Minulla on musta vyö surkeissa ihmissuhteissa. Erityisen hävettävää oli, että kun melkein neljännesvuosisata sitten astuin itseni kehittämisen tielle, tämä elämän osa-alue ei muuttunut parempaan kaiken muun mukana. En osannut olla yksin. Minulla … Lue lisää
Avainsana: toipuminen
Riippuvuus voi syntyä myös ilman traumaa – Esimerkiksi ADHD:hen liittyy usein riippuvaista käyttäytymistä
Riippuvuussairaudet aiheuttavat paljon kärsimystä. Ihminen voi tulla riippuvaiseksi oikeastaan mistä vain, mutta eniten esillä julkisuudessa on päihderiippuvuus, on arvioitu että Suomessa on heitä jopa puolitoista miljoonaa. Myös rahapeliriippuvuus ja seksiriippuvuus ovat monelle … Lue lisää
Kun kärsimys tuntuu loputtomalta, tämä lohtu on sinua varten
Kävelin eräänä päivänä kaupungilla kaikessa rauhassa ja silmiini pisti useampia isiä lapsineen. Kaikki vaikutti ihanalta ja hyvältä. Siitä huolimatta näiden lasten tarkastelu nostatti mieleeni ajatuksen siitä, että juuri nytkin maailmassa on lapsia, … Lue lisää
Entä jos uusi vuosi ei vaadikaan lisää itsekuria – vaan sisäistä turvaa?
Uusi vuosi alkaa tutulla kuviolla. Tällä kertaa uskot onnistuvasi oikeasti. Nyt riittää. ”Lopetan tämän tavan, teen täyskäännöksen, aloitan alusta.” Ensimmäiset päivät – joskus viikot – tuntuvat yllättävän helpoilta. On motivaatiota, päättäväisyyttä ja … Lue lisää
Kun joulu aktivoi vanhat muistot – kolme tapaa tuoda turvaa sisäiselle lapselle
Seison keittiössä täyttämässä tiskikonetta. Tyhjennän viinilaseja ja yhtäkkiä mieleeni tulee flashback kymmenien vuosien takaa. Vatsassa muljahtaa ja keho jännittyy. Hetkessä olen palannut niihin hetkiin, jolloin joulu oli virittynyt pelolla. Mikä tahansa väärin … Lue lisää
Et ole laiska, vaan ylikuormittunut: tunnista uupumus ja löydä värit takaisin elämääsi
Hiljalleen hiipivä uupumus kätkee elämänilon ja saa värit katoamaan maailmasta. Nämä ovat toki myös keskesiä masennusoireita, mutta kaikki uupuneet eivät tunnista itseään silti varsinaisesti masentuneeksi. Pitkään jatkunut kuormitus ja stressi kuitenkin … Lue lisää
Haastava tunne on muisto – se haluaa vain tulla kuulluksi
Kaikki me koemme haastavia tunteita. Ne eivät ole millään tavalla osoitus siitä, että olisimme vääränlaisia tai vaurioituneita. Haastavuus kuuluu ihmisen elämään. Traumoista ja riippuvuuksista toipuminen alkaa tämän tiedostamisesta. Kun lähtee toipumisen tielle, … Lue lisää
Näin trauma pitää meidät kiinni haitallisissa tavoissa
Me traumoista, riippuvuuksista ja haitallisista tavoista kärsivät olemme sinnikästä sakkia. Olemme puskeneet, kulkeneet miltei läpi harmaan kiven selviytyessämme tässä maailmassa, jossa olemme tunteneet yhtä kauan kuin muistimme kantaa, itsemme arvottomiksi ja vääränlaisiksi. … Lue lisää
Kaikki on hyvin – miksi kehosi ei silti usko sitä?
Turvattomuus on tulkinta. Tulkinta, josta ovat vastuussa mieli ja hermosto. Syystä tai toisesta koemme muut ihmiset, olosuhteet tai asiat uhkaaviksi. Tämä ei tarkoita sitä, että voisimme tietoisesti päättää, milloin koemme olevamme turvassa. … Lue lisää
Luulin olevani erityisen mukava ja muut huomioiva tyyppi – Todellisuudessa olin manipuloiva miellyttäjä
Minulla oli ennen tapanani miellyttää muita. Suostuin kuuntelemaan kanssaihmisiä ylenpalttisesti, enkä juuri suuttunut kenellekään. Muovasin sanojani niin, että kukaan ei ärsyyntyisi. Kuvittelin, että sellainen oli ystävällisyyttä. Ajattelin, että olin erityisen mukava ja … Lue lisää
Näin kehosi yrittää kertoa, että kaipaat turvaa
Moni meistä tietää, miltä turvattomuus tuntuu mielessä. Se on käsittämätöntä levottomuutta, ahdistusta, pelkoa, miellyttämisen tarvetta, luuppaavia ajatuksia, jotka on vaikea saada poikki. Mutta mitä on turvattomuus kehossa? Tämä on hyvin oleellinen kysymys … Lue lisää
Olin kyllä väsynyt, mutta silti minun oli vaikea pysähtyä – Nämä syyt olivat levottomuuteni taustalla
Kuvittele tämä: kesäloma alkaa. Tätä on odotettu. Viimeinen vuosi töissä on ollut tosi rankka ja olet huomannut itselläsi useita uupumuksen oireita. Liian huonot yöunet, liian vähän liikuntaa ja liikaa hiilareita. Sinulla on … Lue lisää








