Kun sairastumme vakavammin, se on aina kriisi ja joillekin jopa traumaattinen kokemus. Vakava sairaus pysäyttää elämän ainakin hetkeksi, se laittaa elämämme palapelin palat sekaisin. Kestää luonnollisesti jonkin aikaa, kunnes saamme taas elämästä (ja uusista elämänarvoistamme) kiinni ja kykenemme asettelemaan uuden palapelin palat sopivaan järjestykseen.
Tavallinenkin sairastuminen, esimerkiksi akuutti selkäkipu, voi olla kriisi. Kipuoire tulee sotkemaan arjen suunnitelmiamme ja se aiheuttaa kiukkua, ärtymystä, surua ja toivottomuutta. Tämä saa useimmilla aikaan tunteen, että nyt pitää päästä kivusta eroon mahdollisimman nopeasti, hinnalla millä hyvänsä.
On yleistä hakea oireisiin nopeaa helpotusta menemällä lääkäriin, joka määrää kipuun lääkkeen, jotta pääsen taas tekemään sitä mikä minulle on sillä hetkellä tärkeää. Nopea parantumisen halu ja toive on tähän maailman aikaan tyypillinen tapa selviytyä. Mutta mikäli oireet siitä huolimatta jatkuvat ja toistuvat säännöllisinä, viimeistään silloin kannattaisi pysähtyä miettimään, mitä paraneminen oikein merkitsee itselle.
Pitkittyneet ja toistuvat oireet ovat kehomielen hätähuuto. Oireet syvimmillään kutsuvat meitä kaikkia katsomaan sisäisyyttämme ja sitä, tukeeko tapamme elää terveyttämme. Sairastuminen on aina myös kutsu oppimiseen ja sisäiseen kasvuun. Omien kokemustenikin kautta olen tämän syvällisesti ymmärtänyt, ja samanlaista oivaltamista olen voinut todistaa asiakkaittenikin kohdalla.
Paraneminen ei siis laajemmin nähtynä vain tapahdu sinulle, paraneminen on sinussa tapahtuva sisäinen prosessi. Keho ja mieli heijastavat joka päivä sitä, mitä elämässäsi tapahtuu. Jos olet tyytymätön elämääsi ja ihmissuhteisiisi tai kohtaat elämässäsi yllättäviä traumoja, nämä kaikki heijastuvat välittömästi kehosi toimintaan. Tässä suhteessa olemme kaikki yksilöitä. Lapsuudessa ja suvusta omaksumamme uskomukset säätelevät niin kauan elämänstrategioitamme, kunnes alamme niitä tiedostaa ja muuttaa.
Paraneminen on siis tietoinen sisäinen prosessi, joka tapahtuu yhtä aikaa kehossa, mielessä, uskomuksissa sekä sosiaalisella ja henkisyyden tasoilla. Kun antaudumme tälle paranemisen laajemmalle ymmärrykselle, saamme oman voimamme takaisin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö joskus tarvitsisi apua ammattiauttajilta. Jos taas jäämme pelkästään ulkopuolisten auttajien ja voimien armoille, se synnyttää sellaista uhriutumista, joka vahvistaa toivottomuuden ja keinottomuuden tunteita ja sitä kautta lisää stressiä.
Miltä tuntuukaan alkaa luottaa omaan voimaansa ja kehon huikeaan kykyyn palata takaisin tasapainoon! Tähän luottamisen ja sisäisen voimaantumisen virtaan kutsun sinuakin, lukijani.
Muutama vuosi sitten kirjoitin omasta selkäkiputarinastani, kirjoitus löytyy täältä.
Jokaisella meistä on mahdollisuus suuntautua kuuntelemaan sisältämme tulevia viisaita neuvoja. Kehossamme – ja erityisesti sydämessämme – asuu se kaikki tieto mitä elämässämme tarvitsemme. Suuntautumalla kohti omia arvoja ja oman elämän tarkoitusta luomme vahvan alustan sisäisen paranemisen prosessille – loppuiäksi.
Artikkelikuva: Anne Toivonen (Instagram anne_toivonen)
Lisätietoja psykofyysisistä terapia- ja ohjauspalveluistani löytyy täältä.
