Opiskelin tunnelukkoja kognitiivisen terapian perusopinnoissa muutama vuosi sitten, ja nyt ne ovat uudelleen käsittelyssä lyhytterapiaopinnoissani.
Omista kokemuksistani tunnelukkoihin liittyen olen aiemmin kirjoittanut:
Näin hylkäämisen ja alistumisen tunnelukot hankaloittavat elämää
Näin epäonnistumisen ja häpeän tunnelukot kuluttavat elämänvoimaa
Näin voit lähteä työstämään tunnelukkoja
Tunnelukkoja on kaikilla, enemmän tai vähemmän. Ihmisestä, tittelistä tai asemasta riippumatta. Tunnelukko voi olla vahva, keskivahva, keskinkertainen, heikko tai olematon. Aktivoitunut tunnelukko vaikuttaa siihen miten reagoimme, mitä vältämme ja miten tunnemme sisäisesti, sekä siihen miten olemme suhteessa toisiin.
Tunnelukot syntyvät usein lapsuudessa ja näiden tutkiminen voi nostaa monenlaisia tunteita esiin. Tarkoitus ei ole etsiä syyllisiä vaan ymmärrystä. Monesti sanotaan, että vanhempamme ovat tehneet parhaansa niillä tiedoilla ja taidoilla, mitä heillä on. Se on varmasti ihan totta, JA silti jokaisella on oikeus tutkia, millainen vaikutus omalla lapsuudelle on nykyisyyteen.
Ymmärryksen ja hyväksynnän kautta on mahdollista lähteä murtamaan tunnelukon kaavoja. Se ei tapahdu ihan sormia näpäyttämällä, vaan kysyy aikaa, toistoja ja kärsivällisyyttä. Tutkimuksien mukaan 9–12kk on aika, jossa on realistista odottaa ihan merkittäviäkin muutoksia, kun työskentelyyn sitoutuu.
Itse olen työstänyt mm. alistumisen, uhrautumisen, hylätyksi tulemisen, epäonnistumisen ja häpeällisyyden tunnelukkoja, ja voin todella allekirjoittaa huomaavani ison eron aiempaan. En silti ajattele että lukot olisivat täysin kadonneet, vaan olen niiden suhteen tarkka ja ymmärrän, että kuormittuneena ja elämän kriisi kohdissa nämä saattavat aktivoitua voimakkaammiksi.
