maailman mannuilla vaeltaminen eivät voi tarjota niitä asioita, joita pitkäkestoinen parisuhde tarjoaa. Joita ovat… niin mitä ne oikeastaan ovatkaan?
Mikä on parisuhde?
Se on kahden ihmisen välinen suhde. Mutta ei mikä tahansa suhde vaan suhde, jonka tarkoitus on mahdollistaa monia asioita. Esimerkiksi lähentyminen ja intiimiys. Lähentyminen itsensä kanssa ja siten lähentyminen toisen kanssa. Se on suhde, jossa intiimiyden syventymiselle voi ja mielestäni kuuluu olla tilaa. Jos sille ei ole, en kutsuisi sitä parisuhteeksi. Sen lisäksi se on ainutlaatuinen paikka harjoitella ystävällisyyttä itseä ja toista ihmistä kohtaan.
Kun me aluksi tavataan siellä metsässä joku miellyttävän oloinen tyyppi, mitä se sitten meille tarkoittaakin, meillä ei ole vielä parisuhdetta. Voi olla ihastusta, vetovoimaa tai kaveruutta. Olemme kohdanneet mukiinmenevän metsän olennon. Saatamme avautua toiselle ihmiselle mutta mainitsemani syvempi intiimiys on asia, joka rakentuu ajan kanssa pikku hiljaa.
Aito intiimiys edellyttää ennen kaikkea luottamusta. Luottamuksen rakentumista olemme tyypillisesti edesauttaneet sopimuksella siitä, että tulemme viettämään enemmän aikaa yhdessä ja sitoudumme siihen, että tähän suhteeseen voi alkaa avata itseään turvallisesti. Tällä sopimuksen tekemisen hetkellä sovimme yhdessä siitä, että alamme kasvattamaan metsän keskelle yhteistä puutarhaa.
Mikä ihmeen puutarha?
Metsä kasvaa luonnollisella tavallaan. Sen villeys ja vapaus ovat sen kauneutta. Puutarha taas toimii eri tavalla ja edellyttää monia asioita. Se edellyttää puutarhureilta sitoumusta, riittävää huomiota sekä ymmärrystä siitä miten puutarhaa hoidetaan. Mitä mikäkin siellä oleva kasvi tarvitsee, mitkä ovat ei -toivottuja kasveja ja millaista ravintoa antaa puutarhalle milloinkin.
Parisuhde alkaa siitä kun kaksi ihmistä valitsee yhdessä alkaa jalostamaan yhteisellä vaivalla ja energialla metsän keskelle puutarhaa. Alamme luoda yhdessä jotain jotain, joka ei synny vahingossa vaan vaatii tietoisen valintamme, huomiota ja vaivannäköä. Kun emme huolehdi puutarhasta, se alkaa hakeutua luonnolliseen villiin ja vapaaseen tilaansa.
Puutarha edellyttää sekä luonnon kunnioittamista, että suunnan, johon sitä ohjaamme
Kun näemme vaivaa ja tuemme puutarhamme kasvua, emme kiellä luonnon villeyttä. Sen sijaan ohjaamme sen voimia sopivassa määrin suuntaan, jossa puutarhamme kehittyy ja tuottaa vuosi vuodelta kauniimman, runsaamman ja monivivahteisemman tilan meille olla.
Tämä tarkoittaa sitä, että parisuhteessa ihmisinä me kunnioitamme sitä millainen elämä on haasteineen ja lahjoineen. Koska me kaksi olemme tämä puutarha, meidän on myös opittava kunnioittamaan itseämme ja toisiamme. Lahjoja ja haasteitamme. Meitä kunnioittaen pyrimme viemään suhdetta ja elämäämme yhdessä suuntaan, johon haluamme kasvaa.
Kukapa jaksaisi puurtaa sellaisen parissa, jota ei oikeasti halua
Sellaista puutarhaa ei jaksa kukaan hoitaa, jota ei oikeasti halua valita. Ja jotta voimme tehdä tämän valinnan, meidän on hyödyllistä päästää irti muutamista mahdollisista ajatuksistamme puutarhan suhteen:
puutarha ei anna minulle kaikkea mitä tarvitsen. Se antaa minulle mahdollisuuden luoda jotain hetkittäin kaunista kun olen valmis antamaan sille itsestäni. Säännöllisesti minua myös saattaa turhauttaa koko puutarha
jos haluan vain nauttia puutarhasta ilman vaivannäköä, se alkaa homehtua
jos yritän vain tehdä puutarhasta sellaisen minkä haluan, enkä salli luonnon voimia sen sisällä, siellä ei kasva lopulta muita kuin tylsiä perunoita. Niillä kyllä pärjää mutta ne eivät ole kovin maukkaita
kun löydän oikeanlaisen puutarhurikumppanin, hän hoitaa puutarhaa tai kenties puutarha kasvaa itsestään oikean kumppanin kanssa
kumppanin tehtävä ei ole toimia äitinä tai isinä, joka huolehtii puutarhasta kun me jatkamme vapaina ja villeinä elämän tutkimista, vanhemman hoitaessa vastuullisemmat osuudet
Uskon, että moni meistä kantaa tällaisia alitajuisia oletuksia mukanaan vaikka järjellä ymmärrämmekin niiden mahdottomuuden. Tässä meitä varmasti ovat auttaneet Hollywoodin puutarhuri elokuvat ja monet laulut ihmeellisistä puutarhoista.
Aluksi voi näyttää siltä, että alitajuiset toiveemme täyttyvät mutta kun kuherruskausi on ohi, illuusiot alkavat karista. Tästä aito tutustuminen ja intiimiys voi alkaa rakentua koska alamme nähdä itsemme ja toisen selkeämmin. Silloin tulemme sen valinnan eteen, jossa joudumme kysymään itseltämme; haluanko aidosti antaa itsestäni tälle suhteelle ja lähteä rakentamaan sitä, siitä huolimatta, että se ei ole vastaus kaikkiin kysymyksiini.
Miksi sitten haluta tätä?
Yhdessä voi rakentaa isomman ja kauniimman puutarhan kuin yksin
Jos ajattelet omaa huomiotamme, vaivannäköämme, energiaamme ja aikaamme ravintona puutarhalle, ymmärrät helposti, että sinulla ei ole yksin mahdollisuuksia samaan kuin toisen kanssa yhdessä. Kun huomioit vielä sen, että usein parisuhteen vuorovaikutus tapahtuu maskuliinisen ja feminiinisen energian välillä, ymmärrät helposti, että tämä energian vaihto plus ja miinus napojen välillä synnyttää ja liikuttaa energiaa tavalla, joka toteutuu vain tällaisessa kanssakäymisessä.
Kun kaksi puutarhuri kokelasta osaa lähestyä toisiaan oikein, heistä tulee enemmän kuin osiensa summa. Tämä on minkä tahansa ihmissuhteen taika. Me olemme yhdessä enemmän.
Jos olet joskus kokeillut hoitaa puutarhaa toisen ihmisen kanssa, tiedät myös sen, että toinen kokelas toisinaan inspiroi sinua löytämään uusia asioita itsestäsi. Yhdessä puuhaaminen, etenkin ihmisen kanssa, joka on tullut läheiseksi, tulee iholle hyvässä ja huonossa. Myös tämä on yksi niistä hyödyistä, joita yhteisellä puutarhalla on. Se auttaa meitä näkemään itsemme ja vapautumaan meitä rajoittavista tekijöistä.
Siinä meitä auttavat myös puutarhan erilaiset vaiheet.
Puutarhan elinkaaressa on eri vaiheita
Puutarhan hoidossa tulee kausia, jolloin siellä ei todentotta kasva oikein mitään eikä se tunnu inspiroivalta. Tilastot kertovat, että kahden ja kolmen vuoden välillä suurin osa kokelaista luovuttaa koska alkuperäinen inspiraatio katoaa. He eivät ole lukeneet puutarhanhoidon perus teosta, joka kertoisi, että tämä kuuluu asiaan ja voimme saavuttaa inspiraation uudelleen kun alamme nyt tietoisesti antamaan itsestämme puutarhalle ja toiselle kokelaalle. Alussa meillä on luontaisen inspiraation tuoma tuki mutta juuri tässä kohtaa meidän tarvitsee kypsyä puutarhureina. Tässä kohtaa saamme tehdä aiemmin mainitsemani valinnan siitä, alammeko hoitaa puutarhaa.
