Vielä 15 vuotta sitten olin jumissa läheisriippuvuuden noidankehässä. Olin hukassa itseni kanssa. Elin elämääni muiden ihmisen kautta: en osannut tunnistaa, saati käsitellä terveellä tavalla tunteitani, en tunnistanut ja osannut ilmaista tarpeitani enkä … Lue lisää
Aihe: Ihminen
Tarinoita ihmisistä, juttuja joutilaisuudesta, kertomuksia kasvamisesta, vinkkejä leppoistamiseen.
Kun huomaat pienenkin hyvän asian, tee näin – Aivotutkijan ohjeet muuttavat kokemustasi elämästä
Aivojen tehtävä on pitää meidät hengissä. Siksi systeemimme on kehittynyt erityisen taitavaksi huomaamaan erilaiset uhat ja reagoimaan nopeasti epämiellyttäviin kokemuksiin. Vaarat ja ikävät kokemukset tarttuvat mieleen kuin tarranauhaan ja tallentuvat vastaisen varalle, … Lue lisää
Mitä on aito arvostus? – Sillä ei ole mitään tekemistä saavutusten tai suoritusten kanssa
Arvostamme kanssaihmisiämme ja itseämmekin hyvin usein suoritusten, saavutusten, statuksen ja omistusten pohjalta. Kyse on kuitenkin arvottamisesta, jolle tunnusomaista on arvioiminen, vertailu ja kilpailu – ihmisten mittaaminen tietyillä mittareilla. Kuka on saavuttanut eniten … Lue lisää
Yksinäisyyden tai keskeneräisyyden tunteen taustalla on usein se, että jokin näistä kolmesta sakkaa
Hyvinvointimme ja elinvoimaisuutemme ytimessä lepää kolmiyhteinen yhteys. Se koostuu yhteydestä itseemme, toisiin ihmisiin sekä ympäristöön. Ihminen, kenellä joku näistä yhteyksistä sakkaa, kokee usein keskeneräisyyttä ja yksinäistä erillisyyden tunnetta. Tällöin olemme alttiita sortumaan … Lue lisää
Uskallatko antaa intuition johdattaa? – Opi kuulemaan sisäistä ääntäsi yhä paremmin
Kun et tiedä, miten tiedät Mutta silti tiedät Ja tiedät, että tiesit Intuitio on kuin sisälläsi puhuva hiljainen ääni, kuin kuiskaus vain. Joskus vain tiedät jotakin tietämättä tarkalleen, miten tai miksi. Myöhemmin … Lue lisää
Kaikissa parisuhteissa on yhteyskatkoksia – Tämä asia ratkaisee, miten selviätte niistä
Yhteyskatkos – eli siis mikä? Käytännössä yhteyskatkos voi tarkoittaa konfliktia, latautunutta tunnelmaa, väärinkäsitystä, tai jotain muuta joka tuo suhteeseen jonkinlaista etäisyyttä tai kitkaa. Kaikissa parisuhteissa näitä on ja se on ihan normaalia. … Lue lisää
Miksi hermosto ei meinaa rauhoittua? – Tästä syystä hidastaminen voi olla vaikeaa
Hidastaminen saattaa kuulostaa pehmeältä ja ihanalta, mutta todellisuus on se, ettei se ole aina helppoa tai edes mukavaa. Joskus herään edelleen aamuisin tykyttävään kiireen tunteeseen siitä, että pitäisi jo olla jossain ja … Lue lisää
Kiitollisuus ei aina tule itsestään – mutta sitä voi opetella
Eräs merkittävä muutos itsessäni lempeämmän elämän ja itseni puolella olemisen myötä on ollut kiitollisuuden ja ilon saapuminen elämääni. Yrityksistäni huolimatta en ole onnistunut sitä aidosti tavoittamaan vasta kun sairastumisen myötä. Positiivisen psykologian … Lue lisää
Painohaasteiden taustalla voi olla ADHD – 7 syytä, jotka selittävät miksi
Useiden tutkimusten mukaan ADHD-piirteet vaikuttavat merkittävästi erilaisiin kehon painoon liittyviin haasteisiin, erityisesti painon kertymiseen ja liikalihavuuteen. Olen siis itse saanut ADHD-diagnoosin viisikymppisenä reilu kolme vuotta sitten, jonka jälkeen aloin myös ymmärtää aiempaa … Lue lisää
Mitä tapahtuu, kun jäämme vaille fyysistä kosketusta?
Me kaikki tarvitsemme kosketusta, voidaksemme hyvin. Joka ikinen meistä. Kyse ei ole arjen luksuksesta, vaan ihmisen perustarpeesta, joka säilyy syntymästä kuolemaan asti. Meidän aivot ja hermosto on suunniteltu tekemään kosketuksesta miellyttävä kokemus … Lue lisää
Mieli tuntui virkeältä, vaikka keho jo oireili uupumusta – Tästä syystä uupumukseni tunnistaminen oli vaikeaa
Ajattelemme usein kehomme hyvinvointia ravinnon, liikunnan ja levon kautta. Nämä seikat ovat toki tärkeitä, mutta yhtä tärkeää on ajatella mielen ja ajatusten vaikutusta fyysiseen kehoomme. Stressiteoriassa tunnetaan stressin kolme vaihetta: Hälytys, vastustus … Lue lisää
”Vuosia ajattelin, että olen vain laiska ja muut osaavat ottaa itseään niskasta kiinni” – Taustalla olikin ADHD
Mainosyhteistyössä lääkäriklinikka Recuror. Kirjoittaja Nelly, 24, on Recurorin asiakas. Olen pärjännyt koulussa ja työelämässä. Töitä olen tehnyt koulun ohella lukion alusta asti. Silti minusta on aina tuntunut, että joudun tsemppaamaan muita enemmän. … Lue lisää