Jos olemme lähteneet luomaan puutarhaa riittävän kypsistä ja moniulotteisista syistä, löydämme varmasti kyvyn jatkaa ja alamme nauttia uudella tavalla. Puutarhanhoidon perus teos valmistaa meitä myös siihen, että noin seitsemän vuoden kohdalla on puutarhan uudelleen synnyttämisen vaihe. Tämä on hankala vaihe kenelle tahansa sillä puutarhassa ei kasva oikein mitään vaan tuntuu siltä, että kaikki tuhoutuu luonnonvoimien aiheuttamana ja samaan aikaan kokelaatkin ovat pulassa omien haasteidensa kanssa.
Jos tietäisimme, että tämä on välttämätön vaihe kokea, jotta puutarha voi nousta uudelle tasolle, osaisimme huolehtia itsestämme, antaa tilaa tapahtumille ja kypsästi pitäisimme puutarhuri kaverimme kanssa siellä täällä palavereita siitä miten prosessi etenee. Ymmärtäisimme antaa molemmille tilaa kypsyä. Sanoisin, että tämä on se kohta, jossa kokeilaista voi valmistua puutarhureita.
Jos pystymme huolehtimaan kokeilaide välisestä ystävällisyydestä ja tuemme itseämme sekä toista olemaan rohkeita omassa muutoksessa, tulemme ennen pitkää siihen vaiheeseen, jossa alamme löytää uutta inspiraatioita, ideoita ja suunnitelmia. Tämä on hetki, jossa puutarha nousee uudelle tasolle. Kaikki pohjatyö on yhä olemassa ja koska maata on vahvistettu ja nyt myös lannoitettu kaikella aiemmin kasvaneella, kaikki kaunis lähtee kasvamaan poikkeuksellisella nopeudella ja voimalla. Suhteemme voi silloin nousta täysin uudelle tasolle. Palaamme alun vetovoimaan, ihastukseen ja siihen, että olemme tuettuja.
Kunnes tietysti jälleen tulemme siihen kohtaan, jossa tämä tuki loppuu ja meidän on muistettava ottaa vastuu siitä, että annamme itsestämme suhteelle tietoisesti.
Kolme vaihetta lyhyesti:
alun kasvupyrähdys, jossa puutarha tuntuu syntyvän kuin itsestään. Nauti tästä ja muista, että inspiroiva alkuvaihe kuuluu asiaan. Koska fiilis ei kuitenkaan kanna itsestään tätä vaihetta pidemmällä, kannattaa katsella yhteistä hanketta myös sillä silmin, onko sillä mahdollisuuksia pidemmälle ja koetko hankkeen sellaisena, että haluat antaa sille vielä vuosien jälkeenkin, myös aikoina, jolloin on haastavaa
vaihe, jossa puutarha tarvitsee kukoistaakseen omaa panostamme –> kypsy kokelaana. Huomaa se, että voit oppia siitä millainen tekeminen on sinulle antoisaa ja mikä saa kasvit puutarhassa voimaan hyvin. Kun näet vaivaa, näet, että puutarha kehittyy. Voitte toimia entistä paremmin parivaljakkona koska tutustutte sekä puutarhanhoitoon että toisiinne. Näin puutarha alkaa kypsyä.
vaihe, jossa puutarhan täytyy käydä läpi kivulias uudelleen syntyminen –> anna aikaa itsellesi muuttua mutta älä luovuta. Muista, että vaikka jokin uusi maaperä voi tuntua houkuttelevammalta, joudut aloittamaan siellä alusta ja tämä sama vaihe on edessä myöhemmin. Olet investoinut tähän maaperään ja tämän vaiheen mahdollistamiseen niin paljon, että sitä kannattaa arvostaa.
Vaihe, jossa kierros alkaa alusta mutta kypsempänä. Olette menneet muutoksen läpi ja saatte ihastua uudelleen.
On hyvä ymmärtää, että parisuhteessa on kausia, jolloin tuntuu kuin puutarha oli muuttunut pottupelloksi.
Puutarhassa täytyy olla kaksi kokelasta, jotka haluavat puutarhan. Tietysti on kausia, jolloin toinen osapuoli kärsii motivaatio vaikeuksista tai jokin muu puutarhan ulkopuolella rasittaa häntä. Silloin olisi hienoa, jos puutarhaan voisi tulla lepäämään ja siellä saisi olla sellainen kuin on. Eikö meistä jokainen kaipaa tällaista paikkaa? Nämä murroskohdat ylitetään helpommin jos muistamme;
että puutarha on jotain, jonka itse valitsemme
että puutarhan hoidon ei ole tarkoitus olla vain helppoa. Se on 50% hyvää ja 50% haastavaa
että meidän täytyy antaa itsemme puutarhalle sellaisena kuin olemme, se on ravintoa sille. Keinotekoisilla lannotteilla voi saada nopeita tuloksia mutta aito ravinto ravitsee syvältä ja varmasti
kun meillä itsellä on hankalaa, ei kannata alkaa toimia puutarhalle tai toiselle kokelaalle ikävällä tavalla
Mistä tietää kenen kanssa puutarha voi kukoistaa?
Varmuutta siitä tuskin voi olla koskaan. Mutta muutamat asiat tuntuvat minusta järkeviltä.
A. se on aina ensisijaisesti itsestä kiinni
B. ajoitus. Jos henkilöllä on muita puutarhan alkuja tai edellisen puutarhan jälkityöt kesken, ajoitus ei ole hyvä.
C. ymmärtävätkö molemmat mistä puutarhanhoidossa on kyse? Jos toisen oletukset ovat keskenkasvuisempia kuin toisen, tästä asiasta on hyvä keskustella. Et halua satsata projektiin sellaisen ihmisen kanssa, joka yhä haluaa juoksennella villinä metsässä. Jos taas olette molemmat siinä vaiheessa, nauttikaa siitä yhdessä. Kunhan olet selkeä siitä mitä oikeastaan haluat. Rakentaa jotain vai kokea jotain muuta?
C. vaikuttaako siltä, että toinen kokelas on saanut perustaidot puutarhanhoitoon? Puutarhan hoito edellyttää tiettyjä perustaitoja. Esimerkiksi kykyä vastuunkantoon, itsenäisyyteen, kommunikaatioon ja tunteiden käsittelyyn. Jos nämä perustaidot ovat hakusessa itsellä, keskittyisin niiden kehittämiseen. Jos ne ovat toisella hakusessa, olisin realisti sen suhteen, että puutarhuriksi tästä toisesta ei ole kanssani vaikka hauskaa voi yhdessä ollakin.
D. Onko välillänne vetoa? Tämä magneettisuus tuo tarvittavaa energiaa projektiin.
E. Onko puutarhan kasvattaminen käytännöllisesti riittävän helppoa? Jos asutte eri kaupungeissa, se on vaikeaa. Jos toisella on varaa hankkia tarvittavia välineitä mutta toisella ei, se voi olla ongelma. Oletteko iältänne sellaisessa paikassa, että todennäköisesti kasvuprosessinne kokelaina sopivat yhteen?
F. Onko välillänne ystävällinen ilmapiiri ja onko kemianne hyvä myös tavallisten askareiden ja arjen keskellä? Toimiiko huumorinne yhteen? Suuri osa puutarhanhoidosta muuttuu ajan myötä arkiseksi. On tärkeää, että tämä arkisuuskin voidaan jakaa mukavalla tavalla, mielellään kevyen hymyn kera.
G. Onhan teillä myös halu ja kyky säännöllisesti tulla toistenne kohtaamiksi? Elämää täytyy olla myös puutarhan askareiden ulkopuolella ja molempien on hyvä kyetä olemaan itselleen läsnä. Puutarha ja puutarhurit tarvitsevat kuitenkin myös sitä, että he voivat tulla riittävän säännöllisesti emootionaalisesti kohdatuksi.
Puutarha ei kasva pelkällä sopimuksella yhdessä olosta
Joitain meistä vaivaa myös sellainen pinttynyt sisäinen käsitys, että kun kaksi kokelasta sitoutuu toisiinsa, kihlautuu tai sopii avioliitosta, puutarha voisi automaattisesti hyvin. Tällöin sopimus on tehty väärinymmärryksestä käsin.
Sopimus on tärkeä elementti jos ja kun se on aito. Sehän on kuin ostaisimme yhdessä palan maata. Sitten meillä on se maa ja olemme sitoutuneet siihen. On kuitenkin täysin toinen asia miten tuo hankittu maa palanen saadaan kukoistamaan.
Siksi sopimuksessa on hyvä eritellä muutamia hyödyllisiä asioita:
sitoudumme ensisijaisesti itseemme. Pidämme itsestämme huolta, pysymme itsemme lähellä ja rehellisinä siitä keitä olemme
sitoudumme jakamaan yhteiseen hankkeeseen ryhtyneelle ihmiselle siitä missä menemme. Tämä on tärkeää paitsi suhteen kannalta, myös puutarhan
sitoudumme näkemään yhdessä vaivaa puutarhan eteen
ymmärrämme, että näin läheisessä yhteisessä hankkeessa meidän on hyödyllistä myös ottaa toinen huomioon ja välittää hänenkin hyvinvoinnistaan. Siitäkin huolimatta, että jokainen ihminen on aina vastuussa itsestään
kun kohtaamme vaikeuksia, sitoudumme ylittämään ne sen sijaan, että päätämme hankkeen sellaiseen törmätessä. Mikäli haasteen ylittämisen ja käsittelyn jälkeen emme halua jatkaa hanketta, se kannattaa harkinnan jälkeen päättää. Ei kuitenkaan ennen haasteen käsittelyä sillä se odottaa meitä tulevissa hankkeissa joka tapauksessa
sitoudumme kunnioittamaan toisen erilaisuutta. Olemme ystävällisiä rehellisinäkin
luotamme luontoon. Emme yritä pakolla ohjata puutarhaa tiettyyn suuntaan vaan olemme rehellisiä siitä mitä kulloinkin olemme ja jaamme sen toisen kanssa. Näin luonto näyttää meille oikean suunnan
sopimuksen ehtoja tarkistellaan säännöllisesti ja niihin tehdään muutoksia tarpeiden mukaan yhdessä. Mikään sopimus ei kestä ajan saatossa sillä olosuhteet ja osalliset muuttuvat
Myös etäisyys on tärkeää
”Onpa ihana nähdä sinua” sanoo kokelas oltuaan viikon poissa puutarhasta. Hän on antanut itselleen aikaa ja tilaa olla etäällä yhteisestä hankkeesta. Näin se näyttäytyy hänelle uusin silmin ja viimeisenä loma päivänään hän huomasi jo kaipaavansa puutarhaan.
Aina ei ole tarpeen nukkua samassa pedissä. Kaikkea ei kannata tehdä yhdessä. Toisinaan on hyvä olla etäällä toisesta. Kun päädymme liian lähelle, emme enää näe itseämme tai toista välttämättä selkeästi. Yhtälailla päätyessämme liian lähelle alamme helposti asettamaan toisen vastuulla sen mitä itse koemme tai emme koe.
Jos ymmärtäisimme puutarhurin perus teoksessa kerrotut sanat; kun toinen kokelas on vastuullinen siitä mitä koemme, emme kykene enää käyttäytymään ystävällisesti häntä kohtaan, säästyisimme monelta vaivalta. Erillisyys ja terve etäisyys pitävät tätä suhdetta hyvinvoivana monella tapaa. Siihen kannattaa siis satsata sekä tutustumalla itseensä paremmin, koska tämä auttaa ymmärtämään, että se mitä koemme tapahtuu meissä itsessämme, sekä huolehtimalla riittävästä tilasta olla vain itsemme kanssa.
Parisuhde voi antaa paljon. Se myös pyytää meiltä tiettyjä asioita toimiakseen. Toivon, että tämä humoristinenkin kirjoitus innoittaa sinua katsomaan niitä asioita, joihin voisit(te) satsata, jotta saisitte ammentaa niistä lahjoista, joita sille on annettavana.
Elämää voi ajatella valtakuntana, jossa on erilaisia alueita. Yksi niistä on parisuhteemme puutarha. Ihminen on rajallinen, joten valtakuntaansa kannattaa valita vain sopiva määrä erilaisia alueita, jotta niille on mahdollisuus antaa aikaa ja huomiota. Aika ja huomio on se, jonka myötä ne kasvavat. Kun ymmärrämme tämän ja alamme satsata valitsemiimme asioihin, elämämme alkaa kukoistaa. Toivon tätä jokaiselle lukijalle.
Kiitos, että annoit minulle hetken aikaa ja huomiota.
”Tämä merkki tarkoittaa sitä, että on hyvä hidastaa”
”On tärkeää huomioida toisen matkustajan tila koska se vaikuttaa koko auton tilaan. Mutta huomio on silti pidettävä myös menosuunnassa”
”Auto on huollettava säännöllisesti. Sitä on pidettävä siistinä ja se on vietävä huollettavaksi riittävän usein. Näin se pysyy kunnossa”
Miksi tällaisia perusasioita käsitellään autokoulussa mutta parisuhde koulua meille ei ole tarjolla?
Miksi kukaan ei kerro, että etäisyys on ihan yhtä tärkeä asia autolla ajaessa kuin kumppanin kanssa? Miksi ylinopeudesta puhutaan autojen kohdalla mutta lähentyessä toisen ihmisen kanssa emme osaa ottaa nopeutta ja sen vaikutuksia huomioon? Vauhti on ihan yhtä huumaavaa tiellä kuin vetävän kumppanin kanssa. Valitettavan moni asia jää vaille huomiota huuman keskellä ja usein sillä on hintansa.
Parisuhde on monella tapaa kuin auto. Se on tila, joka jaetaan toisen kanssa. Sitä on tarpeen ohjata ja vaikka parisuhde itsessään voi olla mukava juttu, kuten mikä tahansa mukava autokin, sillä on myös tarkoituksensa.
Tiedätkö sinä mikä tämä tarkoitus on? Jos vastaat ei tai et pysty vastaamaan selkeästi mikä se on, on hyvä havahtua siihen, että jokin on hassusti. Kyseessä on yksi keskeisimmistä ihmiselämän osa-alueista, emmekä tiedä mikä sen tarkoitus on tai miten ohjata tätä parisuhde-autoa. Olemme jokainen sen tosiasian viattomia osallisia, että kukaan ei koskaan opettanut meitä. Me vain päädyimme kuskin tai pelkääjän paikalle ja ajamme nyt villeinä liikenteessä, yrittäen matkia muita autoilijoita ja näyttää siltä kuin homma olisi hallussa.
Jos asia olisi hoidettu viisaammin, meille olisi järjestetty seurustelemisesta kiinnostuessamme samanlainen koulutus kuin ennen auton rattiin astumista. Parisuhde koulu, josta saa ajokortin parisuhteeseen. Kortti myös tarkastettaisiin säännöllisesti, jotta taitomme pysyvät riittävässä terässä ja meidät voi päästää ajamaan ja istumaan pelkääjän paikalla parisuhde-autossa.
Näin tietäisimme miten toimia kun:
tunnelma autossa alkaa olla tulehtunut
on riitaa siitä kuka ohjaa
menemme väärään suuntaan ja etsimme syyllistä
bensa tai jokin muu olennainen voiteluaine on loppu
autossa tuntuu ahtaalta
ei tiedetä minne ollaan menossa
kohtaamme yllättävän tilanteen
nykyinen auto ei enää palvele ja päivitys on paikallaan
Kun hankimme auton, on luonnollista kysyä miksi oikeastaan hankimme sen. Tarvimmeko sitä todella ja jos tarvimme, mihin tarvitsemme sitä? Auto on sijoitus ja mietimme ovatko sen hyödyt linjassa sen kanssa mitä siihen sijoitamme. Tällaisia asioita olisi hyvä miettiä myös parisuhteen osalta. Saatamme ostaa toki autonkin toisinaan hetken huumassa koska se on kivaa. Parisuhteen aloitamme varsin usein näin.
Jos järjestäisin parisuhde koulun, ottaisin yhdeksi aiheeksi sen, että oppilas selkeyttäisi itselleen mitä juuri hän parisuhteelta haluaa ja mikä sen merkitys on hänelle. Kun sen tarkoitus ja päämäärä on selkeämpi, on helpompi myös hahmoittaa mitä se meiltä edellyttää.
Moni meistä tietää miltä tuntuu kasata IKEA:n kaapistoa ja huomata lopulta, että eihän se toimi. Syynä on se, että emme katsoneet ohjeista mitä olemme tekemässä ja miten se tehdään. Kaapiston kanssa hinta on pieni mutta parisuhteen osalta hinta voi olla isokin. Jos olisimme jo alussa selkeästi kertoneet kumppanille mihin olemme menossa ja tarkistaneet olemmeko menossa kohti samoja asioita, olisimme voineet välttyä joltain olennaiselta.
Tässä kohtaa haluan esittää sinulle muutaman kysymyksen, joita voit pohtia.
Tiedätkö sinä mikä parisuhteen merkitys sinulle on? Jos et ole keskustellut tästä kumppanisi kanssa, kokeilkaa selkeyttää asiaa itsellenne ja toisillenne.
Oletko sinä vastuullinen kuljettaja, eli kannat vastuun siitä mitä tunnet ja et tunne, mitä koet ja et koe? Vai vastuutatko kumppaniasi siitä mitä sinussa tapahtuu? Vastuu on yksi Toimivan Parisuhteen perus elementeistä. Keskustele kumppanisi kanssa siitä miten te osaatte ottaa vastuun itsestänne ja missä on parannettavaa.
Yhteisestä ajoneuvosta pidetään yhdessä huolta. Koska viimeksi keskustelitte kumppanisi kanssa siitä mitä kumpikin toivoo tai kaipaa? Jo pelkkä kuulluksi tuleminen tekee hyvää. Toisinaan on myös hyvä yhdessä sopia siitä miten nämä tarpeet voitaisiin täyttää.
Toivottavasti tämä kirjoitus sekä hymyilyttää että inspiroi katselemaan parisuhdetta uteliaasti.
Oletko joskus tuntenut epävarmuutta, huonommuutta tai riittämättömyyttä ja pelännyt tulevasi torjutuksi? Oletko joskus uskonut, että sinun pitäisi olla jollakin tavalla parempi? Oletko joskus toivonut, että sinulla olisi parempi itsetunto, että osaisit enemmän arvostaa itseäsi?
Meillä jokaisella on olemassa sydänhaava. Tunne siitä, ettei meitä ole nähty, kuultu, hyväksytty, arvostettu tai rakastettu sellaisina kuin olemme. Tämä kipeä hylätyksi tulemisen kokemus on jokaisen sisällä. Kukaan meistä ei ole onnistunut sitä välttämään. Sillä sydänhaavamme – huonommuutemme ja riittämättömyytemme – juuret ovat syntymässämme. Järisyttävä äidistä eroon joutuminen on ollut ihan ensimmäinen hylkäämisen kokemuksemme.
Koska syntymän jälkeen pieni lapsi on täysin riippuvainen vanhemmistaan, hän vaistomaisesti oppii, että säilyäkseen hengissä hänen on saatava hoivaa, turvaa ja rakkautta itsensä ulkopuolelta. Tämä elinehto ja pelko sen toteutumattomuudesta eli hylätyksi tulemisesta ovat niin syvään juurtuneet ihmisyyteen, että yhä aikuisina etsimme hyväksyntää ja arvostusta itsemme ulkopuolelta, vaikka se ei enää vaikuta samassa määrin hengissä säilymiseemme.
Kun lapsena tarpeitamme ei ole syystä tai toisesta kohdattu – rinta ei ole osunut nälkäisen suuhun riittävän nopeasti tai äiti ei ole väsymykseltään jaksanut vastata lapsen hymyyn – olemme tunteneet tulleemme hylätyksi, jääneemme ilman rakkautta, hyväksyntää ja arvostusta. Silloin olemme ruvenneet epäilemään, ettemme ole rakkauden arvoisia.
Selviytyäksemme olemme ryhtyneet etsimään tapoja, joilla saada vanhempien huomio ja hyväksyntä. Olemme pyrkineet muuttumaan sellaisiksi, että saisimme varmemmin hoivaa, turvaa ja rakkautta.
Yhä nämä samat, lapsuuden kipeät kokemukset ja opitut selviytymistavat vaikuttavat aikuiselämässämme. Vielä aikuisinakin meidän on vaikea arvostaa itseämme. Myös ihmissuhteissamme kärsimme herkästi arvostuksen puutteesta tai hylkäämisen tunteesta. Ja hyvin monella meistä on menossa jatkuva itsensä parantamisen, muuttamisen ja kehittämisen selviytymisohjelma.
Jokaiselle meistä on tärkeää olla hyväksytty, arvostettu ja rakastettu, mutta meidän on vaikea luottaa, että olisimme sitä.
Yritämme kovasti muuttua enemmän hyväksynnän, arvostuksen ja rakkauden arvoisiksi – olemaan virheettömämpiä, rakastettavampia, menestyneempiä, ainutlaatuisempia, viisaampia, sinnikkäämpiä, positiivisempia, vahvempia tai sopeutuvampia – saadaksemme ulkopuoleltamme arvostusta, hyväksyntää ja rakkautta. Valitettavasti vaikka kuinka kehittyisimme ja muuttuisimme paremmiksi, emme koskaan ole riittävän hyviä ja kelpaavia itsellemme, hylkäämistä aina pelkäävälle mielemme ylituomarille.
Huonon itsetunnon takaa löytyy siis kaksi syvään juurtunutta uskomusta: 1) Meidän on saatava arvostusta itsemme ulkopuolelta ja 2) meidän on muututtava ollaksemme hyväksynnän ja rakkauden arvoisia.
Yhtä aikaa kun pelkäämme hylätyksi tulemista, kaipaamme hyväksyntää ja rakkautta. Kuitenkaan emme usko olevamme rakkauden arvoisia, joten meidän on muututtava jollakin tavoin paremmiksi.
Tuloksena on melkoinen tunteiden soppakattila, jota hylkäämisen pelko kuumentaa ja mieli hämmentää. Niin kauan kuin uskomme noiden kahden ehtolauseen olevan totta, mielemme ja tunteidemme soppakattilassa kärsimys jatkuu. Samalla unohdamme todellisen itsemme.
Kuitenkin itsetunto tarkoittaa itsensä tuntemista. Myös mielen soppakattilan ulkopuolella olevan todellisen minuutemme tuntemista.
Aitoon itsearvostukseen
Olet ehkä joskus rauhaisina hetkinä järvenselälle katsellessasi, takkatulen loimua tuijotellessasi, saunan lauteilla rentoutuessasi tai aamuisin hiljentyessäsi kokenut syvää sisäistä rauhaa.
Hetkeksi mielesi hälinä on lakannut, mielesi on ollut ihan hiljaa.
Silloin olet saanut yhteyden todelliseen minuuteesi.
Tuo rauhallinen ja hiljainen todellinen minuutesi on aina olemassa, vaikka elämän saatossa yhteys siihen on saattanut kadota. Ja vaikka tuntisitkin sen ja tietäisit sen olemassaolon, niin arjen kiireissä, mielen ja tunteiden melskeissä se herkästi unohtuu, ellei yhteydestä siihen pidä tietoisesti huolta.
Kun hukkaamme yhteyden todelliseen minuuteemme, hylkäämme myös itse itsemme, mikä on pohjimmainen syy huonolle itsetunnolle. Sen sijaan yhteys todelliseen minuuteemme avaa portit aidolle itsearvostukselle.
Kun itsetunto-ongelmissa mielemme toiminnan taustalla pyörii alitajuinen hylkäämisen pelko selviytymisstrategioineen, niin todellinen minuutemme toimii aina hyväksynnästä ja rakkaudesta käsin. Kun olemme yhteydessä todelliseen minuuteemme, katsomme hyväksyen, lempeästi ja armollisesti itseämme, toimintaamme ja elämäämme.
Todellisella minuudella ei ole vähäisintäkään tarvetta arvostella, tuomita tai vaatia muutosta. Todellisen minuuden tasolla ymmärrämme, että on turhaa vaatia menneisyyttä muuttumaan. Mutta samalla hyväksymme, että kaikki tapahtunut on totta ja koetut tunteet ja kipu ovat totta. Todellisen minuuden tasolla ymmärrämme myötätuntoisesti kaiken sen kärsimyksen, jota mielemme, tunteidemme ja kehomme tasolla joudumme kokemaan.
Todellinen minuutemme on kuin lohduttava ja rakastava äiti itsensä satuttaneelle lapselleen.
Samalla kun tunnemme hoivaavan hellyyden ja rakkauden mielen soppakattilassa pyörivää itseämme kohtaan, ymmärrämme syvästi, minkään ei tarvitse muuttua eikä kenellekään tarvitse riittää. Riittämättömyyden tunteet tai itsetunto-ongelmat ovat todelliselle minuudellemme täysin absurdeja kysymyksiä. Sillä olemme ehjiä, hyviä ja kauniita jo olemassaolossamme.
Todellisessa minuudessamme hyväksymme pintaminämme rosoisuuden, samalla kun tunnemme syvimmiltämme olevamme puhtaasti arvostusta ja rakkautta itseämme ja kaikkea ympärillämme olevaa kohtaan. Mitään muuta ei tarvita.
Todellisen minuuden tasolla rauha, turva ja rakkaus virtaavat meissä aina, eikä niitä tarvitse etsiä itsemme ulkopuolelta. Meidän tarvitsee ainoastaan hiljentyä löytääksemme aina uudelleen yhteyden todelliseen minuuteemme, syvimpään itseemme.
Silloin tunnemme vakaasti ja itseämme arvostaen seisovamme omilla jaloillamme, keskellä itseämme. Olemme kotona itsessämme, rauhassa ja rakkaudessa.
Oma voima on oman totuutensa puhumista. Yksi elämäni tärkeimpiä tekoja on ollut se, että olen alkanut olla rehellinen ensin itselleni, sitten myös muille.
Oma totuutesi on voimakkainta, mitä voit maailmalle antaa. Tämä on erityisen tärkeä askel naisten voimaantumisessa, sillä naisten ääntä on vähätelty ja vaimennettu pitkään. Nyt sen on aika tulla kuuluviin!
Nämä viisi lempeää ja samalla rohkeaa askelta ohjaavat sinua kohti omaa totuuttasi.
1) Kysy itseltäsi, mikä sinulle on totta juuri nyt. Mitä tunteita tunnet? Mitä kehosi ja sydämesi haluavat sanoa? Millaisia uskomuksia tunteisiisi liittyy? Millaista tarinaa kerrot tilanteestasi? Ole täysin rehellinen. Olet ansainnut sen itseltäsi.
2) Kysy lisää: kysy, mitä tunteidesi ja totuutesi takaa löytyy. Mitä on päällimmäisten tunteiden takana? Mitä sisimmässäsi tarvitset, toivot ja pelkäät?
3) Kuuntele itseäsi avoimin mielin ja sydämin. Anna vastauksen näyttäytyä, joko sanoina, mielikuvina tai tuntemuksina. Tunne ne tunteet, joita totuutesi nostaa pintaan, vaikka ne olisivat kivuliaitakin.
4) Tuo tuntemuksesi esiin siinä mittakaavassa kuin sinulle tuntuu juuri nyt turvalliselta. Jaa totuutesi lähimmille ihmisillesi. Avoin jakaminen on mahdollisuus suhteiden syventämiseen. Ehkä autat läheisiäsi löytämään itsestään jotain uutta.
5) Ala tehdä tekoja, jotka ovat linjassa totuutesi kanssa. Miltä totuutesi näyttää arkisina tapoina? Entä suurempina elämän valintoina? Mille haluat tästä eteenpäin sanoa ei? Entä mille haluat sanoa kyllä?
Kun istut oman totuutesi äärelle, hoidat eri puolia itsessäsi ja autat itseäsi tuntemaan olosi kokonaiseksi. Aina kun uskaltaudut tuntemaan oman totuutesi herättämät tunteet, olet vapaampi kuin ennen.
Oletko koskaan tuijoitellut syksyisten puiden latvoja ja miettinyt, miten helpon näköisesti puut sen tekevät? Päästävät irti vanhasta ja laskeutuvat uuden vuodenajan mukanaan tuomiin olosuhteisiin. Minulle puut ovat suurimpia muutoksen oppimestareita. Etenkin syksyisin rakastan seurata puiden viikko viikolta vaihtuvaa väripalettia ja lehtien kevyttä leijailua kohti maan syliä.
Itselleni elämän mukanaan tuomat muutokset ovat useimmiten vaikeita. Taistelen helposti muutosta vastaan muun muassa puskemalla kahta kovemmin eteenpäin tai roikkumalla vanhoissa mielikuvissa siitä, miten asiat minun mielestäni tulisivat olla. Siksi palaan aina takaisin hellittämisen harjoitukseen. Puiden tuijoittelun lisäksi itseäni auttaa asioiden prosessointi kirjoittamalla.
Joskus elämässä on olosuhteita, joihin et voi itse vaikuttaa. Silloin parasta mitä voit tehdä, on harjoitella lempeää hyväksyntää.
Mikäli olet juuri nyt hellittämisen tai muutoksen tarpeessa, kokeile seuraavia Sielun sopukoita -kirjoituskorteista löytyviä harjoituksia:
1. PÄÄSTÄ IRTI VANHASTA. Onko elämässäsi jokin asia, joka on tullut tiensä päähän. Mikä pitelee sinua kiinni menneessä? Kirjoita jäähyväiskirje sille tunteelle tai uskomukselle, joka estää sinua pääsemästä eteenpäin. Kerro, mitä olet siltä oppinut ja miksi et enää tarvitse sitä. Kiitä, anna anteeksi ja päästä irti.
2. HENGITÄ HYVÄÄ. Mitä tunnetta kaipaat eniten juuri nyt? Mistä tunteesta tai ajatuksesta haluaisit päästää irti? Kirjoita vierekkäin kaksi erillistä saraketta: Kutsun sisään…Päästän irti…Toista niin monta kirjoituskierrosta, kun tuntuu hyvältä. Lopuksi hengitä kirjoittamillasi sanoilla sisään ja ulos.
3. AVAUDU LUONNON VIISAUDELLE. Mitä tahansa nyt tarvitsetkin, voit löytää siihen tukea luonnosta. Mene ulos – oikeasti tai mielikuvissa – ja kirjoita siitä, mitä näet ja tunnet. Mihin luontokappaleeseen samaistut tai mikä inspiroi sinua? Mitä luonto nostaa sinussa esiin – tässä ja nyt?
Olen kai tehnyt elämässäni monta suhteellisen vaikeaa asiaa, jotka jälkikäteen eivät tunnu kovinkaan vaikeilta. Opiskelin hierojaksi ruotsin kielellä, taustanani pelkkä tönkkö kouluruotsi. Kun muut tuskailivat sitä, että luut ja lihakset piti opetella latinaksi, eivät he tainneet tajuta, että minä en ole koskaan kuullutkaan niiden ruotsinkielisiä nimiä. Lähes jokainen sana, joka opetukseen sisältyi, täytyi oppia ja prosessoida. Ei siitä riikinruotsin mongerruksesta ymmärtänyt yhtään mitään!
Kunnes oppi. Seuraava ruotsinkielinen koulutukseni menikin jo paljon helpommin.
Myöhemmin, kun opiskelin taideterapiaa espanjan kielellä, olin jo miltei konkari. Tiesin, että kehittyisin. Pohjakielitaitoni oli vähintään yhtä alkeellinen, ja luettavaa oli satoja sivuja, yhteensä reilusti yli tuhat. Mutta olihan minulla aikaakin. Aika ja omistautuminen tekevät tehtävänsä. Papukaijana toistin muiden sanomia fraaseja, ja huomasin nolona, kuinka heidän persoonansa ja äänensä kuului puheissani.
Kun ensimmäisen vitsin ymmärtää, se on voiton paikka. Ei ole enää se ainoa, joka hymyilee hämmentyneenä, kun muut nauravat.
Kun sitten opiskelin englannin kielellä maisteriksi, olin kuin kala vedessä. Muut eivät tainneet ymmärtää iloani siitä, kuinka helposti pystyin ilmaisemaan itseäni (vaikkakin paikoitellen tönkösti, koska en ole kieltä käyttänyt juurikaan, ja aivoni puhuvat nyt espanjaa.) Koulutuksessa opin paljon uutta, mikä aluksi vaikutti raskaalta vuorelta. Huipun toisella puolella, laskeutuessani jo alaspäin, iloitsin, että tein sen. Nyt se ajatus tuntuu surulliselta, että olisin jäänyt vaikeuden puolelle enkä koskaan lähtenyt kiipeämään.
Jos vain tahdot, valjakon ohjastaja voit olla sinä.
Vaikeat keskustelut olivatkin helppoja
Lopulta mikään näistä tai vastaavista asioista ei ole ollut vaikea, kun hommaan on vain ryhtynyt. Jokaisen hetken on ottanut vastaan sellaisenaan. En väitä, etteikö töitä olisi tehty, mutta jälkikäteen kaikki tuntuu rullanneen kuin itsestään.
Kun mietin muita, oikeasti haastavia paikkoja elämässäni, tulee mieleen itsearvostuksen opettelu ja rajojen veto muita ihmisiä kohtaan. Ei se silloin ole vaikeaa, kun toinen ihminen on joku, jota ei rakasta tai jonka varaan ei ole ripustanut koko elämäänsä tai edes osaa siitä. Mutta näin ei tietenkään aina ole, ja niinpä olenkin saanut opetella uutta.
Henkilöstä riippuen ”vakava keskustelu” on usein tuntunut ylitsepääsemättömältä. Tarve pysytellä yhdessä, olla hyvää pataa, tai kontrolloida toisen reaktiota ovat jaaritelleet omaa pysäytyspuheenvuoroaan. Mutta aina kun olen alkanut puhua (tai kirjoittaa), ei asia ole sittenkään ollut sen vaikeampaa.
Vaikeus on vain mielentila, joka pyörii päässäni ennen päätöstä ja ryhtymistä.
Toisaalta ihminen voi puhua, ettei hyväksy jotain, ja jäädä silti tilanteeseen, vaikkei mikään muutu.
Erityisen, erityisen vaikeaa onkin ollut osoittaa, että todella tarkoitan sanojani. Vaikka rakastaisin, on minullakin (vähäiset ja harvat) ehtoni. Jos ne eivät täyty, en jää. Vaikeaa on ollut todistaa tämä. Tai oli, kunnes yksinkertaisest vain tein sen!
Muita vaikeita paikkoja elämässäni ovat olleet mm. päätökset, joissa kaikki eivät voi voittaa. Kenties vielä vaikeampaa on ollut pyytää anteeksi ja myöntää omat virheeni. Sen ei tarvitsisi tuntua vaikealta, mutta kun tulee taustasta, jossa näin ei ollut tapana tehdä, virheet rinnastuvat peruuttamattomaan huonommuuteen, jota ei missään tapauksessa kuulu paljastaa!
Nykyään koen jo paljon siedettävämpänä sen, että minä olisin aiheuttanut toiselle jotain ikävää. Sillä totuus on, ettei kukaan siltä roolilta välty, ja vahinkojakin sattuu. Tärkeintä on tarttua härkää sarvista ja puhua vaikeista asioista puolin ja toisin.
Se on yllättävän helppoa, kun vain avaa suunsa ja alkaa muodostaa ääniä. Kun toinen sitten kysyy, mitä ihmettä oikein mumiset, niin sitten vaan kertoo koko tarinan. Ja lisää lopuksi: ”Tämä on minun kokemukseni, miltä se sinusta kuulostaa?” Helppoa. Ei maailman vaikeinta todellakaan.
-Pssst, pöllö! Elämä on taikaa.
Tietoisuuden vaikeus
Nyt kun mietin vaikeiksi kokemiani asioita, niin tietoiseksi tuleminen lukeutuu myös ehdottomasti niihin. Se ettei ajatus laukkaisi koko ajan jossain kaukana, vaan huomaisi, mitä tuntee ja ajattelee. On haastavaa pysyä hereillä koko ajan eikä vain silloin, kun törmää seinään. Toisinaan koen niin edelleenkin, vaikka tietoisuuden hetket ovat selvästi kasvaneet.
Se jokin ohjelmointi, autopilotti, on niin voimakas, ja siihen ajautuu automaattisesti. Tuo ohjelmointi on juuri se, joka on oppinut asiat joskus muilta ihmisiltä – tai omista ahdingoistaan – eikä ajattele joka hetkessä itsenäisesti uusin silmin. Se on se, jolla on tottumuksia, tapoja ja rajoitteita. Se, jonka mielestä kaikki uusi on vaikeaa.
Ilokseni kuitenkin totean, että tietoisuustaitoja voi harjoitella, ja tämä työ todellakin kantaa hedelmää. Lisäten hyväksynnän, vapauden, kotiin saapumisen ja rakkauden tunnetta. Muun muassa.
Ei kenties maailman helpointa, mutta ehdottomasti ryhtymisen arvoista.
T. Riikka
P.S. Seuraava tavoitteeni liittyy keramiikkaharrastukseeni, jota on ollut helppo lykätä vuosia seuraavan askeleen ”vaikeuden” vuoksi. Mikä on sinun haasteesi ja aiotko tarttua siihen?
❤️:lla Riikka
Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.
Aurinkoinen kesälauantai pohjalaisessa maalaiskylässä, eletään vuotta 1991. Talutan nilkuttavaa Honda Monkeyta hiki otsataulusssa kotipihaan, kulkineessa on taas jokin ajon estävä vika. Isä on viikot Etelä-Suomessa työmailla ja päässyt lauantaina jo hieman vapaa-ajan makuun. Hän on juuri tullut saunasta ja haaveilee lyhyestä lepohetkestä ennen huomista paluuta töihin. -Se saatanan romu on taas rikki, astelen kotiin sisälle teiniangstin riivaamana, kulunut kypärä käsivarressa.
Isä yrittää saunatakissaan selittää lapselleen, että mopon korjaus saa odottaa huomiselle. Enää hän ei sitä ala ropata. Istun nojatuolissa surkeana ulkovaatteet yllä, kypärä yhä sylissä. Kaikki muutkin ovat ajelemassa, pakko päästä kylälle vielä, muutenkaan mopedi ei ole niin uusi kuin muilla; syitä ja tekosyitä alkaa tulla suustani tasaisen tahtiin. Isä repii turhautuneena ulkotakin sauna-asun päällensä ja minä salamana perään pihalle. Katsotaan nyt, jos sen Hondan saisi taas käyntiin. Ja äkkiä, hän lupaa.
Äkkiä ei ole koskaan äkkiä remppahommissa. Ilta 11 jälkeen Monkey taas hörähtää käyntiin, isän parin tunnin noitumisen ja äheltämisen jälkeen. Minä olen ollut lähinnä kirittäjänä projektissa, käden taidot kun ovat loistaneet poissaolollaan koko elämänkaareni ajan. Isä huokaa tyytyväisenä, näkisi tässä Dynastiasta edes loppuosan. Kunnes pihaan kaartaa sekalainen kossiporukka PV Suzukeillaan ja pappa-Tuntureillaan.
Hätääntyneestä joukkiosta tulee lopulta ilmi, että Teemu-veli on kaatunut omalla tossumopollaan ja ei pääse ylös asfaltilta. Itkuakin tulee kuulemma aika lailla. Isä nappaa, yhä saunatakki yllänsä, peräkärryn Asconan koukkuun mopon raatoa varten ja kiirehtii huolehtimaan viimeisintä aikaansaannostaan sairaalaan tikattavaksi. Tässä kohden isä varmasti mietti valintojaan. Ensinnäkin mopojen hankintaa lapsilleen ja ylipäätänsä isyyden ihanuutta.
Isän kiintymys näkyy usein enemmän teoissa kuin sanoissa. Isän kanssa ei aina sanoja tarvitakaan, pelkkä läsnäolo tai yhdessä tekeminen muistuttavat kumpaakin elinikäisestä yhteenkuuluvuuden liimasta. Tämän hoksaaminen lapsena ei ole helppoa, aikuisena ymmärrys isyydestä on kirkkaampi. Isäksi pääsee kuka vain, hyvä isä on lottovoitto.
Harri-Pekka Pietikäinen pohtii elämää ja ihmisenä olemista sekä niitä pelkoja, jotka estävät meitä tulemaan nähdyiksi ja kuulluiksi kokonaisina. Hän on tietokirjailija ja Bonfire.fi-bisnesmedian päätoimittaja. Harri-Pekalta on ilmestynyt teokset Työelämän taktiikkataulu (Fitra, 2019) ja Pinnan alla – Elämäni valkohain kanssa(Johnny Kniga, 2020). Hän kirjoittaa parhaillaan kirjaa Luolatarinoita (Docendo, 2022), jossa luolia lähestytään myyttien ja tarinoiden sekä omien pelkojen kohtaamisen kautta.
”Kun uskaltaa, menettää jalansijan hetkeksi.
Kun ei uskalla, menettää itsensä. ” – Søren Aabye Kierkegaard
Olen melkoinen pelkuri, todellinen arkajalka. Jo lapsena minulle kerrottiin, että olen “niin kauhean herkkä”. Myös muita nimityksiä käytettiin. Uskoin kaiken, tulivathan ne jopa omien vanhempieni suusta, joten miksi ei.
Tankkasin Tappajahai-elokuvia liian nuorena, jonka seurauksena aloin karsastaa tummaa järvivettä ja uima-altaiden syviä päätyjä. Isäni ja äitini mielestä se oli huvittavaa. Tarinat siitä, kuinka pelkäsin perheen yhteisillä lomamatkoilla hotellin uima-altaassa ollutta “haita” kulkivat illalliskeskusteluissa vielä aikuisiälläkin. Herkkyyteni oli viihdettä.
Koulussa olin helppo pilkan kohde. Olinhan oppinut roolini herkkänä poikana, joten käperryin kuoreeni ja otin tarvittavat iskut vastaan. Tönimiset ja tölvimiset olivat enemmän henkisiä kuin fyysisiä. Ei silti käynyt mielessäkään, että olisin noussut vastaan, koska en ollut tietoinen omasta arvostani, saati voimastani. Olin oppinut olevani herkkä ja arka.
Saunanlauteilla isä yritti karaista ja opastaa “mikset sä anna niille kiusaajille köniin”.
Niin, miksiköhän en?
Muiden tarinoita on helppo alkaa uskoa totena
Valtaosa ihmisistä kokee elämässään jonkinlaista ulkopuolisuuden tunnetta, niin myös minäkin. Muistan olleeni se hieman muita erilaisempi lapsi, jonka tempaukset synnyttivät huomiota.
“Muistatteko kun Harri-Pekka kävi pilkillä pihakentän jäällä? Entä sen kun hän pysäytteli autoja maantiellä poliisiksi pukeutuneena?”
Muutaman tuhannen asukkaan paikkakunnalla luovuus synnyttää maineen, joka on kuin leima. Se lyödään niin syvälle, ettei jälki irtoa kokonaan koskaan.
Läpi lapsuuden ja nuoruuden muut ihmiset kertoivat niin hanakasti tarinaa minusta itsestäni, tulkintaa siitä millainen olen, että aloin myös itse uskoa. Kun lopetin oman asepalvelukseni kesken, olin erään sukulaisen mielestä “luuseri”. Kun taas erosin jälleen yhdestä parisuhteesta, vaihdoin kuulemma “naisia kuin rättiä”. Mitä ikinä elämässäni tapahtuikaan, oli aina jollain muulla siihen valmiina selitys, miksi.
Totuin tähän ja annoin itselleni luvan, jopa velvollisuuden pohtia ja analysoida myös muita ihmisiä. Mitä läheisempi ihminen, sitä armottomampi tulkinta. Luonnollisesti koin kertomani tarinan olevan yhtä totuuden kanssa, joka jostain syystä ei auennut tarinan kohteelle itselleen.
Lukemattomat kerrat työpalavereissa pohdin, kunpa tuo toinen vain näkisi itsensä ulkoapäin, koska silloin hän ymmärtäisi totuuden itsestään. Ja parisuhteissa, varsinkin riitojen yhteydessä, yritin kaikkeni vakuuttaakseni kumppanini siitä, että hän näkisi itsensä totuudenmukaisesti, eli siten, miten minä hänet näin.
Ja sehän oli hieno tapa toimia se!
Lokerointi estää näkyväksi ja kuulluksi tulemisen
Ihmiselle on tärkeää tunne siitä, että kykenee ymmärtämään ympärillä tapahtuvia asioita ja toisia ihmisiä. Helpoin tapa on lokerointi.
Eri poliitikot määritellään vahvasti puoluetaustan mukaan. Yli vuosisata myöhemmin on yhä näkyvillä häivähdyksiä punaisesta ja valkoisesta Suomesta. Joukkueurheilussa kisakauden päätteeksi, kilpailevasta seurasta toiseen siirtyvä ammattijalkapalloilija muuttuu hetkessä vanhojen kannattajien silmissä sankarista luopioksi. Koronavuoden aikana identiteetti määrittyy siinä, käyttääkö maskia vai ei. Kenties räikeimmin ihmisten lokerointi näkyy paskan lailla tuulettimeen läjähtäneissä some-keskusteluissa, joissa rasistin, femakon tai vihervassarin leima on lyöty otsaan ennen ensimmäistäkään tykkäystä tai kommenttia.
Yksi merkittävimpiä syitä, miksi ihminen ei halua tulla nähdyksi tai kuulluksi piilee siinä, että hän kokee tulevansa analysoiduksi. Muut kertovat sen, mitä hän ajattelee tai edustaa. Toistuva tulkinta siitä, kuka olen, nakertaa kenen tahansa itseluottamusta, pahimmillaan vaikuttaa jopa itsetuntemukseen.
Kuinka yleinen eron aihe pariskunnilla onkaan se, etteivät osapuolet koe tulevansa ymmärretyksi. Tuskin koskaan vallitsee yksimielisyys siitä, miksi eroon ollaan päädytty. Molemmat tulkitsevat kilvan toinen toisiaan. Haavoitettuna pelko satutetuksi tulemisesta estää luottamasta siihen, että toisen voisi antaa tulla näkyväksi. On helpompi suojella itseään ja kertoa tarinaa siitä toisesta.
Murtaudu irti muiden tarinoista sinusta
Olemmeko siis vain tarinoiden ja tulkintojen orjia? Mikä ylipäätään on totta ja mikä analyysia?
Kirjailija Charles Bukowski on todennut, että ihmisen tulee kuolla muutaman kerran, kunnes hän voi vasta alkaa elämään. Epäilen tämän kaltaisen kuoleman edustavan sitä, että kerta toisensa perään päättää sulkea tarinoita, jotka pohjautuvat muiden näkemyksiin siitä, kuka minä olen.
Näin toimiessaan saa harvemmin suurta kannattajajoukkoa ympärilleen, päinvastoin, kato voi käydä. Omaa tarinaansa todeksi elävä ihminen on monelle pelottava ilmestys. Yksi vaikeimmista asioista onkin hyväksyä se, etteivät kaikki tykkää minusta tai siitä, miten toimin. Harhainen pyrkimys miellyttää muita rajoittaa oman potentiaalin ulosmittaamista ja pahimmillaan pienentää omaa minuutta siten, että elämän todellinen merkityksellisyys jää toteutumatta.
Muistan itse lukemattomia kertoja, kun olisin halunnut omassa työyhteisössäni sanoa tai tehdä jotain, mutta en uskaltanut. Mietin, mitä muut ajattelevat. Pelkäsin selkäni takana tapahtuvaa nakertamista. Sitä, etten voisi vaikuttaa siihen, miten muut minusta keskenään puhuisivat.
Sitten hyväksyin sen, että en voi.
Ryhdy oman elämäsi tarinankertojaksi
En voi keskittyä korjaamaan jatkuvasti muiden tulkintoja ja tarinoita minusta, vaan sen sijaan keskittyä elämään omaa elämääni. Osa tarinoista on juurtunut syvälle, enkä tiedä pääsenkö niistä koskaan täysin eroon.
Olen silti alkanut harjoittelemaan sitä, etten omi muiden ihmisten tarinoita ja tulkintoja itsestäni. Ja kas kummaa, en ole kuollut (edes sosiaalisesti). Itse asiassa, nolottaa myöntää, mutta useimmissa tapauksissa olen huomannut näiden tulkintojen olevan vain omia ajatuksiani. Pääni sisäisiä tarinoita, joita itse itselleni itsestäni kerroin.
Tuntuu kuin rajoittava huopa olisi vedetty energiani päältä pois. Olen hullaantunut uudesta tarinasta, jonka koen omakseni. Se on tarina, jossa minulla on kyky selviytyä. Konkreettisin esimerkki näkyy siinä, että, lapsuuteni peloista välittämättä olen toistuvasti matkustanut toiselle puolelle maapalloa sukeltamaan mereen valkohain kanssa. Kirjoitin kokemuksistani jopa kirjan ja se julkaistiin.
Äitini on ylpeä kirjasta, mutta muistaa yhä muistuttaa, kuinka lapsena nimenomaisesti pelkäsin haita ja tummaa järvivettä.
Ihminen kasvaa kohtaamalla, ei pelkäämällä
Toistuva, omasta mielestäni oikein toimiminen on voimistanut itsevarmuuttani, lisännyt itsetuntemusta ja kasvattanut omaa potentiaaliani ihmisenä. Toki se on ruokkinut myös varjoja ja haastanut päivittäin kykyäni nähdä itse itseni.
Aavistan, ettei päivitetty toimintatapani ole varsinaisesti kääntänyt ihmisiä puolelleni. Toisaalta, ei se ole heitä myöskään karkottanut. Edelleen kohtaan henkilöitä, keillä on tarve latistaa tai pienentää, tuoda julki omia tulkintojaan siitä, millainen minä heidän mielestään olen. Useimmat eivät edes tunnista tätä puolta itsessään, harvoin toki minäkään.
Ihmisenä kasvaminen tapahtuu kuitenkin kohtaamalla, ei pelkäämällä. Siksi en poteroidu, vaan julistan toreilla ja kujilla.
Tuntuu siltä, että ihminen käyttää vuosikymmeniä aikaa kulkeakseen elämässään tarpeeksi kauas, jonka jälkeen yrittää loppuelämänsä ajan löytää takaisin kotiin. Kääntöpiste sijaitsee siinä kohdassa, jossa päättää alkaa omistaa omat tunteet ja kirjoittaa omaa tarinaa sen sijaan, että ottaa muiden ihmisten tunteet, tulkinnat ja tarinat itsestä kantaakseen.
Sanna Wikström ja Mia Sumell. Kuva Jonne Räsänen 2019
Villasukat tuovat lämpöä pieniin jalkoihin, mutta entä jos niihin neuloisi/kutoisi mukaan myös lämpöisiä ja kannattelevia ajatuksia? Sanna Wikströmin ja Mia Sumellin uutuuskirjassa Hyvän mielen villasukat lapsille seikkailee veikeitä eläinhahmoja, ja jokaisen sukkamallin mukana on loru, jonka voit lukea lapselle tai kirjoittaa sen villasukkien mukaan.
Lapsen kanssa voi yhdessä pohtia, millaista taikavoimaa hän toivoisi sukkiin, kun ne on neulottu: uskallusta, lempeitä ajatuksia itselle, tukea lepäämiseen ja rauhoittumiseen – tai jotain muuta. Muun muassa näitä teemoja löytyy loruista ja noita lapsen kaipaamia lämpimiä tukiajatuksia voi sitten neuloa silmukoihin. Laita sukkien mukana lapselle hyvän mielen viesti tai loru!
Tässä Sannan ja Mian kolme muistutusta aikuiselta lapselle – näitäkin ajatuksia voi sukkiin neuloa:
1. ”Kaikilla ihmisillä on ikäviä tunteita. Kun niille ja niistä juttelee, niiden vaikutuskin hälvenee.”
Tuntuu, ettei ole koskaan oikein, vaikka tekee kaiken oikein. Tuntuu, että on aina väärin, vaikka ei tee mitään väärin.
Karhu katsoo karvojaan, kun ei voi niitä vaihtaakaan. Syntynyt on sellaisenaan, sellaisena olemaan.
Häpeä on kuin suuri mörkö, iso ja masultaan möhö. Se pelottelee ja riivaa, ei anna karhun uskaltaa.
Sitten tule karhulle stoppi, yhtäkkiä se yhden asian oppii: jos antaa mörön päättää, se loputtomiin mieltä lyyhistää.
”Nyt on mörkö sellainen juttu, että minä en ole mikään rimppakinttu tai varsinkaan lattialuuttu, enkä suostu olemaan alaspainettu.”
Mörkö laittaa suunsa suppuun, mutta ei kuitenkaan siirry sivuun. Karhu ajattelee sen hyökkäävän kimppuun, mutta ei silti enää suostu lähtemään karkuun.
Vähitellen karhu havaitsee että mörkö tilanteista liukenee ja samalla häpeä hälvenee ja karhun olo kevenee.
Strutsi ei voi pienillä siivillä lentää, eikä auta lentoon sen höyhenkään.
Sitten keksii strutsi keinon: se ottaa vauhdin hienon, painaa kaulan etukenoon ja liitää kuperkeikkaan rentoon ja katoaa aikamoiseen lentoon.
Yhtäkkiä ei näy strutsia, kuuluu vain ääniä iloisia, pusutuksen muiskauksia ja halauksen huiskauksia. Kurkkaa vielä strutsi muurin takaa, ja palleroille huikkaa:
”Joskus täytyy vähän miettiä, ja sitten omia vahvuuksiaan möyhiä. Jos ei johonkin pysty, on aina jokin muu taito – tietty!”
Aikuisen pojan kasvaminen vastuulliseksi mieheksi on ote Miehen vuoro tuntea -kirjastani. (Voit myös kuunnella sen luettuna tekstin lopusta.)
Erkillä on haasteita omassa parisuhteessaan. Hän haluaisi olla hyvä mies kumppanilleen, mutta jostain syystä ei osaa sitä olla. Hänellä on pelkoja, jotka hän tulkitsee omassa mielessään liian vaikeiksi kohdata. Hän pyrkii välttämään pelon tunnetta kieltämällä sen olemassaolon kokonaan. Erkki yrittää kovasti olla hyvä mies, mutta kerta toisensa jälkeen hän huomaa, että ei pysty olemaan sellainen kuin kuvittelee hyvän miehen olevan.
Erkin isä ei osannut ottaa vastuuta juomisestaan. Isä näytti selkeästi esimerkillään, että on kykenemätön ottamaan vastuuta omasta käyttäytymisestään. Erkki oppi, että tähän ihmiseen ei voi luottaa, sillä vaikutti siltä, että isä ei luottanut itseensäkään. Hänen isänsä ei osannut ottaa vastuuta myöskään tunteistaan, vaan syytti toisia ihmisiä omasta pahasta olostaan. Kun isä voi huonosti, hän purki sitä joskus lyömällä ja usein suuttumalla aggressiivisesti tai saattamalla toiset häpeän tilaan. Hän ei myöskään pehmennyt vihan tunteeseen, jotta itku ja suru olisi päässyt tulemaan pintaan, vaan hän jäi kiinni vihaan, jota ilmensi muita ihmisiä kohtaan. Erkin isä ei myöskään näyttänyt rakkautta ja välittämistä Erkin äitiä kohtaan usein. Ei ollut lempeyttä, kauniita sanoja todellisella tunnelatauksella, ei suudelmia niskalle, ei halauksia harmituksen keskellä.
Erkin isä oli itse saanut kovan kasvatuksen omalta isältään. Isänisä oli ollut jatkosodassa. Hän oli ollut mukana taisteluissa, joissa hänen ystäviään kuoli. Hän näki kuoleman suoraan edessänsä. Hän oli tuolloin nuori mies, eikä pystynyt ymmärtämään, miksi ihminen haluaa tappaa toisen ihmisen. Mutta ei ollut muuta vaihtoehtoa, kyseessä oli joko oma tai toisen, vihollisen, henki. Niinpä hän taisteli ja jäi eloon. Oli liikaa menetettävää. Mikäli vihollinen tulee läpi, he tappavat lapset ja raiskaavat naiset. Hän taisteli kaikkien läheistensä hengen edestä.
Mutta taistelut eivät loppuneet sodan loputtua, vaan ne jatkuivat hänen sisällään koko hänen loppuelämänsä ajan. Kun hän sodan loputtua saapui kotiin, oli vaikea käsittää sitä, mitä oli tapahtunut. Mieli oli täynnä sotaa, kuolemaa, kauheutta ja sen tuomia mielikuvia, joiden käsittelyyn ei noina aikoina ollut mitään työkaluja. Hän oli paikalla, mutta hänen silmistään paistoi tyhjyys, pelko ja valtava kipu. Ja niinpä hän teki niin kuin jokainen ihminen pyrkii tekemään – hän pyrki pääsemään kauhuista eroon. Meissä jokaisessa on sisään rakennettuna mekaniikka, joka pyrkii pitämään meidät turvassa. Ja koska tuolloin ei ollut muuta keinoa, niin hän, kuten monet muutkin palanneet, tarttui pulloon turruttaakseen tuon kamalan tuskan, mikä sisällä oli. Puhumaan ei pystynyt, sillä siihen ei ollut oppia eikä kannustusta. Piti selvitä ja jatkaa eteenpäin elämässä – piti rakentaa elämä ja maa uudelleen.
Mutta tuska ei hävinnyt. Se oli sisällä ja tuli aina näkyväksi alkoholin vaikutuksen alaisena, ja usein muulloinkin. Energia sisällä pyrkii vapautumaan myös silloin, kun emme sitä itse halua. Sen takia tuska, kipu ja ahdistus tuli usein esille vihana, raivona ja purkautumisena. Se, mille ei ollut tuolloin tilaa, otti itselleen tilaa myöhemmin – tukahdutettu viha pakotti itsensä esille, ja seuraukset olivat sen mukaiset. Tästä seurasi paljon pelkoa, paljon epävarmuutta ja rakoa ihmissuhteisiin. Mutta hänen sukupolvensa teki sen, mikä oli kaikista tarpeellisinta: se meni eteenpäin ja keskittyi siihen, mikä oli tuolloin tärkeintä – selviämiseen.
Niinpä Erkin isänisä selvisi, mutta antoi lapsille myös kovan koulutuksen kasvatuksessaan. Kasvatuksessa, jossa kuri ja tottelevaisuus olivat valttia, niin kuin se oli ollut myös Erkin isänisälle sodassa. Niinpä Erkin isällä ei ollut muuta mallia kuin se, jonka hän itse oli saanut isältään. Tätä mallia hän oli myös opettanut alitajuntaisesti Erkille. Erkki ei kuitenkaan ollut enää yhteydessä isänisäänsä, ja niinpä hän ei nähnyt sitä, mistä oli mallinsa saanut. Erkillä oli vaikeaa, eikä hän ymmärtänyt, miksei hän osannut noita vaikeuksia toisille jakaa. Hän oli oppinut vaikenemaan, aivan kuten hänen isänsä ja isänisänsä ennen häntä.
Vaikka tämä tarina on keksitty, sen sisältö on silti samaan aikaan täysin totta monen kohdalla. Tuo tarina on hyvä muistaa, sitä ei saa kadottaa liian kauaksi – koska se on meidän kaikkien taustalla, enemmän tai vähemmän. Suomen sodat ovat edelleen lähellä meitä, ja niiden vaikutukset tuntuvat yhä. Tämä on juuri yksi niistä juurista, joka on hyvä muistaa silloin, kun odotamme esimerkiksi miehen puhuvan enemmän. On tärkeää ymmärtää, mistä lähtökohdista lähdemme liikkeelle, mitkä kortit olemme saaneet tämän hetken haasteisiin.
